Jo yli kuukauden ajan olen useana aamuna olen herännyt poran pärinään. En tiedä ärsyttävämpää ääntä. Ei löydy sanoja kuvaamaan sitä tunnetta, kuinka väkivaltaista on ravistautua irti unen ihanasta kehdosta tärinän täyttämään todellisuuteen. Kyseessä ei ole mikään kaukaisuudesta, seinien takaa tai kattojen yltä kumpuava viaton työskentelyn ääni, vaan yksiöni kaikella voimalla täyttävä järjetön jyrinä. Pieniä perkeleellisiä pyrähdyksiä tai sitten minuutteja kerrallaan jatkuvaa rouhintaa, joka panee miettimään, että totta tuo jo kohta tulee katosta läpi.

Lue loppuun →

Kun tuhlaa nykyhetkensä menneiden vatvomiseen, tulevan miettimiseen ja itsensä tai muiden arvosteluun, siinä menettää hirvittävän paljon. Siinä menettää itse asiassa kaiken, koska nykyhetki on kaikki mitä meillä on.

Lue loppuun →

Eilisestä postauksesta jäi ajatus mieleen roikkumaan. Oikeastaan kysymys: Mitä minä rakastan? Heitin sen ilmoille aivan kuin en muka tietäisi vastausta. Olen kuitenkin tiennyt sen jo pitkään: kirjoittamista. Kaikissa sen mahdollisissa muodoissa.

Lue loppuun →

Kello on neljä iltapäivällä. Katselen ikkunasta hämärtyvää, harmaata maisemaa. Meneillään on jälleen uusi tyhjä päivä ilman mitään velvoitteita. Arkeni ei voi jatkua näin. Käteisvarani käsittävät noin sata euroa ja tässä kuussa meillä on Porissa hurjat kaksi esitystä. Sillä palkalla ei vielä helmikuuta eletä, jos nyt tuolla satasellakaan tätä kuuta. Jotain on keksittävä.

Lue loppuun →

Edellisessä postauksessa kirjoitin saamastani oivalluksesta, jonka mukaan nykytilanteeni on suoraa seurausta aikaisemmista valinnoistani. Se oli hyvä oivallus. Sen avulla saattoi riisua yltään turhan katkeruuden kaavun. Ajatus antoi toivottavasti myös lisää työkaluja kestävämmällä pohjalla olevien valintojen tekemiseen tässä hetkessä. Sitä en kuitenkaan kertonut, mikä tuon oivalluksen alunperin synnytti. Ne olivat kaksi kirjettä, jotka saatuani tajusin kuinka vahva ote riippuvuudella minusta yhä on.

Lue loppuun →

Hetki sitten oivalsin jotain suurta. Hölkkäilin pitkin Pyhäjärven rantaa kohti Hatanpään puistoa kun se iski. Piti ihan pysähtyä. Siinä minä hengästyneenä hengittelin raikasta syysilmaa sisääni ja tajusin, että elämä ei itse asiassa ole koskaan kohdellut minua kaltoin. Ei, vaikka olen sitä yrittänyt itselleni itsepintaisesti vuosikausia uskotella. Elämäni on kyllä monella tapaa ollut melkoista taistelua, mutta universumi ei ole koskaan ollut niin sanotusti minua vastaan. Kaikki ne valinnat, joita olen tehnyt, jotka ovat minut tähän pisteeseen johdattaneet ovat olleet juuri niitä: minun valintojani. En voi syyttää tilanteestani ketään muuta kuin itseäni. Joten: minulla ei ole myöskään mitään syytä olla katkera. Miten hyvältä tuntuukaan sanoa tuo itselleen ääneen.

Lue loppuun →

Vaikka pornottomien päivien laskeminen (oikeastaan tuon laskemisen alusta aloittaminen) alkaa näyttäytyä jo hieman koomisena, niin tässä sitä taas ollaan, uudessa alussa. Blogin historian aikana kerta on nyt neljäs jos ihan ensimmäinen postaus lasketaan mukaan. Takana on myös harmittavan pitkä tauko itse kirjoittamisesta, kokonaiset kolme ja puoli kuukautta. Nyt sen kuitenkin teen. Ylös en nouse ennen kuin uusi postaus on maailmalla.

Lue loppuun →