Maailman arvokkain asia

Kun tuhlaa nykyhetkensä menneiden vatvomiseen, tulevan miettimiseen ja itsensä tai muiden arvosteluun, siinä menettää hirvittävän paljon. Siinä menettää itse asiassa kaiken, koska nykyhetki on kaikki mitä meillä on.

Sanotaan, että sormenälkemme on yksilöllinen. Todellisuudessa sormenjälkemme ei kuitenkaan ole niin monimutkainen rakennelma etteikö sitä voisi nykytekniikalla täydellisesti jäljentää ja kopioida. Sitä paitsi jos vertailuun laitetaan kaikki ne miljardit joskus eläneet ja miljardit tällä hetkellä elossa olevat ihmiset, niin ehkäpä täysin samanlainen sormenjälki voisi jopa löytyä? Kyseessä on ajatusleikki, jota ei koskaan voi testata, mutta kykenemme kuitenkin käsittämään tällaisen mahdollisuuden olemassaolon.

Sormenjälkeämme tähtitieteellistä kertaluokkaa monimutkaisempi rakennelma on dna-molekyyli. Ehkäpä se on yksillöllisintä mitä meissä on? Väite on vahvalla pohjalla. Sattumanvaraiset mutaatiot dna-rihmassa hedelmöittymisen yhteydessä ja pian sen jälkeen pitävät huolen siitä, että jokainen meistä on takuuvarmasti erilainen, identtisiä kaksosia myöten.

On kuitenkin olemassa vieläkin yksilöllisempi, vieläkin uniikimpi asia –  asia, jota emme ainoastaan kanna sisällämme, vaan joka tekee meistä sen ihmisen kuka me todella koemme olevamme: meidän taukoamatta tapahtuva nykyhetken kokemuksemme. Meidän tietoisuutemme.

Minä olen minä, eikä kukaan muu voi sitä koskaan olla

Ennen kuin tulin tietoiseksi itsestäni kukaan ei havainnoinut tätä maailmaa kuten minä, ei kukaan. Kukaan ei kokenut juuri sen kaltaisia tunteita eikä kukaan kokenut niitä tiettyjä tapahtumia ja vuorovaikutustilanteita mitä minä koin. Sen kaltaista kokemusta maailmasta ei yksinkertaisesti ollut olemassa. Näin ollen tullessani tietoiseksi olemassaolostani maailmankaikkeuteen syntyi täysin uusi ja yksilöllinen tietoisuuden virta. Kun minä vastaavasti joskus kuolen, tämä nimenomainen tietoisuuden virta lakkaa olemasta. Tämän jälkeen kukaan ei enää koskaan tule kokemaan maailmaa ja olemassaoloaan kuten minä olen sen kokenut.

Tämä tarkoittaa ainakin kahta asiaa. Ensinnäkin se, mitä minä aistin ja koen juuri nyt, on itse asiassa kaikki mitä minä ylipäätään VOIN kokea – se on koko maailmankaikkeus. Tietysti on olemassa äärettömän paljon enemmän asioita kuin mitä juuri nyt aistin: vanhempani hoitamassa jotain tyhjänpäiväistä puuhaa kotonaan Kemijärvellä, säätila ja kaikki siihen vaikuttavat asiat Australian Adelaidessa, taukoamatta tapahtuvat ydinreaktiot kotitähtemme sisuksissa, sinä lukemassa tätä tekstiä ja niin edelleen ja niin edelleen. Ne eivät kuitenkaan ole osa välitöntä kokemusmaailmaani tässä ja nyt. Kaikki mitä voin kokea on todellakin juuri tässä. Kokemukseni maailmasta on oma, suljettu ja rajattu maailmansa, ja vaikka voinkin ajatella muita asioita, en voi koskaan kokea muuta kuin mitä koen juuri nyt.

Toiseksi, se on myös arvokkain asia mitä meillä on. Koska onhan niin, että se mikä tekee asioista, arvometalleista, esineistä ja kokemuksista arvokasta, on niiden harvinaisuus: mitä harvinaisempaa tai vaikeammin valmistettavaa jokin aine on, sitä kalliimpaa se on. Kulta on verrattain harvinaista, ja grammasta kultaa saakin tällä hetkellä pulittaa noin kolmekymmentäviisi euroa. Ei paha. Se ei vedä kuitenkaan aivan vertoja antimaterialle, jonka grammahinnaksi on arvioitu noin seitsemäntoista miljardia euroa. Mutta koska kunkin meidän nykyhetken kokemukset ovat vielä antimateriaakin harvinaisempia – niitä on ainoastaan yksi koko tunnetussa maailmankaikkeudessa – on sen samalla oltava arvokkainta mitä ylipäätään voi olla, rahassa mittaamatonta, ainutlaatuista.

Se on kuin pieni, ihana salaisuus. Asia, jota kantaa koko ajan mukanaan, ja josta kenelläkään muulla ei voi olla aavistustakaan. Tätä kokemusta, tätä salaisuutta on syytä vaalia. Sitä on syytä kunnioittaa. Siitä on syytä nauttia! Mikä etuoikeus se onkaan: jokainen meistä saa joka hetki kokea kaiken sen, mitä itse asiassa koettavissa on.

Jos me todella osaisimme ottaa eteemme tulevat tilanteet, hetket ja ihmiset sellaisina kuin ne todella eteemme tulevat, ilman arvosteluja, ilman tulkintoja, ilman mitä tahansa maailman ja meidän kokemuksemme siitä väliin tulevaa negatiivista kuraa luulen, että elämämme olisi monin verroin nautinnollisempaa ja palkitsevampaa. Eihän se helppoa ole, mutta… en tiedä, sitä kohti?

Tällaisia mietin tänään, kun katselin sumuista Tamperetta Pyynikin näkötornista.

4 vastausta artikkeliin ”Maailman arvokkain asia

  1. Hei!
    Hienoja filosofisia ajatuksia. Niin hienoja, etten oikein osaa niitä edes kommentoida.. Ajattelin kuitenkin kommentoida sitä, kuinka hyvä asia on, että olet lähtenyt asunnostasi liikkeelle reippailemaan vaikkapa sinne Pyynikin näkötornille ja kirjoittanut uusia ajatuksiasi blogiin ahkerasti. Jatka samaan malliin! Minä lupaan pysyä mukana blogin lukijana.

    • Heh, kiitos. Joo, tässä on innostunut jostain syystä ihan uudella lailla taas tästä postaustenkin kirjoittamisesta. Kynnys kirjoittaa ja julkaista on hieman madaltunut, kun se tuossa viime vuoden toisella puoliskolla oli vielä melkoisen korkea. Pyritään jatkamaan! 🙂

  2. Sama kommentti kun edellisellä! Kiva lukea taas ajatuksiasi hieman useammin ja erityisen kiva kun voit ilmeisesti taas vähän paremmin. Valoisaa keväänodotusta! 🙂

Vastaa