Kevätkuulumisia

Päivä päivältä lämpötila kohoaa. Tälläkin hetkellä aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, ja taakse jääneestä talvesta muistuttavat enää satunnaiset lumikasat tienvarsilla ja pihojen nurkilla. On siis kevät.

Blogin kirjoittaminen on kuitenkin jäänyt. Edellisestä postauksesta on jo yli viisi kuukautta. Asiaa kyllä olisi, ei siinä. Ei ole vain jaksanut revetä. Kun sitä jo kommenttikentässäkin ehdittiin tiedustella, niin seuraavassa on luvassa pientä kollausta allekirjoittaneen menosta ja meiningistä.

Alkuvuoden aikana arjessa oli paljon mielekästä tekemistä niin töiden kuin muunkin elämän saralla. Stand up -keikkoja oli kiitettävästi ja tekemiseen löytyi rento ote. En ottanut keikoista liikaa paineita ja se näkyi myös lavalla. Pääsin myös kirjoittamaan etänä sketsejä erääseen viihdeohjelmaan, ja onpa elämässäni vihdoin ollut myös hieman läheisyyttäkin. Tapasin loppuvuonna erään ihanan ja samanhenkisen ihmisen, jonka kanssa olemme nyt tapailleet alkuvuoden. Pitkän yksinolon ja -elon jälkeen tämä on vaatinut totuttelua, mutta ei liene yllätys, että se on tehnyt minulle pelkästään hyvää.

Mennyt kuukausi on kuitenkin ollut stressaavaa aikaa. Muutamia sortumisia on tapahtunut ja fiilikset ovat vaihdelleet epätoivon värittämästä lohduttomuudesta siedettävään. Mieli on ollut levoton ja toisinaan on ollut vaikea keskittyä olennaiseen. Lyhyesti sanottuna: prosessi on yhä kesken.

Raha ei tee onnelliseksi, mutta…

Tajusin jokin aika sitten, että keskeinen syy mikä estää täysipainoisen toipumiseni on kokemani taloudellinen paine. Se on jatkuvaa ja raastavaa. Raha ei ehkä tee onnelliseksi, mutta sen puute määrittää elämää ja arkea sitäkin enemmän. Se on mielessä koko ajan.

Ehkä perimmäinen kysymys omalla kohdallani on miksi en kykene tekemään asialle mitään. Miksi sama kaava toistuu vuodesta toiseen?

Luulen, että vastaus piilee kykenemättömyydessäni suunnitella tulevaa. Elän liikaa hetkessä ja luotan lähes sokeasti siihen, että asiat kyllä jollain tavalla järjestyvät. Vaikka alkuvuodesta töitä olikin, on edessä jälleen lähes työtön loppukevät. Kesäkuukausien ajalta kalenteri huutaa tyhjyyttään.

Vielä ei toki ole myöhäistä kehitellä jotain, mutta voi olla, että joudun jälleen turvautumaan erilaisiin tukiin saadakseni vuokran maksettua ja elämisen kustannukset hoidettua. Velkajärjestelymaksut ovat maksamatta vuoden alusta saakka ja voikin olla, että ne vihdoin jossain vaiheessa palautuvat ulosottoon. Velkaneuvojankin sanojen mukaan se on tässä tilanteessa ehkä paras ratkaisu.

Terapian uudet tuulet

Terapia on ollut nyt tauolla joulukuusta saakka. Koin, että olimme kyseisen terapeutin kanssa tulleet tiemme päähän. Keskustelut eivät enää edenneet ja toisinaan minua häiritsi myös se, etten kokenut tulleeni aivan täysin kuulluksi ja ymmärretyksi. Ratkaisu tuntui siinä hetkessä oikealta, mutta kuukausien kuluessa ja haasteiden kasautuessa olen ehtinyt miettiä oliko päätös sittenkin hätiköity. Huomaan, että tarvitsen yhä viikottaista keskusteluapua ammattilaisen kanssa.

Olen kuitenkin käynyt jo muutaman kerran tapaamassa seksuaaliterapeuttia Tampereen Hiv-pointilla, josta on ollut iso apu. Perustoimintansa lisäksi Hivpoint tarjoaa tukea ja apua seksuaaliasioiden kanssa painiville, vaikkei asiakkaalla varsinaista seksitautitartuntaa olisikaan. Toivon, että nämä tapaamiset jatkuvat vielä tovin.

Helmikuussa kävin myös Tampereen persoonallisuushäiriöyksikössä tapaamassa psykiatria ja psykologia. Jo jonkin aikaa minulla on nimittäin ollut epäilys, että käyttäytymiseni taustalla saattaisi olla epävakaa persoonallisuushäiriö. Kartoituskeskustelun tuloksena molemmat totesivat, että tähän on vahvoja viitteitä, ja minulle tarjoutuikin mahdollisuus aloittaa intensiivinen, neljä kuukautta kestävä maksuton ryhmäterapia joka alkaa elokuussa. Tätä odotan innolla.

Lopuksi

Kevät on aina ollut itselleni haastavaa aikaa. Samaan aikaan kun valon määrä lisääntyy ja ruoho alkaa vihertää, olen monesti kokenut jonkinlaisen romahduksen ja lamaantununut lähes täysin. Pohjalla on varmasti tuo kesän nurkilla ainaisesti kolkutteleva taloudellinen paine, mutta myös ympäristössä tapahtuva muutos, johon kehon ja mielen on toisinaan vaikea sopeutua. Tästä kirjoitin jo vuosi sitten.

Olen kuitenkin päättänyt, että tällä kertaa en anna masennukselle valtaa. Vaikka toisinaan prosessin pituus tuskastuttaa, ja välillä olen yksinkertaisesti väsynyt antamaan itselleni anteeksi ja olemaan armollinen, ei tässä kai muuta vaihtoehtoa ole kuin jatkaa vain. Vielä muutama päivä sitten ajattelin, etten enää kestä tätä jatkuvaa painetta ja taistelua, mutta tänään on jo vaihteeksi hieman valoisampi päivä.

Tsemppiä myös sinne kaikille muille aiheen kanssa painiville ja blogia vielä lukeville. Kyllä se tästä!

10 vastausta artikkeliin ”Kevätkuulumisia

  1. Hei mukavaa että päivität. Olen välillä käynyt kattelee onko uutta postausta tullut.

    Tulin tosi iloiseksi, että elämääsi on tullut ”joku” henkilö. Muutenkin viestissäsi paistoi ongelmista huolimatta toiveikas ja valoisa fiilis.

    Toivon stemppiä!

  2. Olisin niiiiin iloinen, jos minulla olisi juuri sinunlaisesi ystävänä – täsmälleen sellainen kuin millaiseksi sinut kirjoituksistasi (taukoineen väsymisineen) havaitsee. Enkä tarkoita seksuaalimielessä (olet minulle kovin väärää sukupuolta), vaan ystäväksi. Vaan sinunlaista ei ole toista.

    Tajuatkos edes, pönttöpää, kuinka arvokkaaksi ja ainutlaatuiseksi täällä muutama sinut näkee?

    • Ahdistus, jatkuva stressi ja eritoten masennus synnyttävät monen muun asian ohessa myös melkoista näköalattomuutta. Sitä on toisinaan vaikea huomioida asioita jotka ovat elämässä hyvin, saatika tuntea itseään arvokkaaksi. Kiitos siis muistutuksesta. 🙂

      Kannattaa muistaa, että nämä blogikirjoitukset ovat vain yksi puoli minusta. Tosielämässä olen ystävilleni varmasti useimmiten ihan kelpoa seuraa, toisinaan taas varmasti melko raskasta. Mutta jos on kysymys aidosta ystävyydestä, niin tokihan sitä sietää ja ymmärtää sitä raskauttakin, ei siinä.

      Jokainen meistä on yksilö, joten on totta, että minunlaistani ei ole toista. Mutta ei ole sinunkaan laistasi. Muista se!

      On myös hyvä tiedostaa, että aikuisiällä syvempiä ystävyyssuhteita on yleensä huomattavasti vaikeampi solmia kuin lapsuudessa ja nuoruudessa. Usein käy niin, että ne nuoruudenkin ystävät jäävät aikuisena vähän vähemmälle kontaktille. Työelämän paineet, kiire, stressi, mahdollinen perheen perustaminen ja erilaiset henkiset pahoinvoinnin muodot kuljettavat ihmisiä monesti kauemmaksi lapsuuden ja nuoruuden yhteisöistä ja moni voi kokea aikuisena suunnatonta yksinäisyyttä ja eristyneisyyden tunnetta, vaikka ympärillä näennäisesti olisikin paljon ihmisiä. Olemme monella tapaa siirtyneet – ja yhä siirtymässä – yhteisökeskeisestä yhteiskunnasta kohti yksilökeskeisempää maailmaa ja yhteiskuntaa. Tämä, sekä kokemamme taukoamaton aistiärsykkeiden tulva ja ennen kaikkea sosiaalinen media saattavat eristää monia meistä vielä entisestään.

      No niin. Innostuin taas. Pointtina oli, että toivottavasti sinulla on elämässäsi ja arjessa ystäviä, ja jos ei ole, uskallan väittää että et todellakaan ole ainoa. Tuon sanominen ei nyt monesti helpota, mutta saattaa ehkä lisätä armollisuutta: yksinäisyydelle ja ystävien kaipuulle on monesti löydettävissä syy, joka ei ole omassa itsessä.

      Kiitos kommentista ja aurinkoista kevättä sinulle!

  3. ”Tajusin jokin aika sitten, että keskeinen syy mikä estää täysipainoisen toipumiseni on kokemani taloudellinen paine. Se on jatkuvaa ja raastavaa. Raha ei ehkä tee onnelliseksi, mutta sen puute määrittää elämää ja arkea sitäkin enemmän. Se on mielessä koko ajan.

    Ehkä perimmäinen kysymys omalla kohdallani on miksi en kykene tekemään asialle mitään. Miksi sama kaava toistuu vuodesta toiseen?”

    Tähän täsmävinkkinä Sendhil Mullainathan: Scarcity. Joko kirjana tai youtube-luentona. Niukkuus tekee ihmisistä ahdistuneempia ja kirjaimellisesti tyhmempiä. Esimerkiksi maanviljelijöiden älykkyysosamäärä vaihtelee vuoden kierron mukaan. Se on pienimmillään alkukesästä kun edellisen vuoden sadosta saadut varat alkavat ehtyä. Tämä ilmenee esimerkiksi huonoina kulutuspäätöksinä. ÄO kuitenkin nousee jälleen suurimmilleen sadonkorjuun jälkeen.

    • Moi!

      Kiitos vinkistä! Jotain tämäntapaista olen itsekin jostain lukenut. Tässä muuten yksi toinen aiheeseen liittyvä luento: https://www.youtube.com/watch?v=ydKcaIE6O1k. Surullisen koiranpennun näköinen luennoitsija sortuu välillä melkoiseen pateettisuuteen, mutta ihan mielenkiintoisia ajatuksia.

  4. Moi, kiitos postauksesta ja kaikkea hyvää parisuhteeseen ja taloushaasteiden ratkomiseen.

    Kiinnostaisi muuten tietää, millainen jonotilanne mahtaa olla tuonne Tampereen persoonallisuushäiriöyksikön kartoitukseen (johon sain itse juuri lähetteen). Muistatko kauanko itselläsi kesti lähetteen saamisesta vastaanottoaikaan?

    • Moi!

      Mulla se meni niin, että aluksi lähete tuli jostain syystä bumerangina takaisin. Tarvetta kartoituskäyntiin ei ollut, vaikka joitain epävakaaseen persoonallisuushäiriöön viittaavia piirteitä kuulemma olikin nähtävillä. Kehotettiin oireenmukaiseen hoitoon, eli masennuksen ja ahdistuksen lievittämiseen.

      Oli kuitenkin sen verran aikaansaava ja tilanteeni ehkä jollain tasolla ymmärtävä omalääkäri, että pyynnöstä hän teki uuden lähetteen. Tämä tuotti tuloksen ja sain seuraavalla viikolla ajan kartoituskäynnille muistaakseni noin puolentoista kuukauden päähän.

      Tuo tapaaminen oli minulla vajaa pari kuukautta sitten, ja sen tuloksena minulle tarjoutui mahdollisuus aloittaa sellainen melko intensiivinen neljän kuukauden mittainen hoitojakso, joka alkaa elokuussa. Kyseinen hoito vaatii todella suurta sitoutumista, ja tässä juuri pallottelen, että pystynkö tekemään samaan aikaan töitä ja keikkoja jos haluan täysipainoisesti paneutua siihen, mutta joka tapauksessa odotan sitä tällä hetkellä innoissani.

      Tsemiä sulle ja toivottavasti et joudu kovin pitkää aikaa odottelemaan!

      • Kiitos vastauksesta!

        Kiva, että asiasi eteni ripeähkösti, jospa näin kävisi itsellänikin 🙂 Tulevaisuuden suunnittelu esim. mahdollinen intensiivijakso huomioiden on tosiaan hieman haastavaa. Mutta positiivisesti ajateltuna aurinko paistaa ja kesä on käsillä. Jospa sekin antaisi itse kullekin sopivasti virtaa tehdä realistisia ja pitkällä aikavälillä terveydelle hyvää tekeviä suunnitelmia ja valintoja.

        Hyvää alkavaa kesää!

        Ps. Minulla ei ole kompetenssia neuvoa parisuhdeasioissa, mutta sellainen, omaan arvoon jätettävä ajatus tuli mieleen, että olisin itse toivonut orastavissa suhteissa osaavani kuunnella puhumista enemmän. Ajattelen myös, että terapia(kin) helpottanee (ehkä toiselle) vaikeista asioista puhumista, jolloin itse en jälkeenpäin ajateltuna ehkä osannut olla läsnä ja kuunnella rauhassa, vaikka niin kuvittelinkin. Mutta joo. Ihmiset ovat toki hyvin erilaisia. Vaikka joissain niin samanlaisia 🙂

        • Kiitti kommentista ja neuvosta. Pätee varmasti ihan jokaiseen ihmissuhteeseen ja elämäntilanteeseen. 🙂 Hyvää kesää sinnekin!

Heitä kommentti