Ei muuta kohtaloa, kuin se minkä itse luomme

Hetki sitten oivalsin jotain suurta. Hölkkäilin pitkin Pyhäjärven rantaa kohti Hatanpään puistoa kun se iski. Piti ihan pysähtyä. Siinä minä hengästyneenä hengittelin raikasta syysilmaa sisääni ja tajusin, että elämä ei itse asiassa ole koskaan kohdellut minua kaltoin. Ei, vaikka olen sitä yrittänyt itselleni itsepintaisesti vuosikausia uskotella. Elämäni on kyllä monella tapaa ollut melkoista taistelua, mutta universumi ei ole koskaan ollut niin sanotusti minua vastaan. Kaikki ne valinnat, joita olen tehnyt, jotka ovat minut tähän pisteeseen johdattaneet ovat olleet juuri niitä: minun valintojani. En voi syyttää tilanteestani ketään muuta kuin itseäni. Joten: minulla ei ole myöskään mitään syytä olla katkera. Miten hyvältä tuntuukaan sanoa tuo itselleen ääneen.

On hurjaa tajuta, että elämä on toden totta kulkenut tasan tarkkaan niitä polkuja, joita olen itse valinnutkin kulkea. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin elämä on itse asiassa tarjonnut minulle pelkkiä mahdollisuuksia. Niitä on ollut tarjolla joka notkossa ja mutkassa ja hyvin monenlaisessa muodossa. Minä olen yksinkertaisesti vain päättänyt olla tarttumatta niihin. Minä olen itse toiminnallani aiheuttanut kaiken sen henkisen ja taloudellisen ahdingon, josta nyt kärsin.

Tähän ajatukseen ei kuitenkaan tarvitse jäädä kiinni. Minun ei tarvitse jatkaa jo niin pitkään jatkunutta itseni syyttelyä. Kyllä, olen vuosikausia toiminut itselleni haitallisella tavalla ja kyllä, iso osa tekemistäni valinnoista ja päätöksistä ei ole ollut millään tavalla järkevä ja kestävällä pohjalla. Mutta minä voin antaa itselleni anteeksi.

Voin antaa anteeksi kaikki syyttelyt, arvostelut, sättimiset ja katkeruuden kokemukset; kaikki ne turhat ja negatiiviset ajatukset, jotka eivät koskaan johtaneet mihinkään; kaikki itse aiheutetut pettymykset, tekemättömät teot, sanomattomat sanat ja menetetyt mahdollisuudet; kaikki ne kerrat kun en uskaltanut, kun pelkäsin, peräännyin ja petyin; kaikki ne sadat ja tuhannet kerrat, kun himon ja kiiman vallassa päätin avata selaimen ja aloittaa jälleen kerran uuden pornosession; kaiken tämän minä voin antaa itselleni anteeksi, kuten myös joka ikisen tuhlatun euron, tunnin ja päivän. Minä voin tehdä niin, ja minä teen niin.

Jos todella tähän kykenen – ja miksenpä kykenisi – on paras osuus vielä sanomatta. Sillä jos valintani ja toimintani ovat todella johdattaneet minut tähän pisteeseen, tarkoittaa se tietenkin sitä, että teoillani ja valinnoillani on todella merkitystä. En minä ole tuomittu epäonnistumaan, en viettämään loppuelämääni yksin pornoa katsellen ja rahavaikeuksissa möyrien, en miettien mitä minä todella elämältäni haluan. Ei, tämä on tilanne nyt, mutta jos tässä hetkessä valitsen toisin, on tulevaisuutenikin toinen.

Huh. En oikein osaa kuvailla tätä tunnetta. Välillä näitä tulee. Oivalluksia, elämän pieniä suuria itsestäänselvyyksiä, jotka pulpahtelevat tajuntaan varoittamatta kuin kymmenen euron seteli sohvatyynyjen välistä siivouksen yhteydessä. Sitä ihan hämmästyy: että tämmöinenkin täällä, lojunut ties kuinka kauan. Kappas, kun en aiemmin tullut katsoneeksi.

Loppuun täytyy kuitenkin mainita (vaatii pieni realisti päässäni), että emmehän me koskaan voi todella tietää mitä seuraavana viikkona, päivänä tai hetkenä tapahtuu. Minä voin tänä iltana  jäädä auton alle ja halvaantua tai sitten voittaa vihdoin kenossa pääpotin. Se on totta. Elämä on täynnä yllätyksiä, mutta loppujen lopuksi – jos emme elä täydellisen sorron alla ja vapauttamme ei ole täysin riistetty – kohtalomme langat ovat kuitenki varsin tiiviisti omissa käsissämme. Päässäni kaikuvat nuoren John Connorin sanat:  ”There’s no fate but what we make for ourselves” . Samaa mieltä, John, samaa mieltä.

Joten, näillä eväillä kohti huomista.

* * *

PS. Kuten näkyy, päätin luopua pornottomien päivien laskemisesta. Se ei nimittäin selvästikään johtanut mihinkään. Ei kaikkien näiden vuosien aikana kun olen niin yrittänyt satunnaisesti tehdä, ei tämän kahden vuoden aikana kun olen toden teolla päättänyt muuttaa elämäni suuntaa, eikä myöskään tämän viimeisen vuoden aikana kun olen puhunut aiheesta julkisesti. Se, että olen päättänyt olla erossa pornosta on vienyt minut pitkälle, mutta selvästi se ei ole estänyt minua toistuvasti palaamaan sen pariin.

Päätinkin, että on aika lakata yrittämästä. Lopettaa taistelu ja asioiden kieltäminen – päästää irti tästä epätoivoisesta irti päästämisen yrittämisestä. Muistaa, että minun ei enää tarvitse olla katkera, ja että toimillani on hyvin konkreettisia vaikutuksia elämääni. Elämään, josta voi tulla juuri niin upea ja kaunis kuin minä itse haluan.

Kaikkea hyvää!

(Huom. Lopun lainaus ja siitä johdettu koko postauksen otsikko on tietenkin elokuvahistorian kaikkien aikojen tykimmästä toimintarainasta, Terminator 2:sta. )

 

6 vastausta artikkeliin ”Ei muuta kohtaloa, kuin se minkä itse luomme

  1. Moikka!

    Koko blogisi on tullut luettua läpi ja meinasin itse asiassa jo aikaisemmin kommentoida asiaan oman ahmimishäiriökokemukseni perusteella, mutta se olisi kuulostanut siinä kohtaa ehkä yllytykseltä enemmän kuin oivallukselta. Nyt kuitenkin tämän postauksen kohdalla tuntuu että ehkä ajatusprosessimme kohtaavat ja omasta oivalluksestani voisi olla jopa tukea.

    Itse siis koin tuon saman ahaa-elämyksen, että se herkkulakko tai sen laskeminen kauanko on ollut ahmimatta tai sen stressaaminen ei ole sen riippuvuusongelman ratkaisun keskiössä. Tottakai se toiminnan tai aineen aiheuttama ns putki on saatava poikki että pääsee siihen elämän rakentamiseen kiinni, mutta sitten jossain kohtaa pääsee siihen ajatukseen että se pointti ei ole niinkään sen haitallisen toiminnan rajoittamisessa kuin hyödyllisen toiminnan lisäämisessä.

    Tämä tarkoitti jo ihan ruokaan liittyvien ratkaisujen kanssa sitä, että lakkasin rankaisemasta itseäni millään paastolla tai muulla ahmimisesta. Pidin huolen, että niinäkin aikoina kun ahmin, söin edes kerran päivässä opiskelijalounaan salaatteineen. Aloin siis ennemminkin lisätä terveellistä ruokaa ja tervettä käyttäytymismallia kuin karsia ja rajoittaa haitallisia. Koen, että se tie on kestävämpi.

    Annoin myös itselleni luvan ahmia. Ajatellin, että siinäpähän sitten jos se omassa hiessäni karkkipaperien keskellä makaaminen yksiössä tekee minut onnelliseksi niin voin ihan vapaasti tehdä sitä kaikki päivät. Ja tiesinhän minä itsekin, ettei tee. Joten se ahmimisen väheneminen oli enemmänkin sitä että minä en enää halunnut ahmia kuin että minä en enää saanut ahmia.

    Joskus vieläkin ihan tietoisesti vedän suklaalevyn vitutukseen, mutta se on jännä kun on oppinut pois siitä että se on jotain kiellettyä ja välteltävää niin siinä ei ole sitä hohtoa samalla tavalla. Jossain vaiheessa ahmintaa oli se ongelma että ei tullut sitä normaali-ihmiselle tulevaa äklötystä ja ähkyoloa vaan saattoi syödä niin paljon että oli kovissa kivuissa ja todella huonovointinen. Nyt aivoissa on jokin korjaantunut ja se ähkyrefleksi tulee kyllä sen suklaalevyn jälkeen. Eikä sitä levyä ahmi enää sillä tavalla ”aah ihanaa tämä on nyt kiellettyä mutta kun kerran sorrutaan niin sorrutaan sitten kunnolla” vaan enemmän ”jaa nyt kyllä vituttaa, syön tässä tätä suklaata, öh nyt äklöttää, huomenna on varmaan parempi päivä”. Ja näistä jälkimmäinen on siis sellaista mitä varmaan moni tekee joskus.

    Lisäksi halusin pornoon liittyen sanoa, että nuo mekanismit aivoissa mistä kerroit ja on tutkimustakin ilmeisesti aktivoituvat aika nopeastikin. Itselleni pornon katsominen on aina semisti vastentahtoista puuhaa, koska naisena se naisen halveeraaminen ja kivuliaan näköinen rynkytys hevosenkullisten urosten kanssa alkaa useammin ketuttaa tai naurattaa kuin himottaa, mutta kaukosuhteen ollessa päällä sitä on tullut välillä paremman puutteessa tehtyä (välillä sitten vaikka peittämällä jollain paperinpalalla se muija joka ei itseä pahemmin kiinnosta ja etsimällä pätkä jossa miehellä on jopa pää eikä pelkkää puolimetristä meisseliä). Ja täytyy sanoa että se menee hyvin nopeasti siihen että ei siinä kiinnostakaan se laukeamisvaihe vaan nimenomaan se etsiminen ja kiihotus ja sitten kävikin kerran niin että kun kumppanin kanssa vihdoin tavattiin niin olikin porno ja vibraattori mielessä. Se oli todella absurdia koska ei puhuta suurista määristä tai pitkistä ajanjaksoista. Ajattelin, että tämä tukisi sinua, koska ei kai se ihme ole että homma on enemmänkin viturallaan jos se jo noin pienestä alkaa heilahtaa.

    Ja sitten pitää vielä kommentoida tuo kokoasia ihan siksi, kun se on tullut tässä blogin kommenteissa useammankin miehen suusta että ahdistaa live-elämässä kun ei ole puolimetristä meisseliä eikä jaksa puolta vuorokautta sillä tökkiä. Huomauttaisin, että pornoa tekevät miehet miehille. Tottakai on varmaan naisia jotka sitten haaveilevat siitä puolimetrisestä kalusta mutta kuinka monen naisen emättimen suulta kohdunkaulaan on kiihotustilassa 20-30cm? Ei minun ainakaan. Ja se, että joka toisessa asennossa se ylipitkä kalu hakkaa kohdunsuuta on todella kivuliasta, vähintäänkin epämukavaa. Saati että se mies yhdistää siihen vielä pornotyylisen rynkytyksen koska sitähän nyt jokainen nainen haluaa kolme varttia ja jos nainen ei siitä laukea niin naisessa on vikaa tai kalu ei varmaan ollut tarpeeksi iso.

    Yksi syy, miksi minun on vaikea kiihottua pornosta, on, että (ainakin) 90% pornosta näyttää minusta naisen näkökulmasta kivuliaalta, epämukavalta tai parhaimmillaankin puuduttavalta ja en ole vielä kertaakaan törmännyt pornossa mihinkään niistä asioista tai asennoista, missä itse live-elämässä saan orgasmin. Jopa suuseksi tuntuu pornossa menevän miesten ehdoilla ja siihen pitää liittää sellainen ihan älytön nopeuskilpailulatkiminen ja jollain neljällä sormella sorkkiminen että siitäkin tulee mahdollisimman epämukavaa ja brutaalia.

    Tämä on erityisen julmaa, koska minun ikäpolveni (nyt kolmekymppinen) naiset on opetettu siihen, että kaikki naiset nyt vaan ei osaa/pysty saamaan orgasmia ja ei se ole niin tärkeää. Siinä sitten mies alkaa rynkyttää niinkuin miehestä hyvältä tuntuu, nainen ajattelee että no minä olen vaan yksi niistä huono-onnisista joka ei osaa ei kykene ja kun mies kysyy tuliks sä niin nainen sanoo ei mutta ei se ole niin tärkeetä ja mies että naisille se onkin kai vaikeaa. Kunnes sitten kerran tulee se mies joka lähtee siitä että mikäköhän tuosta tuntuisi mukavalta ja nainenkin uskaltaa sanoa että kyllä se muuten on tärkeää kun se tuntuu kamalalta että seksin jälkeenkin vielä panettaa, ja siitä se sitten kyllä lähtee hoitumaan kun molemmat pääsevät kulttuurisen aivopesun yli siihen mistä hommasta todella on kysymys.

    No, hyvin kärkevää kärjistämistä ja seuraavaksi tulee naisia kertomaan miten he tykkäävät isosta ja rajusta ja alistamisesta ja katsovat pornoa. Sekin on ihan ok.
    Mutta näin niinkuin keskimäärin miettikää, ketkä sitä pornoa pääasiassa kuluttavat, ketkä ovat tuottajia, kuvaajia, ketkä päättävät castingeissa, kenen ehdoilla se bisnes pyörii. Paljon enemmän olen kuullut valitusta siitä että miksi hemmetissä miehet kopioivat kovakouraisia ikäviä juttuja, naamalle laukeamisia, anaalipakkomielteen (as in jokainen nainen haluaa jokaisella kerralla tai ylipäätään myös kakkoseen ja takapuoleen voi tuosta vain survaista mitä tahansa ilman että hommaa pitää rauhassa ja luottamuksella harjoitella) ja kokokateuden pornosta kuin että ooh olisivatpas miehet sängyssä enemmän kuin pornoleffoissa. Jälkimmäistä en itse asiassa ole kuullut koskaan.

    Näihin tunnelmiin, tulipas kommentoitua koko blogin edestä 😀

    • Moikka!

      Kiva kuulla, että samantapainen ajatusmalli on sulla toiminut. Itse olen myös kova rankaisemaan itseäni. Jos sortuu tai lipsuu – oli kyseessä sitten uhkapeli- tai pornoaddiktio, syömihäiriö tai mikä tahansa – niin ehkä ne kaikkein negatiivisimmat vaikutukset ja ajatukset tulevatkin juuri sen sortumisen jälkeen, kun tuntee ärtymystä, pettymystä tai jopa itsevihaa. Noista fiiliksistä jos pääsee eroon, on ehkä jo pitkällä.

      Itsekin olen tavallaan antanut luvan itselleni katsoa pornoa. Sama ajatus kuin sulla mutta omaan tilanteeseen käännettynä: siinäpä sitten jos tumputtaminen, ruudun tuijottaminen ja sisällä makaaminen tekee minut onnelliseksi, niin kyllähän sitä voi tehdä vaikka kaikki päivät. 🙂

      Tämä on tullut moneen kertaan aiemminkin todettua, mutta todella samantapaisia näyttävät olevan nämä riippuvuuden mekanismit ja ajatus- ja käyttäytymismallit joita sitä toistaa, oli kyse sitten melkeinpä mistä riippuvuude lajista tahansa. Minulle se kertoo siitä, että varsinainen syy on ehkä useammin jossain muualla kuin itse siinä riippvuuuden kohteessa, vaikka varsinkin blogin alkuaikoina suuntasinkin oman syyttävän sormeni lähes yksinomaan nykyisenkaltaisen nettipornon suuntaan. Suurimmalle osalle väestöstä porno ei kuitenkaan ole mikään ongelma, kuten ei myöskään alkoholin käyttö tai muut päihteet. Suurin osa ei myöskään jää koukkuun ahmimiseen tai uhka- tai nettipelaaminen. Selvästikään nämä asiat itsessään aiheuta riippuvuutta – silloinhan koko väestö olisi koukussa johonkin, ja useammat useampaan asiaan samaan aikaan. Näyttääkin siltä, että useimmiten riippuvuuden taustalla on jokin muu syy, joka riippvuuden kohteen pariin sitten ajaa. Ja juuri tästä syystä pelkkä riippuvuuden kohteen poistaminen tai kieltäminen ei läheskään aina poista itse ongelmaa.

      Tässähän innostui itsekin. Ehkäpä tässä on vallan postauksen aihe. 🙂 Ja niin, tämä ei tietenkään tarkoita että väheksyisin sinua tai ketään muutakaan mainituista ongelmista kärsivää – kun on koukussa johonkin asiaan, kyllähän tuolloin ongelmana näyttäytyy nimenomaan se riippuuuden kohde johon on koukusa.

      Mutta juu, kommentoidakseni tuota pornoasiaa, niin niinhän se on, että suurin osa pornosta on puhtaasti sellaista miesten fantasiaa, jossa nainen näyttäytyy lähes yksinomaan sellaisena miesten halujen täyttäjänä. Toki kuva miehistäkin on pornossa varsin yksipuolinen: kaikki ovat lihaksikkaita isokaluisia panokoneita. Juuri tuo yksipuolinen kuvasto saakin monen miehen ehkä epäilemään oman kokonsa ”riittävyyttä” tai ylipäänsä tuntemaan alemmuutta ulkoisesta olemuksestaan. Ja myös kopioimaan pornossa nähtyä käyttäytymistä tosielämään.

      Kuten sanoit, varmasti on niitäkin naisia jotka jonkinlaisesta ”pornoseksistä” pitävät, mutta näin olen ymmärtänyt, että suurin osa pitää sitä ja siihen liittyvää kuvastoa ja meininkiä joko outona, epämiellyttävänä tai ihan vaan puhtaasti vastenmielisenä.

      Kaikesta huolimatta ja loppuje lopuksi: Kiitos kommentista ja hyvää loppuvuotta sinne!

  2. Hei. Kirjoitan viestini rehellisesti omalla nimelläni ja ajatukseni ovat omiani. Sorry, jos viesti on pitkä ja mahdollisesti sekava. Koita jaksaa. 🙂

    Olen lukenut blogiasi jo kauan aikaa ja se on saanut minut pohtimaan omaa suhtautumistani pornoon ja sen kulutukseen. Ensi alkuun (ehkäpä nolo) tunnustus: nautin pornosta ja olen viettänyt sen parissa unohtumattomia hetkiä, joita en vaihtaisi pois. En koskaan miettinyt pornon aiheuttavan kenellekään ongelmia ennen kuin vastaan tuli yhä enemmissä määrin juttuja erilaisista tapauksista ja tutkimuksista pornon haitoista. Yhtä linjaa niistä ei tuntunut löytyvän, joten tuntemukseni tässä viestissä käsittelevät omaa subjektiivista näkökulmaani. 😉

    Itselleni porno on ollut normaali osa itsetyydytystä ja sellainen ”mauste”, jollaisena se saakin pysyä. Blogisi ansiosta aloin kuitenkin vuosi sitten pohtimaan onko pornosta minulle haittaa? Päätin pitää siitä taukoa ja olen kuluneena vuonna ollut masturboimatta ja ilman pornoa jopa kaksikin kuukautta putkeen, joka on ollut ihmeellistä. Yllätyin oikeasti, ettei lopettaminen ollut vaikeaa tai edes vieroitusoireita suuremmin esiintynyt, vaikka toki seksi päivittäin mielessä pyörikin. Jossain vaiheessa jopa unohdin koko pornon olemassaolon ja tuntui ihan absurdilta ajatus siitä, että katsoisin muiden panemista koneelta. Silti ne kerrat, kun päädyin pornoa taukojen jälkeen jälleen katsomaan, en kokenut usein täällä puhuttua morkkista, lähinnä suurta helpotusta ja mieletöntä hyvänolon tunnetta.
    Kuitenkin huomasin taukojen tekevän hyvää, sillä pornon katsomiseen meni helposti päivässä 10-50 minuuttia ja puhumattakaan siitä ajasta, joka meni välillä sopivan videon löytymiseen. Myös kiihottuminen ilman pornoa taukojen aikana tuntui ”aidommalta” ja ihan tavalliset naiset vaikuttivat kiinnostavimmilta kuin aikaisemmin. Ja jokainen tumputtamisesta ja pornosta taukoa pitänyt mies hyvin tietää kuinka ne kuuluisat Anttilan alusvaatekuvastot näyttäytyivät todella kiinnostavina. 🙂

    En aio tässä viestissä vähätellä sinun tai muiden ongelmaa, jos tästä mahdollisesti sellaisen vaikutelman saa. Ajattelin rehellisesti kertoa omasta suhtautumisestani, koska aihe on oikeasti kiinnostava ja siitä on tärkeää puhua. Olet ollut todella rohkea puhuessasi rohkeasti aiheesta omalla nimellä ja kasvoilla. Kommenteista päätellen paljastuksesi on auttanut monia miettimään aihetta myös rohkeasti.

    Itse suhtaudun pornoon edelleen kaikesta huolimatta myönteisesti, pidin taukoja tai ei, mutta ymmärrän, että se tuottaa varmasti ongelmia, jos syntyy addiktio ja purkaa pahaa oloaan pornoon. Joskus pohdin, että onko ongelma muilla siinä, että pornoa katsotaan pahaan oloon, josta syystä koetaan sitten riittämättömyyttä ja muita ikäviä tunteita? Siirtyykö tämä sama ajatus myös näin oikeaan seksiin, jos seksuaalisen kiihotuksen lähtökohdat ovat aina stressin ja pahanolon lievitys, joita pornoaddiktio ironisesti vain pahentaa? Näitä kysymyksiä olen usein pohtinut lukiessani blogiasi.

    Olen itse vähentänyt pornon katsomista tänä vuonna 85 % ja kokenut ratkaisun hyvänä. Suhtaudun pornoon mukavana viihteenä, mutta silti on ollut tärkeää pohtia sen osuutta elämässäni. Porno voi toimia hyvänä mausteena kiihotukselle ja itsetyydytykselle, mutta ei itse pihvinä. Tämä on ollut minulle tärkeä oppi.

    Loppuun vielä yksi asia! 😉

    Olen käsitellyt aihetta myös sarjakuvissani. Minun täytyy tässä viestissä mainita, että sarjakuvissani seikkailevan hahmon nimi on vain puhdas sattuma, joka on todellisuudessa pieni väänelmä omasta etunimestäni. Kyseisten strippien henkilö syntyi jo vuonna 2010, kun tein novellisarjakuvaa aiheesta opiskellessani sarjakuvaa Limingassa. Nämä blogissani julkaisemani tuotokset näkivät päivänvalon Ilta-Sanomissa lokakuussa, mutta lehti ei antanut pornojuttuja julkaista, joka oli pieni sääli, vaikka ymmärrän kyllä lehden linjauksen. Minulle on ollut vapautta käsitellä tässä strippisarjakuvassa omia tuntemuksiani ja myös osata nauraa itselleni. Jos kiinnostaa, niin linkki sarjakuvablogiini alla:

    http://yllatyshitti.sarjakuvablogit.com

    • Hei vaan!

      Eihän tuo toki mikään nolo tunnustus ole – todella monet saavat pornosta melkoista nautintoa ilman, että se olisi heille minkäänlainen ongelma. Ja sinulle ei selvästi ole, mikä on vaan hieno juttu. Hauska silti kuulla, että olet kokenut iritiotoissa tuollaisia positiivisia vaikutuksia. Samanlaisia kuvauksia olen lukenut myös Your Brain on Porn -kirjasta ja joiltain netin keskustelu- / vertaistukifoorumeilta: aidot kontaktit ja kokemukset alkavat tuntua kiinnostavimmilta ja kiihottavimmilta plus tietenkin tuo vapautunut aika, jonka voi käyttää muuhun.

      Hyvä vaan, että välillä tulee tällaisia muunkinlaisia kommentteja ja näkökulmia asiaan. Vaikka toki pidänkin nykyisenkaltaista nettipornoa ja sen helppoa saatavuutta ongelmallisena, niin harvoin kuitenkaan se riippuvuuden kohde – tässä tapauksessa nettiporno – on se kaiken pahan alku ja juuri. Juurisyyt käyttäytymiseen löytyvät monesti jostain muualta, kuten tuohon nimimerkille Ahmimi kommentoin.

      Ainakin itsellä homma on mennyt juuri noin kun kuvailet, eli pahaa oloa on tullut purettua pornoon. Tai sanotaanko näin, että siitä on saanut nopean tyydytyksen ja nautinnon, ja sitä myötä myös helpon pakokeinon mahdollisesti ahdistavasta arjesta tai nykyhetkestä. Tätä kun on sitten tarpeeksi kauan ja riittävän monta kertaa toistanut, toistanut ja vielä kerran toistanut, on riippuvuussuhde päässyt syntymään. Tästä yhdestä asiasta on alkanut saada ylisuurta nautintoa verrattuna mihinkään muuhun elämän osa-alueeseen. Itsellä sama logiikka ei ole siirtynyt oikeaan seksiin, vaan nettiporno ja puhelinseksi ovat aika puhtaasti korvanneet sen oikean seksin.

      Mutta hauska tosiaan kuulla jos näistä kirjoituksista on ollut hyötyä, iloa ja apua myös sinulle jolle porno ei ole ollut ongelma.

      Ja hah! Aika sattuma tuo sarjakuvasankarin nimi. Ehkä ulkonäössäkin jotain etäisesti samaa. 🙂 Harmi, että Iltis ei ole näitä pornostrippejä suostunut julkaisemaan, itse en moista linjausta kyllä ymmärrä lainkaan. Itse kun olen yllätys, yllätys sitä mieltä että näistä asioista pitää puhua. Noissa esimerkkistripeissä ei ole mielestäni mitään pervoa, rivoa, sopimatonta tai moraalisesti arveluttavaa. Päin vastoin, mielestäni käsittelet noissa tärkeää, vakavaa ja monia koskettavaa aihetta sarjakuvan keinoin tosi hyvin ja osuvasti, ja ennen kaikkea hauskalla tavalla.

      Kaikkea hyvää sinne!

  3. Moi!

    Todella kiitollinen sun blogista ja tä on kyllä avannu mun omat silmät täysin!
    Itsekkin olen tajunnut juuri että kuinka paljon olen käyttänyt pornoa ahdistuksen lievitykseen ja siitä on syntynyt selkeä addiktio näin jälkeen päin katsottuna! Yllättävän helposti pornon lopettaminen kuitenkin sujui ja huomannut että sen jälkeen on ollut todella hyvä olo yleisesti itsestään ja järkyttävät määrät energiaa ja motivaatiota on saanut käyttöön! Mutta joo eikun ahdistuksen alkulähdettä selvittämään ja aurinkoisin mielin eteenpäin:) hyviä jatkoja ja oivalluksen täyttämiä päiviä!

    • Kiitos paljon. Kiva kuulla, että ei näiden prosessien aina tarvitse olla mitään suurta taistelua. Hyviä jatkoja sinne myös.

Heitä kommentti