Poran äänestä ja itselleen valehtelusta

Jo yli kuukauden ajan olen useana aamuna olen herännyt poran pärinään. En tiedä ärsyttävämpää ääntä. Ei löydy sanoja kuvaamaan sitä tunnetta, kuinka väkivaltaista on ravistautua irti unen ihanasta kehdosta tärinän täyttämään todellisuuteen. Kyseessä ei ole mikään kaukaisuudesta, seinien takaa tai kattojen yltä kumpuava viaton työskentelyn ääni, vaan yksiöni kaikella voimalla täyttävä järjetön jyrinä. Pieniä perkeleellisiä pyrähdyksiä tai sitten minuutteja kerrallaan jatkuvaa rouhintaa, joka panee miettimään, että totta tuo jo kohta tulee katosta läpi.

Lue loppuun

Aloin elää unelmaani

Eilisestä postauksesta jäi ajatus mieleen roikkumaan. Oikeastaan kysymys: Mitä minä rakastan? Heitin sen ilmoille aivan kuin en muka tietäisi vastausta. Olen kuitenkin tiennyt sen jo pitkään: kirjoittamista. Kaikissa sen mahdollisissa muodoissa.

Lue loppuun

Aikuisuudesta, laiskuudesta sekä positiivisen ajattelun voimasta

Kello on neljä iltapäivällä. Katselen ikkunasta hämärtyvää, harmaata maisemaa. Meneillään on jälleen uusi tyhjä päivä ilman mitään velvoitteita. Arkeni ei voi jatkua näin. Käteisvarani käsittävät noin sata euroa ja tässä kuussa meillä on Porissa hurjat kaksi esitystä. Sillä palkalla ei vielä helmikuuta eletä, jos nyt tuolla satasellakaan tätä kuuta. Jotain on keksittävä.

Lue loppuun