Terapiasta ja sen hyödyistä

Kesäkuussa tulee täyteen vuosi viikottaista terapiaa, joten ajattelin, että on aika hieman kollata mennyttä. Mitä terapia on minulle antanut? Onko siitä ollut hyötyä ja onko sitä syytä jatkaa?

Ulospäästämistä ja asioiden jäsennystä

Mitään järisyttävän suurta, nimenomaan terapiassa syntynyttä läpimurtoa on hieman vaikeaa löytää tai hahmotltaa. Ehkä yksi maanantaisten sessioiden suurimmista anneista onkin ollut se, että tapaamisen aikana saa yksinkertaisesti puhua ajatuksensa ulos. Minulla on tapana analysoida itseäni ja käyttäytymistäni joskus läkähdyksiin asti ja toisinaan jään auttamatta kiinni negatiivisten ajatusten suohon. Kun nämä ajatukset poukkoilevat pelkästään pään sisällä ne sekoittuvat ja vahvistavat toisiaan. Mieli on yhtä sekamelskaa. Toisinaan terapiassa eräänlainen tulppa aukeaa ja tämä sekamelska pääsee ulos. Olo rauhoittuu. Usein istunnot vierähtävätkin siinä, että minä yksinkertaisesti kerron miten viikkoni on mennyt ja mitä erityistä minulla on mielen päällä juuri nyt.

Ääneen puhuminen on myös äärimmäisen hyvää ajatusten jäsennystä. Olivat kyseessä sitten elämäniloa tihkuvat fiilikset, lohduttomat pettymyksen tunteet, jonkin stressaavan tilanteen läpikäyminen tai vaikkapa kokonainen tajuntaan pärähtänyt voimaannuttavien oivallusten rypäs, asettuvat asiat väistämättä hieman selkeämpään muotoon kun ne sanallistaa – kun yrittää puhumalla saada joku toinenkin tajuamaan ne.

Oleellista on tietysti myös se, että kuuntelijana toimii kuuntelun ammattilainen – ihminen joka osaa tarvittaessa vetää oikeasta narusta, tarttua, haastaa ja kysellä. Mutta usein jo pelkkä kuuntelukin riittää. Vaikka omalla kohdalla tämä blogi toimii yhtenä merkittävänä väylänä purkaa ja jäsentää ajatuksia ja tulla kuulluksi, ei se kuitenkaan korvaa elävää ihmistä ja tämän kanssa käytävää keskustelua.

Menneisyyden merkitys 

Jos nyt jokin konkreettinen esimerkki olisi nostettava esille, olisi se oman menneisyyden merkityksen ymmärtäminen. Sen tajuaminen, että ongelmat pornon kanssa eivät suinkaan alkaneet tyhjästä kun muutin Tornioon ja hankin ensimmäisen tietokoneen nettiyhteyksineen. Tekonsa on kaikella.

Omalla kohdalla esimerkiksi itsensä vertaaminen muihin on alkanut jo varhain. Ala-asteella pidin aina parhaan lapsuudenystäväni perhettä ja elämää jotenkin parempana kuin omiani. He asuivat omakotitalossa ja ystävälläni oli aina hieman kalliimpi ja parempi maastopyörä kuin minulla – meillä rahapula ja köyhyys sanottiin ääneen. Nämä tuntemukset eivät koskaan aiheuttaneet minun ja ystäväni välille minkäänlaista kitkaa, mutta pääni sisällä tunne oli läsnä vahvana: me emme ole aivan yhtä hyviä ja onnistuneita kuin nuo toiset.

Myös käyttäytymismalli tyttöjen kanssa on noudattanut samaa kaavaa ensimmäisestä orastavasta teinirakkaudesta saakka: ihastuminen, itsensä epäily, perääntyminen ja lopuksi itsensä haukkuminen. Jos joku minulle tuntematon tyttö, johon EN ollut ihastunut lähestyi minua, oli reaktiona aina tiukka torjunta: enhän minä sinun kanssani halua olla, minä olen ihastunut tuohon toiseen! Ei ollut uskallusta hypätä hetkeen. Epäonnistuminen toisen silmissä pelotti.

Porno ei siis suinkaan ole kaikkien ongelmieni perimmäinen syy, vaan se on enemminkin tullut paikkaamaan sitä aukkoa, jonka kykenemättömyys lähestyä vastakkaista sukupuolta on synnyttänyt. Vuosien kuluessa sinänsä harmittomasta  tavasta muodostui pikku hiljaa riippuvuus, joka puolestaan on vahvistanut jo olemassaolleita riittämättömyyden tunteita ja vienyt ne sitten aivan uusille leveleille. Syntyi pahan olon itseään voimistava kierre.

Tulevasta

Asioiden tiedostaminen on kuitenkin ensi askel niiden irti päästämisessä. Niin tälläkin kertaa. Kuluneen vuoden aikana niin oman itsen kuin myös eräiden läheisten ihmisten tunkkainen ja negatiivista voimaa tihkuva syyllistäminen on pikku hiljaa vaihtunut ymmärrykseen ja anteeksi antamiseen. Viime Kemijärven reissulla, kun toden teolla puhuimme asioista kotiväen kanssa, tajusin että ei minulla ole edes mitään anteeksi annettavaa: hyvinhän tämä loppujen lopuksi on mennyt. Tuntui äärettömän vapauttavalta uskaltaa sanoa tuokin asia ääneen.

Ehdottomasti olen siis jatkamassa terapiaa. Tosin nyt, vuoden jälkeen, kun psykiatrin myöntämä b-lausuntokin täytyy uusia, mietin olisiko kaikesta huolimatta syytä vaihtaa myös terapeuttia. Pääosin homma on sujunut varsin mukavasti, mutta toisinaan on ollut vähän sellainen fiilis, että en ole aivan täysin tullut ymmärretyksi. Toisinaan jokin heittoni on tullut terapeutille kuin uutena vaikka olemme käyneet aihetta läpi aiemminkin, ja joskus ratkaisuehdotuksia alkaa sadella ennen kuin olen päässyt kertomassani edes puoleen väliin ja tuntuu, että nyt tarvii vain saada tämä asia ulos. On siis ehkä ollut aikoja, jolloin aito kontakti on ollut hieman hukassa.

Onneksi tunnelma on sen verran avoin ja vapautunut, että nämäkin asiat oli viime istunnossa helppo ottaa esiin. Kävimme yhdessä läpi mennyttä ja tulevaa ja  mielenkiintoinen oli terapeutin heitto siitä, että vaikka terapia olisikin toiminut, voi välillä olla hyvä miettiä olisiko jollain toisella työskentelytavalla tai terapeutilla enemmän annettavaa tähän hetkeen. Olen kuitenkin monella tapaa eri tilanteessa ja eri kohdassa matkaani kuin vuosi sitten, ja uudet näkökulmat voisivat olla tervetulleita. Tämä kuitenkin vaatisi uuden terapiasuhteen luomista sekä tietysti uuden terapeutin hakemista, mikä ei ollut lainkaan helppo homma.

Mutta niinhän se on, että elämä on päätöksii. Tästä viisaudesta inspiroituneena tähän loppuun biisi, joka on tuonut meikäläiselle viime aikoina aika paljon voimaa ja iloa. KauhiaJuhan sanoin: Kaikkee hyvvää ja palataan!

Päätöksii

Päätöksii, a song by KauhiaJuha, KSP on Spotify

 

9 vastausta artikkeliin ”Terapiasta ja sen hyödyistä

  1. Jaahah.. Musta tuli näköjään sun blogin vakiolukija..

    Olis niin paljon asiaa (myös lisäkysymyksiä sulle), että voisin kirjoittaa ainakin yhtä pitkän kommentin kuin tuo sinun alkuperäinen tekstisi (Mulla on joku ”yhdyssanasokeus”.. Kirjoitetaanko yhtäpitkä yhteen vai erikseen.. ?? En ikinä muista näitä..) Yritän kuitenkin pitää lyhyenä:

    Kyllä, lapsuuden kokemukset ja ajatuskuviot ja miten ne vaikuttaa mielen sopukoissa läpi elämän, on tosi mielenkiintoinen juttu ja toisaalta se, kun pystyy päästämään irti jostain huonosta ajatus/käytösmallista ja alkaa itse ajatella/käyttäytyä eri tavalla myös ympäristön reaktiot ja käyttäytyminen muuttuvat. Tästä mulla ois vaikka kuinka monta esimerkkiä, mutta jätetään tilaa muillekin kommenteille.

    Ja terapia on hyvä juuri siinä, että saa ”peilausta” ja näkökulmaa ihmiseltä, joka ei kuulu mihinkään omaan ”sisäpiiriin”. Jos on tunne, että toinen terapeutti voisi antaa uutta näkökulmaa, suosittelen kokeilemaan. Sähän voit kysyä tältä entiseltä – jos hänkin oli sitä varovasti ehdottanut – että osaisiko hän suositella jotakuta tai mistä kannattais etsiä.

    Kerroin aiemmassa kommentissani, et mulle tuli kerralla paljon erilaisia vastoinkäymisiä ja putosin ihan pohjalle. Terapiaa ei kuitenkaan suostuttu ”määräämään”, koska olin kuulemma ”liian huonossa kunnossa”. Kamalan lääkearsenaalin olisin kyllä saanut, jos olisin ottanut vastaan – ja jos olisin ollut vastuuton ihminen, olisin katukaupassa voinut niillä vaikka rikastuakin, sen verran ”vahvaa kamaa” olivat – en kuitenkaan ottanut, kun ajattelin, että kemikaaleilla ei näitä traumoja paranneta ja kävin sit ilman Kelan tukea harvakseltaan terapiassa – jos joutuu kokonaan itse maksamaan, niin sehän ei ole sairaslomalaisen budjetilla kovin halpaa. Oli tosi hyvä terapeutti ja pääsin paljon eteenpäin ja myöhemmin sain sen Kelan terapiankin. Ja kun muutin sitten välissä kaupunkia niin terapeuttikin vaihtui. Se on ollut ihan myönteinen kokemus. Välissä ehti olla taukoa ja nyt oikein nautin siitä, kun pahimmista jutuista on päästy yli ja on päästy käsittelemään tätä päivää ja tulevaisuuden rakentamista ja saa toisaalta purkaa mielen päällä olevia asioita ja välillä nauretaankin tosi paljon, kun nyt pystyn jo nauramaan kaikkein rankimmillekin jutuille, kun vuosia on välissä vierähtänyt.

    Terapia on myös siitä jännä juttu, että asioita putkahtelee mieleen eri järjestyksessä eli kun saa oivalluksen jostakin, niin voi tulla mieleen asioita, joita ei muistanut olevankaan ja siksi on hyvä, että terapia kestää pidempään ainakin silloin, kun ei ole kysymys jostain äkillisestä traumasta vaan pitempänä ajanjaksona kertyneistä asioista.

    Ja musiikki on ehdottomasti aivan ihanaa terapiaa ja mielenhuoltoa..

    (Viime talvena kuuntelin paljon näitä: Pyhimys/Vesta – Kynnet, kynnet, Pyhimys/Aksel Kankaanranta – Jättiläinen ja Heikki Kuula/Iisa – Pilvellä. Aina ne ei oo ees selkeesti lyriikat, joku vaan jossain hetkessä puhuttelee 🙂 )

    Jokatapauksessa (yhteen vai erikseen..??), jatka ihmeessä terapiaa ja jos yhtään tuntuu, katsele löytyisikö toinen vähintään yhtä hyvä terapeutti vaihtoehto. Vaihtamalla ei välttämättä parane, mutta näkökulma voi muuttua.

    Kiitos biisistä, se oli hyvä ja murre kiva 🙂

    • Hei!

      No terve vaan, uusi vakiolukija! 🙂 Niin kuin olet saattanut huomata, postauksia ei tipu mitenkään säännölliseen tahtiin, vaan sitä mukaa kun meikäläisellä kirjoittamisen tarve iskee.

      Mutta juu, postaukset saattavat toisinaan herättää joissakin vahvaa tarvetta jakaa omia vastaavia kokemuksia ja niitä saa kyllä jakaa, eikä haittaa lainkaan vaikka tulisi pitkiäkin kommentteja.

      Aika hurjalta kuulostaa tuo, että terapiaa ei sulle tarjottu tai määrätty (eli toisin sanoen et tainnut saada sitä b-lausuntoa?) mutta lääkkeitä kyllä. Toisaalta – jos olen oikein ymmärtänyt – sen kolmen kuukauden hoitojakson aikana joka b-lausunnon tekemiseen vaaditaan, tarkkaillaan nimenomaan myös sitä onko potilas valmis pitkäjänteiseen ja säännölliseen työskentelyyn. Toisinaan vointi voi olla niin huono, ettei terapiaa suositella. Mutta toisaalta nimenomaan juuri silloin ainakin minun maalaisjärkeni mukaan olisi ehdottoman tärkeää päästä juttelemaan ainakin jollekin ammattiauttajalle ja ainakin silleen semi-säännöllisesti.

      Mutta, hyvä että kuitenkin myöhemmin pääsit Kelan terapiaan ja että pystyit alkuun maksamaan huvin omasta pussistasi. Nuo huomiosi terapiasta – se, että asioista putkahtelee tajuntaan hyvin randomissa järjestyksessä ja mm. siksi pitkäkestoisuus on hyvästä + se, että terapeutti on nimenomaan ulkopuolinen, ”ei-sisäpiiriläinen” – on ihan allekirjoitettavia heittoja. Kuten sanoit, aiheesta riittäisi kirjoitettavaa ja avaamista vaikka kuinka paljon, mutta olen hieman itsekin opetellut tässä sellaista tiivistämisen taitoa.

      PS. yhtä pitkä = erikseen; joka tapauksessa = erikseen myös 🙂

      • Ei mitään paineita tekstin tuottamiselle. Mulle tulee sähköpostiin ilmoitus, kun jotain uutta on, joten sehän on ihan rento meiniki.

        Vielä siitä terapihommasta: Mulla meni pari vuotta ennen kuin psykiatri suostui hakemaan terapiaa ja se vaati ensin psykiatrin vaihdon. Ensimmäinen oli kai vaan päättänyt, että olen ”menetetty tapaus”.. Että jos tulee vastaan samanlaisia tapauksia, ni rohkaisen vaihtamaan psykiatria.

        Ja noista yhdyssanoista: En tajua mikä niissä on, muistan jo ala-asteella, että kirjoitin tosi pitkiä aineita, josta sain about 8+, koska YHDYSSANAVIRHEITÄ oli niin paljon. Hetken aina muistan miten joku menee, mut ei pysyvää ”rekisteriä” päässä. 🙂

        • Aivan. Aika kauan meni…

          Itsellä on yhdyssanat ehkä jotenkin hallussa, mutta usein tuskailen pilkun kanssa. Että kuuluuko se nyt tuohon vai ei. Yhdyssanavirheet on kyllä todella yleisiä että et oo ainoa.

  2. Toni, näin sinut äsken Hämeen- kadulla, et huomannut minua, eikä rohkeus taitaisi edes riittää moikata.. Olin ehkä tulossa terapiasta?

    Vinkiksi, jos vaihdat terapeuttia, niin oletko jo tutustunut Minduu palveluun. Siellä on paitsi tietoa eri terapiamuodoista (psykoterapian ABC), niin myös terapeutin haku palvelu (löydä apua). Parasta on, että sinne voi määritellä eri hakukriteereitä, jotka ovat itselle tärkeitä.

    Huomioi kuitenkin, että läheskään kaikki terapeutit eivät ole tämän palvelun piirissä, mutta jos et ole hirveän nirso, niin näillä terapeuteilla ainakin on tilaa vastaanotollaan.

    Helteisin terveisin Ilona

    • Juu, voipi olla että sieltä olin tulossa! 🙂 Tuo Minduu on itselle tuttu, käytin sitä kun etsin terapeuttia vuosi sitten, kuten myös Kelan vastaava hakua, mutta tuo Minduu oli omasta mielestä ehkä hieman parempi. Täytyy miettiä vielä hetki, että lähteekö sitä uutta terapeuttia hakemaan vai ei. Onneksi nykyisen kanssa ei tosiaan ole mitään kriisiä tai vastaavaa, vaan homma toimii suht ok, joten sen suhteen voi ottaa ihan rauhassa.

      • Hei vielä!

        Sellainen tuli vielä mieleeni, että minkä merkityksen annat terapeutin sukupuolelle? Oletko kenties oppinut naisterapeutin myötä luontevampaa suhtautumista vastakkaiseen sukupuoleen? Näitä tilanteitahan voisi vaikka konkreettisesti harjoitella terapiavastaanotolla.

        Sitten vielä toinen asia koskien terapeutin mahdollista vaihtoa. Kannattaa ottaa huomioon, että uuteen terapeuttiin tutustuminen ja luottamuksen rakentaminen vie aina oman aikansa. En silti halua ottaa kantaa terapeutin vaihtamisen puolesta tai vastaan, koska en yksinkertaisesti tietenkään ulkopuolisena tiedä, mikä on oikea päätös.

        Ja vielä loppuun ei niin oleellinen kysymys. Tunnistavatko ihmiset sinut kadulla stand up -koomikkona eli siis eräänlaisena ”julkkiksena”? 🙂
        Mitä mieltä tästä olet? Saako tulla moikkaamaan? (ilman mitään taka-ajatuksia tottakai!) Vai olisiko se vain kiusallista meille molemmille?

        Aurinkoisin terkuin taas!

        • En osaa ihan tarkkaan sanoa, miksi itse päädyin valitsemaan juuri naisterapeutin. Terapeuteista, joiden luona kävin tutustumassa osa oli miehiä ja osa naisia, ja ehkä jollain tasolla jossain vaiheessa alkoi tuntumaan paremmalta se, että terapeutti olisi nainen. Tällä hetkellä – jos terapeuttia vaihdan – voisi vaihtelun vuoksi toimia mieskin.

          En myöskään koe, että sillä tekijällä että terapeutti on nainen olisi erityisen suuresti tekemistä sen kanssa, että oppisin suhtautumaan vastakkaiseen sukupuoleen jotenkin… no, kevyemmin. Tämä riippuu ehkä enemmänkin siitä miten asiaa terapiassa käsitellään ja millainen luottamus terapeutin ja potilaan välillä on, oli terapeutti mies tai nainen. Aihetta – vastakkaisen sukupuolen lähestymistä – on vihdoin viime aikoina sivuttu, kun tuntuu, että muu ”kuona” ja painolasti on jollain tapaa saatu käsiteltyä alta pois. (Voi toki olla, että olen liian lähellä nähdäkseni, että juuri naisterapeutti toimii/ei toimi, ja että kun terapiaprosessista on tarpeeksi aikaa, näen sen ihan selvänä).

          Sanoisinko että pääosin ihmiset eivät minua tunnista minua. En siis koe olevani erityisen tunnettu saatika mikään julkkis, enkä kyllä ehkä välttämättä haluaisikaan olla. Toisinaan kyllä tuntuu, että joku jää katsomaan hieman pidempään, ja muutaman kerran joku on tullut kehaisemaan, että hyvä blogi. Luulen, että jos diggailee stand uppia hieman enemmän, saattaa minutkin luonnollisesti hieman paremmin tietää.

          Mutta saa kyllä moikkaamaan tulla. Kiusallisuutta ei pitäisi liikaa meidän ihmispolojen miettiä. Se on täysin luonnollinen tunne, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä tunnemme sen paljon voimakkaampana kuin mitä todellisuudessa olisi syytä.

          • Tilanteistahan tekee kiusallisen yleensä se, kun toinen miettii, että mitä se toinen ajattelee minusta tai tästä tilanteesta juuri nyt, ja se toinen miettii sitä samaa juuri samaan aikaan. Tämän molempien taholta tapahtuvan pohtimisen tuloksena on hiljaisuus, jonka molemmat keskustelijat tai kontaktissa olevat henkilöt yhtäkkiä aistivat hyvin voimakkaasti ja jälleen yhtä aikaa. Luulen, että tätä hiljaisuuden aistimista kutsumme kiusallisuudeksi.

            Tällainen pieni määritelmä.

Heitä kommentti