Hyviä päiviä

Tänään herättyäni tajusin, että asuntoni on jälleen muuttunut kaatopaikaksi. Altaat ovat tukossa, tiskit lojuneet viikkoja, pyykit ovat pesemättä ja roskia on joka paikassa. En voi muuta kuin hämmästellä: miksi olen jälleen päästänyt kaiken tähän pisteeseen? Jo useamman kerran viimeisen vuoden aikana olen kyllä aloittanut siivouksen, mutta kertaakaan en ole saanut vietyä sitä loppuun. Sitten jossain vaiheessa koittaa aina se hetki, jolloin koko homma vaihtaa yllättäen suuntaa – kun roskat eivät jostain kumman syystä enää löydäkään tietään roskakorin. Älytöntä.

Mennyt viikko on muutenkin ollut ahdistava. Pää on tulvinut ajatuksia, enkä ole saanut niistä rauhaa. Pitäisi siivota, käydä lenkillä, lähettää työhakemuksia, kirjoittaa uusi postaus, meditoida hieman, tehdä sitä ja tehdä tätä… Vaikka tiedän, että kaikki nämä tehtävät asiat ja niiden synnyttämät paineet ovat täysin itseni luomia, ei tieto siitä saa niitä katoamaan. Pitäisi osata päästää irti, mutta en osaa.

Kaiken tämän yllä leijuu huoli rahojen riittävyydestä sekä pelko seuraavasta sortumisesta. Toisinaan ajatus pornon katsomisesta ottaa sen verran lujan otteen etten edes halua päästää siitä irti. En tietenkään haluaisi sortua, mutta joskus jo tällainen itse pornon katsomisesta fantasioiminen on sen verran tyydyttävää, että jään mielikuviin lillumaan. Ja aivan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, mieleeni ovat pitkästä aikaa palanneet kuvat tytöstä, johon olen ollut korviani myöten ihastunut jo noin kolmen vuoden ajan. Aikoinaan toin kiinnostukseni ilmi, mutta hän torjui minut, ja nyt ajattelen häntä yhä, vaikka en ole edes nähnyt koko ihmistä kokonaiseen vuoteen. Juuri tästä tiedän, että olen vaarassa astua itsesäälin upottavaan ja ei-mitään-hyvää-mukanaan-tuovaan suohon: iltaisin ajattelen kuinka ihanaa jonkun ihmisen, jota tosipuheessa en edes tunne, elämä varmaan tälläkin hetkellä on. Mitä tällaiset ajatukset minua hyödyttävät? Eivät mitään. Turhia ovat moiset mietteet.

En yksinkertaisesti ymmärrä mikä minua pidättelee. Aivan kuin minussa olisi jokin lukko, joka estää minua toimimasta ja viemästä asioita loppuun. Oli kyse sitten kirjoitusprojektista, siivoamisesta tai sitten… no, suoraan sanottuna seksistä tai seurustelukumppanin löytämisestä, tuntuu etten koskaan uskalla ottaa sitä todellista ja aitoa ensimmäistä askelta. Saatan kyllä tehdä monenlaisia valmisteluja liittyen asiaan jos toiseenkin, mutta kun täytyisi todella tarttua toimeen, siirtyä valmistelujen jälkeen itse asiaan, minä peräännyn. Ehkä kyse on pelosta. Sitä mitä minä loppujen lopuksi pelkään, en oikein itsekään tiedä. Tuntuu, että olen jumissa.

Valintoja ja vertaistukea 

Tällaisina hetkinä ajatusten kääntäminen positiivisen puolelle ei ol helppoa. Ehkäpä sitä ei kannata väkisin edes yrittää. Sitä kai se todellinen mielenrauha tarkoittaa: että uskaltaa tuntea ja kokea negatiivisetkin tunteet sellaisina kuin ne ovat. Ei tarraudu niihin, mutta hyväksyy ne.

Mahdollista on myös, että kannustavia ja itselle resonoivia mietteitä kantautuu jostain ulkopuolelta. Kun ei itse osaa nähdä tilanteessaan mitään hyvää, siihen saattaa joskus tarvita jonkun toisen, tutun tai tuntemattoman. Itselle tällainen toinen oli tällä kertaa nimimerkki Petteri, joka edellispostaukseen kirjoittamassaan kommenttissa kertoi sortuneensa pitkästä aikaa. Sinänsä tietysti varsin ikävä seikka, mutta sanojen takaa varovasti kurkistavan itsesyyttelyn lisäksi kommentista huokuu myös suuri ymmärrys itseä ja omaa toimintaa kohtaan, eräänlainen syvä kärsivällisyys ja armollisuus, joita tässä itsekin on yrittänyt aika ajoin harjoittaa.

Petterin kuvaus itse sortumisen hetkestä on erityisen tunnistettava:

”Työpaikan tietokoneella istuin väsyneenä, kunnes vähä vähältä youtubevideoista aloittaen siirryin kunnon pornosivustoille. (–) Jo youtubea selaillessani mietin: pitäisi valita jotain muuta tekemistä. Pornosivuille siirtyessäni mietin: voisinko vaan lopettaa nyt, kaikki olisi vielä hyvin, voisinko valita niin. Nyt mietin, miksi valitsin pornon, jälleen kerran. Itsehän minä valintani teen, itse klikkaan hiirellä uuden välilehden, itse kirjoitan sopivan hakusanan ja itse avaan sopivan kuvan tai videon. Ei sitä kukaan tee minun puolestani. Siispä olisin voinut valita myös toisin, olisin voinut valita viedä pyörän huoltoon ja siivota niin kuin olin suunnitellut, sen sijaan katsoin kolme tuntia pornoa. ”

Ainakin itse pystyn samaistumaan kuvaukseen todella lujaa. Nämä ovat juuri niitä hetkiä, jolloin sitä ajattelee, että nyt vosin todella vielä perääntyä. Toisaalta ne kyllä todellakin ovat täysin omia valintoja, kuten Petteri kirjoittaa, mutta toisaalta asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksioikoinen. Taustalla voi olla vuosia kestänyt tavan ja tottumuksen juurtuminen, ja jos todella on ehdollistanut itsensä saamaan nautintoa tietystä asiasta, halu päästä kokemaan tuo nautinto voi olla vastustamaton silloin kun himo jälleen iskee, oli viime kerrasta vierähtänyt kuinka pitkä aika tahansa. Tällöin ajatukset siitä, että valinta oli minun saattavat tehdä jopa hallaa: ”Voi minua, en kyennyt toimimaan toisin – olen siis heikko ja epäonnistunut.”

Voimaannuttavin ja itseäni juurikin tänä alakulon viikkona paljon kannustanut ajatus tulee kuitenkin kommentin lopussa:

”…huomaan että kiusaus on todellakin mahdollista välttää tai ohittaa. Voin todellakin valita toisin huomenna. Ja aion tehdä niin. Siitä lähden liikkeelle. Yksi valinta kerrallaan, yksi päivä kerrallaan. Taas kerran. Ja päätän olla tyytyväinen aina kun menee päivä sortumatta. Sellaisia päiviä luotan tulevan. Toivottavasti Toni ja muut lukijat muistatte tekin niitä päiviä jolloin olette valinneet toisin, jolloin olette välttäneet kiusauksen. Ne päivät ovat hyviä päiviä. Ja niitä tulee varmasti lisää.”

Aamen. Riippuvaisten on todellakin hyvä muistaa niitä päiviä, jolloin ei ole sortunut tai se ei käynyt edes mielessä. Ainakin itsellä niitä on tätä nykyä aivan älyttömän paljon enemmän kuin niitä, jolloin pornoa tulee katsottua. Ennen pornottomat päivät olivat se poikkeus, tätä nykyä pornolliset, kirkkaasti. Vaikka en olekaan päässyt pornosta kokonaan eroon, niin vaakakuppi on selvästi kääntynyt (siitäkin huolimatta, että viime vuoden aikana tuhlasin pornolinjoille soitteluun ja webcam-esityksiin enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin).

Jostain kumman syystä meidän ihmisten on toisinaan paljon helpompi tarrautua epäonnistumisiin ja pettymyksiin kuin onnistumisiin ja hyviin hetkiin. Sen kai tämän postauksen alkukin kertoo: kaikki on nyt niin hemmetin, hemmetin huonosti!

Ehkä yksi syy on se, että jos addiktista puhutaan ,pornottomia (tai viinattomia, uhkapelittömiä tai mitä vain) päiviä ei aina tule edes ajateltua erityisen positiivisiksi asioiksi tai onnistumisiksi, ne vain lipuvat ohi tavallisina päivinä tavallisine murheineen ja meluineen. Sitten jos joskus tuleekin sorruttua, kyseessä on epäonnistuminen. Totta kai epäonnistumiset alkavat painaa enemmän, kun onnistumisia ei edes ole!

Todellisuudessa niitä kuitenkin on. Ne ovat juuri noissa Petterin mainitsemissa päivissä, kun kiusausta on pystynyt välttämään tai sitä ei ole edes ollut. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin kaikesta ahdistuksesta, ajatusten sekavuudesta ja mielen rauhattomuudesta huolimatta tämän viikon päivät olivat juuri sellaisia. Pornottomia, hyviä päiviä.

 

6 vastausta artikkeliin ”Hyviä päiviä

  1. Vähän reilu vuosi mennyt siitä kun päätin yrittää omasta pornoaddiktiostani eroon mutta tässä sitä vieläkin taistellaan samojen asioiden kanssa kuin vuosi sitten. Olen mielestäni mennyt joissakin asioissa eteenpäin mutta silti pisin putkeni katsomatta pornoa viimevuonna oli muistaakseni vain 6 päivää.(Olen yrittänyt lopettaa päivien laskemisen koska ei siitä ole minusta ollut itselleni mitään hyötyä) Listasin vuosi sitten asioita joiden avulla ajattelin pääseväni eroon pornosta ja yksi niistä oli hankkia tyttöystävä. Tämä toteutui viime syksynä ja tässä kohtaa hommat alkoi sitten mennä pieleen suhteen alussa tuli harrastettua seksiä usein ja porno jäi taka-alalle mutta pysyi edelleen silti mukana kuvioissa. Aloin myös ajatella että kerrankin kaikki on kunnossa ja ettei porno ole minulle enää mikään vakava ongelma. En enään välittänyt omista retkahduksistani ja niitä tuli yhä useammin tämä johti taas sitten paskakierteeseen joissa saatoin taas parikin päivää maata vain sohvalla tuijottamassa telkkaria ilman että olisin käynyt edes kertaakaan ulkona seksi suhteessa alkoi vähentyä tämän seurauksena ja aloin ahdistua tästä yhä enemmän ja se taas johti yhä useampiin retkahduksiin. Kokoajan pitkin syksyä kierre vain paheni kunnes en enää edes halunnut nähdä toista. Suhde on nyt loppunut ja olen vain yhä enemmän ahdistunut ja katsonut pornoa ahdistukseeni. Näin jälkikäteen ajateltuna tein ajatusvirheen siinä kun ajattelin että pelkkä tyttöystävän löytäminen ratkaisee ongelmani eikä siitä tarvitse enään välittää. Kun kirjoittelen tätä edellisestä retkahduksestani on aikaa pari tuntia ja mietin jälleen kerran miksi sorruin vaikka tiedän että se vain pahentaa tilannettani. Olen erittäin pettynyt itseeni tällä hetkellä ja tuntuu hankalalta katsoa eteenpäin. Kun katson eteenpäin näen itseni parin päivän päästä taas samassa tilanteessa miettien jälleen samoja kysymyksiä. Aloitin muuten vuodenvaihteessa 100 päivää ilman alkoholia haasteen koska koin ettei alkoholi auta ainakaan tässä tilanteessa eteenpäin päinvastoin siitä on vain haittaa. En tiedä sitten onko tuommoisista haasteista hyötyä pidemmällä tähtäimeillä. Tarkoitus on myös ollut alkaa liikkua enemmän ja kuntoilemaan mutta sekin on jäänyt toteuttamatta tuntuu etten saa tällä hetkellä oikein mistään otetta. Anteeksi tästä tuli tämmönen sekava masentunut vuodatus tuntui vaan että halutti kirjoittaa. Nää sun kirjoitukset on hyviä kiitos niistä ja tsemppiä sinne.

    • Hei!

      Ei tarvitse vuodatuksia pahoitella. Kirjoittaminen auttaa ainakin itseä ja hyvä vaan, jos tämä kommenttiosio voi toimia pienenä ahdistuksen purkajana myös muille.

      Niinhän se on, että silloin kun ahdistaa ja on juuri sortunut, negatiiviset ajatukset tuppaavat ottamaan vallan. Pettymys, itsensä sättiminen ja kaikki tekemättömät asiat lävähtävät tajuntaan oikein tosissaan, ja niihinhän sitä on sitten mukava jäädä möyrimään. Toivottavasti (myös sulla) tuo pahin ahdistus kuitenkin ajan kanssa helpottaa.

      Sortumisen jälkeen varmaan kaikki riippuvaiset miettivät tismalleen samaa: miksi tein sen? Itse olen kuitenkin huomannut, että moinen pohtiminen on täysin turhaa. Sitä sortui, koska halu ja himo ottivat vallan, koska tällä kertaa ei yksikertaisesti ollut voimia tai halua vastustaa niitä – sitä sortui, koska sitä on koukussa. Tämän ei tarvitse olla mikään negatiivinen juttu, vaan tosiasian tunnustaminen. Kokeile auttaisiko sinuakin ajatella, että nyt kävi näin mutta jossain tulevaisuudessa koittaa takuuvarmasti aika, jolloin porno ei enää ole minulle ongelma. Tuo aika ei ole välttämättä ihan vielä, mutta joskus se koittaa.

      Tuo on kyllä niin yleistä toistella, että ”sitten kun hommaan SEN, niin kaikki on hyvin”, tai ”kunhan elämässä vain olisi SE, niin pornokin jäisi.” Tuttua itsellekin, mutta jos rehellisiä ollaan niin eihän se noin mene. Toisaalta joo, jos elämässä on paljon mielekästä sisältöä ja arjen kokee jotenkn merkitykselliseksi, niin tuskin sitä pornoakaan siihen oheen ainakaan mitään älyttömiä määriä tarvitsee, mutta noin yleisesti ottaen tuollaiset lauseet voivat pahimmillaan vain lisätä ahdistusta. Sitä asettaa tavallaan ehtoja omalle hyvinvoinnilleen. Ja yleensä jos jonkun tällaisen asian sitten saavuttaa, sitä pettyy kun huomaa, että mikään ei oikeastaan muuttunutkaan.

      Ja ei tietenkään muuttunut, koska ne ongelmat ovat monesti jossain paljon syvemmällä. Uskon kuitenkin, että sinnikkyys palkitaan. Itse olen tehnyt töitä ongelman kanssa jo kaksi vuotta, ja tuntuu että nyt olen vasta alkamassa tämän prosessin. Vasta nyt sitä alkaa pikku hiljaa ymmärtää, mistä on kysymys… ehkä.

      Olen viime aikoina opetellut päästämään irti, niin päivien laskemisesta kuin muustakin negatiivisesta. Helppoa se ei ole, mutta kärsivällisyys, armollisuus ja toistot kunniaan. 🙂 Samaa kärsivällisyyttä ja mielenrauhaa myös sinne!

      PS. Oletko harkinnut, että menisit juttelemaan jollekin ammattilaiselle ja/tai aloittaisit jonkilaisen lyhyt- tai pitkäkestoisen terapian? Jos moinen on mahdollista, voin puolen vuoden kokemuksella kyllä suositella.

      PPS. Ai niin, tuo alkoholin jättäminen voi olla kyllä todella hyvä päätös. Ihan ensimmäisenä jätin sen myös itse pois ja se auttoi kyllä kovasti. Krapulassa kun sitä sortui helpommin, ja monesti juhliminen saattoi laukaista myös pienen masennuspiikin. Olin aluksi vuoden juomatta, ja nytkin tulee juotua kyllä hyvin harvoin ja pienempiä määriä.

  2. Hei Toni!

    Mitä itse ajattelet, auttaisiko tyttöystävän saaminen sinua irti pornosta? Vai onko pornon juuret niin syvällä, että sinun on yksin käytävä tämä taistelu? (Toki apua saa esim. terapiasta ja vertaisuesta.) Kävisikö seurustelussa niin kuin nimimerkille Addikti kävi? Vai olisiko luonnollinen seksi se asia, jota nimenomaan tarvitsisit himojen ja halujen voittamiseen? Onko normaali parisuhde mielestäsi mahdollinen, jos toisella (tai molemmilla) on pornoaddikio? Onko pornoaddiktio ollut syynä/osasyynä aikaisempien parisuhteiden päättymiseen lyhyeen?

    PS. Olen koko viikon pelännyt, että putositko suohon, johon pelkäsit uppoavasi. Mistä ei seuraa mitään hyvää..?

    • Huh, siinähän oli kysymystä kerrakseen. 🙂 Mutta joo, kyllä parisuhde / tyttöystävä varmasti voisi auttaa asiassa, varsinkin nyt kun jollain tasolla alkaa tuntea itseään jo hieman paremmin.

      Riippuvuudethan monesti heijastelevat muuhun elämään hyvin monella eri tavalla, ja niin myös pornoriippuvuus. Itsellä on mm. koko aikuisiän ollut melkoisia ongelmia itsetunnon kanssa ja seksistä ja parisuhteesta on tullut otettua ihan suunnattomia paineita. Sitä kautta pornoaddiktio on ennemminkin estänyt parisuhteita syntymästä kuin katkaissut ne lyhyeen. Mutta kyllähän se vahva tekijä on varmasti ollut siinäkin, ettei ne kovin kauaa ole kestäneet. Ei ole uskaltanut sitoutua, seksi ei ole aina sujunut, jne, jne.

      Jaa-a, jos toisella osapuolella on pornoaddiktio, niin kyllähän se varmasti parisuhteeseen hyvin vahvasti ja nimenomaan negatiivisella tavalla vaikuttaa. Aika moni on tännekin kommentoinut aika surullisiakin tarinoita siitä kuinka puoliso tai itse on koukussa pornoon, ja että parisuhde on sen vuoksi joko päättynyt tai ihan kriisissä. Mutta jos asiasta uskaltaa puhua ja ymmärrystä löytyy, niin kyllä parisuhteessa tällaisen asian kanssa voi varmasti elää ja päästä yhdessä ylikin. Riippuu aina niin paljon ihmisistä ja tilanteesta…

      Joo, meinasi tuossa tammikuun lopussa olla aika ahdistavaa ja melko kuoppainen meininki, mutta nyt jo hieman parempi fiilis. On vaan ollut kaikenlaista niin on tullut taas väliä tässä postauksen kirjoittamisessa. Jospa sitä tällä viikolla saisi taas uuden ilmoille.

  3. Moikka,

    vaikka muistelen sinun kirjoittaneen kriittisesti hengellisyyteen liittyvistä asioista, laitan silti linkin anteeksiantoa käsittelevään puheeseen/alustukseen. Vaikka siivouksen lomassa kuunneltavaksi 🙂

    http://www.suviseurat.fi/2016/media/saarnat/20160701_2100_Ilari_Kinnunen_fi.mp3
    (Alussa pitkähkö esirukous, alustus 6:30-)

    En ajattele, että usko olisi ”lääke” ongelmiin, joihin tarvitaan lääketieteellistä tai muuta apua. Anteeksiantamuksella on kuitenkin suuri voima.

    Jaksamista ja hyvää jatkoa!

    • No juu, sen verran olen kommentoinut ja kirjoittanut, että uskonto tai usko jumalaan tai jumaliin ei ole se minun juttuni. Lähinnä näin on tietysti siksi, koska en ole koskaan kokenut minkäänlaisen jumalan tai jumaluuden läsnäoloa tässä maailmassa.

      Mutta samaa mieltä ollaan, että anteeksiantaminen on melkeinpä suurimpia ja vapauttavampia asioita mitä ihminen voi tehdä, niin tällaisissa pahasta olosta ja riippuvuuksista poisvievissä prosesseissa, kuin elämässä muutenkin. Anteeksiantaminen muille ja anteeksiantaminen itselleen.

      Hmm… tunnin mittainen saarna. Katsotaan nyt, jos joskus mielenkiinnosta vaikka jaksaisi kuunnellakin, mutta jos näin ei tule tehtyä, niin voihan tästä olla iloa jollekin muulle. 🙂

      Hyvää jatkoa sinnekin.

Heitä kommentti