Poran äänestä ja itselleen valehtelusta

Jo yli kuukauden ajan olen useana aamuna olen herännyt poran pärinään. En tiedä ärsyttävämpää ääntä. Ei löydy sanoja kuvaamaan sitä tunnetta, kuinka väkivaltaista on ravistautua irti unen ihanasta kehdosta tärinän täyttämään todellisuuteen. Kyseessä ei ole mikään kaukaisuudesta, seinien takaa tai kattojen yltä kumpuava viaton työskentelyn ääni, vaan yksiöni kaikella voimalla täyttävä järjetön jyrinä. Pieniä perkeleellisiä pyrähdyksiä tai sitten minuutteja kerrallaan jatkuvaa rouhintaa, joka panee miettimään, että totta tuo jo kohta tulee katosta läpi.

Erityisen vittumaisia ovat aamut, jolloin kunnianarvoinen porankäsittelijä on päättänyt porata vain muutaman, varmasti omasta mielestään varsin viattoman reiän. Minä olen kuitenkin jo hereillä eikä nukkuminen enää onnistu. Ei, sillä vaikka poraus onkin jo lakannut on tilalla mieltä raasstava epätietoisuus sen jatkumisesta: ”Se jatkuu pian. Et voi nukahtaa uudestaan, koska se jatkuu pian. Ihan kohta, odota vain…  ”

Minähän en tiedä remonteista juuri mitään, mutta nähtävästi asiaan kuuluu, että poraushommat keskitetään aamuun, ja että niitä saatanan koloja tehdään vain muutama kerrallaan. Miksi? MIKSI!? Yksi perusteellinen ja tarkkaan harkittu porauspäivä säästäisi talon muut asukkaat paljolta vaivalta. No, ehkäpä reikien tarkat paikat tulevat selväksi vasta remontin edetessä, tai ehkä asiaa ei ole remontoijain puolelta tultu vain ajateltua. Kuten sanottu, kerrostaloasuntojen kunnostaminen on minulle varsin vierasta maaperää. Sen olen kuitenkin oppinut, että reikien tekemistä se vaatii. Monien. Reikien. Tekemistä.

Sortuminen ei sovi tarinaani

Okei. Rauhoitutaanpa hieman ja siirrytään varsinaiseen aiheeseen, joka pompsahti mieleeni eilisessä terapiaistunnossa ja on tälläkin kertaa kysymyksen muodossa: Miksi minä yhä kiellän sortumiseni? Sillä niin minä teen.

Kylmä fakta on nimittäin se, että tultuani takaisin Tampereelle joulun vietosta Kemijärveltä, minä todellakin sorruin, niin pornon katseluun kuin pornolinjoille soitteluunkin. Silti parin viikon takaisessa postauksessa kerroin jotain aivan muuta – että kykenin muka kaikesta halusta huolimatta vastustamaan kiusasta. Samaa valhetta suolsin viikko takaperin terapeutillenikin.

Eilen otin asian kuitenkin puheeksi ja pohdin mitä minä tällaisella valehtelulla oikein saavutan. Miksi minä teen niin? Molemmilla kerroilla – niin terapeuttini kanssa keskustellessa kuin asiasta tänne kirjoittaessa – asian kaunistelu tuntui samaan aikaan väärältä, mutta samaan aikaan myös täysin luonnolliselta ja tilanteeseen sopivalta. Tuntui hyvältä kertoa, että minäpäs se kuulkaa selätin jälleen yhden heikon hetken! Ja tässä ajatuksessa vastaus ehkä piileekin: koen, että sortumatta jääminen olisi ollut ”tarinani” kannalta sopivampaa. Minä olisin halunnut, että en olisi sortunut. 

Tarinalla tarkoitan niin pääni sisällä ja omassa kokemusmaailmassani tapahtuvaa tarinaa – omaa elämääni – mutta myös tänne blogiini luomaani narratiivia. Mieleni teki kirjoittaa jonkinlainen upliftaava postaus, kertoa että tästä on hyvä aloittaa uusi vuosi, epätasaisen matkan kulkeneena, mutta jälleen yhden kiusauksen urheasti voittaneena. En tiedä. Ehkä minua rehellisesti sanottuna myös hieman hävetti.

Tässä vaiheessa matkaa näitä asioita(lue: sortumisia) on kuitenkin alettava toden teolla kohtaamaan. Niitä ei enää sovi peitellä tai piilotella. Siinä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Tämä kohtaaminen ei kuitenkaan tarkoita itsensä sättimistä tai pettymyksen tunteeseen tarttumista vaan sitä, että on yksinkertaisesti rehellinen itselleen – että hyväksyy asiat sellaisena kuin ne ovat. Jos valehtelen asiasta muille, valehtelen samalla myös itselleni.

Osa lukijoista voi nyt miettiä, että olen liian ankara itselleni, että mitä tuo tuollainen pieni sortuminen nyt oikeasti haittaa. Tavallaan ei kai mitään, mutta kun omalla kohdallani läsnä on monesti myös se paljon puhuttu ja monesti mainittu soittelu, ja tämän myötä tietysti täysin turha rahanmeno. Kaiken lisäksi mahdollinen sortuminen toimii usein petollisena päänsisäisenä selittelynä silloin, kun halu ja himo iskevät seuraavan kerran. Uutta sessiota alkaa perustelemaan sillä, että senhän on tehnyt jo aiemmin – että kun sitä kerran on jo sortunut, niin kai sitä nyt voi vielä tänäänkin vähän katsoa. Näin kävi mm. viime perjantaina.

Välillä väsymys iskee mutta osa minusta on kaikesta huolimatta toiveikas: kyllä se tästä. Ymmärrystä ja itsetuntemusta on kuitenkin karttunut jo sen verran, että tiedän, että kaikella on jokin syy ja etteivät nämä sortumiset tai takapakit tarkoita, että olisin ihmisenä epäonnistunut tai huono. Totutut käyttäytymismallit vain ovat hemmetin syvässä. Ja kun elämässäni ei kaikesta yrityksestä huolimatta sitä merkityksen tunnetta synnyttävää sisältöä niin hirvittävän paljon ole, on parin klikkauksen päässä oleva porno helppo ja tuttu pakokeino.

Yksi monista

Myös tieto siitä, että en ole ainoa joka tämänkaltaisten ongelmien kanssa painii, auttaa toisinaan jollain kumman tavalla jaksamaan, vaikka seikassa ei tietysti sinänsä mitään hauskaa olekaan. Ehkä se on se, että sitä tajuaa, ettei kuitenkaan ole ongelmiensa kanssa yksin.

Yksi kohtalotovereistani on nimimerkillä Joona esiintyvä parikymppinen mies, joka kertoo riippuvuudestaan minulle aiemmin tuntemattoman verkkojulkaisu Pokan artikkelissa.  Artikkelin voi lukea täältä: http://www.pokka.club/176086/huumeeni-on-porno.

Kuten niin monesti muulloinkin, myös Joonan tarinaa lukiessa saa huomata, kuinka samankaltaisia kuvaukset nettipornon ongelmakäytöstä ovat. Aivan kuten itsellänikin, myös Joonan kohdalla porno on toiminut jonkinlaisena pakokeinona ahdistavasta arjesta, eikä sen käytön lopettaminen ole ollut helppoa. Joonankaan kohdalla ammattiauttajat eivät ole osanneet ottaa pornoriippuvuutta aina tarpeeksi huomioon tai lainkaan todesta, ja myös Joonan kohdalla tiedon lisääminen on auttanut pornokoukusta irti pääsyssä. Myös se seikka, että tietyn ajan kuluttua sama vanha materiaali ei olekaan enää tarjonnut samanlaista tyydytystä, vaan kiihoketta on täytynyt hakea yhä rajummasta – lopulta jopa oman seksuaalisuuden tai moraalitajun vastaisesta pornosta – on  tuttua monelle pornoriippuvaiselle.

Omaan tapaukseen verrattuna erojakin (edellisen lisäksi) löytyy. Joonan häiriökäyttäytyminen on alkanut verrattain varhain – jo lapsena tai esiteininä – ja nyt parikymppisenä hän on onneksi päässyt ongelmastaan jo eroon. Apukeinona hänen tapauksessaan on toiminut muiden seikkojen ohella myös usko jumalaan.

Yksi asia mitä artikkeli ainakin minulle kertoo on se, että tänä päivänä porno on hyvin konkreettisella tavalla läsnä jo lasten elämässä. Aivan kuin yhä jatkuvalta poran ääneltä, pornoltakin voi olla hankala piiloutua. Toisaalta pornoriippuvuudesta on kaikesta huolimatta alettu pikku hiljaa ehkä puhumaan hieman enemmän. Ihmiset, jotka ovat kokeneet pornon käytön ongelmalliseksi ovat nimettöminä tai omilla kasvoillaan avanneet suunsa, ja aihe on varovaisen toistuvasti esillä myös mediassa. Tämä on ainoastaan hyvä asia. Mitä enemmän kiihkotonta ja asiallista keskustelua aiheesta kuin aiheesta käymme, sen viisaammiksi tulemme.

Uskon, että elämme vaihetta, jossa nykyisenkaltaisen nettipornon mukanaan tuomat haasteet ja riskit alkavat pikku hiljaa paljastua ja tulla näkyviksi. Aivan kuten uhkapeliriippuvuuden kohdalla, joka on tällä hetkellä ainoa ”virallisesti” hyväksytty toiminnallisen riippuvuuden muoto, on vain ajan kysymys kun myös pornoriippuvuus saa tämän statuksen.

Ennen kuin tämä tapahtuu – toisin sanoen ennen kuin pornoriippuvuus otetaan täysin vakavasti myös alan tutkijoiden ja lääketieteen piirissä – täytyy kuitenkin vain jatkaa sitä mitä Joonakin on päättänyt tehdä: aiheesta puhumista.

Siihen, hyvä lukijani, kannustan sinuakin: puhumiseen. Nimettömänä tai nimelläsi, yksityisesti tai julkisesti, kirjoittaen tai puhuen, läheisellesi tai ammattiauttajalle, kenelle, missä ja milloin tahansa – kunhan puhut. Se auttaa; tekee hyvää niin itselle kuin muille asian kanssa painiville.

Talvista viikon jatkoa kaikille!

12 vastausta artikkeliin ”Poran äänestä ja itselleen valehtelusta

  1. Hei!

    Itseasiassa en ollut kovin yllättynyt paljastuksestasi. Kirjoittaessani ensimmäistä viestiä, minulla oli tunne, että olen ehkä jo myöhässä ja vahinko on jo tapahtunut. Silloin elettiin kuitenkin jo vuoden viimeisiä päiviä ja joulun paluuliikenteestä oli jo aikaa.. Sitten vielä viestin julkaiseminen kesti ja kesti ilmeisesti uuden vuoden pyhistä johtuen.

    Ihmettelin, miksi et analysoinut enempää sitä, mikä tällä kertaa johti kiusauksen voittamiseen, siitähän olisi ollut paljon opittavaa jatkoa ajatellen. Kummeksuin myöskin sitä, että et muistanut mitä (erilaista) olit tehnyt kotiin palattuasi.

    Edelleen ihmettelen Veeässän tavoin, miksi soitat pornolinjoille. Ethän puhelimessa voi kuitenkaan tuntea, nähdä, haistaa tai maistaa. Ainoastaan kuuloaisti on käytössäsi. Tiedät varmaan, että naisilla on (käsittääkseni) valmiiksi kirjoitetut käsikirjoitukset, mistä he valitsevat parhaiten tilanteeseen sopivan luettavaksi. Eikä siellä luurin toisessa päässä välttämättä tapahdu yhtään mitään, vaikka toisin uskotellaankin.

    Pornoaddiktio on tietysti moniulotteinen asia, eikä pelkkä soittelematta jättäminen ratkaise varsinaista ongelmaa. Se kuitenkin auttaisi oman talouden tasapainottamisessa, että soittelu ym. jäisi ensimmäisenä pois. Mitä jos marssisit liittymäkauppaasi ja pyydät heitä tekemään soitoneston maksullisiin numeroihin?

    Pakkasterveisin!

    • Mainittu toiminta, eli soittelu pornolinjoille, herättää kyllä syystäkin hämmennystä ja hämmästystä. Onhan se todella outo ja typerä tapa. Ehkä se mitä siitä hakee on jonkinlainen salaisen, yksityisen ja kiihottavan hetken jakaminen jonkun kanssa ennemmin kuin pelkästään minkään käsikirjoitetun tarinan kuunteleminen. Se on harvoin yksipuolista, ennemmin sellainen (kiero ja vääristynyt) vuorovaikutustilanne jossa molemmat osapuolet osallistuvat.

      Vaikka itsekin sitä sanaa käytin, on kuitenkin ehkä väärin puhua ”pornolinjoista”, koska ainakin tätä nykyä useimmiten kyseessä on joku palvelua tarjoava yksityinen henkilö, jolle maksetaan ensin suoraan tilisiirron kautta, sovitaan sitten hieman puhelun sisällöstä ja sitten… no, sitten soitetaan. Minkäänlainen esto ei siis auta, koska kyseessä on ihan tavallinen numero. Sama koskee tietysti skypen kautta tapahtuvia esityksiä ja muuta vastaavaa.

      Sitä paitsi, seuraavien 50 + vuoden ajan (minkä tällä pallolla toivottavasti vielä elän ja tallustan) pornoa ja monenlaisia siihen liittyviä palveluita on tarjolla käden ulottuvilla koko ajan, elämäni hamaan loppuun saakka. Teknologian kehittyessä vieläpä ehkä jotain sellaista, josta en tänä päivänä vielä osaa kuvitellakaan. Siitäkään syystä mitkään ulkoiet kiellot tai estot eivät auta, vaan sen lopettamisen on lähdettävä omasta halusta. Kun on sinut itsensä kanssa ja tyytyväinen elämäänsä, moista ”päihdettä” ei yksinkertaisesti tarvi. Näin ainakin haluan uskoa.

  2. Kiitos Joonan kertomuksen jakamisesta. Sitä lueskellassa ihan hätkähdin, että voiko ongelma oikeasti kehittyä noinkin pahaksi? Tarkoitan tällä sitä että katsotaan vain sellaista pornoa (mm. eläimiin sekaantumista), josta tulee ainoastaan pahaolo. Tulin pohtineeksi, että tyytyväisiä ovat varmasti ”tietämättömät” tai ”vähään tyytyvät”, jotka kiihottuvat ihan ”normi” materiaalista. Tosin ymmärrän, että kun on nähnyt todella rajua ja kiihottavaa tavaraa, ei siinä enää yksittäisen naisen itsetyydytys -pätkät varmaan herätä mitään fiiliksiä.

    Vaikka porno on itselleni piristystä tuova asia, olen kyllä päätynyt joskus katsomaan videoita, joista on tullut lähinnä pahaolo. Tavallaan ymmärrän pahasta olosta saadun inhon sekä hyvänolon tunteen sekamelskan myöskin joidenkin ihmisten kohdalla.

    On tosi surullista, että lapset näkevät nykyisin pornoa niin helposti. Itse taisin ensimmäisen kerrran pornoon törmätä vasta 14-vuotiaana, ja silloinkin vain alastomien pimujen kuvia katselin. Itsetyydykseeni ei edes alkuaikoina kuulunut mikään pornomateriaali, vain oma mielikuvitus, joten se on voinut vaikuttaa siihen, etten oppinut aluksi pornon kautta tyydyttämään itseäni. Varsinaisia videoita katselin vasta joskus 18-vuotiaana. Olen usein pohtinut, että onko oma ”terve” suhtautuminen aikuisviihteeseen syynä se, etten siihen lapsena törmänyt missään muodossa?

    Varmasti pornon näkeminen lapsena tai liian varhain teininä on haitallista. Olisi tärkeää ymmärtää, ettei sillä ole laisinkaan mitään tekemistä oikean seksin ja välittämisen kanssa. Tästä olisi hyvä kouluissa oikeasti puhua.

    • Se, että ajautuu katsomaan pelkästään sellaista ”pahan olon” pornoa ei välttämättä niin älyttömän yleistä ole, mutta olen kyllä vastaavista kokemuksista aiemminkin lukenut. Niistä on muutama tänne blogiinkin kommentoinut. Siinä on vrmaan kyse jostain sellaisesta, että se sama vanha ja tuttu materiaali ei enää riitä. Luulen, että itsellä tuota asiaa ovat ajaneet juurikin ne soittelut ja muut camin välityksellä tapahtuvat jutut, jotka on tulleet siihen ns. ”normipornon” päälle.

      Mutta juu, itsekin törmäsin pornoon oikeastaan vasta kasiluokalla eli samoihin aikoihin kuin sinä. Ja kyseessä oli tosiaan ihan vaan vanha kunnon pornolehti. Saatavuus oli tuolloin kyllä ihan eri luokkaa kuin tänään, jolloin kenellä tahansa on missä tahansa mahdollisuus päästä käsiksi minkälaiseen materiaaliin tahansa iästä riippumatta. Kunhan omistaa jonkun älylaitteen.

      Itse olen ymmärtänyt, että riippuvuuksien syntymisessä juurikin tuo teini-ikä on varsin herkkää ja ”riskialtista” aikaa, koska aivot ovat sellaisessa kasvu- ja kehitysvaiheessa kuin ovat. Olen lukenut, että jos teininä koukuttuu johonkin päihteeseen tai toimintaan, siitä voi olla aikuisena monin verroin haastavampaa päästä eroon, kuin jos ongelmakäyttäytyminen olisi alkanut vasta myöhemmällä iällä.

      Toisaalta enhän minäkään nettipornoa alkanut toden teolla käyttää kuin vasta reilu parikymppisenä, mutta kyllä ne addiktion ”juuret” jo luotiin tuolloin teininä. Ysiluokalla sitä jo piti saada vähän väliä uusi pornolehti, kun vanha ei enää riittänyt. Tuolloin se vaati kuitenkin eforttia, kun se piti itse Ärrältä ostaa, tai sitten kaverilta lainata, joten homma ei niin sanotusti edes voinut kovin helposti lähteä käsistä.

  3. Hei!

    Mielenkiinnostani kysyn, mitä psykoterapiasuuntausta oma psykoterapeuttisi edustaa? Yleisimmät viitekehykset ovat psykodynaaminen, kognitiivinen, ratkaisukeskeinen jne. Otitko viitekehystä huomioon terapeutia valitessasi? Oliko sukupuolella merkitystä?

    Tietääkö terapeuttisi blogistasi? Onko hän tutustunut siihen? Lukeeko kenties säännöllisesti? Näistä asioista olisi myös kiinnostavaa tietää.

    • Hän edustaa ratkaisukeskeistä suuntausta ja on nainen. Kyllä minä terapeuttia etsiessäni aika paljon pohdin noita asioita, niin suuntausta, sukupuolta kuin ihan sitä yleisfiilistä mikä tutustumiskäynniltä jäi. Ei ollut helppo homma tehdä valintaa. Itse asiassa b-lausunnon saatuani kesti yhdeksän kuukautta, ennen kuin sain kammettua itseni ylipäätään etsimään terapeuttia, ja etsinnässäkin meni sitten hyvä tovi. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuohon terapeutin etsimiseen olisi ehkä hyvä saada jonkinlaista tukea, nythän se täytyy tosiaan itse etsiä. Itse asiassa sain ensimmäisen b-lausuntoni jo vuonna 2008, mutta tuolloin en saanut vuoden akana saanut aikaiseksi alkaa etsimään terapeuttia ja lausunto meni umpeen. Olisi voinut olla aika kova juttu, jos olisin jonkinlaisen terapian käynyt läpi jo tuolloin!

      Ja juu, olen puhunut kyllä istunnoissa blogistani, mutta en tiedä lukeeko hän tätä.

  4. Miksi minä valitsin niin?

    Kirjoittelen tässä pitkästä aikaa. Elämässäni on ulkoisesti kaikki hyvin, minulla on hyvä työpaikka, rahaa riittävästi, olen löytänyt uuden tyttöystävän, ja seksiä on usein. Olen hyvin tyytyväinen ulkonäkööni, ja luulen olevani tyytyväinen elämäni nykyiseen tilanteeseen. Tätä juuri mietin nyt kun viimeisimmästä sortumisestani on vain reilu tunti aikaa.

    Työpaikan tietokoneella istuin väsyneenä, kunnes vähä vähältä youtubevideoista aloittaen siirryin kunnon pornosivustoille. Siinäpä menikin sitten kolmisen tuntia kiihottavan materiaalin parissa, korostan vielä että olin siis työpaikallani, työt olin jo lopettanut. Jo youtubea selaillessani mietin: pitäisi valita jotain muuta tekemistä. Pornosivuille siirtyessäni mietin: voisinko vaan lopettaa nyt, kaikki olisi vielä hyvin, voisinko valita niin. Nyt mietin, miksi valitsin pornon, jälleen kerran.

    Itsehän minä valintani teen, itse klikkaan hiirellä uuden välilehden, itse kirjoitan sopivan hakusanan ja itse avaan sopivan kuvan tai videon. Ei sitä kukaan tee minun puolestani. Siispä olisin voinut valita myös toisin, olisin voinut valita viedä pyörän huoltoon ja siivota niin kuin olin suunnitellut. Mutta sen sijaan katsoin kolme tuntia pornoa.

    Valintoja mietin usein. Hyvin monesti olen välttänyt kiusauksen ihan vaan valitsemalla toisin: laittamalla puhelimen pois, sammuttamalla tietokoneen, lähtemällä urheilemaan ja monella muulla tavalla. Todella monena päivänä olen välttänyt kiusauksen, mutta tänään sorruin, kuten muutama päivä sitten ja joulukuussakin jokusen kerran. Menihän siinä yli vuosi sortumatta, eli todella monta päivää onnistuin välttämään kiusauksen. Tämän kirjoittamisesta tulee parempi mieli nyt, sillä huomaan että kiusaus on todellakin mahdollista välttää tai ohittaa. Voin todellakin valita toisin huomenna. Ja aion tehdä niin. Siitä lähden liikkeelle. Yksi valinta kerrallaan, yksi päivä kerrallaan. Taas kerran. Ja päätän olla tyytyväinen aina kun menee päivä sortumatta. Sellaisia päiviä luotan tulevan.

    Toivottavasti Toni ja muut lukijat muistatte tekin niitä päiviä jolloin olette valinneet toisin, jolloin olette välttäneet kiusauksen. Ne päivät ovat hyviä päiviä. Ja niitä tulee varmasti lisää.

    Terv. Petteri

    ps. Minua pelottaa juuri nyt että sorrun pian taas uudestaan. Mutta enhän minä tulevaa tiedä, voi olla että niin ei käy. Turha kai tulevaa on pelätä, aika näyttää. Valinta kerrallaan…

    • Hei!

      Kiitos kokemuksen avaamisesta, pitkästä aikaa. Nuo kuvaamasi hetket jolloin pystyisi valitsemaan toisin ovat kyllä tosi tunnistettavia. Hetket, jolloin sitä ajattelee, että nyt voisin vielä perääntyä. Toisaalta ne ovat kyllä täysin omia valintoja, kuten kirjoitit, mutta toisaalta taustalla on mahdollisesti vuosia kestänyt tavan ja tottumuksen juurtuminen. Jos on ehdollistanut itsensä saamaan nautintoa teitystä asiasta, vietti, halu ja himo päästä kokemaan tuo nautinto voi olla lähes vastustamaton silloin kun se taas iskee, oli viime kerrasta sitten kuinka pitkä aika tahansa.

      En tiedä auttaisiko jos pystyisit tunnistamaan ns. laukaisevan tekijän? Syyn tai impulssin sille miksi juuri nyt halusit katsoa pornoa? Itse olen huomannut, että minua ei haittaa jos sattumalta törmään eroottiseen kuvamateriaaliin tai vastaavaan. Oman sortumisen tai halun katsoa pornoa alla on aina jonkinlainen ahdistus, yksinäisyys, stressi tai paha olo. Itselle porno on puhtaasti lohdun hakemista ja pakoa ahdistavista tunteista, joita ei halua siinä hetkessä käsitellä.

      Mutta tuo on kyllä hyvä heitto. Ehdottomasti on hyvä muistaa niitä päiviä, jolloin EI sortunut tai se ei käynyt edes mielessä. Ainakin itsellä niitä on aivan älyttömän paljon enemmän kuin niitä, jolloin pornoa tulee katsottua. Ennen pornottomat päivät olivat se poikkeus, tätä nykyä pornolliset. Kirkkaasti. Vaikka en olekaan päässyt pornosta eroon, niin vaakakuppi on kääntynyt.

      Jostain kumman syystä meidän on kuitenkin paljon helpompi tarrautua epäonnistumisiin ja pettymyksiin kuin onnistumisiin ja hyviin hetkiin. Ehkä yksi syy on se, että – ainakin meidän tapauksessamme – pornottomia päiviä ei aina tule edes ajateltua erityisen positiivisiksi kokemuksiksi, ne vain lipuvat ohi aivan tavallisina päivänä tavallisine murheineen ja meluineen. Sitten jos sitä sortuu, kyseessä onkin epäonnistuminen. Epäonnistumiset alkavat tietysti painaa enemmän, koska onnistumisia ei edes huomaa!

      Todellisuudesa niitä on kuitenkin paljon. Ne ovat juuri noissa mainitsemissasi hyvissä päivissä, kun kiusausta on pystynyt välttämään tai sitä ei ole edes ollut.

  5. Hei! Oletko ajatellut muokata puhelinliittymääsi sellaiseksi, ettei ns. palvelunumeroihin soittelu enää onnistu?

    • Joo, olen ja muutaman kerran olen sen tehnytkin. On totta, että sitten ei voi enää soitella 0700 -alkuisiin palvelunumeroihin, mutta palvelunumeron esto ei estä tilaamasta palveluita yksityisiltä ihmisiltä jotka tarjoavat joko web-esityksiä tai puhelinseksiä tai molempia ja joille maksu tapahtuu tili- tai pikasiirron kautta, tai sitten yksinekertaisesti ostamasta prepaidia ja lataamasta sinne sataa euroa(jos sattuu olemaan) ja soittelemasta sitten siitä. Mutta aiemmin, kun nämä tällaiset kaikki vaihtoehdot eivät olleet tuttuja tai rahaa ei ollut, niin juu, kyllä se hetken tai yksittäisinä kertoina hillitsi ja esti soittelun.

  6. Päivitysilmoitus: Häiritsevistä naapureista, osa 2 - Pornoaddiktin päiväkirjaPornoaddiktin päiväkirja

  7. Päivitysilmoitus: Häiritsevistä naapureista, vol. 2 - Pornoaddiktin päiväkirjaPornoaddiktin päiväkirja

Heitä kommentti