Päivä 34: Ajatuksia kuolemasta, marttyyriudesta ja tavoitteen jakamisesta osiin

Itseäni on välillä häirinnyt se, etten oikein uskalla tai rohkene kirjoittaa postauksia kovinkaan spontaanisti. Täytyy aina olla jokin valmiiksi ja tarkkaan mietitty aihe, joka sitten täytyy vielä mahdollisimman selkeästi jäsennellä ja hioa. Jokainen taaplaa tavallaan, mutta kun nimimerkki Hakkarainenkin heitti tuossa edellisen postauksen yhteydessä vienon toiveen, että uskaltautuisin kirjoittamaan enemmän tajunnanvirralla, niin kokeillaanpa tällä kertaa sitten sitä.

Heti alkuun täytyy hälventää hieman mahdollisia pelkoja ja huolia. Edellisestä postauksesta on nimittäin kulunut taas sen verran aikaa, että nimimerkki Zugarman ehti jo sähköpostitse tiedustella, olenko jälleen sortunut. En toki. Itse asiassa pornon katsominen ei ole käynyt mielessäkään. Jotenkin päivät vain ovat vääjäämättä seuranneet toisiaan ja kirjoittaminen on jäänyt.

Vaikka yleinen energiataso ja olo ovat viime aikoina varovasti hieman kohentuneet – eivät varmasti vähiten, koska liikunta ja meditaatio ovat vihdoin tuntuneet löytäneen tiensä elämääni – vastaan saattaa yhä varsin varoittamatta tulla myös päiviä, jolloin mikään ei maistu, jolloin olo on harmaa ja sängystä on raastavan hankala nousta. Vastavuoroisesti eteen ilmaantuu myös eräänlaisia hektisyyden kausia, päiviä jolloin tekemättömät asiat painavat ja pää on hälyä täynnä.

Tänään ei ilokseni ole kumpikaan noista päivistä. Heräsin virkeänä jo kahdeksalta ja harmaasta säästä huolimatta sain kammettua itseni lenkille. Tämän jälkeen sain tehtyä kaikessa rauhassa muutaman mindfulness-harjoitteen ja sainpa vihdoin pestyä pyykitkin. Eilen postiluukusta tipahti kaiken lisäksi monien suosittelema Tunne lukkosi -kirja, joka onkin oivaa matkalukemista kahden ja puolen tunnin edestakaiselle bussi- / keikkamatkalle Helsinkiin ja takaisin.

Näistä virkeistä tunnelmista huolimatta, puhutaanpa kuitenkin tähän alkuun vielä hetki kuolemasta.

Kuolemasta, vielä kerran 

Vaikka en olekaan edellisessä postauksessa mainittuja kuoleman väistämättömuuden kokemuksia lukuunottamatta koskaan kärsinytkään varsinaisesta kuolemanpelosta, yli vuosi sitten tehty päätös alkaa voida hieman paremmin liittyy kuitenkin jollain tavalla tuohon elämän katoavaisuuden tajuamiseen.

Viime vuosina minua on aika ajoin yhä enemmän alkanut huolettaa ajatus siitä, että kuolen yksin ja katkerana, muistellen surullisena huonoja valintojani ja elämää, jota ei oikeastaan tullut edes elettyä. Kun olin iältäni kaksikymmentä -jotain, ajattelin, että ”Kyllä minä joskus nämä ongelmani vielä selätän. Onhan tässä aikaa!” Jokin vuosi sitten kuitenkin havahduin siihen, etten ole enää kaksikymmentä -jotain – olin jo kolmekymmentä -jotain. Ehkä kliseisestikin aloin nähdä ympärilläni ikätovereitani, jotka olivat menestyneet elämässä, joilla oli selvästi ollut jokin päämäärä jota kohti he olivat menneet. He eivät olleet jumiutuneet paikalleen kuten minä.

Kuten on muutamaan kertaan tullut todettua, itsensä vertaaminen muihin on turhimpia juttuja, johon aikaansa voi tuhlata, mutta ehkä se tässä tapauksessa auttoi minua myös tajuamaan, kuinka pitkään olen pyörinyt kehää ja voinut pahoin. Ajatus siitä, että tulen toimimaan samoin koko loppuelämäni kauhistutti. Tuon ajatuksen sisäistäminen – ja kuva itsestä katkerana vanhuksena – toimivat ehkä jonkinlaisina ydinmotivaattoreina tälle yhä jatkuvalle muutosprosessille kohti parempaa.

Marttyyriudesta

Osasyy sille, miksi tällainen huonon olon kierre voi monesti olla niin tavattoman hankala katkaista, voi olla myös se, että pahasta olostaan on jollain kierolla tavalla oppinut nauttimaan. Tai jollei nyt nauttimaan, niin ainakin siihen on voinut tottua. Ehkä itselläni jonkinlainen marttyyrin rooli tuli jossain vaiheessa niin tutuksi, että aloin tietoisesti tai tiedostamattani myös pitämään itseäni sellaisena, tyyliin: ”Tällainen minä nyt vain olen.”

Suurimman osan elämästäni olen kuitenkin viettänyt yksin, ilman parisuhdetta ja seksiä, ja tietysti surkutellut osaani. On pelottavaa kysyä itseltään, olenko minä sittenkin viihtynyt enemmän tuossa marttyyrin, surkuttelijan ja epäonnistujan roolissa, kuin todella uskaltanut tehdä asialle jotain? Kai minulla on aina ollut jonkinlaiset ratkaisun avaimet käytettävissäni, mutta olenko minä vain pelännyt tarttua niihin?

Tavoitteen jakamisesta osiin

Taannoin pohdiskelin (päivä 80 – Riippuvuus on rakkaussuhde) myös sitä – ja luulen, että nämä kelat liittyvät vahvasti toisiinsa – kuinka riippuvuuksista voi olla hankala irrottautua myös siitä syystä, että tuleva elämä ilman riippuvuuden kohdetta voi pelottaa. Addiktion kohde on riippuvaisella usein muodostunut niin tiiviiksi osaksi arkea, että mielen perukoilla voi piillä huoli siitä, mitä tulee menettämään, ja että pystyykö jäljelle jäävää himoa vastaan taistelemaan koko lopun ikäänsä.

Asiaa ei kuitenkaan ehkä kannata ajatella noin massiivisella mittakaavalla. Jos tekee kertaheitolla päätöksen olla loppuelämänsä erossa pornosta (tai alkoholista, tai tupakasta, tai uhkapelaamisesta, tai mistä vain) totta kai se lyö maahan. Tavoitteen mittakaava lannistaa. Emmehän me voi tietää kuinka pitkä loppuelämämme on ja mitä kaikkea se vastaamme tuo. Siksi onkin hyvä tehdä jonkinlaisia osatavoitteita, ja jakaa ehkä nämä osatavoitteetkin vielä pienempiin osiin.

Jotta pystyisimme olemaan, sanotaanko nyt vaikka kuukauden erossa pornosta, ei meidän tarvitse olla kerralla kuukautta erossa pornosta. Se on mahdotonta. Mitä me sen sijaan voimme tehdä, on pidättäytyä pornon katsomisesta yhden ainoan päivän ajan. Sitten vain toistamme tämä kolmekymmentä kertaa peräkkäin. Jos tekee joka päivä yhden ainoan päätöksen, ja vieläpä pysyy tässä päätöksessään, homma muuttuu jo mahdolliseksi. Ei tarvitse miettiä koko tulevaa kuukautta – saati sitten koko loppuelämäänsä – ainoastaan tätä yhtä päivää.

Joidenkin kohdalla tällaista päivä kerrallaan -taktiikkaa voi joutua jatkamaan koko loppuelämän, toisilla se voi mielekkään sisällön vallatessa arjesta tilaa hiipua jossain vaiheessa pois. Voisin kuvitella, että jälkimmäinen on näistä jotenkin mielekkäämpi ja tavoiteltavamapi vaihtoehto. Toisaalta ei senkään, että joka päivä todella tekee tuollaien päätöksen tarvitse tarkoittaa sitä, että elämä olisi jatkuvaa taistelua tai kärsimystä. Se voi olla iloista, onnellista ja täysin nautinnollista siitä huolimatta.

Lopuksi / masturbaatiolakon aloittamisesta

Tällainen asioiden osiin jakaminen voi toimia myös monen muun asian kohdalla kuin riippuvuudesta eroon pyristelyssä. Itselläni terapeutin etsimisen aloittaminen on jostain syystä tökkinyt, mutta kiitos nimimerkki Petterin vinkkien, sekin tuntuu nyt jo hieman helpommalta(itse asiassa tuosta kommentista tämä koko postauksen aihe taisi mieleeni tullakin). Homman voi aloittaa vaikka googlaamalla ja pintapuolisesti tutustumalla Tampereen seudun tarjontaan. Jonkin päivän perästä sieltä voi sitten mutu-tuntumalla valita terapeutteja määrän x, ja edelleen jonkin ajan kuluttua sitten ottaa yhteyttä heihin. Vaikka vain yhteen kerrallaan.

Pitkään on mielessäni pyörinyt myös pidemmän masturbaatiolakon aloittaminen. Siinä voi olla vinha perä, että jos porno on ollut näinkin suuri ongelma ja näinkin pitkän aikaa kuin mitä se minulle on ollut, on todellakin tarpeen jollain tavalla ”nollata” tilanne. Masturboidessani käytän yhä apuna pornosta tuttuja mielikuvia, ja näin ollen samat yhteydet aivoissani aktivoituvat, kuin mitä pornoa katsoessakin. Niin haastavaa kuin se varmasti onkin, on moni kommentoinut, kuinka masturboinnin vähentäminen tai lopettaminen tietyksi ajaksi kokonaan, on antanut heille virtaa ja itseluottamusta ja helpottanut saamaan ajatuksia irti pornosta. Jos tällaiseen todellakin on voimia ja uskallusta jossain vaiheessa ryhtyä, ehkä siinäkin helpottaa ajatus, että ottaa päivän kerrallaan.

*  *  *

No niin, tällainen ryöpsäys tällä kertaa. Ei tämä nyt täysin tajunnanvirralla tähän muodostunut, mutta mihinpä sitä suutari lestistään, ja niin edelleen. Joka tapauksessa, ensi kertaan.

 

29 vastausta artikkeliin ”Päivä 34: Ajatuksia kuolemasta, marttyyriudesta ja tavoitteen jakamisesta osiin

  1. Hei!

    Löysin blogisi, kun noin kuukausi sitten tutustuin jälleen kerran aiheeseen. Oli kulunut noin puoli vuotta erosta, jonka jälkeen hukutin tunteita ja pakenin eron tuomia ajatuksia katsomalla pornoa. Huomasin olevani koulussa ensimmäisen kerran noin neljä vuotta sitten. Olen mennyt aika lailla on / off menolla ja välillä on ollut pitkiäkin ajanjaksoja ilman.

    Nyt olen tilanteessa, jossa ”lakko” (lue, vihdoin lopullinen muutos) on kestänyt reilu kaksi viikkoa. Elämääni on ilmestynyt nainen, jonka kanssa synkkaa hyvin ja alusta asti nähty toisia ns. treffailumielessä. Aletaan olla pisteessä, jossa olisi luontevaa harrastaa muutakin kuin puoliviatonta suutelua ja koskettelua. Pelkään kuitenkin penikseni puolesta, se ei ole vielä kovinkaan herkkä ja palautunut high speed pornon aiheuttamasta dopamiiniähkystä, jota se tarvitsee toimiakseen.

    Jos kerron tästä naiselle, tuntuu se nololta ja pelkään tulla hylätyksi. Toisaalta, onko minulla vaihtoehtoja?

    • Kuule, et sinä pornon takia jää lehdelle soittelemaan! Kaikki naiset tietävät, että miehet katsovat pornoa ja vetävät käteen, vaikka olisivat suhteessakin (eikä siinä ole mitään väärää). Jos pornomieltymyksesi ei ole ihan valtavirtaa, asiasta ei kannata kertoa sen tarkemmin ihan aluksi.

      • Juu, eihän siinä mitään vaikka pornoa katsookin ja useimmat naiset sen varmaan tietävätkin. Ja toki osa naisista katsoo myös itsekin.

        Mutta tässä olikin ehkä kyse enemmän siitä pelosta, että ei seiso. Pitkään ja intensiivisesti jatkunut pornon kuluttaminen kun voi aiheuttaa myös erektio- ja kiihottumisongelmia,

        • No kai minä nyt sen tajusin! 😀Tarkoitin sitä, että jos tykkää katsella esim. kakkapornoa – onkohan sellaista 😄- niin siitä ei varmaan kannata kertoa heti kättelyssä.

          • Hah! No juu, totta. 🙂

            Ja luulen kyllä, että se sanonta tai vitsi on kyllä ihan totta, että ”Jos mietit onko jostain asiasta pornoa, siitä takuuvarmasti ON pornoa”. 😀

        • Mitä kovempaa porno on, sitä vastenmielisemmäksi se käy. Kaiken muun paitsi miehen ja naisen välisen seksin voisi kieltää.

    • Voi hyvinkin olla, että alkuun seisokin kanssa on ongelmia. Tilanteessa voi olla mukana sellaista ”luonnollista” jännitystä, jota joikainen joskus kokee, mutta toki myös sitä jatkuvan ja pitkään kestäneen pornon katselelemisen aiheuttamaa kiihottumisen tunteen puutetta.

      Varsinkin tuollaisessa tilanteessa, jossa mahdollisesta tulevasta aktista ottaa jo etukäteen paineita, voi epäonnistuneesta kokemuksesta muodostua myös sellainen itsensä toteuttava ennustus.

      En TODELLAKAAN halua maalata nyt mitään piruja seinille(ja voi myös olla, että olen täysin väärässä) mutta tuo kuvailemasi tilanne on vaan itselle täysin tuttu. 🙂 Riippuu tietenkin aina tilanteesta ja ihmisistä ja tapailun luonteesta ja monesta muustakin seikasta, että mitä on sopivaa jakaa ja missäkin vaiheessa, mutta jos vain vähänkään siltä tuntuu, niin rohkaisen sinua mainitsemaan asiasta kumppanille. Välttämättä ei heti tarvitse mainita mistään pornon käytöstä, mutta voithan sanoa ettet vähään aikaan ole ollut naisen kanssa, ja että joskus ei jännitykseltä ota aina eteen. Itse olen muutamankin kerran ottanut asian puheeksi jotenkin noin, ja onnekseni molemmilla kerroilla ymmärrystä on kyllä löytynyt.

    • Yhdyntä on vain pieni osa seksiä, ei seksi ole huonoa vaikka yhdyntä jäisikin välistä. Läheskään kaikki naiset eivät laukea pelkästä panemisesta, suutele, hyväile, tutustu siihen mistä juuri tämä nainen pitää. On miehiä joita ei kauheasti kiinnosta saako nainen vai ei, älä ole yksi heistä. Miehessä on muitakin ruumiinosia kuin vain penis, käytä niitä, toisen toiveita kunnioittaen toki, kaikki naiset eivät halua esim suuseksiä heti uuden kumppanin kanssa. On oikeasti ihan normaalia että uuden kumppanin kanssa ei välttämättä ensimmäisillä kerroilla seiso, tai että seisokki loppuu kesken, varmasti suurin osa naisista ymmärtää tämän, voithan sanoa että sinua vähän jännittää. Jos ongelma (jos sitä edes tulee) jatkuu pornon jättämisestä huolimatta, puhukaa siitä, jos aika ja puhuminen ei rauhoita mieltä niin voithan kokeilla myös lääkärin apua, siitäkin kannattaa kumppanin kanssa puhua.

  2. Tuo kirjoitusten viilaaminen kertoo ehkä samasta asiasta kuin kaksin käsin elämänsä muuttamiseen ryhtymisen vaikeus: taidat olla aika vaativa itseäsi kohtaan. Ikään kuin olisi olemassa jokin tietty tapa miten asioiden pitäisi mennä ja jos ei ole varma, pukkaako suorilta priimaa, jättää kokonaan tekemättä. (Samasta lienee kyse siinäkin, että sinua rassaa tekemättä jääneet asiat eikä kyse ole siitä ettetkö ehtisi.)

    Nuorena vähän halveksinkin keskinkertaista, keskiluokkaista kolmetoista tusinassa -elämää: 1,8 lasta, tiilitalo ja nahkasohva. Elämäni ei ole mennyt niin enkä ole siitä pahoillani. Silti joskus heikkona hetkenä huomaan tuntevani alemmuutta, vaikka en ole sellaista elämää koskaan halunnutkaan! Omituista.

    Tunnen muuten miehen, joka ei vielä nelikymmenvuotispäiväänsä mennessä ollut ollut lähikontaktissa naisen kanssa. Hyvin ujo & hyvin epävarma. Monen pienen asian summana hän sai hiukan itseluottamusta ja aloitekykyä ja nykyään hän seurustelee! Vieläpä hyvinkin fiksun ja viehättävän naisen kanssa. Elämä tosiaan voi muuttua.

    Mindfulness-harjoitteet ovat sinulle varmasti hyväksi. Ja koska sinulla taitaa olla vähän liikaakin löysää aikaa, jokin konkreettinen tekeminen (esim. siivoaminen, liikunta, taiteelliset harrastukset) auttaa olemaan pähkäilemättä liiaksi. Silloin uppoaa helposti syviin vesiin. Nimimerkillä kokemusta on.

    • Tuo oli hyvin sanottu tuossa alussa. Kyllä se monesti niin on, että sitä monessa asiassa tavoittelee, jos ei nyt täydellistä, niin jonkinlaista priimaa kuitenkin. Tulee vaadittua itseltään aivan liikaa. Pahimmillaan sitä sitten jättää asioita tekemättä kun ei uskalla.

      Se Tunne lukkosi -kirja josta tuossa kirjoituksessa mainitsin, tuntuu olevan oiva opus meikäläiselle tähän väliin. Tällaisiakin ongelmia kun siinä näköjään käsitellään.

      Vapaa-aikaa on kyllä melkoisesti, mutta onneksi sitä on tullut alettua hieman täyttämään. Tuollaisilla mindfulness- ja meditaatioharjoituksilla muun muassa. 🙂

  3. Pitkästä aikaa taas tulin lueskelelemaan blogia.
    Repsahduksen jälkeen sitä vähän tulee sellainen alamäki että antaa mennä vaan.. Eikä blogiaan ole jaksanut lueskella. Nyt ehkä taas voimia yrittää selättää ongelma. Päätän että huomenna sovin yhden luottoystävän kanssa, että mennään juttelee. Ajattelin että jos saan puhuttua face to face niin vois olla apua ja jos joku uskois ja tsemppais. Itse olen 15 vuotta yrittänyt itsekseni ja pakko tunnustaa että ei onnistu mulla. Ennätys taitaa olla 65 päivää. Jos tuo menee nyt rikki niin palaan kertomaan. Voimia kaikille jotka kamppailevat tämän kanssa!

    • Moi!

      Juu, yksin tällaisia asioita vastaan taisteleminen voi olla kyllä todella kuluttavaa ja raskasta. Sitä voi kiertää samaa kehää vuosikausia, ja vaikka kuinka olisi tahtoa ja halua muuttua, sitä voi silti aina vaan uudestaan ja uudestaan löytää itsensä ruudun äärestä ja samojen ei-terveiden toimntamallien parista. Luulen, että yksin tällaisia juttuja ei monesti edes VOI selättää. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta rohkaisen lämpimästi puhumaan asiasta ystävällesi. Niin hölmöltä kuin se voikin aluksi tuntua, uskon että se kannattaa ja palkitsee.

      Kun käyttö on jatkunut noinkin kauan kuin sinulla (tai minulla), ei riippuvuussuhdetta kyllä hetkessä katkaista. Senhän olen itsekin tässä saanut huomata(ja kuten todellakin näet, retkahduksia ja sortumisia tapahtuu itse kullekin). Voikin olla, että tarvitset myös ammattiapua ja/tai terapiaa selättääksesi ongelman. Sellaista aitoa tukea ja kannustusta.

      Mutta ota askel kerrallaan ja ole kaikesta huolimatta armollinen itsellesi. Katso rauhassa miltä tuntuu, kun olet saanut puhuttua asiasta ystävällesi ja mieti sen jälkeen omalla tahdilla miten haluat edetä.

      Sen varmaan jo tiedätkin, että et todellakaan ole yksin tämän ongelman kanssa. Kuten myös varmaan senkin, että sinussa ei itsessäsi tämän pornon käytön vuoksi ole mitään vikaa (tuskin muutenkaan). Olet vain jäänyt koukkuun epäterveisiin toimintamalleihin, ja vieläpä sen kaltaisiin joista on helvetin vaikea pyrsitellä irti. Ensimmäinen iso askel on tunnustaa, että sinulla ON ongelma, ja senhän olet jo tehnyt. Toinen askel on sanoa se ääneen jollekin toiselle, ja sitä kohti olet jo myös menossa. Silmäsi eivät sen puolesta ole enään ummessa ja olet pidemmällä kuin moni muu.

      Tämä vastaus on taas täynnä vaikka mitä kliseitä, mutta pakko silti vielä sanoa, että vaikka joskus saattaa toiselta tuntuakin, niin muutos on aina mahdollinen. Kuten Millakin tuossa yllä olevassa kommentissa mainitsi. Helppoa se ei ole, mutta mahdollista.

      Tsemppiä sulle ja kerro toki, jos jaksat ja haluat, miten homma etenee.

  4. Mielenkiintoisia pohdintoja taas kerran. Itsekin ajoittan herää tuohon ajatukseen, että todennäköisesti elämä on jo puolessa välissä menossa, tai hyvällä tuurilla vähintäänkin kolmasosa on jo elettynä, käytettynä tai tuhlattuna, miten päin sen nyt vain haluaakin nähdä. Toisaalta vaikka sattuisikin elämään sinne 90+ ikään, mistä ei kyllä oma sukuhistoria kauheasti anna toiveita, kuinka hienoa ne viimeiset kuudenkympin jälkeiset vuodet sitten edes olisivat. Kuolemassa en niinkään pelkää yksin kuolemista, yksin olossa ehkä enemmänkin sitä, että sitten ei ehkä ole ketään valvomassa minun etujani jos en vanhuuden vuoksi siihen itse enää pysty.

    Vanhenemiseen liittyen viime aikoina minua on alkanut vaivaamaan mahdollinen vaihdevuosien jälkeinen halujen loppuminen, vaikka siihen onkin vielä ehkä 15 tai jopa 20 vuotta aikaa. Eräs miespuolinen ystäväni jolle huolistani kerroin, arveli että tuskin jotain jota ei ole, osaisi sitten edes kaivata. Itse en kuitenkaan oikein usko tuohon, olenhan kaivannut halukkuuttani ja ollut sen puuttumisesta pahoillani myös esim aikoina jolloin jokin hormonaalinen ehkäisy on haluni vienyt. Ehkä miehen, jonka hormonitoiminta jatkuu kuitenkin vanhuuteen asti, on hankala samaistua tuohon. Varsinkin nyt, kun seksielämä on niin vähäistä ja harvakseltaan tapahtuvaa, tuntuu että aika, jota siihen on enää jäljellä, vähenee koko ajan. Koska omat seksimieltymykseni (valitettavasti) poikkeavat valtavirrasta jonkin verran, kuolemassa pelottaa ehkä eniten se, etten vain onnistu elämäni aikana kertaakaan löytämään sellaista seksikumppania, jonka kanssa seksi olisi oikeasti kunnolla minua tyydyttävää. Toistaiseksi se on parhaimmillaan ollut vain ”ihan ok”, joka on ”ihan kivaa” välillä, mutta ei vain riitä. Toisaalta olen vähän väsynyt sitä etsimäänkin, ehkä Suomi on vain liian pieni maa. Useimpien seksikumppanieni kanssa olen toki aiheesta puhunut ja he ovat ainakin osittain tietoisia mieltymyksistäni, mutta se ei riitä jos miehestä puuttuu ”se jokin”. Toisaalta taas, jos lakkaan tavoittelemasta sitä, niin se varmasti kaduttaa kuoleman lähestyessä vielä enemmän.

    Tuo tavoitteen jakaminen osiin tai siinä eläminen vain sen päivän ajan, tai jopa vain yksittäisen hetken ajan, oli jotenkin valaisevaa/ajatuksia herättävää. Kuten sanoit, sitä voi todellakin käyttää myös moneen muuhun asiaan, kuin vain addiktioista eroon pääsemiseen. Viime aikoina olen ollut masennukseni kanssa niin syvässä kuopassa, että aika pitkälti kaikki ei täysin pakollinen tekeminen on vain jäänyt tekemättä, ehkä osa pakollisistakin asioista. Pitäisi siivota ja hoitaa kela-asioita ja etsiä terapeutti ja syödä terveellisesti ja vähentää ei terveellisten juttujen syömistä, sekä aloittaa tuo 8 viikon ”30 minutes per day” liikuntaohjelma, joka on ollut tuolla odottamassa jo vuoden alusta asti. Paljon muitakin juttuja on mitä pitäisi, mutta tuossa kai ne tärkeimmät. Ehkä tuohon liikuntaan ja syömiseen voin itse parhaiten soveltaa tuota hetkessä elämistä, 30 minuutin homma päivittäin ei kuitenkaan oikeasti vie paljoa aikaa, ja siitä olisi ihan varmasti etua henkiselle hyvinvoinnille. Jonkin ruokavalinnan tekemiseen tai kiusauksen vastustamiseen ja siinä päätöksessä pysymiseen ei oikeasti mene kauheasti aikaa, no helpointa varmasti jos sen päätöksen tekee jo siellä kaupassa siinä, mitä ostoskoriin laittaa.

    No oikeasti tässä liikunnassa ja syömisen korjaamisessakin se perimmäinen taustalla oleva ajatus on tietysti ennemminkin laihtuminen kuin henkinen puoli, ja siihen laihtumisesta haaveiluun taas pääsyynä on, seksi tai sen puute (yllätys, no ei). Vahvasti vain tiedostan sen, että vaikka en mitenkään valtavan ylipainoinen ole, kuitenkin riittävästi, että se vahvasti vaikuttaa seksin saamiseen. Toisaalta pieni feministin ääni sisälläni jatkuvasti taistelee tuota ajatusta vastaan, ”pitäisi löytää sellainen mies joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet”, ynnä muita kliseitä, se löytyminen parinkymmenen ylimääräisen kilon kanssa on niin paljon vaikeampaa, se vain on nykypäivän totuus. Tottakai laihtuminen varmasti parantaisi itsetuntoa, vähentäisi riskiä myöhempiin terveysongelmiin ja saisi olon muutenkin paremmaksi, mutta oikeasti nuo ovat vain toissijaisia asioita tuon tärkeämmän tavoitteen jälkeen.

    No sellaista tajunnanvirtaa tällä kertaa, pieniä päivittäisiä juttuja asia kerrallaan, ehkä koitan myös viimein lukea sen Power of habit -kirjan, uskon, että siinä olisi ihan hyviä vinkkejä myös. Vaikka yksi luku päivässä.

    • Kuulostaa TODELLA tutulta tuo tehtävien asioiden lista. Hyvin samanlaisia asioita sitä itsekin tulee pyöriteltyä, varsinkin silloin, kun takana – tai meneillään – on jonkinlainen huonompi kausi. Pitäisi siivota, pitäisi alkaa liikkumaan, pitäisi hoitaa ne, nämä ja nuo asiat… Sen olen monesti tiedostanut itsekin, että siinä on kerralla ajateltavaksi aivan liikaa. Kaikkea kun ei VOI tehdä kerralla. Kun joku toinen sen tuolla tavalla sanoo, tai kirjoittaa, niin se näyttäytyy vielä selvempänä. Tarkoitan, että sitä pystyy kuitenkin keskittämään huomionsa vain siihen paljon puhuttuun yhteen asiaan kerrallaan. Ja yleensä myös yhtä asiaa kerrallaan sitä konkreettisesti pystyy vain myös tekemään.

      Voi olla, että kuten minäkin, myös sinä vaadit itseltäsi liikoja. Toisaalta, jos on pitkään voinut pahoin tai on ollut masentunut, niin moni asia myös jää helposti hoitamatta ja roikkumaan, ja vaivaavathan ne, se on selvä.

      Ei siinä kai auta muuta kuin hengittää, olla armollinen itselleen, ja kun voimaa on, hoitaa todellakin vain yksi asia kerrallaan. Keskittää huomionsa yhteen hoidettavaan asiaan. Ja jos/kun sen on saanut hoidettua, tuntee sitten rohkeasti ylpeyttä siitä. ”Sainpahan ainakin tuon tehtyä!” Noin niin kuin kökkönä vinkkinä. Ainahan sitä voimaa ei ole tarttua edes siihen yhteena siaan, mutta saamattomuudesta itsensä syyttäminen on silti aivan turhaa ja ajaa vain syvemmäs suohon.

      Raskaaksihan tämän voi tietenkin tehdä myös se, jos tuollainen jaloilleen nouseminen ja itseään niskasta kiinni ottaminen on jollain tavalla toistuvaa. Että vaikka kuinka yrittää, niin silti ei tunne niin sanotusti etenevänsä elämässä, tai että löytää aina itsensä jotenkin siitä samasta lähtöpisteestä. En sinusta tiedä, mutta itsestäni on monesti tuntunut tuolta. Syynä siihen varmaan omalla kohdalla on, ettei ole koskaan uskaltanut niin sanotusti nostaa todellista kissaa pöydälle, eli tätä porno-ongelmaa. Nyt kun se on nostettu, niin voikin alkaa miettimään että mitkä on ne syyt jotka on ajaneet tai ajavat siihen. Siinä sitä sitten varmaan tarvitseekin sitä toista paljon puhuttua asiaa, eli onnistunutta ja hyvää terapiaa. En muista tarkalleen mitä olet kirjoittanut, mutta siitä (terapiasta) sinulla taisi olla jo kokemustakin.. (vaikka olenkin vasta kirjan alussa, voisin lämpimästi suositella sinulle tuota täällä monen suosittelemaan Tunne lukkosi -kirjaa)

      Joka tapauksessa, olen varma, että aika moni painii samanlaisten kelojen ja ahdistusten kanssa.

      Mitä tuohon jäljellä olevaan aikaan tulee, niin viisitoista tai kaksikymmentä vuottahan on hurjan pitkä aika. Kokonainen elämä! Tai no, ainakin sen osa. 🙂

      Itse olen ajatellut, että viisi vuotta on myös hemmetin pitkä aika. Todella pitkä. Ehtii varmasti tapahtua vaikka ja mitä. Uskon vakaasti, että viiden vuoden aikana olen itse päässyt eroon pornosta ja pahasta olosta, ja päässyt kokemaan monia ihmeellisiä ja kauniita asiota. Ja kun tuo viisi vuotta on kulunut, kuinka vanha olen? Vasta neljäkymmentä! Jos elän, sanotaanko nyt vaikka 80-vuotiaaksi(tavoite?), tarkoittaa se sitä, että minulla on toiset mokomat vielä edessäni.

      Okei, tässä puhuu nyt taas mies, jonka – kuten sanoit – hormonitoiminta jatkuu pidempään, jne, joten en tiedä kuinka hyvin tämä naiselle resonoi, mutta silti. Itse olen yrittänyt lopettaa ainaisen tekemättömien asioiden ja menneiden murehtimisen, ja tietoisesti kääntänyt ajatusta siihen suuntaan, että jos minä en tähään ikään mennessä ole vielä tiettyjä asioita kokenut, sehän tarkoittaa, että ne ovat vielä kaikki edessäni.

      Tuli taas pitkä ja kliseinen vastaus, mutta vaikka en sinua tunnekaan, niin uskon, että sinullakin on vielä kaunis ja upea elämä edessäsi. Ainakin mahdollisuus siihen. Vaikka kuinka vaikealta tuntuisi, niin jos sille antaa vain mahdollisuuden ja aikaa, ja on armollinen itselleen, on omaa elämäänsä takuuvarmasti mahdollista muuttaa.

    • Mitä tulee tuohon valtavirrasta poikkeavaan seksuaaliseen mieltymykseen… Voi varmasti aiheuttaa omanlaiset haasteensa sekin. Sanoit, että olet useimmille kumppaneillesi siitä puhunut, mikä on hyvä, eli se ei ainakaan ole ongelma, että pitäisit asiaa sisälläsi.

      Senki suhteen sanoisin, että älä hätäile. Aikaa kyllä on. Puhuin tuossa yllä viidestä vuodesta, mutta hyvänen aika, jo VUODESSA ehtii tapahtua vaikka mitä. Kuukaudessakin. Tarkoitan, että eihän sitä koskaan tiedä mitä seuraavana päivänä tapahtuu tai kuka nurkan takaa vastaan kävelee.

      Ehkä siinä vanhassa viisaudessa, että ”kun lakkaa etsimästä, on mahdollisuus löytää” on jokin totuus. Jonkinlainen irtipäästämisen filosofia…

      Ulkonäköpaineet ovat kyllä nekin tänä päivänä kovat. Tai siis, moni niitä kyllä potee. Itsekin olen aina ajatellut, että minun pitäisi olla esim. lihaksikkaampi. Nyt olen sitä mieltä, että fuck that. Olen sellainen kuin olen.

      Olen kyllä alkanut vihdoinkin liikkumaan, mutta ainoastaan siksi, että se saa minut virkeämmäksi ja paremmalle mielelle, en siksi että se saisi minut jotenkin näyttämään paremmalta. On muuten toiminut PALJON parempana motivaattorina. Kunhan oma laji löytyy (itsellä tuntuu nyt vetävän jooga, lenkki ja sali), niin siitä liikuntasuorituksesta myös nauttii enemmän. Koska tulokset tavallaan näkyvät nopeammin: on yleensä melko pian se virkeämpi mieli ja parempi olo. 🙂

      Jos tätä siten jatkaa tarpeeksi kauan, niin väistämättähän se toki myös sitten näkyy myös siinä ulkonäössä tai painonpudotuksessakin. Toki siihen liittyy vahvasti sitten se ruokavaliokin, mutta noin niin kuin näkökulmana tuohon liikunnan aloittamiseen. 🙂

  5. Seksuaalista kiihottumista voi latistaa myös ikävät faktat, kuten se, että nainenkin ulostaa ja monilla naisilla on peräpukamat.
    Olen joskus ollut sängyssä naisen kanssa, jolla oli isot peräpukamat. Arvaa kiihottiko?
    Peräpukamat kun voi olla myös kuvan kauniilla naisella, eikä sitä voi nähdä päällepäin mitenkään.
    Kun totuus pukamista paljastuu on jo myöhäistä. Sitä vain yrittää keskittyä erektion ylläpitoon ja hoitaa homma mahdollisimman nopeasti loppuun.
    Yhdyntäasennosta (doggystyle) riippuen myös peräaukon hygienia, tai paremminkin sen puute voi olla hyvin kiusallinen. Paha haju on tehokas tunnelman pilaaja.

    • Voiko peräpukamainen harrastaa peppuseksiä? Luulisi sattuvan. Käsittämätöntä, jos minuutin alapesu ennen seksiä on liikaa vaadittu.

      • Varmaan voi harrastaa peppuseksiä, mutta ketä kiinnostaa? Ehkä sellainen saattaa kiihottua, joka on jo kaiken nähnyt ja perversiot kokeillut. Pornon katselussakin on eri tasot. Alimmalla tasolla (aloittelijat) kiihottaa pehmoporno. Ylimmällä tasolla ei enää mikään, edes peräpukamat.
        Niin kovaa pornoa ei pystytä tekemään, että huipulla olevat ammattirunkkarit saisivat edes jonkilaisia kiksejä.

        • Toivottavasti tuo puhe huipulla olevista ammattirunkkareista oli läppä. Ennemminkin voisi puhua tunteistaan erkaantuneesta rassukasta.

  6. Itselläni ei ole pornoaddiktiota, mutta seurustelu- ja seksikokemukset ovat muista syistä jääneet kokematta vaikka ikää on jo se kolmisenkymmentä vuotta. Voit ”lohduttautua” sillä, että vaikka et vertaisi itseäsi toisiin (miehiin), niin naiset kyllä vertailevat: http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/miksi-nainen-ei-halua-olla-miehen-ensimmainen-kumppani-naiset-vastaavat/3311444

    ”Ensinnäkin mies, joka ei ole aikuisikään mennessä ollut yhdessäkään seurustelusuhteessa tarkoittanee näin naisen silmin sitä, että hän on joko a) aikamoinen pelimies, joka jättänyt vanan naisia taakseen eikä edes ole halukas rakentavaan ja rakastavaan ihmissuhteeseen b) kylmä ja tunnevammainen ihminen, joka ei ole kykeneväinen rakentavaan ja rakastavaan ihmissuhteeseen c) muutoin vajavainen rakentavaan ja rakastavaan ihmissuhteeseen. Joten miksi minä ryhtyisin sellaista ihmistä tapailemaan, joka ei ihmissuhteeseen joko halua, kykene tai osaa ryhtyä?”

    • Kuulehan sinä surkea mies, toivo ei ole menetetty!

      Kerroin tuolla ylempänä viestiketjussa sinua paljon vanhemmasta miehestä, jolla ei ollut minkäänlaista kokemusta naisista ja joka nykyään elää parisuhteessa onnellisena.

      Hän oli vanhojen vanhempien ainokainen. Ujo poika, joka viihtyi isän kanssa kalastellen. Hänellä ei ollut kavereita ennen kouluikää – hän oli kotona äidin kanssa – ja syrjässä oleminen jatkui koulussa eikä hän myöhemmin tietenkään ”osannut” olla tyttöjen kanssa, kun ei ollut oikein poikapuolisiakaan kavereita. (Arvaa olenko takonut hänen päähänsä sitä, että hänellä olisi syytä olla vihainen vanhemmilleen – nyt jo kuolleille – siitä, kun he eivät jo lapsena kannustaneet tai suorastaan lempeästi tuupanneet häntä muiden muksujen seuraan. Edelleenkään hän ei taida ymmärtää sitä eikä oikein osaa tuntea vihaa. ”He tekivät sen minkä osasivat.” V-tut, heidän olisi pitänyt osata vähän enemmän.)

      Puhataan täysin eri asioista, jos miehellä ei ole seurustelukokemusta siksi, että hän on ujo ja vetäytyvä vai siksi, että hän on naisia pyörittävä kylmä pelimies. Ensimmäinen voi olla kultaakin kalliimpi, todellinen helmi löydettäväksi – ymmärtäväinen nainen katsoo sormien läpi kokemattomuutta, joka voi sitä paitsi ilmetä erityisenä innokkuutena 😎 – ja toisen ei soisi koskaan alkavankaan seurustelemaan (paitsi sitten, jos hän kasvaa pois pelimieheydestä; en ole ihan varma, että se on mahdollista).

      Tsemppiä sinulle! 😊

  7. Pakko kertoa, että löysin blogisi, kun luulin että kävelit vastaan alkuviikosta Helsingissä. Piti sitten netistä tarkistaa olitko se sinä, kun jäi häiritsemään. Löysin blogisi ja luin mielenkiinnosta, vaikka aihe ei itseäni mitenkään kosketakaan. Samalla selvisi, että asutkin Tampereella, joten et se sitten varmaan ollutkaan sinä! 😀 Mutta jäin lukijaksi, niin hyvin kirjoitat ja epätavallisesta aiheesta. 🙂

    • Heh, ok. Aika paljon kyllä Helsingissäkin pyörin, mutta taitaa olla, että tuona aikana olin kyllä ihan Tampereella. Mutta hauska kun päädyit kuitenkin lukemaan. 🙂

  8. Yhdeltä naiselta olen saanut. Sekin oli työvoitto. Kärsivällisesti kun vonkasin, niin lopulta irtosi säälipillua. Työstä tuo naiselta saaminen käy. Palstan naisilta kysyisinkin vinkkejä naisen sänkyyn saamiseksi. Kertokaa miten teidät vietellään?

    • No tota…Pakko kysyä tähän kärkeen, että miltä tuntui saada säälistä? Luulisi, että se veisi riemun koko hommasta, jos toinen ei olisi mukana omasta halustaan täydellä sydämellä.

      Jos sinulla on lähes ainoana mielessä naisen sänkyyn saaminen, tehtävä ei liene helppo. Mutta jos kiinnostut naisesta ihmisenä (siis että pidät häntä kiehtovana ihmisenä; suorastaan hullaannut hänen ajatuksistaan ja koko persoonasta) ja osaat tuoda sen julki (muuten kuin kehumalla hänen ulkonäköään) ja hän ajattelee sinusta samoin, ongelma on ratkaistu ja tulet kylpemään seksissä. En oikein keksi muuta keinoa.

      • Kiitos Milla. Kuulostaa monimutkaiselta kuin naisen logiikka. Naisen sänkyyn saaminen ei ole se prioriteetti, vaan saada nainen kiinnostuman minusta ihmisenä ja miehenä. En voi sille mitään, että miehenä olen naista kiinnostuneempi seksistä, sori. Ehkä vielä joku päivä testaan vinkkisi. Kerron sitten kuinka kävi.

        • Tuo on se toimiva lähestymistapa: kiinnostavaan ihmiseen tutustuminen ja sitä kautta sänkyyn. Hyvin selkeää eikä yhtään monimutkaista!Tuo ”mies haluaa seksiä enemmän kuin nainen” on tyypillinen harhaluulo. Hyvässä suhteessa elävä nainen, jonka tyydytyksestä mies pitää huolen – naiset ensin 😎 – on hyvin seksuaalinen olento. Kuulemma yksilöiden väliset erot sukupuolivietissä ovat suurempia kuin sukupuolten väliset erot.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *