Päivä 48: Epäsäännöllinen elämäni

Pian paukkuu viisikymppinen. Sen kunniaksi olinkin sitten toissapäivänä lähellä sortua.

Takana oli pitkästä aikaa varsin hektinen viikko. Olin väsynyt, ja pitkästä aikaa kotiin saavuttuani tajusin jättäneeni kännykkäni kirjastoon. Varoittamatta aloin sättimään itseäni: ”Etkö vieläkään osaa pitää tavaroistasi huolta? Kuinka monta kertaa sinun täytyy jotain unohtaa ja kadottaa, että opit?” Uupumus purkautui itseinhona ja syyttelynä.

Onnekseni puhelin löytyi sieltä mihin olin sen jättänytkin, mutta kotiin palattuani ajatus pornon katsomisesta otti vallan. Aloin jopa fantasioida jollekin puhelintytölle soittamisesta. Ajattelin, että minä tarvitsen tätä nyt – että pieni, ihana sessio helpottaa oloani.

Ennen kuin himon synnyttämät epäloogiset selittely-yritykset etenivät yhtään pidemmälle, sain kuitenkin laitettua hommalle stopin. Tiesinhän tasan tarkkaan mistä oli kyse – negatiiviset tunteet, stressi ja väsymys vain toimivat impulsseina hakea lohtua tutusta lähteestä.

Mitä sitten tein? No, jos ollaan ihan rehellisiä niin tumputin menemään ilman audiovisuaalista ärsykettä. Tämän lisäksi lähdin vielä pienelle iltakävelylle. Seuraavana päivänä ajatukset katsomisesta tuntuivat lähinnä noloilta. En ollut uskoa, että olin vakavissani ajatellut pornon katsomista. Vaikka osa ärtymyksestä oli jäljellä, sortuminen ei enää käynyt mielessäkään.

Oli mielenkiintoista kuitenkin huomata, kuinka helposti ajatukset pientenkin vastoinkäymisten myötä yhä kääntyvät pornon katsomiseen ja että kuinka reunalla sitä asian kanssa koko ajan on.

Mistä tämä pieni heikko hetki sitten pohjimmiltaan johtui?

Liikaa ja liian vähän kaikkea 

Oikeastaan mennyt viikko oli ollut antoisampi kuin aikoihin. Olin saanut tehdä monenlaisia innostaiva asioita ja viettää paljon aikaa ihmisten seurassa. Kaikkea oli yhtäkkiä kuitenkin aivan liikaa.

Ensinnäkin, olen mukana Poliisimuseolla toukokuussa esitettävässä museodraama-esityksessä(vihdoinkin teatteria, jee!), jonka tiimoilta meillä on kahden teatteri-ilmaisun ohjaaja -kollegani kanssa harjoituksia kolmesti viikossa. Harjoitusten (ja siihen kuuluvien kohtausten ideoimisen ja aukikirjoittamisen) lisäksi vedin loppuviikolla kaksipäiväisen stand up -työpajan nuorten teatterifestivaaleilla Kankaanpäässä, ja tämän jälkeen otin vielä osaa Helsingissä järjestettyyn Saladraama-festivaaliin. Näyttelin ensin yhdessä (päivän aikana) kasaan laitetussa lukudraamaesityksessä, ja ohjasin seuraavana päivänä toisen. Teinpähän tähän päälle viikon aikana vielä kolme keikkaa.

Ja tässä onkin se ongelma, mitä olen aiemminkin manannut: elämäni epäsäännöllisyys. Arkeni on keikkojen, satunnaisten töiden ja proggisluontoisten toimeksiantojen täyttämää, ja vaikka kaikki jutut joita nytkin sain tehdä olivat todella antoisia, ei tämä ollut ensimmäinen kerta kun ne sattuivat kasautumaan. Aloin käydä ylikierroksilla.

Kun tämän jälkeen sitten koittaa tyhjä hetki, sitä huomaa olevansa varsin väsynyt. Tiiviin työputken aikana rutiinit, joita jo melko onnistuneesti oli saanut luotua liikkumisen, blogin kirjoituksen ja unirytmin suhteen, ovat jälleen heittäneet häränpyllyä, eli jääneet kokonaan, ja niistä on tietysti koko ajan takaraivossa hiljaa sättinyt itseään.

Olen jo pitkään tiennyt, etten nauti tällaisesta epäsäännöllisyydestä. Enemmänkin: en kykene siihen – en ainakaan nyt, kun olisi tarkoitus alkaa voida hieman paremmin. On hankala keskittyä paranemiseen ja panostaa omaan hyvinvointiin, kun välissä ei ole mitään, yhtäkkiä onkin aivan liikaa, ja tämän jälkeen on hetken aikaa takki tyhjänä.

Vaikka en (tietääkseni) mikään maanis-depressiivinen olekaan, välillä tuntuu, että elämässäni toistuvat tällaiset maaniseen käyttäytymiseen boostaavat vaiheet –  hektiset ja innostavat, täyden huomioni vaativat ajanjaksot – joita sitten seuraavat uupumus, harmaus ja lievä masennus.

Mutta, kun tässä nyt tietoisesti on yrittänyt harjoittaa jonkinlaista positiivista ajattelua, niin on myönnettävä, että toki tämän kahden viikon kirjoitustauon aikana eräänlaista edistystä ja hyviä asioitakin on tapahtunut.

Terapiaa ja teatteria   

Ensinnäkin, yllä mainittu liikunta ehti todellakin hetken jo rullata, eikä varmaan yllätä, että se vaikutti vahvasti myös yleiseen mielentilaan. Viikot ennen viimeistä tunsin itseni varsin energiseksi ja hyvinvoivaksi.

Yllä mainitun museodraama-proggiksen lisäksi voin myös ylpeänä mainita, että olen mukana lokakuussa Porin Rakastajat-teatterissa ensi-iltansa saavassa, teatteria ja stand uppia yhdistävässä hupailussa. Esityksellä ei ole vielä nimeä, eikä minulla ole vielä hajuakaan mistä siinä tulee olemaan kyse, mutta olen siitä enemmän kuin innoissani.

Pitkästä aikaa kävin myös juttelemassa tutun psykologin kanssa, ja ennen kaikkea: sain vihdoin aloitettua terapeutin hakemisen. Jahuu! Eilen kahlasin vihdoinkin läpi Tampereen tarjonnan, ja lähestyin terapeuteista intuition perusteela kuutta. Siinä on vielä muutama liikaa (eihän minulla todellakaan ole varaa käydä tutustumiskäynnillä heidän kaikkien luona) mutta ainakin prosessi on nyt vihdoin laitettu liikkeelle.

Varsin vapauttavalta on myös tuntunut kieltäytyä muutamasta syksylle tarjotusta keikasta – ensimmäinen konkreettinen askel taannoin puhumastani etäisyyden ottamisesta komiikan tekemiseen (okei, mukanaolo proggiksessa, joka yhdistää stand uppia ja teatteria ei varsinaisesti kuulosta etäisyyden ottamiselta, mutta ainakaan sitä ei tarvitse tehdä yksin).

Joten: eiköhän se tästä.

Vapaus valita

Loppuun täytyy vielä mainita, että teatterin tekemisen lisäksi minual on jo pitkään houkutellut jonkinlainen maanantaista perjantaihin / kahdeksasta neljään -tehtävän työn tekeminen.

Moni varmasti haluaa ennemminkin eroon tuollaisista aikataulurajoitteista, mutta ah, kuinka vapauttavalta tuollainen rutiinin tuoma ”kahle” omaan korvaani kuulostaakaan! Illat olisivat aina vapaita, samoin viikonloput. Sitä tietäisi tasan tarkkaan, milloin on töissä ja milloin ei. Voisi suunnitella aikataulujaan ja menojaan, ja säännöllisten tulojen myötä ehkä laittaa jotain säästöönkin. Tasaisen, toistuvan päivärytmin myötä olisi ehkä mahdollsita saavuttaa myös jonkinlainen säännöllinen unirytmi – nukahtaa väsyneenä ja herätä virkeänä.

Tokihan kuvani on nyt hieman romantisoitu ja tietoisesti kärjistetty, mutta tällainen töiden, tulojen ja arjen säännöllisyys  ovat asoita, jotka tähän saakka ovat elämästäni puuttuneet.

Onneksi meille on kuitenkin suotu sellainenkin hauska asia kuin valinnanvapaus. Jos ylläkuvattu tilanne on jotain, mitä nyt haluan, on minun mahdollista tehdä valintoja, jotka vievät minua sitä kohti.

Pitkään (koko elämäni?) olen tavallaan hakenut paikkaani, enkä taida oikein vieläkään tietää mihin kuulun ja mitä elämältäni haluan. Sen kuitenkin tiedän, ettei tähän pulmaan voi saada ratkaisua, ellei asioita ensin kokeile.

Joten, näihin innolla tulevaa odottaviin fiiliksiin: Oikein hauskaa Vappua!

 

6 vastausta artikkeliin ”Päivä 48: Epäsäännöllinen elämäni

  1. Hyvä että et langennut pornoon. Mikä esti sinua lankeamasta? Saitko ajatuksistasi kiinni, että nyt olet tekemässä jotain todella typerää? Kauanko fantasiointia kesti? Olen itse yrittänyt nyt tiedostaa jokaisen ajatuksen ja impulssin joka saa minut ajattelemaan pornoa, tai runkkaamista. Ne ajatukset pitää katkaista heti, huomaan lähteväni helposti fantasioimaan ja kiusaamaan itseäni, fantasioinnista seuraa kiihottuminen ja siitä on lyhyt matka sortumiseen. Jos yhtäkkiä huomaan vaikka ajattelevani jotain pornotyttöä, joku nimi vaikka tulee mieleen niin vedän tietoisesti syvään henkeä, pidätän vähän aikaa ja puhallan kaiken negatiivisen kiihotuksen ulos sisältäni ja toistan tätä tarvittaessa. Yleensä jo kerta riittää ajatuksen haltuunottamiseen.

    Olen nyt itse seitsemättä päivää NoFapilla. Syy siihen miksi en nimenomaan fäppää on se että tiedostan olevani koukussa siihen hetkelliseen dopamiinipiikkiin, orgasmin tuottamaan hyvänolon tunteeseen. Porno on ollut väline sen saavuttamiseen. Ja fantasiat.
    Kaverini linkkas mulle tän lyhyen videon NoFapista mitä suosittelen sunkin katsomaan.

    https://youtu.be/njU4pROL9rM

    Ja vielä lisäksi tämä

    https://youtu.be/u4j2d7iLWsw

    7 päivää runkkaamatta ja olo on heti parempi, on energisempi, motivoituneempi, iloisempi. Ja sitä motivaatiota tarvitaan myös siihen että menee ajoissa nukkumaan ja nukkuu hyvin.
    Sori, ei ollu Tarkoitus saarnata 😆

    • Juuri noin siinä nimenomaan yleensä käy, kuten tuossa kuvailit. Sitä syytä tai toisesta alkaa kiusaamaan itseään, leikittelemään ajatuksella pornon katsomisesta, vaikka ei muka kuitenkaan aikoisi sitä oikeasti katsoa. Mitä pidempään noilla ajatuksilla kuitenkin leikittelee, sitä lähempänä itse sortuminen ja varsinainen teko on. Kuten sanoit, on tärkeää oppia katkaisemaan ne heti alkuunsa, olla antamatta niille lainkaan tilaa.

      En tiedä mikä minut nyt sai toisiin ajatuksiin. Ehkä tuoreessa muistissa oli vielä edellinen, tammikuun lopulla sattunut sortuminen ja tästä seurannut kuuden viikon järjetön ”putki”, joka siis lähti liikkeelle tismalleen samanlaisista ajatuksista.

      Yllättävän hankalaa tuollasten kiihottavien ajatusten katkaiseminen kuitenkin monesti on, ja niin oli nytkin. Ilta siinä meni pornoa ajatellessa…

      Mutta juu. Argh! Tuo nofäppi tuntuu olevan itselle suunnattoman haastava juttu! Hyvä kuitenkin kuulla onnistuneita ja positiivisia kokemuksia ja tuloksia. Innostavat videot. 🙂

      • Sisältyykö tähän pornolakkoon myös pelkkä pornon katsominen ilman runkkaamista? Esimerkiksi jos avattuasi pornosivuston katselet tovin ja hetken päästä tajuat mitä olet tekemässä ja suljet nopeasti sivun, niin oletko silloin sortunut?

        Tai jos eksyt ”vahingossa” katselemaan muuta kiihottavaa materiaalia (esim linkin kautta jonkun vähäpukeisen naisen instagram sivulle) ja huomaat kiihottuvasi, mutta et ryhdy kuitenkaan hommiin

        • Tuo onkin oikeastaan hyvä jokaisen itse määritellä minkä laskee sortumiseksi. Joskushan se on selvää, esimerkiksi silloin kun menee pornosivuille ja sitten runkkaa. Mutta sittenhän saattaa käydä tuollaisia ”lipsumisia” tai melkein-sortumisia, joiden aikana on tosiaan hetken sivuilla ja sit tajuaa mitä on tekemässä ja sitten kuitenkin lopettaa ajoissa… Voi olla joskus hyvä olla itselleen armollinen ja ajatella, että huh olipa lähellä, mutta onneksi en sortunut. Tuolla tavalla voi tosin helposti alkaa huijaamaan itseään ja lupailemaan yhä pidempiä aikoja…

          Itse lasken pornosivuille menemisen itselleni sortumiseksi. Sekä tietysti sen seksilinjoille soittelemisen.

          Muutamia kertoja olen kuitenkin rehellisyyden nimissä erehtynyt katselemaan kiihottavaa materiaalia, joka ei varsinaisesti ole pornoa(kuten esim. maksullista seuraa tarjoavien naisten ilmoitukset), mutta älynnyt kuitenkin lopettaa senkin ajoissa, enkä ole laskenut noita sortumiseksi.

          On jännä huomata, että mitä enemmän ilmoilla on stressiä, ahdistusta, vastoinkäymisiä ja negatiivisia tunteita, sitä yleisempiä tällaiset pienet (tai suuretkin) ”vahingot” ovat. Kun ahdistaa, ajatukset siirtyvät pornoon pitkänkin erossaolon jälkeen…

  2. Kuulostaa siltä että hyvin olet edistynyt! Taidetaan olla molemmat melko addiktoituvaa sorttia ja välillä vähän tuuliajolla elämänsä merellä. Omat sortumiseni (muihinkin epätoivottuihin tekoihin kuin pornoon) tapahtuvat yleensä kun joko a) masentaa tai b) on hyvä, itsevarma fiilis. Molemmissa kiusausta on vaikea välttää. Itsevarmuus ja sellainen vähän kuin huolettomuus voi johtaa ajatukseen että tällä kerralla se ei haittaa jos vähän… tai vain tiedostamattaan ajautuu kun ei ole skarppina. Allapäin taas voi tulla hällä väliä -ajatus.

    Itsensä johtaminen on minulle monesti vaikeaa. Minäkin teen melko itsenäistä työtä mutta usein toivon että olisi joku sanomassa miloin pitäisi tehdä mitäkin.

    • Joo, melkoista tuuliajoa tämä on ollut ja pitkään… Mutta, askel kerrallaan ja sitä rataa.

      Addiktoitunut mieli on kyllä melkoinen kehittelemään selityksiä ja uskottelemaan, että juuri NYT ei haittaa jos ihan vähän katsot. Hyvä, että oletkin tunnistanut myös tuollaisen itsevarman fiiliksen aiheuttaman sortumisen vaaran.

      Itselläni laukaisevana tekijänä toimivat nimenomaan nuo negatiiviset tunteet. Tämän olen tässä viimeisen vuoden aikana oppinut ja huomannut. Kun on itsevarma olo, ei pornon katsominen (ainakaan nykyään) käy mielessäkään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *