Päivä 22: Terapiaa, zeniä ja keikkastressiä

Blogin kirjoittamisen ja koko pornosta eroon pyristelyni aikana yksi merkittävimmistä virstanpylväistä oli ehdottomasti sadan pornottoman päivän saavuttaminen tämän vuoden tammikuussa – siitäkin huolimatta, että 25:n päivän kuluttua tuon merkkipaalun saavuttamisesta sorruin, ja vieläpä verrattain ikävin seurauksin. Tuota sortumista seurannut kevät olikin sitten varsin pitkä ja uuvuttava, mutta kuten pari päivää sitten kirjoitin, maailma ei ehkä enää tunnu niin harmaalta. Yhä suuremman osan ajasta olo on siedettävä, ja ilon pilkahduksiakin tulee toisinaan vastaan.

En voi liikaa korostaa kuinka iso merkitys on sillä, että sain vihdoinkin aloitettua pitkäkestoisen psykoterapian. Tai paremmin sanottuna, kuinka sain vihdoinkin toukokuussa aloitettua sopivan terapeutin etsinnän. Tuo hommahan täytyy itse hoitaa, ja täytyy myöntää, että juttu oli kaikkea muuta kuin helppo. Minun on toisinaan todella vaikea tehdä päätöksiä aivan arkistenkin asioiden suhteen, saati sitten, kun kyseessä on tällainen astetta suurempi päätös.

Asia tuli kuitenkin hoidettua ja hyvin menee. Ei tässä tosin vielä mitään järisyttäviä läpimurtoja tai oivalluksia ole tullut tehtyä, mutta tuntuu hyvältä tietää, että joka maanantai samaa kellonaikaan pääsee pääsee puhumaan tunnoistaan ja ajatuksistaan ammattilaisen kanssa. Se luo turvaa. Ei tunnu, että olisi enää aivan niin tyhjän päällä. Ja onhan se myös eräänlanen pieni, toistuva rutiini, jota olen elämääni jo pitkään toivonut.

Toinen asia, josta on selkeästi ollut hyötyä, on ollut meditaation aloittaminen. Siltä ainakin tuntuu. Olen käynyt nyt muutaman kerran viikossa ohjatuissa istumameditaatioissa Tampere Zen Centerissä, ja pyrkinyt jonkin verran meditoimaan myös itseksenikin.

Aluksi puolitoista tuntia jatkuva paikallaan istuminen, seinän tuijottaminen ja oman hengityksen rauhallinen laskeminen tuntui sulalta mahdottomuudelta – nyt enää haastavalta. *) Mitä enemmän uskallusta ja kärsivällisyyttä on löytynyt, sitä enemmän mielikin on toden totta hieman rauhoittunut. Innolla odotan Ruotsin Arbogassa pidettävää aloittelijoiden zen-meditaatio retriittiä, jonne olen suuntaamassa parin viikon kuluttua.

*) Mainittakoon, että toki koskaan ei istunnoissa istuta paikallaan koko puoltatoista tuntia. Puolen tunnin välein pidetään yleensä pieni jaloittelutauko, jolloin harjoitus tosin jatkuu, mutta kävellen.

Oikea päätös

Tarkoitukseni oli tässä postauksessa avata hieman yksityiskohtaisemmin tuota terapeutin hakuprosessia, mutta täytyy myöntää, että ajatus ei tällä hetkellä oikein kulje. Eilen tein viimeisen kalenterissa olevan keikkani, ja stressasin sitä enemmän kuin mitään keikkaa aikoihin. Kaiken lisäksi se ei mennyt niin hyvin kuin olisin toivonut (tietysti koska stressasin sitä niin paljon), joten iso osa tätäkin päivää on mennyt eilistä surkutellessa. Pää on ollut täynnä ajatuksia: Kunpa olisin kertonut alkuun sen toisen jutun, kunpa olisin osannut ottaa rennommin, kunpa en olisi taaplannut sanoissa toisen jutun kohdalla, kunpa en olisi kertonut viimeisen jutun loppua hieman väärin… Kunpa, kunpa ja kunpa.

Vaikka otankin toisinaan keikoista kohtuuttomia paineita, ja epäonnistuessani ruoskin itseäni henkisesti aivan liikaa, harvoin kuitenkaan jään keikkoja päiviksi suremaan. Nyt kyseessä oli kuitenkin Nelosella syksyllä nähtävän stand up- ohjelman kakkoskauden kuvaukset, joten tämän suorituksen tulee näkemään muutama muukin kuin vain paikalla ollut yleisö.

No, ehkä se on uskottava paikalla olleita kollegoita sekä aina yhtä kannustavaa tuottaja-tuttavaani Sannaa: suurin osa tästä on vain päässäni. Vaikka tietysti olen iloinen, otettu ja kiitollinen tästäkin mahdollisuudesta, kertoi eilinen myös sen, että päätös pitää taukoa komiikan tekemisestä on täysin oikea. Tarvitsen elämääni vähemmän stressiä ja enemmän keveyttä.

Hieman tulevasta

Mutta, mutta. Nyt on kesäkuun viimeinen päivä ja ilokseni – ja hieman yllätykseksenikin – kerrottakoon, että tämä on sattumoisin 50. blogipostaukseni. Jahuu! Eräänlainen virstanpylväs siis sekin.

Mukaan mahtuu monenlaisia tuntoja ja ajatuksia, ja ehkä myös hieman opittua ja jaettua tietoakin. Ei muuta kuin kiitos vaan tuhannesti kaikille lukijoille tähänastisesta. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, tuskinpa näitä tekstejä jaksaisi näin innoissaan kirjoitella jollei näitä kukaan lukisi. Kommenttikentissä jaetut kannustukset ja tarinat ovat varmasti toimineet myös muiden samasta ongelmasta kärsivien tukena, mutta auttaneet myös itseänikin jaksamaan.

Nyt saattaa kuitenkin olla, että pidän blogin suhteen hieman taukoa – tai ainakin postauksia saattaa kesän aikana tipahdella hieman vähemmän. Kuten olen joskus tainnut mainitakn, asetan itselleni jonkin verran paineita myös tästä kirjoittamisesta, vaikka tietenkään mitään syytä ei olisi. Jonkinlainen löysin rantein ottaminen on siis kutienkin paikallaan myös bloginkin osalta. Kommentteja käyn kyllä lukemassa, ja niihin vastailemassa, joten jos mielen päällä on jotain, pistä ihmeessä kirjoittaen.

Mainittakoon, että monia postausaiheita on kyllä mielessä – on tullut mm. toiveita viimekesäisen ayahuasca-kokemukseni vaamisesta, ja sainpa jokin aika sitten haastateltua myös Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontulaa, jota kovasti blogin alkuaikoina kritisoin. Avattua tulee varmasti tuota mainittua terapian hakuprosessia, kuin myös mitä kaikkea tämä zeniin tutustuminen tuokaan tullessaan.

Mutta nyt: Ei muuta kuin oikein iloista ja aurinkoista kesää kaikille! Muistakaa hengittää, ja olkaa ennen kaikkea armollisia itsellenne. Vaikka viisaus on täällä jo aiemminkin tullut jaettua, niin jaetaan se nyt vielä kerran:

”Ei se ole epäonnistumista, että kaatuu, vaan se, jos jää maahan makaamaan.”

Kuullaan.

5 thoughts on “Päivä 22: Terapiaa, zeniä ja keikkastressiä

  1. Hei, mun pitäs jo nukkuu mut jotenkin ajauduin lukee blogias! Pakko mainita nyt et olin katsomossa sillon 29.6., pon nähny sua ennenkin livenä ja nauhalta ja aivan tosi hyvin sä kuule vedit!

    Ei sitä yleisöstä huomaa, jos vähän takeltelee. Ja mä viel katon vähän eri silmällä nykyään ku oon ite alkanu ihan vasta tekee stand uppia – on sellanen alkuhuuma-analyysivaihe menossa. Silti sä toimit, kuulostit ja näytit hyvältä siel lavalla.

    Lisää zeniä vaan, kyl se siitä!

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s