Rahanmenoa ja kirjeitä Kelalta

Edellisessä postauksessa kirjoitin saamastani oivalluksesta, jonka mukaan nykytilanteeni on suoraa seurausta aikaisemmista valinnoistani. Se oli hyvä oivallus. Sen avulla saattoi riisua yltään turhan katkeruuden kaavun. Ajatus antoi toivottavasti myös lisää työkaluja kestävämmällä pohjalla olevien valintojen tekemiseen tässä hetkessä. Sitä en kuitenkaan kertonut, mikä tuon oivalluksen alunperin synnytti. Ne olivat kaksi kirjettä, jotka saatuani tajusin kuinka vahva ote riippuvuudella minusta yhä on.

Kuten osa lukijoista saattaa muistaa, sorruin tämän vuoden tammikuun lopulla pornoon ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen, ja myös ensimmäistä kertaa blogin kirjoittamisen aloittamisen jälkeen. Tästä seurasi noin kuuden viikon ajanjakso jonka aikana lähinnä makasin kotona pornoa katsellen. Kun minulla maaliskuun puolivälissä vihdoin oli voimia katkaista tämä viattomasta repsahduksesta alkanut ”putki”, koko toiminnan järjettömyys paljastui kaikessa komeudessaan: kuuden viikon aikana olin tuhlannut pornolinjoille soittelemiseen ja maksullisiin webcam-esityksiin yhteensä 1589€ euroa.

Olin pettynyt, ahdistunut ja ennen kaikkea hämilläni. Että kaiken tämän tehdyn työn jälkeen näin voi yhä käydä! Kevään talous oli kuralla. Päädyin epätoivoiseen ratkaisuun hakea Kelalta asumis- ja työmarkkinatukea, vaikka minulla ei todellisuudessa ollut kumpaankaan oikeutta –  keikkoja kun satuin vielä tuolloin tekemään. Toisin sanoen jätin siis hakemukset tehdessäni tietoisesti tuloni ilmoittamatta. Toistin tämän seuraavan kolmen kuukauden ajan.

Ja tässä sitä sitten ollaan. Jokin aika sitten sain Kelalta kaksi kuivan virallista kirjettä, joiden mukaan tuet peritään nyt täysimääräisinä takaisin. Ikäväksi yllätyksekseni takaisin peritään myös asumistuet kesäkuukausilta, jolloin luulin olleeni niihin oikeutettu – tuloja kun ei tuolloin oikeastikaan ollut. Tämän käänteen syy on minulle osittain vieläkin epäselvä. Maksettavaa olisi nyt kuitenkin kokonaiset 3723,20€ tammikuun kahdeksanteen mennessä. Ensi fiilikset tiedon saatuani: olen kusessa.

Nyt ei pidä käsittää väärin. En hae tällä postauksella ymmärrystä tai sääliä. Olen toiminut väärin ja tiedän sen. Tukijärjestelmämme on mielestäni hyvä ja toimiva, ja vilpillisestä toiminnasta saatu rahallinen hyöty on totta kai palautettava. Jo tukia hakiessani ajattelin, että näin tullee jossain vaiheessa käymään. Sitä en osannut aavistaa kuinka nopealla aikataululla tämä tapahtuisi ja kuinka suuri summasta kaiken kaikkiaan kasvaisi.

On kuitenkin vain hyvä, että toiminnan seuraukset tulivat eteeni näin pian. Se on nimittäin saanut minut tarkastelemaan toimintaani, tehtyä matkaa ja tämän hetkistä tilannettani yllä mainittujen oivallusten lisäksi hieman laajemminkin. Tosiasia nimittäin on, että vaikka pornon ääressä vietetty kokonaisaika on meikäläisen arjessa viimeisen kahden vuoden aikana radikaalisti vähentynyt, on rahanmeno sitä vastoin vain lisääntynyt. Koskaan aiemmin en ole tuhlannut pornoon niin paljon rahaa kuin tänä vuonna – kaiken kaikkiaan vajaa kolme tuhatta euroa (kyllä, olen kirjannut kaiken ylös).

Tämä pysäyttää. Järjetöntä ja typerää. Sairasta voisi joku sanoa. Syyttely, sättiminen ja voivottelu eivät kuitenkaan auta mitään, joten jätetään ne samantien sikseen. Se, mistä kaikesta nämä konkreettiset summat sen sijaan kertovat on sen ajatuksen mistä riippuvuuksissa mielestäni on oikeasti kysymys, vahvistaminen.

Riippuvuus on pakokeino

Varsinkin blogin alkuaikoina suuntasin syyttävän sormeni nimenomaan nykyisenkaltaista nettipornoa kohtaan – syytin pornokoukustani pornoa itseään. Tämä oli tietysti varsin luonnollinen reaktio. Alkoholistin silmissä ongelma on ensisijaisesti alkoholi, heroiiniaddiktille heroiini ja pornoriippuvaiselle porno. Loogista.

Kylmä tosiasia on kuitenkin se, että suurimmalle osalle väestöstä nettiporno ei ole ongelma, vaikka sen käyttö ja kulutus ymmärtääkseni äärimmäisen yleisiä ovatkin. Blogissa useampaan otteeseen mainittu brittiläinen psykoterapeutti Paula Hall kiteyttää asian varsin osuvasti kirjassaan Understanding and treating Sex Addictions:

”On selvää, että kaikki meistä tuntevat ainakin jossain vaiheessa elämäämme vetoa johonkin riippuvuutta potentiaalisesti aiheuttavaan aineeseen tai toimintaan. Useimmat meistä eivät kuitenkaan jää näihin asioihin koukkuun, vaan osaavat joko lopettaa ajoissa, tai sitten pitää käyttäytymisensä kohtuuden rajoissa. Minkäänlaista kierrettä ei pääse syntymään.”

Selvästikään mikään aine tai toiminta ei siis itsessään ja väistämättä aiheuta riippuvuutta, vaikka käyttö toistuisi useastikin. Jos näin olisi, silloinhan olisimme kaikki riippuvaisia jostakin. Lähes jokaikinen suomalainen olisi pahemman luokan alkoholisti ja seksiaddikti, ja tämän lisäksi suurin osa väestöstä olisi koukussa myös uhkapeleihin, pornoon kuin sokeriinkin, useimmat vieläpä kaikkiin näihin yhtä aikaa. Jokainen huumausaineiden satunnaiskäyttäjä ei olisi enää satunnaiskäyttäjä, vaan piinkova narkkari.

Näinhän ei tietenkään asianlaita ole. Riippuvuuden syntyminen vaatiikin usein muutakin kuin pelkän toiminnan tai aineen nauttimisen toiston – riippuvuuden syntyminen vaatii syyn.

Taustalla onkin useimmiten jonkinlainen tyhjyyden tai merkityksettömyyden kokemus, jota näillä aineilla tai toiminnoilla yritetään sitten peittää. Välitöntä mielihyvää tarjoavat asiat toimivat pakokeinona ankeasta ja ahdistavasta arjesta, ja mitä enemmän me tätä lohtua haemme, sitä paremmin aivomme oppivat, että ”kun ei ole hyvä olla, tämä auttaa”. Tie kohti riippuvuutta on valmis.

Näin ollen – niin tärkeää ja olennaista kuin se riippuvuuksien hoidossa tietysti onkin – pelkkä riippuvuuden kohteen poistaminen tai kieltäminen ei poista itse ongelmaa riippuvuuden taustalla. Kuvio on tuttu ainakin omasta elämästäni: pornon kieltäminen ei ole estänyt minua toistuvasti palaamasta – ja aina vain isommalla vimmalla – sen pariin. Päin vastoin, se on mahdollistanut jopa eräänlaisen itsepetoksen, ajatuksen siitä, että ongelma on jo väistymässä, että homma olisi jollain tapaa hallinnassa.

Lopuksi

On vaikeaa kuvailla kuinka ristiriitaisia tunteeni toisinaan ovat. Kyllä, pessimismi on varovaisesti vaihtumassa optimismiin, negatiiviset ajatusmallit positiivisiin ja jatkuvan murehtimisen ja itsesyytösten sijaan huomaan yhä enemmän asioita joista voin olla aidosti kiitollinen. Silti toimin yhä toistuvasti tavalla joka ei millään muotoa ole kestävällä pohjalla: tuhlaan pornoon viimeiset ja vähät rahani. Välillä tunnen olevani kuin jakomielitautinen – mitä paremmin voin, sitä huonommin menee, ainakin taloudellisesti.

No, mutkat, rönsyilyt ja fiilisten sekavuus kai kuuluvat asiaan, kuten on tullut jo monta kertaa todettua. Totuus on, että suurin osa riippuvaisista ei jatka haitallista, itsetuhoista tai jopa rikollista toimintaansa koska he olisivat heikkoja, selkärangattomia tai pahoja, vaan koska opituista käyttäytymismalleista irtipääseminen on toisinaan vain niin hemmetin hankalaa. Jos jotain, niin ainakin tämän uskallan sanoa kokemuksen, jos ei nyt niin hirvittävän syväläl, mutta ainakin jälleen kerran hieman uutta itsestään oppineella rintaäänellä.

PS. Jos aihe kiinnostaa, reilu vuosi sitten tuli lätistyä hieman samansuuntaisista ajatuksista:  Päivä 49: Rotista, huumeista ja merkityksellisestä elämästä

9 vastausta artikkeliin ”Rahanmenoa ja kirjeitä Kelalta

  1. Ymmärrän, että välittömän mielihyvän kaipuu ja muut impulssit ajavat meidät tekemään asioita, jotka ovat pidemmällä aikavälillä haitallisia. Siksi olen itsekin muun muassa käyttänyt päihteitä. Pornoaddiktio on kuitenkin yhdessä mielessä armeliaampi riippuvuus kuin esim. päihderiippuvuus: netissä on ilmaista pornoa enemmän kuin kukaan ehtii katsomaan, vaikka ruudulla olisi yhtä aikaa 10 videota pikakelauksella nonstoppina läpi elämän.

    Siksi en ymmärrä, mikä on ajanut sinut maksamaan pornosta noin suuria summia. Ymmärrän kuitenkin, että ihmisillä – minullakin – on toimintamalleja, joita jotkut muut eivät ymmärtä. En siis tuomitse vaan olen vilpittömän kiinnostunut, mikä on saanut sinut maksamaan pornosta? Onko maksullisessa pornossa jotain, mitä et ilmaisesta materiaalista saa? Jotain eroa täytyy olla ilmaiseen matskuun verrattuna? Suora kontakti pornonaisilta juuri sinulle? Tai haluatko tukea heitä ja heidän toimeentuloaan?

    • Tuo onkin hemmetin hyvä kysymys. Ymmärrän täysin hämmästyksesi ja vilpittömän kiinnostuksesi. 🙂 Jos tässä on yhtään oppinut itseään ja omaa käyttäytymistään tuntemaan, niin asia on kuitenkin aika lailla kuten kuvasit – maksullinen osuus on tuonut aina jotain lisää, jotain mitä pelkästä gallerioiden ja klippien tuijottelusta ei ole saanut. Minähän en koskaan ole tuhlannut rahaa(no, ainakaan merkittäviä määriä) varsinaisille maksullisille pornosivustoille, vaan nimenomaan puhelinseksiin ja webcam-sessioihin, joissa ollaan livekontaktissa naisen kanssa. Nämä ovat tuoneet pornon katsomiseen eräänlaisen ”toisen tason”. Ehkä taustalla piilee sellaisia asioita kuten kontaktin kaipuu ja halu jakaa kiihottava kokemus, tai sitten yksinkertaisesti vain mahdollisuus kasvattaa pelkkä pornon katselu eräänlaiseksi fantasiaksi tai roolileikiksi.

      Jotkut pornon käyttönsä ongelmalliseksi kokeneet ovat kertoneet – niin tämän blogin kommenttikentässä kuin netin monilla vertaistukisivustoilla – että kun käyttö on jatkunut intensiivisenä todella pitkään, on tullut jonkinlainen tarve hakea yhä rajumpaa ja raaempaa materiaalia. Niin sanottu tavallinen porno ei ole enää riittänyt, vaikka uutta materiaalia olisikin tarjolla loputtomasti. Tämä on saattanut johtaa siihen, että katsottu materiaali on alkanut olla katsojansa mielestä jopa vastenmielistä. Silti sen pariin tulee kerta toisensa jälkeen kiiman vallassa ajauduttua.

      Itselläni homma ei ole koskaan edennyt tuohon pisteeseen, mutta luulen että samantapainen mekanismi on ohjannut minut sitten tällaisten ”live-kontaktien” pariin – pelkkä porno ei ole enää riittänyt.

      Tulipa kommentistasi myös mieleen se, että pornoriippuvuushan on ”armeliaampi” kuin päihderiippuvuudet ehkä myös siinä mielessä, että kehoon ei tule tungettua suunnattomia määriä myrkyllisiä tai haitallisia aineita. Tietysti riippuvuus kuin riippuvuus vaikuttaa hyvinvointiin ja terveyteen aina hyvin negatiivisella tavalla, mutta minkäänlaiset kehoa ja mieltä rapauttavat myrkyt eivät yleensä ole osa pornoriippuvuutta. Toki pornoriippuvuutta voi joskus olla paljon vaikeampi huomata ja tunnistaa kuin päihderiippuvuutta, ja siitä eroon pääseminen voi myös toisinaan olla jopa haastavampaa kuin päihdekoukusta eroon pääseminen. Näin ainakin muutaman blogiin kommentoineen entisen päihde- ja nykyisen pornoriippuvaisen mielestä.

      Tämä on tietenkin suunnaton yleistys. Asiaan vaikuttavat tietysti aina lukuisat eri tekijät aina elämäntilanteesta, lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista, käytön kestoon ja intensiteettiin, mutta jotain perää väitteessä saattaa olla. Seksi ja lisääntyminen kun ovat kuitenkin lajin jatkumisen kannalta varsin olennaisia asioita. Näin ollen niihin koukuttuminen voi olla ”voimakkaampaa” ja opituista tavoista eroon pääseminen jopa hankalampaa kuin jos on jäänyt kiinni aineeseen tai toimintoon, joka on keholle ja mielelle täysin vieras. Lisääntymisvietti ja kiihottuminen ovat meissä ”verissä” ja lajin selvitymisen kannalta – kuten sanottu – olennaisia asioita. Sama saattaa koskea ruokaan ja ravintoon liittyviä riippuvuuksia.

      Nyt innostuin hieman, ja kirjoitan toki aiheesta josta minulla ei ole kovin vahvaa tietopohjaa, joten fiksummat korjatkaa jos olen täysin hakoteillä! Jaetaanpa tähän kuitenkin tämä vanha tuttu TedTalk-video, jossa moiseen ajatukseen ensi kertaa törmäsin: https://www.youtube.com/watch?v=wSF82AwSDiU

      Kiitos kommentista ja hauskaa loppuvuotta!

  2. Kiva kun joku kirjoittaa asiasta. Itse olen ollut ilman pornoa nytten n.3kk ja olin aairaalahoidossakin masennuksen vuoksi. En oo edelleenkään kertonut tästä kellekään mutta mietin pitäisikö koska eilen oli niin stressaava tilanne että olisi tehnyt mieli masturboida. Ja aika monestikin on ollut, yleensä mitä enemmän stressiä, sen kovempi tarve ja sitä enemmän piiloutuu kotiinsa.
    Mitä keinoja sä olet löytänyt pornoriippuvuudesta yli pääsemiseksi?

    T. Johanna

    • Hei!

      Kiva kun olet päätynyt sivulle. Ensinnäkin tuo kolme kuukautta on jo melkoinen saavutus, varsinkin jos pornon käyttö on ollut sulle jo pidempään ongelma. Hieno juttu! Myös tuo jo sun tekemä huomio on varsin hyvä, että silloin kun stressaa, niin tulee hakeuduttua helposti pornon pariin. Itse olen huomannut saman: kun syystä tai toisesta ahdistaa, ajatus pornon katsomisesta yleensä yleensä päälle. Siitä onkin tullut sellainen automaattinen keino hakea lohtua, ja siitähän riippuvuuksissa yhdellä tapaa on ylipäänsäkin kyse. Tällaisten niin sanottujen laukaisevien tekijöiden tunnistaminen on mielestäni todella tärkeää – vasta kun niistä tullut tietoiseksi, niille voi alkaa tehdä jotain.

      Mitä keinoja olen sitten itse käyttänyt? Hmm, mitähän sitä runoilisi, ettei menisi ihan romaanin puolelle… 🙂 Ehkä isoin juttu tai ”keino” on ihan vaan se päätös päästä eroon pornosta jonka tein pari vuotta sitten vuodenvaihteessa. Se oli sen verran iso. Tajusin, että vaikka kuinka monta kertaa olin aiemmin yrittänyt alkaa voida paremmin, olin yhä siinä samassa jamassa: kulutin pornoa suunnattomia määriä ja suurimman osan ajasta olin tosi ahdistunut ja masentunut. Tajusin, että jos en nyt todella tee jotain, koko loppuelämäni tulee olemaan tätä samaa. Oli sellainen ”kaikki-tai-ei-mitään” -meininki siinä päällä.

      Tämän päätöksen jälkeen marssin melko pian sellaiselle matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja tarjoavalle vastaanotolle Tampereella ja kerroin ongelmastani. Tunnustin ensimmäisen kerran ääneen toiselle ihmiselle, että katson mielestäni liikaa pornoa. Tämän seurauksena kävin noin puolen vuoden ajan joka toinen viikko tapaamassa psykiatrista sairaanhoitajaa, ja tämä oli kyllä oiva alku tälle omalle matkalle.

      Tämän vuoden kesäkuussa aloitin vihdoin sitten ihan pitkäkestoisen psykoterapian, ja siitä on ollut kyllä tosi iso apu myös. Se on mm. auttanut näkemään, että monet toimintatavat ja negatiiviset suhtautumiset asioihin ja elämään ovat jollain tapaa syntyneet jo siellä lapsuudessa tai varhaisnuoruudessa.

      Yksi parhaista keinoista käsitellä tällaisia ongelmia onkin mielestäni nimenomaan asiasta puhuminen. Toki ammattilaiselle, mutta miksei myös jollekin läheiselle, ystävälle tai sukualaiselle. Helpottaa, kun kaikkea ikävää ei tarvitse enää pitää ainoastaan sisällään. Tietystihän on aina se vaara, ettei toinen täysin ymmärrä, ja toki täytyy muistaa, että se millaisia mielenterveyspalveluja omalla asuinkunnalla on tarjota, vaihtelee suuresti, mutta tuon puhumisen merkitystä en yhtään vähättelisi. Helppoahan se ei toki ole, jos sulla vaan on siihen mahdollisuus, niin suosittelen!

      Mitäs vielä… No, toki tämä aiheesta julkisesti puhuminen ja kirjoittaminen on myös auttanut, ei vähiten koska se on innostanut myös hakemaan tietoa aiheesta. Mitä enemmän olen riippuvuuksista lukenut, sitä enemmän on käynyt selväksi, ettei kyse ole siitä että olisin jotenkin heikko, epäonnistunut tai kykenemätön vastustamaan pornoa – olen vain jäänyt kiinni haitallisiin toimintamalleihin, jotka ajan saatossa ovat voimistuneet ja vahvistuneet niin paljon, että niistä on ollut yhä hankalampaa päästä eroon. Blogin kirjoittaminen on myös auttanut tajuamaan etten todellakaan ole yksi tämän ongelmani kanssa. Kuten et sinäkään.

      Mielestäni kuitenkin melkeinpä oleellisin asia tässä omassa prosessissa on ollut sellainen pyhä kolmiyhteys kuin usko, armollisuus ja kärsivällisyys. Ja nyt puhun siis armollisuudesta ja uskosta nimenomaan itseäni kohtaan, en mitään korkeampaa voimaa (vaikka toisille toki sekin auttaa). Fakta on nimittäin se, että kun on tarpeeksi pitkään toiminut tietyllä tavalla, kestää yleensä myös melko kauan, että näitä tapoja ja toimintamalleja kykenee muuttamaan. Riippuvuuksista eroon pyristely on monesti pitkä prosessi jossa takapakit kuuluvat asiaan. Juju onkin siinä, että ei ala heti syyttämään itseään, vaan on armollinen ja kärsivällisesti jatkaa matkaa. Mitään oikotietä onneen ei yleensä ole. Ehkäpä tuo oma tehty päätös oli sen verran vahva, että usko itseen ja parempaan ei ole kertaakaan kunnolla horjunut, vaikka tämä vuosi onkin ollut olon ja sortumisten puolesta melkoista eestaas-sahaamista.

      No niin kuten huomaat, en ole aina paras tiivistämään vastauksiani. 😀 Mainittakoon vielä sellaiset asiat kuin meditaatio, liikunta sekä luonnossa hengailu. Myös vajaa vuosi sitten tehty päätös lähteä facesta ja somesta ylipäätään on osoittautunut ihan hyväksi – tulee ehkä hieman enemmän vietettyä aikaa tuttujen ja ystävien kanssa ihan livenä.

      Mutta kootusti vielä, tässä ne oleelliset: Puhuminen, tiedon hankkiminen, armollisuus, kärsivällisyys sekä usko itseen ja paremaan huomiseen.

      Taannoin kasasin ihan tuollaisen listan, jossa on vielä tarkempia vinkkejä mitä tehdä siinä hetkessä kun halu katsoa pornoa iskee: Vinkkejä pornolakkoon ryhtyville. Nämähän on tietenkin kovin yksilöllisiä juttuja, eikä nuo vinkit välttämättä kaikille resonoi.

      Jos jaksat ja innostut, kannattaa ehkä lukea myös menneitä postauksia, ja ennen kaikkea lukijoiden kommentteja. Tosi paljon on tullut hyviä vinkkejä ja kommentteja ihmisiltä jotka kamppailevat samantapaisten ongelmien kanssa.

      Ok, nyt lopetan ettei mene ihan älyttömyyksiin. Kiitos kommentista ja hyvää loppuvuotta!

  3. Moi!
    Tutustuin tänä syksynä Stand up komiikkaan nelosen ohjelman myötä ensimmäistä kertaa elämässäni. Olit yksi suosikkikoomikoistani (en ymmärrä, miksi se omasta mielestäsi meni huonosti!), joten googletin nimesi ja löysin tieni tänne blogiin. Aihe oli niin mielenkiintoinen (ketäpä seksiin liittyvät asiat eivät kiinnostaisi), että luin blogisi läpi melkein yhdeltä istumalta. Haluaisin kommentoida muutamaa asiaa.

    Varmaan tiedätkin, että sinulla pitäisi olla oikeus kelan sairaspäivärahaan masennuksesi vuoksi. Toivottavasti olet sitä jo hakenutkin. Sen rinnalla voi vähän tienatakin. Toiseksi älä vaan sorru mihinkään pikavippeihin, sille sekin on eräänlainen riippuvuuskierre, joka vie helposti mukanaan. Yritä lainata mielummin rahaa vaikka lähisukulaisiltasi, jos se mitenkään vain on mahdollista. En tiedä, voiko kelan kanssa sopia minkäänlaista pidempää maksusuunnitelmaa? Sydämestäni toivon, ettei velkasi ole kasvanut nyt joulukuun aikana sortumisten takia. Varsinkin jouluajan jälkeinen aika voi olla yksinäiselle vaikeaa aikaa, jos on varsinaisen joulun viettänyt läheisten parissa ja sen jälkeen palaa omaan arkeensa ja on taas yksin. Yleensä myös psykoterapia on tällöin tauolla. Yhtenä ”lääkkeenä” voisi toimia uuden päivityksen teko tähän blogiin. Sitä tuskin maltan odottaa. Sydämellä toivon sinulle parempaa vuotta 2018, äläkä jää yksin!

    • Hei!

      Kiitos paljon kommentista! Jos komiikasta puhutaan, niin tuo itsekriittisyys omaa tekemistä kohtaan on kyllä välillä älytöntä. Sitä on vuosien saatossa jotenkin oppinut ajattelemaan, että jos keikka ei ole täydellinen, se on epäonnistunut. Sehän ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta tällaisissa asioissa yleensä tunne voittaa järjen ja logiikan. Taustalla on varmaan se, että jossain vaiheessa esiintymisen ilo vaihtui epäonnistumisen pelkoon, ja jos lavalle nousee tuntien pelkoa eikä esimerkiksi vilpitöntä halua esiintyä ja saada ihmiset nauramaan, se harvoin johtaa tulokseen jossa on aidosti kokenut onnistuvansa. Mitä enemmän aikaa onkin kulunut, sitä paremmalta tämä irtiotto noista hommista on tuntunut.

      Mutta eipä kyllä ole käynyt mielessäkään tuollainen sairaspäiväraha! Ainakaan Kelan tai liiton tavallisiin päivärahoihin minulla ei ole ollut koskaan mitään oikeutta, koska teen keikkatyötä, jossa kukaan ei valvo työtäni(niin sanottu työssäoloehto ei täyty). Minut siis rinnastetaan yrittäjään, vaikka en yrittäjä ole, vaan toimin sellaisen laskutuspalvelun kautta. Tästä syystä olenkin tiukkoina aikoina joutunut hakemaan nimenomaan tuota työmarkkinatukea, joka on huomattavasti pienempi kumpikaan varsinaisista päivärahoista. Mutta kiitos kuitenkin vinkistä, täytyypä ottaa selvää. Onhan tässä ollut jonkinlainen on-off masennus päällä jo varmaan aika lailla vuosikymmenen. Juu, pikavipit eivät ole käyneet mielessäkään, osin toki myös sen vuoksi että luottotietoni ovat jo menneet! 🙂 Niitähän ei luottotiedoton siis voi ottaa.

      Näyttää siltä, että Kelan kanssa pystyy tätä nykyä sopimaan pitkiäkin maksuaikoja. Joten mitenkään muutamassa osassa tuota kaikkea ei onneksi tarvitse maksaa. Tällä hetkellä perintä on kuitenkin onnekseni seis, koska tein oikaisupyynnön noista kesän tuista. Kunhan siitä on tullut päätös, voi maksusuunnitelmankin tehdä.

      Tuo lopun vinkki on kyllä hyvä vinkki, olen sen kyllä itsekin huomannut, että kirjoittaminen auttaa. Kun aloitin blogin, saattoi postauksia alkuinnon siivittämänä ilmestyä kaksi tai kolmekin per viikko. Viime vuonna tahti kuitenkin hiipui ja nyt niitä näköjään tipahtelee kaiken kansan luettavaksi noin kuukauden välein. Mielessä on kyllä paljon asioita ja ideoita mistä kirjoittaa, ja eiköhän tässä taas itsekin innostu kun päivätkin alkavat taas pidetä ja aurinko paistaa.

      Hyvää vuoden alkua sinne!

      PS kauan meni kun luit kaikki postaukset läpi?

  4. Moi!

    Valitettavasti en osaa sanoa sinulle tarkkaa aikaa, kun en yhtään katsonut kelloa.. Kyllä siihen tietty useampia tunteja meni, mutta kahden vuorokauden aikana kaikki tapahtui. En millään malttanut lopettaa, kun olin alkuun päässyt, mutta jossain vaiheessa oli pakko tehdä muita juttuja ja sitten taas jatkaa.

    En mitenkään ymmärrä, miksei sinulla ole tyttöystävää? Oletko kovin nirso?
    Mitä kriteereitä naiselle asetat? En jaksa uskoa, että kyse on vain siitä, että menet niin lukkoon naiselle puhuessasi. Tässä vaikka seuraavan postauksen aihetta.

    ”Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat, tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat. Vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.”

    Ps. Se sun oma runo oli kaunis ja koskettava siinä yhdessä postauksessa siis.

    • Heh, kiitos.

      Niin, ei kai sitä aina nyt ihan täysin lukkoon mene, mutta jotenkin sitä onnistuu aina siinä, että ei anna edes mahdollisuutta minkään syntyä… Sitä jotenkin torppaa itsensä, tai jotain. Ja ehkä sitä on kai nirsokin, en tiedä. Ei mitään ja kaikkea näitä yhtä aikaa. 🙂 Täytyisi kai vain osata päästää irti. Irti peloista ja itsensä arvostelusta, sen miettimisestä mitä tuo toinen minusta ajattelee. Silloin sitä olisi jo pitkällä, ja sitä kohti sitä tässä kai on matkalla. Kyllä se tästä.

Vastaa