Minusta ja sivusta

Hei!

Nimeni on Toni Jyvälä. Olen 35-vuotias stand up -koomikko, ja olen lähes koko aikuisikäni ollut koukussa nettipornoon sekä maksullisille pornolinjoille soittelemiseen. Vaikka pornoriippuvuus jakaa yhä mielipiteitä, voin omalta kohdaltani vakuuttaa, että ongelma on todellinen. Minulle se on tuonut mukanaan niin masennusta, ahdistusta, yksinäisyyttä kuin monenlaisia elämänhallinnan ongelmiakin.

Vuoden 2016 alussa päätin vihdoin tehdä asialle jotain. Olinhan toki aiemminkin hakenut apua, mutta tällä kertaa olin tosissani. Tajusin, että jos jatkan näin, kuolen joko yksinäisenä katkerana vanhuksena surkutellen menetettyä elämää, tai sitten jossain vaiheessa oman käteni kautta. Kumpikaan vaihtoehto tuntui vähän paskalta.

Tuolloin uskalsin myös ensimmäistä kertaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä: uskalsin sanoa ääneen, että ehkäpä kaiken keskiössä onkin elämää jo pitkään hallinnut jatkuva ja pakonomainen pornon katselu.

Vaikka tein tämän nolon ja mieltä maahan painavan ongelman kanssa lujasti töitä, en tuntunut pääsevän siitä kokonaan eroon. Syksyllä 2016 päätinkin sitten erään epätoivon hetkellä hetken mielijohteesta kertoa ongelmastani kaikille. Perustin tämän blogin ja päätin ensi alkuun olla sata päivää ilman minkäänlaista pornoa.

Päätös tulla ongelman kanssa esiin omalla naamalla ei ole kaduttanut hetkeäkään. Voisi kai hieman siirapilta tihkuen sanoa, että tämä blogi on ollut yksi parhaista päätöksistäni ikinä – sitäkin huolimatta, että en vielä ole lähelläkään pistettä, jossa olisin sinut tämän ongelman kanssa. Selväksi on siis käynyt, että tämä matka on pitkä, mutta jos riippuvuuksista olisi helppo irrottautua, ei kai niistä kukaan kärsisikään. Jos olet eksynyt sivuille ja kärsit samasta ongelmasta, niin tiedä, että et todellakaan ole asian kanssa yksin!

No niin, tapanani on hieman jaaritella, joten tiivistetäänpä hieman. Tässä blogissa kerron siis matkastani kohti tasapainoisempaa ja parempaa, itsensä hyväksyvämpää elämää ilman pornoa, ilman liiallisia itsesyytöksiä ja itsensä epäilyjä. Joukkoon saattaa eksyä myös otteita keikkailevan koomikon arjesta sekä eritoten tietoa pornosta ja pornoriippuvuudesta. Postauksia tippuu sitä mukaa kun saan niitä kirjoitetuksi.

Tervetuloa!

cropped-img_1001.jpg