Päivä 75: Riippuvuuden hoidosta – prosessin vaiheet ja tavoitteet

Sanalla riippuvainen on paha kaiku. Siihen assosioituu väistämättä jonkinlainen heikkous, eräänlainen kykenemättömyys hallita omia tekemisiään. Se, että on riippuvainen jostain, tarkoittaa että ei ole täysin oman elämänsä puikoissa. Tällaiseksi ihmiseksi tunnustautuminen voi olla toisille äärimmäisen nolo paikka, toisille taas sula mahdottomuus. Ongelma tulee pidettyä salassa. Sen voi kieltää jopa itseltään.

Sitä milloin jokin tietty harmiton tapa todella muuttuu haitalliseksi ja alkaa hallita elämää, voi tietysti olla varsin vaikeaa huomata. Pornon kohdalla tämä voi olla erityisen haastavaa, koska ajatus pornosta riippuvuutta aiheuttavana tekijänä voi ylipäätään olla vieras. Vaikka elämässä olisikin ongelmia, niitä voi olla vaikea yhdistää toistuvaan, jatkuvaan ja pakonomaiseenkin pornon katseluun.

Näin ollen yksi tärkeimmistä asioista mitä riippuvuuksista eroon pääsemiseen tulee, on yksinkertaisesti riippuvuuden tunnistaminen – sen sisäistäminen että ongelma ylipäätään on olemassa. Tämä ei kuitenkaan riitä. Asia on myös sanottava ääneen, ennen kaikkea itselleen, mutta mieluiten myös jollekin muulle.

Nämä kaksi asiaa, ongelman tunnistaminen ja tunnustaminen, ovat mielestäni riippuvuudesta irrottautumisprosessin perusedellytyksiä.

Muutosprosessin vaiheet 

Palaan jälleen Paula Halliin, jonka 6-vaiheista riippuvuuden kierrettä avasin toissa postauksessa.  Understanding and Treating Sex Addictions -kirjansa alussa hän mainitsee myös mallin, joka ei kuvaa niinkään itse riippuvuuden kierrettä, vaan ennemminkin juuri tuota riippuvuuksista irrottautumista.

Tämän kaavio tai malli alkaa tilasta, jossa riippuvainen ei joko tiedä, että hänellä on ongelma, tai sitten hän kieltää sen olemassaolon. Tämä on eräänlainen nollavaihe. Lopputulos on puolestaan ihminen, joka on selättänyt ongelmansa – joka on kyennyt muuttamaan käyttäytymistään siinä määrin, että on päässyt riippuvuudestaan eroon. Väliin jää joukko mielenkiintoisia vaiheita ja askelia, jotka voivat auttaa riippuvaista hahmottamaan omaa matkaansa ja jäsentämään omia tavoitteitaan. Nämä vaiheet jonkinlaisine johtoajatuksineen ovat:

1. Prosessin aloittaminen / ”Minulla saattaa olla ongelma”;

2. Valmisteluvaihe / ”Luulen, että minun olisi syytä muuttua”;

3. Toimintavaihe / ”Minä tulen muuttumaan”, sekä

4. Ylläpitovaihe ”Minä muutun!”.

Suomennokset ovat jälleen omiani ja kieltämättä hieman kökköjä, joten ehkä tämäkin malli avautuu jälleen parhaiten kuvan avulla.

IMG_20170526_160347.jpg

Itse korjaisin kaaviota siten, että tuo relapse, eli sortuminen, saattaa tietysti tapahtua myös jo aiemmassa vaiheessa ja jos se tapahtuu, se ei aina tarkoita, että palaisi täysin takaisin lähes lähtöpisteeseen. Tehdyllä työllä ja matkalla on toki merkityksensä.

Tällä hetkellä tuntuu, että pyörin itse jonkinlaista ympyrää kaavion portaikon yläpäässä. Ehkä sieltä vielä tulevaisuudessa on mahdollista edetä tuolle viimeiselle askeleelle, ulos tästä pahan olon ja toistuvien retkahdusten kehästä.

Hoidon tavoitteet

Olen itse vihdoin kesäkuussa aloittamassa pitkäkestoisen psykoterapian, ja silläpä täytyy nostaa kirjasta esiin vielä seuraava kohta, silläkin uhalla että homma menee melkoiseksi asioiden listaamiseksi.

Hall nimittäin esittää kirjassaan myös seitsemän erilaista päämäärää tai tavoitetta, jotka jokaisen addiktin olisi mahdollisen hoitonsa aikana syytä kohdata ja käsitellä – yksin tai tietysti mieluiten terapeuttinsa kanssa.

Ainakin omaan korvaani nämä kuulostivat todella järkeenkäyviltä jutuilta. Kohdat on listattu alla ja niiden perään olen avannut lyhyesti omia ajatuksiani niistä. Mainittakoon, että kyseessä ei toki ole mikään järjestelmällinen eri askeleiden ”ohjelma”, jossa ensimmäisen askeleen jälkeen siirrytään orjallisesti seuraavaan. Monet kohdista ovat sellaisia, jotka läpäisevät koko paranemisprosessin, ja työskentely painottuu tietysti eri päämääriin ja eri laajuudella riippuen ihmisestä, elämäntilanteesta sekä ongelman laajuudesta.

1. Seksiriippuvuuteen tutustuminen. Tieto ei lisää tuskaa, vaan valmiutta toimia. Mitä enemmän ongelmastaan tietää ja mitä enemmän erilaiset riippuvuuden mekanismit ovat tuttuja, sitä helpompi niille on tehdä jotain. Know your enemy, niin sanotusti. Sen sisäistäminen, että riippuvuudet ovat aivojen motivaatio- ja palkitsemisjärjestelmän pitkäkestoisia häiriötiloja, voi auttaa ymmärtämään, että ei olekaan epäonnistunut ihmisenä – että asialle todella on mahdollista tehdä jotain.

2. Häpeän häivyttäminen. Omasta toiminnasta johtuva häpeä (tai syyllisyys) voi lamaannuttaa. Kuten Hall muistuttaa, häpeää ei välttämättä tunne aina suoraan siitä teosta, että katsoo pornoa, vaan usein myös siitä miten se vaikuttaa muuhun elämään (kumppani tai perhe jää vähemmälle huomiolle, sovittuja asioita jää hoitamatta jne). Häpeän selättäminen tai vähentäminen voi monelle olla prosessi, joka kestää koko hoidon ajan. Siihen miten se tapahtuu, ei liene yksinkertaista pakettivastausta. Itse olen kumma kyllä (ainakin omasta mielestäni) tuntenut verrattain vähän häpeää liittyen pornoaddiktiooni. Nolo salaisuus jota on joutunut kantamaan sisällään se on silti ollut. Taakka keveni hieman, kun tunnustin asian ääneen julkisesti. Häpeästä ja syyllisyydestä on tullut kirjoitettua myös täällä.

3. Prosessiin tai hoitoon sitoutuminen. Tämä on ehdottoman tärkeää ja ongelman tunnistamisen ohella mielestäni toinen edellytys paranemiselle. Muutoksen kanssa täytyy olla tosissaan. Täytyy olla valmis siihen, että matka on pitkä, väkivaltainen ja rönsyilevä ja että niin edisysaskeleita kuin takapakkejakin on luvassa. Olen itse ensimmäistä kertaa hakenut apua huonoon olooni yli kymmenen vuotta sitten. Hemmetin pitkään piti kuitenkin päätään seinään hakata ennen kuin sitä ymmärsi, että ongelmista eroon pääseminen edellyttää nimenomaan sitoutumista – sitoutumista tuntemattomaan ja raastavaan prosessiin, josta ei etukäteen vo tietää mitä se vastaan tuo.

4. Kuusivaiheisen addiktion syklin ymmärtäminen ja yksilöiminen. Tästä Hallin kehittämästä riippuvuuden kehästa tuli puhuttua jo aiemmin mainitussa toissa postauksessa. Kehän eri vaiheet voivat olla eri mittaisia ja ilmetä hyvin eri tavoin riippuen riippuvuuden lajista ja/tai henkilöstä sekä hänen kulloisestakin elämäntilanteestaan. Hall muistuttaa, että tämän vuoksi onkin hyvä yksilöidä tämä kierre ja sen vaiheet, pohtia ja miten se ilmenee nimenomaan omassa elämässä ja juuri nyt. Eritoten on hyvä tiedostaa mitkä ovat omia laukaisevia tekijöitä, ja millä eri tavoilla käyttäytymistään itselleen perustelee eritoten valmisteluvaiheeksi kutsutulla ajanjaksolla.

5. Pohjalla olevien ongelmien / perimmäisten syiden selvittäminen. Vaikka pornon ällistyttävän helpon saatavuuden vuoksi myös puhdasta mahdollisuuden synnyttämää (opportunity induced) riippuvuutta esiintyy, löytyy taustalta usein muitakin, lähinnä lapsuudesta tai nuoruudesta kumpuavia tekijöitä. Näitä voivat olla monenlaiset opitut ja haitalliset käyttäytymismallit, läheisyyden puute tai jonkinlainen selkeä lapsuuden tai nuoruuden trauma. Luulen, että aiemmat vaiheet olen itse jollain tasolla ehkä jo sisäistänyt (tai ainakin ne ovat työn alla) ja että olen parasta aikaa ottamassa askelta kohti tätä mahdollisten juurisyiden selvittämistä ja purkamista.

6. Sortumista estävien toimintatapojen lanseeraaminen. Tällaisten toimintatapojen löytäminen on jo iso askel kohti elämää ilman riippuvuutta. Hommassa auttaa varmasti edellä mainittu laukaisevien tekijöiden tunnistaminen, mutta se ei välttämättä kuitenkaan itsessään vielä riitä. On oltava selkeitä malleja ja työkaluja joiden mukaan toimia kun halu toimia iskee. Olen ehkä jo saavuttanut itse joitakin, mutta koen silti olevani tämän kohdan suhteen varsin heikoilla kantimilla. Ehkä nämä ovat asioita joista tulee nimenomaan keskusteltua tulevassa terapiassa .

7. Terveellisen elämän synnyttäminen. Develop a healthy life, kirjoittaa Hall, ja ehkä tuo englanninkielen sana healthy onkin tässä kohtaa hieman parempi. Se pitää sisällään ajatuksen kokonaisvaltaisemmasta hyvinvoinnista. Se mitä kaikkea hyvinvoivaan, terveelliseen ja vosiko sanoa täyteläiseen elämään sitten kuuluu, on tietysti jokaiselle varsin eri asia. Elämä voi toki olla hyvin mielekästä, merkityksellistä ja palkitsevaa oli siinä seksiä tai ei –  onhan esimerkiksi aseksuaaleja, jotka kokevat luonnostaan hyvin vähän tai eivät lainkaan seksuaalista vetovoimaa toisia henkilöitä kohtaan. Oleellista on kai se, että on itse tyytyväinen tilanteeseensa – että kykenee hyväksymään itsensä ja valintansa, olivat ne millaisia tahansa.

Lopuksi 

Vaikka onkin ehdottoman tärkeää asettaa itselleen tavoitteita on hyvä myös muistaa, että harvoin mikään on täydellistä. Usein omassa mielessä siintää kuva jonkinlaisesta täydellisestä harmoniasta ja onnesta – elämästä, joka on täynnä rakkautta, mielekästä sisältöä ja läheisyyttä, kuin myös arvostusta, upeita saavutuksia ja rikkumatonta hyvinvointia hetkestä toiseen.

Tuollaista elämää on kuitenkin turha tavoitella. Se on pelkkä utopia. Kaikkien elämään kuuluu niin ylä- kuin alamäkiäkin, niin hyviä kuin huonoja hetkiä ja niin sen kuuluu ollakin. Ehkä asia on kuten nimimerkki Heidi edellisen postauksen kommenttikenttään heitti, että elämässä ei vältämättä tarvitakaan niinkään ”kaaoksen hallintakykyä”, kuin  ”kaaoksen sietokykyä”.

Ehkä kyky hallita omaa elämää helpottuu kun ymmärtää, että sitä ei koskaan voi täysin hallita.

6 vastausta artikkeliin ”Päivä 75: Riippuvuuden hoidosta – prosessin vaiheet ja tavoitteet

  1. Oon pitkään miettinyt että kirjottaisin jotain tänne. Ensinnäkin kiitos hyvästä blogista. Siitä on ollut apua kun itse painii saman ongelman kanssa ja saa lukea ettei ole yksin ongelmansa kanssa. Avaudun vähän omasta tilanteestani: Olen n.20 vuotias nuori mies joka yrittää päästä eroon pornoaddiktiostaan. En yritä vain lopettaa pornon katselua vaan olen myös samalla yrittänyt lopettaa masturboimisen. Syy miksi yritän päästä eroon molemmista on että ajattelen etten pysty pääsemään eroon pornosta jos en samalla lopeta masturboimista ainakin siihen asti että olen päässyt ”kuiville” pornosta. Porno on kulkenut matkassa n.15-16 vuotiaasta asti ja olen havahtunut sen tuottamiin ongelmiin vasta viimevuosina ja olen yrittänyt päästä siitä eroon viimeiset puolivuotta siinä onnistumatta. Pisin tauko mihin olen elämäni aikana päässyt taisi olla intin alkuaikoina 10pv ja 6pv katselematta ja masturboimatta tämän ”yrityksen” aikana. Tehtävä on tuntunut aika-ajoin mahdottomalta. Olen myös pornoaddiktion rinnalla kärsinyt monta vuotta vakavasta peliaddiktiosta josta olen viimeisen vuoden aikana päässyt onneksi eroon. Peliaddiktio lähti porno jäi. Olen viimeaikoina pyrkinyt kasvattamaan tietoisuuttani tästä riippuvuudesta ja tunnistan tästä monta samaa mekanismiä kuin peliriippuvuudesta. Tämä vain tuntuu vielä 10 kertaa pahemmalta voitettavaksi. Porno vaikuttaa negatiivisesti kaikkiin elämäni osa-alueisiin silloin kun on ”putki” päällä mikään ei kiinnosta hommat jää tekemättä ja jopa sängystä ylösnouseminen on vaikeaa. Silloin kun on taas onnistunut olemaan edes pari päivää erossa olo on energinen, itsevarma ja asioita saa tehtyä. Olen mietiskellyt viimeaikoina parin vuoden takaista seurustelusuhdetta ja sen päättymistä porno oli kuvioissa jo silloin samoin peliongelmat en vain tuolloin tajunnut niiden haitallisuutta ja olen jälkeenpäin miettinyt että nämä varmasti vaikuttivat omalta osaltani suhteen päättymiseen. Ylipäätänsä minulla on ollut hankalaa pitää mielenkiintoani naisasioissa tarpeeksi pitkään yllä että jotain pääsisi kunnolla kehittymään ja syynä tähän näen juuri porno ja masturbaatio ongelman. Sinänsä mielenkiintoista että tyttöystävän avulla olisi varmasti helpompi selättää tämä ongelma mutta ongelma hankaloittaa saamasta tyttöystävää. Tais tulla aika pitkä vuodatus mutta joo taistelu jatkuu ja periksi ei anneta. En halua enää jatkaa näin. Tsemppiä kaikille jotka samanlaisten ongelmien parissa taistelee!

    • Moi! Jos olet blogia lukenut, olet saattanut huomata, että itse olen yrittänyt kovasti tuota samaa – eli lopettaa myös masturboinnin määräajaksi. Vaikka blogin alussa tuota masturboimattomuutta vähän kummeksuinkin, olen nyt alkanut todellakin kallistua sen puoleen. Voi olla, että aivot tarvitsevat todellakin sellaisen kunnon ”nollauksen”. Jäätävän haastavaa se vaan on ollut. Eli ei ole vielä onnistunut. 🙂

      Hyvä, että peliriippuvuus sulla on jäänyt, mutta ikävää tietysti, että pornon kanssa vielä kamppailet. Jos hieman rohkaisua kaipaat, niin ainakin se on mielestäni todella iso juttu, että olet havahtunut tähän ongelmaan näinkin ajoissa! Vaikka ongelmat pornon suhteen on sullakin jatkunut jo vuosia, voit kuitenkin kiittää itseäsi siitä, että olet tiedostaut ne ja haluat tehdä asialle jotain. Tiedä sitten, auttaako moinen ajatus, mutta kuten tuli kirjoitettua tuohon postaukseenkin, nuo ovat mielestäni niitä muutoksen perusedellytyksiä.

      Silloin kun on tuo kuvailemasi ”putki” päällä niin silloin todellakin kaikki kyllä jää. Ja vaikka nyt en tuollaisessa putkessa olekaan, niin silti ei ole muutamaan päivään tuntunut olevan halua nousta ylös päivään. Tehnyt mieli vaan paeta jonnekin unimaailmaan. Tuo on ainakin itsellä siis erityisen tuttua tuollaisen putken tai masennuskauden aikana.

      Paradoksi naisten tai seurustelusuhteen suhteen on kyllä myös itselläni varsin todellinen. Kun tähän matkaan lähdin niin päätin, etten ota paineita kumppanin löytymisestä – että ajan kanssa sitten. Nyt kun tätä matkaa on jatkunut jo puolitoista vuotta tajusin, että ehkä tuokin lupaus voi olla vaan pakokeino, ettei tarvitsisi kohdata asiaa mikä pelottaa. Eli niitä todellisia naisia.

      Eli ehkäpä sitä kuitenkin voisi mielensä rohkaista ja alkaa ihan aktiivisesti katselemaan ja etsimään jos jotain säpinää löytyisi. Jonkinlaiset onnistumisen kokemukset sillä rintamalla tekisivät varmasti hyvää ja toisivat ehkä uskoa ja voimia. Ei pelkästään seksi, vaan ihan sellainen… tapaileminenkin. Seura.

      Mutta juu. Tsemppiä ja kaikkea hyvää myös sinulle!

  2. Moikka Toni! 🙂

    Halusin vain kiittää sua tän blogin kirjoittamisesta. Se on jollain tapaa avannut silmäni. Vaikka itselläni ei olekaan pornoriippuvuutta, pystyn kuitenkin samaistumaan melko suureen osaan teksteistäsi, koska tänä keväänä itselleni tuli täyteen kymmenen vuotta syömisvammailua. Enpä olisi tuolloin 14-vuotiaana ajatellut, että ruualla tulee olemaan tällainen ikävä merkitys elämässäni. Välillä on laihdutettu keinolla millä hyvänsä, välillä on ahmittu kuin en olisi ikinä aiemmin ruuasta kuullutkaan. Aina vaan olen inhonnut itseäni riippumatta siitä, onko vaaka näyttänyt 40 vai 60 kiloa. Viime vuosina ongelmani on ollut pikemminkin ahmiminen yksin kotona salaa muilta kuin liian vähäinen syöminen, vaikka olenkin pysynyt täysin normaalipainoisena tai jopa hoikkana. En usko, että kukaan ulkoisen olemukseni perusteella osaisi kuvitella, mitä kaikkea päässäni saattaa pyöriä.

    Kaikki riippuvuudet ovat tietenkin äärimmäisen perseestä, mutta koen, että syömishäiriöistä erityisen vaikeita tekee se, että kukaan ei voi täysin lopettaa syömistä ja siten ”ratkaista” ongelmaansa. Ties kuinka monesti olen suunnitellut, että NYT otan itseäni niskasta kiinni enkä enää ikinä sorru ahmimaan. Ja kyllähän se on onnistunutkin aina toisinaan ”jopa” muutamaksi viikoksi kerrallaan. Pari vuotta sitten onnistuin olemaan reilut puoli vuotta erittäin hyvin ruodussa, mikä tosin johti siihen, että painokin putosi taas useita kiloja. Tuolloin kuitenkin ajattelin, että ehkä vihdoin olen oikeasti päässyt eroon ahmimiskierteestäni ja olen matkalla kohti normaalimpaa elämää. Little did I know… Palasin kuitenkin taas ahmimiseen kuin vaivihkaa eikä asiaa varsinaisesti auttanut yllättävä ero useamman vuoden suhteesta. Ahmin, paastosin, ahmin, yritin syödä mahdollisimman ”terveellisesti”, päädyin taas ennemmin tai myöhemmin ahmimaan.

    Reilut sata päivää sitten ajattelin blogisi innoittamana, että pitäisikö itsekin kokeilla olla sata päivää ahmimatta. Ja minähän onnistuin siinä! Huomautettakoon, että nämä +100 päivää eivät missään nimessä ole olleet täysin herkuttomia tai överitiukan kurin alaisia. Olemme herkutelleet poikaystäväni kanssa melkeinpä joka viikonloppu ja toisinaan viikollakin. Lisäksi olen herkutellut sopivissa määrin joitain kertoja ilman minkäänlaista sosiaalista aspektia ihan vaan esim. tenttiin lukiessa. Erona aiempaan käytökseeni on ollut se, että olen herkutellut kuten terveet ihmiset. Voisin hyvällä omalla tunnolla ilman häpeän tunnetta listata jokaisen syömäni ruuan aivan kenelle tahansa. Se on uusi, kiva fiilis.

    En väitä olevani terve enkä tiedä, tulenko ikinä suhtautumaan täysin normaalisti ruokaan tai tulenko ikinä olemaan aidosti tyytyväinen kroppaani. Luultavasti en. En ole enää sadan päivän jälkeen laskenut päiviä, koska en ole kokenut sille tarvetta, vaikka olenkin jatkanut elämää samalla tavalla kuin noiden sadan päivän aikana. Tiedostan, että tässä voi tulla aivan varmasti vielä vaikka minkälaisia repsahduksia suuntaan tai toiseen. Ainoa asia, jonka kuitenkin tiedän varmaksi, on se, että juuri nyt mulla on hyvä olla ja haluun tehdä kaikkeni, jotta tää olo säilyy. 🙂

    Kaikkea hyvää sulle ja tsemppiä elämän kiemuroihin! 🙂

    • Kiitos tästä oman kokemuksesi avaamisesta. Moneen kertaan on saanut tässä ihan ihmeissään todeta, kuinka paljon samaa monissa eri elämänalueiden ongelmissa on, vaikka ne ulkoisesti näyttäytyisivätkin hyvin erilaisina – kuten nyt esimerkiksi nämä syömishäiriö ja pornoriippuvuus. Toisaaltahan se ei taas ole yllättävää lainkaan, kun kyseessä on kuitenkin riippuvuudet ja/tai ongelmat oman itsensä hyväksymisen kanssa. Siksi toisekseen näihin ongelmiin liittyy hyvin usein myös masennusta, ja kyllähän masentunut masentuneen tunnistaa. 🙂

      Mutta tuo on varmasti totta, että syömishäiriöt ovat erityisen kinkkisiä, koska ihmisen on kuitenkin syötävä päivittäin. Ei voi vain lopettaa sylmistä, vaan tultava sinuiksi asian kanssa. Löydettävä balanssi. Kuulostaa, että jotain sellaista olet viime aikoina ehkä löytänytkin. Toivottavasti tuo mainitsemasi uusi, kiva fiilis pysyy yllä!

      Hieman sama on mielestäni seksi- ja pornoriippuvuuden suhteen, koska myös seksi on luonnollinen osa meitä, samoin kuin syöminen. Eli hankalaa (tai turhaa, tai mahdotonta, tai ei tervettä?) on lopettaa se tyystin – täytyy löytää vain se itelle sopiva balanssi. (Toki seksistä tai masturboimisesta voi olla erossa vaikka kuinka kauan ilman, että se aiheuttaa keholle mitään fyysistä hallaa, että sinänsä kyllä eri.)

      Mutta kaikkea hyvää myös sulle! Sekin, että et koskaan välttämättä suhtaudu täysin normaalisti ruokaan, voi sekin olla ihan ok, jos sen kanssa vaan on sinut. Mulla varmaan jossain määrin sama tuon pornon kanssa. Se tulee kuitenkin aina olemaan muutaman minuutin ja näppäilyn päässä, ihan koko loppuelämän, jollei tässä nyt sitten muuta jonneksin metsään erakoksi.

  3. Tsemppiä Tonille ja kaikille muille pornosta eroon pyrkiville (eli myös minulle)!

    On ollut hieno katsella Tonin rohkeaa ulostuloa vaikeasta aiheesta, kuin myös Ronin viime kesältä. Uskon, että näiden avulla tietoisuus pornonriippuvuudesta saa Suomessa pikkuhiljaa enemmän näkyvyyttä.

    Itselläni on vuosien kokemus niin pornon katselusta kuin siitä eroon pyristelystä. Tiedän vitutuksen, kun juuri luulee päässeensä kuiville ennätyspitkän tauon jälkeen ja sitten jo seuraavana päivänä retkahtaa. Toisaalta jokaisesta notkahduksesta on noustu aina entistä ehompana. Koskaan en ole ollut niin terve kuin olen parhaimpina päivinä kuvitellut, mutta en myöskään niin sairas kuin pahimpina hetkinä pelännyt.

    Toipumiseni on edennyt koko ajan aaltomaisesti. Tahdonvoima riittää vastustamaan retkahdusta tietyn ajan, jonka jälkeen houkutukset saavat yliotteen joko vähitellen tai yhtäkkiä yllättäen. Parhaita tuloksia olen saavuttanut pysyvillä elämäntapamuutoksilla ja pornon kulutus on vähentynyt askeleittain. Ensin onnistuin välttämään orgasmit pornosessioiden päätteeksi ja sitten pornonaikaisen masturboinnin. Lopulta porno ei enää tarjonnut yhtä addiktoivaa euforiaa kuin aikaisemmin ja järjen ääni pääsi toistamaan välihuutojaan yhä kovempaa ja useammin. Satunnaisia lipsahduksia tulee edelleen, mutta ne vähenevät kaiken aikaa eivätkä häiritse elämää samalla tavoin kuin ennen.

    Suosittelen kaikille, jotka jatkavat masturbointia pornosta luopumisen jälkeen, kokeilemaan omien masturbointirutiinien muuttamista. Sillä tavoin voi saada heikennettyä pornon ja masturboinnin välistä linkkiä. Muutokset voivat olla pieniä asioita kuten erilainen hyväilytapa, hitaampi rytmi tai uusi asento. Omalla kohdallani suurimmat vaikutukset ovat olleet liukuvoiteen käytön aloituksella. Ero tuntumassa on niin suuri, ettei liukkarilla masturbointi juuri herätä kiusausta pornon katseluun. Lisäksi olen pyrkinyt rajoittamaan fantasiat aitoihin naisiin, jotka olen tavannut ja välttämään masturbointia stressaantuneena.

    Kaikista vaikeuksista huolimatta prosessi on tarjonnut paljon onnistumisen iloa ja itseluottamuksen kasvua. Parasta on kun saa ja onnistuu täyttämään pornon jättämää tyhjiötä mukavammilla asioilla kuten liikunnalla ja uusilla ihmissuhteilla.

    Hyvää kesää!

    ”I have failed over and over and over again. And that is why I succeed.” – Michael Jordan

    • Kiitos kommentista! Jotenkin rohkaisevaa ja voimia antavaa tekstiä varsinkin nyt kun tuntuu, että itse on taas pienessä kuopassa. Hauska myös kuulla tuollaisia konkreettisia juttuja jotka ovat muilla toimineet. Yllättävän pienetkin muutokset omassa käyttäytymisessä saattavat pitkällä tähtäimellä johtaa johonkin suurempaan. Paha voi kasautua, mutta niin voi hyväkin.

      Itselleni tuollainen pornosession jälkeinen laukeamattomuus kuulostaa kyllä kuitenkin sulalta mahdottomuudelta. Jos pornoon on sortunut, niin kyllä sitä laukeamista on silloin vaikea välttää. Nautintoa toki pitkittää ja pitkittää, mutta kesken hommaa on vaikea jättää, jollei sitä sitten tee samantien, heti alkuunsa.

      Toisaalta taas tuollainen masturbointitottumusten asteittainen muuttaminen kuulostaa varsin kokeilemisen arvoiselta jutulta.

      Kuulostaa silt, että olet kokenut paljon oivalluksia ja onnistumisen kokemuksia, ja että olet varsin terveellä tavalla sinut ongelman ja tämänhetkisen tilanteesi kanssa. Hieno juttu, ja hyvää kesää myös sinne!

Heitä kommentti