Päivä 16: Häpeästä ja syyllisyydestä

Päivän 80 postauksen yhteydessä nimimerkki aappa tiedusteli onko minulla koskaan ilmennyt minkäänlaisia syyllisyydentuntoja liittyen pornon katseluun. Kommentista on jo aikaa, mutta se on jäänyt mieleen pyörimään. Syyllisyyshän on sukua häpeälle, ja molemmat ovat tunteita, joiden kanssa monet addiktit varmasti painivat.

Aluksi ajattelin, etten ole tuntenut toimintani puolesta varsinaista häpeää, koska en  osaa hävetä asioita joita teen yksin, joita kukaan ei näe. Häpeähän liittyy vahvasti siihen, mitä muut meistä ajattelevat. Yksin autiolla saarella voi tuskin tuntea kovin suurta häpeää tekojensa johdosta. Toisaalta, jos olemme kävelyllä keskellä kaupunkia, kompastumme ja kaadumme, hyvin usein me ensimmäisenä tarkistamme näkikö kukaan. Jos ketään ei ollut tätä pientä noloutta todistamassa, ei sitä ole syytä myöskään hävetä. Ja kunhan asiasta ei kerro kenellekään, elämäänsä voi jatkaa aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Sen sijaan tunne, jota itse olen usein tunteja jatkuneiden pornosessioiden ja laukeamisen jälkeen tuntenut, on ollut lähinnä pettymys. Pettymys itseen, pettymys omaan elämäntilanteeseen, pettymys siihen, että osa päivästä kului taas pornon katseluun. Viimeisen vuoden aikana, kun on tietoisesti yrittänyt ravistella itsensä irti tästä koukusta, ilmoilla on ollut myös pettymystä oman tahdonvoiman puutteeseen ja jonkinlaiseen yrityksen vähyyteen. Varsin usein tätä pettymystä seuraa sitten ärtymys, ahdistus joka lopulta sopivissa olosuhteissa kehittyy itseinhoksi ja -vihaksi. Tällainen negatiivisten tunteiden ryöppy saa tietysti hakemaan lohtua, ja mistäs muualta sitä hakisikaan kuin pornosta. Tuttu kierre on valmis.

Intensiivinen ja jatkuva pornon katselu ja pornolinjoille soitteleminen ovat olleet myös salaisuuksia, joita olen vuosia kantanut sisälläni, joita olen tarkkaan varonut kertomasta muille. Miksi? Koska ajatus siitä, mitä muut minusta ajattelisivat jos tietäisivät, on ollut sietämätön: terve, sosiaalinen ja muutenkin varsin mukiinmenevä nuori mies, joka kuitenkin saa seksuaalisen nautintonsa yksinomaan ruutua tuijottamalla ja runkkaamalla. Ajatus tämän paljastumisesta muille on hävettänyt.

On mielenkiintoista huomata, etä tähänkin ajatuskulkuun tarvittiin jälleen ajatus muista. On toki täysin luonnollista, että peilaamme itseämme toisiin – se, millaisena ihmisenä itseämme pidämme on väistämättä  suhteessa muihin ympärillämme oleviin. Mutta hyvin nopeasti tällainen vertaiälu voi myös lamaannuttaa. Se voi johtaa kateuteen ja mustasukkaisuuteen, jotka ovat tunteista mustimpia, häpeääkin synkempiä. Turhaksi tällaisen vertailun tekee tietysti se, että emme koskaan voi todella tietää miten muilla menee (ks. mm. postaus päivältä 64).

Yksi vahva motivaattori koko tälle ulostulolle olikin, että enää tätä kaikkea ei tarvitse pitää sisällään. Ajatus oli, että jos kaikki tietävät kaiken, ei ole enää mitään syytä hävetä. Kuten olen aiemminkin todennut, päätös ei ole kaduttanut. Tosin nyt, kun taistelusta oli tehnyt julkisen, ja silti yhä sorruin pornoon, oli asian tunnustaminen paljon vaikeampaa. Viikot kuluivat ja pakonomainen pornon katselu vain jatkui. Ei ollut rohkeutta kertoa, että olinkin yhä se sama yksinäinen, nolo runkkari, jonka väitin jo jättäneeni taakseni. Hävetti.

Mutta, entäs sitten se syyllisyys? Koenko sitä?

Syyllisyyden monet kasvot   

Erilaisissa masennuksen kartoitus- ja kyselylomakkeissa on aina jossain muodossa kysymys ”Koetko että sinua rangaistaan jostain?”. Se on aina tuntunut hyvin oudolta. Olen aina miettinyt kuka minua rankaisisi ja miksi. Olen ajatellut, että tällä kysymyksellä seulotaan varmaan esiin harhaiset, ne jotka kokevat, että heitä tarkkaillaan. Toisaalta kysymyksestä tulee mieleen myös jumala. Jumalahan on sellainen olento, joka voi ihmistä rankaista asettamalla hänen eteen vastoinkäymisiä ja esteitä.

Kysymys kuitenkin osaltaan kertonee myös sen, poteeko vastaaja syyllisyyttä vai ei. Syyllisyyshän nimenomaan tarkoittaa, että on syyllinen jonkinlaiseen sääntöjen vastaiseen tekoon tai rikkomukseen, olivat nämä säännöt sitten yhteiskunnan, yhteisön tai yksilön itsensä asettamia – tai jumalan. Tällaista rikkomustahan on sitten toki seurattava rangaistus, ainakin ideaalissa, oikeudenmukaisessa maailmassa.

Näin ollen pornon katsomisen yhteydessä syyllisyyttä potee varmasti helpommin jos ajattelee, että porno itsessään on moraalisesti väärin, jos ajattelee se olevan syntiä tai se sotii muutoin omaa arvomaailmaa vastaan. Voin kuvitella, että tuollainen kela tuo vielä oman lisän ja painolastin asian kanssa painimiseen.

Vaikka pornoa itsessään ei pitäisi moraalisesta vääränä(kuten itse en pidä), voi pakonomainen halu ja tarve katsoa pornoa kuitenkin johtaa tekoihin jotka ovat omasta mielestä väärin, ja joiden johdosta syyllisyyttä sitten potee. Erilaisilta foorumeilta olen lukenut – ja onpa joku tähän blogiinkin kommentoinut – kuinka pakonomainen pornon katselu on vienyt aikaa ystäviltä, puolisolta tai lapsilta, ja kuinka lupauksia on tullut petettyä kerta toisensa jälkeen.

Itse olin lukioaikana töissä leipomossa, ja kun sunnuntaisin olin siellä yksin valmistelemassa seuraavaa päivää, katsoin monesti työpaikan koneelta pornoa, vaikka tiesin, etten olisi saanut koneeseen koskea. Koin varmasti jonkinasteista syyllisyyttä. Myöhemmin halu ja tarve katsoa pornoa on itselläni johtanut myös muihin tekoihin, joiden johdosta tunsin niitä tehdessäni, ja tunnen yhä, melkoista syyllisyyttä. Nämä ovat tekoja, joiden tiesin olevan väärin, mutta jotka tein silti, ja joista en ehkä vielä ole täysin valmis julkisesti puhumaan.

Joten vaikka en koekaan, että minua rangaistaan, olen toisinaan kokenut, että ansaitsen jonkinlaisen rangaistuksen. Tai ainakin jonkinlaisen uskonnottoman ”synninpäästön”, mikä ikinä sitten olisikan (julkinen tunnustaminen?).

Pornon eettisyydestä 

Vaikka meneekin nyt hieman aiheen ohitse, on pakko puhua vielä hetki pornosta ja moraalista. Vaikka porno ei sinällään sodikaan omaa moraalikäsitystäni vastaan, ei asia silti nimittäin ole aivan niin yksioikoikoinen. Ei ainakaan tätä nykyä, kun asiaan ja aiheeseen on ollut aikaa tutustua.

Tarkennetaanpa ajatusta hieman. Kyllä, en todellakaan ole sitä mieltä, että pornografisen materiaalin kuvaaminen, tuottaminen, levittäminen ja myyminen, saati sen katsominen ja siitä nautinnon saaminen olisi millään muotoa eettisesti tai moraalisesti arveluttavaa, KUNHAN tuon materiaalin teossa ei ole satutettu ketään henkisesti tai fyysisesti *), ja jos se on tuotettu ja kuvattu aikuisten, mieleltään terveiden aikuisten ihmisten kesken täydessä yhteisymmärryksessä. Mutta kun seikkailemme keskellä tuhansien erilaisten sivujen, klippien, kohtausten ja gallerioiden viidakkoa, miten ihmeessä me voimme tietää, että näin todella on aina ollut asian laita?

*) poislukien tietysti sadomasokistiset yms. videot, jotka on niin ikään tehty tekijöiden täydessä yhteisymmärryksessä.

Tämän päivän pornoteollisuus ihannoi nuoruutta, viattomuutta ja kokemattomuutta, ja astuessaan pornoteollisuuden maailmaan monet mallit ja -näyttelijät ovat juuri saavuttaneet täysi-ikäisyyden kynnyksen. Ryhmäpaine, puhtoiset ajatukset pornotähteydestä, rahantarve, mahdolliset itsetunnon ongelmat sekä pornon itsensä syöttämä kuvasto ja ajatukset siitä, mitä kaikkea (porno)seksiin kuuluu, saattavat ajaa monet nuoret naiset tekemään asioita, joista he eivät välttämättä koe nautintoa. Painostusta, niin henkistä kuin fyysistä, ilmenee takuulla. On myös kiistaton fakta, että samaan aikaan kun pornosta on tullut enemmän mainstreamia, on mainstream-porno aina vain raaistunut ja muuttunut koko ajan brutaalimmaksi ja brutaalimmaksi. Puhumattakaan tietysti mahdollisesta ihmiskaupasta sekä siitä, millaisen kuvan nykyisenkaltainen nettiporno antaa seksistä nuorille (aiheista lisää mm. päivän 14 ja päivän 55 postauksissa).

Tottahan toki osa pornosta on tätä nykyä ns. eettisesti tuotettua, mutta vaikka kuinka haluaisimme itsellemme uskotella,  aina näin ei ole. Porno ja pornoteollisuus eivät ole läpeensä puhtoista bisnestä.

Imelä ohje elämään

Loppujen lopuksi kenen, missä ja milloin tahansa saatavilla oleva high-speed -nettiporno on tullut pysyväksi osaksi elämäämme ja arkeamme, ja useimmat meistä (ehkä ikäihmisiä lukuunottamatta) sitä takuuvarmasti jossain elämänsä vaiheessa katsovat. Osa enemmän ja osa vähemmän. Se voi toisinaan tuntua joidenkin mielestä nololta, mutta toisaalta miksi peitellä sitä, mitä kaikki tietävät kaikkien kuitenkin jossain vaiheessa tekevän?

Elämämme helpottuisi hurjasti jos kykenisimme sisäistämään sen tosiasian, että toiset ihmiset, tutut tai tuntemattomat, eivät loppujen lopuksi ajattele meitä ja edesottamuksiamme läheskään niin paljon kuin luulemme heidän ajattelevan. Se on harha, josta me kaikki kärsimme.

Tekemämme mokat, tuntemamme nolouden tunteet ja kokemamme häpeän hetket kun ovat nimenomaan juuri niitä – ohimeneviä, lyhyitä hetkiä. Ne eivät ole mitään muuta kuin pienenpienen tietoiseksi tulleen olennon pienenpieniä ajatuksia keskellä avaruuden suunnatonta tyhjyyttä.

Joten, seuraavan kerran kun kaadut(kuvaannolliesti tai kirjaimellisesti), kokeile pystytkö nolostumisen sijaan hieman nauramaan – varsinkin jos ympärilläsi on muita.

Koska aivan kuten nolous ja häpeä, myös nauru tarttuu.

32 vastausta artikkeliin ”Päivä 16: Häpeästä ja syyllisyydestä

  1. Moro!

    Olen seurannut blogiasi ja lakkoillut mukana alusta asti. On tehnyt monta kertaa mieli kommentoida, mutta vasta nyt sain aikaiseksi. Ennen blogiasi olin pitänyt neljä tai viisi pidempää lakkoa (n. 30-80pv) ja lukemattomia lyhyempiä taukoja, jotka olivat aina päättyneet sortumisiin. Luovutin jo oikeastaan asian suhteen, mutta blogisi ilmestyi vain päivä sen jälkeen. Sain siitä motivaatiota lähteä mukaan ja tavallaan olla osana jossain vähän itseäni isommassa. 100 päivää meni oikeastaan aika vaivattomasti blogin mukana ja loppuelämä näytti jo aurinkoiselta, mutta pari viikkoa ”maaliinpääsyn” jälkeen, kun blogikin oli hiljentynyt, tuli sortuminen jnejne. Yritin pari kertaa omin päin aloitella lakkoa uudelleen tässä talvella, mutta riittävää motivaatiota ei löytynyt, koska ainahan lakon aloittamista voi siirtää yhdellä päivällä! Hienoa että päätit jatkaa taas blogia. Lähdin heti mukaan ja homma tuntuu taas ihan helpolta.

    Päivän aiheeseen liittyen… Olen itsekin jonkin verran tutkiskellut häpeää. Kirjoista muistuu mieleen Satu Lidmanin kuivahko Häpeä! nöyryyttämisen ja häpeämisen jäljillä ja Brene Brownin Uskalla haavoittua, jossa häpeä on myös keskeinen käsite. Jälkimmäiseltä on olemassa myös runsaasti youtubevideoita. Kaikista näistä minulle on jäänyt mieleen (jos nyt vielä oikein muistan), että häpeä on primitiivinen tunne joka on ohjannut ihmisiä toimimaan lauman hyväksymällä tavalla. Metsästäjä-keräilijä-aikoina laumasta karkottaminen oli käytännössä kuolemantuomio, koska ihminen ei selvinnyt ilman lauman/heimon yhteistyötä ja suojaa. Nykypäivänä häpeä on enimmäkseen haitallinen tunne, koska vaikka lauman (kaveriporukka, työporukka, suku, jne.) epäsuosioon joutuminen on ikävää ja haitallista, se ei ole hengenvaarallista. Häpeä voi sen sijaan estää meitä esimerkiksi aloittamasta epämiellyttävää mutta tärkeää keskustelua tai vaikka hakemasta töitä (ei tätä cv:tä kehtaa kenellekään näyttää).

    Kaivelin hieman muistiinpanojani, joiden mukaan Brene Brown kuvaa häpeän ja syyllisyyden eroja siten, että häpeä = ”olen paha”, ja syyllisyys = ”olen tehnyt jotain pahaa.” Syyllisyyden vaikutukset ovat positiiivisia, koska se saa meidät pyytämään anteeksi, hyvittämään tekomme tai muuttamaan käytöstämme. Häpeä taas ei toimi kannustimena hyvään käytökseen, vaan johtaa yleensä tuhoisaan ja vahingolliseen käytökseen. Se korreloi voimakkaasti riippuvuuksien, väkivallan, agressiivisuuden, masennuksen, syömishäiriöiden ja kiusaamisen kanssa, mutta se ei korreloi lainkaan positiivisten seurausten kanssa.

    Loppuun vielä leffasuositus. En muista onko tätä mainittu täällä jo aiemmin, mutta kannattaa tarkastaa Don Jon.

    • Moi!

      Kiva jos blogi on tuollaista turvaa ja tukea luonut. Tieto siitä auttaa ja motivoi kyllä itseänikin, vaikkakin tässä nyt kävikin niin kuin kävi. Monissa asioissa se aloittaminen on kyllä se yksi haastavimmista jutuista. Kun nyt sai tämän pornottomuuden itsekin taas käyntiin, niin varsin helpolta – ainakin tähän saakka – on homma kyllä tuntunut.

      Evoluutiopsykologia on alkanut itseä kiinnostaa tässä syksyn aikana hurjasti. Monille käyttäytymismalleille – hyville tai haitallisille – jotka meitä tänä päivänä hallitsevat näyttää löytyvän tuollainen evolutiivinen perusta tai syy. Toisaalta, kuinkas muuten voisi ollakaan? Jonkin alan oppikirjan tai perusteoksen taisin tilatakin, taitaa lojua vielä jossain muuttolaatikon pohjalla. 🙂

      Tuo mitä tuossa lopussa kirjoitat, kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Tuo heitto, että ”Syyllisyyden vaikutukset ovat positiiivisia, koska se saa meidät pyytämään anteeksi, hyvittämään tekomme tai muuttamaan käytöstämme” saattaa osaltaan olla yksi vaikuttava tekijä siinä, miksi ja mistä syystä monet ovat parantuneet erilaisista addiktioista uskon jumalaan avulla.

      Ja kyllä, häpeä voi kyllä olla melkoinen portti moneen muuhun negatiiviseen tunteeseen. Sen olen kyllä saanut huomata. Se käperryttää meidät kuoreemme ja on harvoin millään tavalla eteenpäin vievä tuntemus.

      Mutta mutta. Täytyypä laittaa tuo Brene Brown ylös. Joku on joskus vinkannut tuosta Don Jon -leffasta. En ole tosin vielä nähnyt.

      Kaikkea hyvää!

      • Ei kai tarvitse tulla uskoon tunteakseen syyllisyyttä jostakin? Mitenkäs ihan vanhanaikainen omatunto?

        Olen lukenut kaikki Brene Brownin kirjat. Hän puhuu varmaankin kaikissa osittain samoista asioista, mm. haavoittuvuudesta mahdollisuutena tuntea syvästi ja juuri tuosta häpeästä. Ota vaan joku minkä saat käsiisi niin eiköhän siinä ole hyvää matskua itsetutkiskeluun & itsensä hyväksymiseen!

        • Juu pitää tosiaan laittaa nimi mieleen ja ylös.

          Ja juu, ei toki tarvitse. Kyllähän me kaikki toisinaan syyllisyyttä podemme, toiset enemmän, toiset vähemmän. Jonkinlainen mutu-tuntuma itsellä kuitenkin on (vai onkohan kyseessä enemmänkin stereotypia) että uskossa olevilla syyllisyyden poteminen on yleisempää tai helpompaa. Tuskin pitää kuitenkaan oikeasti paikkaansa. Riippunee enemmän ihmisestä ja elämänasenteesta, oli sitten uskossa tai ei.

  2. Olen seurannut blogiasi koko ajan. Minulle on piirtynyt sinusta kuva, että olet varsin fyysinen ihminen. Tuntuu, että masennus vie sinua syvemmälle päähän ja kauemmas kehostasi. Olet kovin ankara itsellesi, jotta et sortuisi pornoon ja hyvä niin. Mutta mitä on tullut pornon tilalle? Ei halua ja fyysisyyttä voi leikata ihmisestä pois. Aivan, kuin syömishäiriöisen on vain pakko opetella syömään, niin pornoaddiktin on pakko oppia saamaan oikeaa läheisyyttä ja fyysisyyttä jostain. Tuntuu, että poljet kehää oman pääsi sisällä ja kroppaasi huutaa muuta. Puhuit joogasta, mutta se on kovin yksinäinen laji. Entäpä jos menisit ryhmäliikuntaa, tanssikurssille tai johonkin joukkueeseen. Tiedän, että tämä kuulostaa naurettavalta, mutta Suomessa on kauheasti ihmisiä, jotka pelkäävät sosiaalisia tilanteita, varsinkin jos siellä on toisen sukupuolen edustajia. Mutta töihin ja elantoon liittymätön yhdesssäolo tekee hyvää kaikille ja kun liikutaan yhdessä, myös mielihyvähornoonit aktivoituvat paremmin. Hyvää kevättä sinulle ja voimia, olet hyvin urhea.

    • Moi!

      Joo, tuota ankaruutta on välillä ilmoilla aika runsaasti, mutta toisaalta olen yrittänyt antaa myös erheitäni, sortumisia ja muita kömmähdyksiä enemmän anteeksi. Olla armollinen jne.

      Tuo on totta, että sellainen aito, oikea kontakti ja läheisyys ovat varmasti asioita, joka auttaisivat itse kutakin tällaisen asian kanssa painivaa. Hyvin sanottu myös tuo, että poljen kehää. Välillä kyllä kieltämättä siltä tuntuu. Menneiden vuosien valossa aika useinkin.

      Joogassakinhan tehdään jutut ryhmässä, mutta on totta, että siinä kuitenkin keskitytään täysin itseen, eikä täten olla kontaktissa toiseen. Jonkinlainen ryhmäliikunta on kyllä käynytkin mielessä. Tähän saakka olen tyytynyt vain lenkkeilemään. Luulen, että jokin TFW- tai crossfit -tyyppinen rääkki saattaisi olla minun makuuni. 🙂

      Hyvää kevättä sinnekin!

    • ”Aivan, kuin syömishäiriöisen on vain pakko opetella syömään, niin pornoaddiktin on pakko oppia saamaan oikeaa läheisyyttä ja fyysisyyttä jostain.”

      Uskalias vertaus. Syömishäiriöissä on tosiaan joitakin samoja piirteitä kuin riippuvuuksissa.

  3. Minulla on ollut samankaltaisia ajatuksia tuosta masennustestien rankaisu -kysymyksestä. Olen juurikin miettinyt myös tuota, että koitetaanko sillä seuloa harhaiset tai muuten vain enemmän sekaisin olevat ihmiset, jotka ajattelevat että on oikeasti joku taho tai olento joka heitä rankaisee. En kyllä muista mitä itse olen tuohon kysymykseen vastannut, monet ottavat nuo testit vähän turhankin kirjaimellisesti, esim minun psykiatrini tulkitsi viimeksi masennuslääkitykseni auttavan, kun sattumalta vastasin testiin niin että sain kaksi pistettä vähemmän, kuin edellisellä kerralla, vaikka minusta ei kyllä tuntunut yhtään paremmalta. On vähän ikävää että masennusta ei voi oikein mitenkään muuten mitata, ei ole mitään verikoetta jolla voisi todistaa olevansa masentunut. Sitä joutuu sitten todistelemaan muilla tavoin, samalla kun saa vähän sieltä sun täältä lukea, miten masennus on vain mielen heikkoutta ja ihmisen laiskuutta. Tarpeeksi kun tuollaisia kommentteja kuulee, niin sitä alkaa itsekin epäillä että onko sitä oikeasti masentunut vai onko sitä vain laiska, miten se määritellään, kun käytössä on vain noita miltä nyt tuntuu -testejä eikä mitään konkreettisempaa.

    Pornon ja muunkin seksityön (prostituoidut, puhelinseksi) eettisyydestä; on varmasti työntekijöitä, joille se on täysin oma valinta ja jotka ovat valinneet sen omasta vapaasta tahdostaan, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi ollut, mutta kuinka suuressa osassa ovat ne, jotka ovat tuon valinnan tehneet ihan vain rahan takia, jopa Suomessa voi tulla tilanne, että on vain pakko saada rahaa, tai muuten ei selviä, ja seksityö voi silloin olla yksi vaihtoehto. Monissa muissa maissa tilanne voi olla ja onkin vielä paljon huonompi. Eli oma valinta mutta millainen tilanne siihen on johtanut. No tämän asian korjaaminen paremmaksi tuskin on tapahtumassa vielä lähitulevaisuudessa. Toki ihmisillä on myös erilaiset moraalikäsitykset seksityöstä, joidenkin mielestä se on yksi työ muiden joukossa, eikä seksin harrastamisessa rahasta ole mitään väärää, ja sieltä toisesta ääripäästä sitten löytyy niitä muita mielipiteitä. No itsekin katson ajoittain pornoa (vaikka paljon enempi kyllä tulee käytettyä fanfictioneita tai muita novelleja), enkä silloin juuri sen pornon eettisyyttä pahemmin mieti, joutuvat muutkin ihmiset tekemään työtä joka ei ehkä ole mikään ykkösvalinta, oletuksena kuitenkin on että ainakin pornotyöntekijät saanevat työstään kohtuullisen korvauksen, jotkut muut joutuvat jopa ”työskentelmään” ilman palkkaa.

    • Joo, sehän tuossa masennuksen diagnosoinnissa on varmasti ammattilaisellekin haastavaa, kun se perustuu aina väistämättä siihen potilaan omaan kokemukseen ja kertomukseen. Olen itse ymmärtänyt, että nuo kyselyt ja kartoitukset ovat kuitenkin vain suuntaa-antavia, joten melko rohkean päätelmän on lääkäri kyllä muutaan pisteen eron perusteella tehnyt.

      Seksityöntekijöissä (porno, puhelinseksi, maksullinen live-seksi) on varmasti monenlaisista taustoista olevia, ja joukossa ihan saletisti myös työstään ja seksistä aidosti nauttivia, mutta tällainen mutu-tuntuma on, että kyllä siellä usein jonkinlainen pakko tai muu ongelma taustalla on, joka on alalle työntänyt. Enhän tuota toki varmaksi tiedä, mutta kuten sanoin, noin voisin arvella.

      Mielenkiintoisia juttuja.

  4. Haluan vain kertoa, miten kiitollinen olen tästä blogista! On helvetillistä, kun ei ile voinut jakaa kellekään tästä jatkuvasta pakkomielteisestä palaamisesta pornoon ja chattailuun. Välillä päiviä, kuukausi, kaksi viikkoa taukoa, kun on tullut kurkkus myöten täyteen inhoa ja taas liukuminen samaan. Olen yli kuusikymppinen, hybä suhde vaimoon ja luulisi olevan kaikki kunnossa. Mutta tietyt seksin lajit vaan vetävät. Nyt alkaa olla toivoa ja ehkä pääsen vielä senkin tärkeän askeleen ottamaan, että jakaisin jonkun sopivan henkilön kanssa haluni päästä tästä. Kiitos vielä kerran hyvästä blogista.

    • Kiitos kommentista. Tällaiset kommentit auttavat itseäkin jatkamaan. Tulee varmasti mietittyä kahteen kertaan jos vielä meinaa halu katsoa pornoa yllättää.

      Tuollainen toistuva ja jatkuva kierre on kyllä todella raskasta, varsinkin jos kaikkea joutuu pitämään sisällään. Lukuisia kertoja itsellänikin, vaikka kuinka tosissaan olisi sen lopettamispäätöksen kanssa ollut, on sitten tullut jonkun vastoinkäymisen tms. myötä palattua takaisin pornon pariin. Viimeisimpänä tietty nyt alkuvuodesta.

      Hyvä kun kommentoit. Ehkä tämän innostamana ja rohkaisemana voit ottaa asian puheeksi jonkun kanssa kasvotusten? Oli se sitten ystävä, joku ammattiauttaja – tai jopa vaimosi?

      Aurinkoista kevättä sinne sulle.

  5. Niin tylsältä kuin se ehkä kuulostaakin, vain Jeesus voi TÄYSIN vapauttaa pornon orjuudesta. Muuta tietä ei ole. Tiedän tämän omasta kokemuksesta, siksi tiedän että se on totta.
    Häpeän ja syyllisyyden tunteen saa aikaan se, että runkkari ja pornoriippuvainen toimii Jumalan tahtoa vastaan. Seksi on Jumalan lahja, jota ei tulisi väärin käyttää. Jokainen runkkari ja pornon kuluttaja tietää syvällä sisimmässään tekevänsä väärin, myönsi sen tai ei.
    En saarnaa tämän enempää, ajattelin vain kertoa kuka voi vapauttaa täydellisesti pornoriippuvuudesta, jos sitä joku oikeasti haluaa.

    • Noh, kiva kun jaoit. Itse olen vahvasti eri mieltä ja puolestani (ja myös onnekseni) vuorostaan tiedän, että muitakin teitä on.

      Hienoa kuitenkin, että usko jumalaan on auttanut sinua. Kaikille usko ei kuitenkaan ole se ainoa tai oikea tai oma tie.

      Mainittakoon, että itse olen myös sitä mieltä, että jokainen runkkari ja pornon kuluttaja EI tiedä syvällä sisimmässään tekevänsä väärin, koska siinä ei lähtökohtaisesti OLE mitään väärää. Itsensä tyydyttäminen on täysin luonnollista – toiset harrastavat sitä enemmän, toiset vähemmän. Moni myös katsoo silloin tällöin pornoa ilman, että siitä kasvaa elämässä mikään ongelma. Toisaalta se, missä ongelmakäytön ja vaarattoman käytön raja esimerkiksi juuri pornon kohdalla menee, riippuu tietenkin ihmisestä ja sitä voi olla todella hankalaa ja haastavaa itse huomata.

      Pakko myös sanoa, että paljon löytyy tietysti myös ihmisiä, jotka jakavat sinun näkemyksesi. Jos koet sen ainoaksi oikeaksi, niin ymmärrän hyvin, että haluat sitä jakaa ja siitä puhua. Siinä mielessä tavallaan samalla asiallahan tässä ollaan. Kuten kuitenkin tuli jo sanottua, tällaiset parenemisprosessit ovat hyvin yksilöllisiä, ja se mikä toimii toiselle, ei välttämättä toimi toiselle.

      Kaikesta huolimatta kaikkea hyvää ja aurinkoista kevättä sinne.

  6. Terve taas! Olen todella pahoillani puolestasi repsahduksestasi mutta samalla iloinen että jatkat sinnikkäästi taas. Ja nyt minua kaduttaa etten kirjoittanut tänne omasta repsahduksestani, joka tapahtui joulun jälkeen eli noin puolen vuoden pornottomuuden jälkeen. Minusta tuntuu että jos olisin kirjoittanut, olisit sinä jaksanut paremmin taistella. Olen pahoillani. Minua hävetti kertoa, vaikka pysyn nimimerkin takana. Samassa junassa ollaan pornon osalta, avoimuudessa en pääse koskaan sinun tasollesi. Oma repsahdukseni johti monen tunnin sessioon. Noin aamukuudelta lopetin viimein. Enkä edes tuntenut erityistä nautintoa. En vain pystynyt lopettamaan. No, pari seuraavaa päivää meni tietysti melko tokkurassa. Siitä asti olen taas ollut ilman pornoa. Toinen lopetus on todennäköisesti helpompi, varsinkin ikävän kyykytyksen jälkeen. Stanley cupin voittamisessakin on hyötyä jos tietää jo kokemuksesta mitä voittamiseen vaaditaan. Nyt se onnistuu. Nyt kun on lopettanut jo kerran ja sen jälkeen kokenut nöyryyttävän konkreettisesti miksi haluaa irti pornosta.

    • Höps pois tuollaiset anteeksipyytelyt. Eihän sitä koskaan todella voi tietää miten mikäkin asia olisi mennyt, jos jotain olisi tehnyt niin tai näin. Näistä kommenteista on kyllä saanut itsekin paljon tukea ja turvaa, mutta luulen, että mikään kommentti ei olisi saanut itseäni olemaan sortumatta. Niin väistämättömältä se homma silloin tuntui.

      On myös turha verrata omaa nimimerkin takana pysymistä siihen kuinka avointa tämä meininki itselläni on. Melkoisen äärimmäinen ratkaisuhan tämä tosiaan oli, mutta varmasti 99% pornon käytön ongelmalliseksi kokevista ei mielellään asiasta kovin suureen ääneen halua puhua.

      Mutta, tästähän tämä taas jatkuu. Onneksi sinulla tuo sortuminen johti vain yhteen, vaikkakin pitkään, sessioon. Pystyit jättämään sen siihen ja jatkamaan matkaa. Hieno juttu.

    • Täytyy vielä sanoa, että tuo mitä sanoit, on myös itselle tuttua, että katsominen on sellaista pakonomaista toimintaa jota vaan jatkaa ja jatkaa, vaikka varsinaista nautintoa siitä ei koe tai saa. Ei siis aina mutta joskus.

  7. Itsekin olen tämän blogin tematiikan kanssa elämässäni painiskellut – joskus jopa riesaksi asti. Kukapa toisaalta ei olisi oman käden onnea kokeillut, joten naureskelu tälle puuhastelulle alapäässä on lähinnä naureskelua itselle. Moralisointikin on aivan turhaa. Lähes jokainen miespuolinen on käsittääkseni runkkari tavalla tai toisella.

    On hienoa että addiktiota käsitellään täällä kiihkottomalla ja asiallisella tavalla. Häpeän elementtiä ei mielestäni tähän asiaan tulisi liittää ollenkaan. Ihailen sitä että avoimesti kerrot tässä blogissa omasta taistelustasi. Minusta siihen ei välttämättä olisi – itse en ole siihen valmis, juuri tuon ”irrationaalisen” häpeän sekä sosiaalisen paineen vuoksi. Toisaalta ajattelen että minulla on oikeus pitää omat intiimit asiat itselläni. Oikeastaan ajattelen että kukin puuhastelkoon mitä puuhastelee – se on jokaisen oikeus. Raja tulee tietysti vastaan siinä kun loukkaa tai vahingoittaa toisia ihmisiä.

    Suhtautuminen ym. teemaan on käsittääkseni myös sukupolvikysymys. Vanhemmilla sukupolvilla saattaa olla itsetyydytykseen kovin tiukat asenteet ja sitä on pidetty erittäin häpeällisenä etenkin tietyissä piireissä. Tuota sukupolvien häpeän taakkaa mekin siis jollakin tavalla kannamme harteillamme. Isovanhemmat keskimäärin elivät hyvinkin erilaisessa asenneilmapiirissä itsetyydytyksen suhteen. Suuri muutos seksuaalikulttuurissa on tapahtunut erittäin nopeasti.

    Sehän tässä on hassua että alkoholiriippuvuus tuntuu suorastaan sosiaalisesti hyväksytyltä riippuvuudelta Suomessa. Vastaavasti pornoriippuvuudesta avoimesti kertovaan suhtaudutaan usein hämmennyksellä ja heitä pidetään luusereina.

    En tiedä onko tämä oikea paikka jeesustelulle, mutta omissa elämäni itse aiheutetuissa vastoinkäymisissä olen ajatellut että risti on toisaalta armon merkki, toisaalta myös häpeän. Jeesus kohtasi yhteisön silmissä häpeän kantajia ja koki itse myös saman kohtalon kiusattuna ja epäonnistuneena. Vaikka en mikään uskovainen ole, saan tästä ajatuksesta joskus voimaa jollakin tavalla. Tämä tästä 🙂

    Toki kiusaamistapahtumassa häpeän siirtäminen uhrin harteille on olennainen elementti. Yhteisö siirtää ja heijastaa paljon asioita itsestään ns. syntipukkien harteille. Siksi kunnioitan syvästi avoimuuttasi em. ilmiön edessä ja etenkin sitä että olet panemalla itsesi likoon kaiketi valmis ottamaan myös vastaan käsittääkseni myös yhteisön negatiivista ja pilkallista palautetta. Se kai kumpuaa kaiketi myös ihmisen syvimmistä kerroksista. Teet hienoa uranuurtavaa ja erittäin arvokasta työtä Suomessa. Kiitokset siitä.

    • Varmasti on niin, että masturbaatio on aiemmille sukupolville ollut enemmän tabu ja häpeälliseksi tai jopa vääräksi koettu asia. En tiedä onko jokin legenda, vai onkohan lie joskus koulussa tai kirkoissa opetettu lapsille jotain sellaista, että itsensätyydyttäminen kasvattaa karvoja käsiin tai aiheuttaa muuta ikävää.

      Alkoholismi on niin tunnettua, yleistä ja todeksi tiedettyä, ja ollut sitä jo pitkään, että siihen suhtautuminen on tietysti täysin erilaista. Toisinaan ja joissain yhteyksissähän sitä saatetaan jopa tavallaan ihannoida (esim. mystinen, renttu taiteilija). Luulen, että elämme jonkinlaista murroskautta sen suhteen, että niin tutkijat kuin yleinenkin mielipide alkaa pikkuhiljaa hyväksyä, että on olemassa myös ns. toiminnallisia tai luonnollisia riippuvuuksia, ts. että alkoholi ja muut päihteet eivät ole ainoita asioita joihin voi pahasti addiktoitua.

      Se, jos ”kaapista tulleita” pornoriippuvaisia pidetään luusereina tai aihe tai sellaiset henkilöt ylipäänsä hämmentää, ei kyllä minua ihmetytä tai oikeastaan edes häiritse. Onhan se jollain tavalla ymmärrettävääkin. Mutta aika vähän – jos juuri lainkaan – olen itse moista kohdannut (toki jos joku noin ajattelee, niin tuskinpa se sitä päin naamaa on ensimmäisenä sanomassa).

      Mutta, kiitos kommentista ja sanoista. Hyviä heittoja häpeästä, se on kyllä varsin mielenkiintoinen tunne. Siis siltä kantilta, mitä kaikkea siihen voikaan liittyä.

  8. ”En tiedä onko tämä oikea paikka jeesustelulle, mutta omissa elämäni itse aiheutetuissa vastoinkäymisissä olen ajatellut että risti on toisaalta armon merkki, toisaalta myös häpeän. Jeesus kohtasi yhteisön silmissä häpeän kantajia ja koki itse myös saman kohtalon kiusattuna ja epäonnistuneena.”

    Siinä olet oikeassa, että risti on ”armon merkki”, mutta myös häpeän merkki. Siinäkin olet oikeassa, että Jeesus häväistiin ristillä, muuta väärässä olet siinä, että Jeesus epäonnistui. Jeesus ei epäonnistunut, vaan Hänen sovitustyönsä oli täydellinen, niin täydellinen, ettei siihen yksikään ihminen olisi koskaan pystynyt.
    Kukaan ihminen ei pysty sovittamaan edes omia syntejään, saati koko ihmiskunnan syntejä, mutta Jumalan Poika siihen pystyi, täydellisesti.
    Armo kuuluu jokaiselle pornoaddiktille ja runkkarille, mutta armo ei ole automaatio, vaan se täytyy hyväksyä ja ottaa vastaan. Kirkko tai mikään uskonnollinen yhteisö eivät pelasta ketään, ei edes usko pelasta, vain uskon kautta Jeesukseen voi pelastua. Pornoriippuvuudesta, eikä mistään muustakaan synnistä pääse eroon uskonnon avulla. Muitakin keinoja on maailma pullollaan, mutta yhtä kivireen vetämistä kaikki. Tämän voi jokainen itse kokeilla, jos ei sitä muuten usko.

    Anteeksi, että menin taas ”jeesustelemaan”, mutta en vain voinut olla kommentoimatta, ja oikaisematta viestissä ollutta asiavirhettä.

  9. Asiavirhettä ei muuten välttämättä ollut. Jeesus kuoli häviäjänä ja hylättynä, mutta se ei ollut tarinan loppu. Kuten varmaan tiedät.

  10. Tässä olisi myös kritiikkiä sinulle nim. Vapaa. Lähestyt mielestäni asiaa kovin ylhäältä päin ja hoet kovin tutun kuuloisia herätysliikefraaseja. Käytät myös termiä runkkari halventavalla tavalla mielestäni 😊 . Oletko itse koskaan runkannut. Veikkaisin että olet, sinä vanha runkkari 😉

    • Asiallinen kritiikki on aina tervetullutta ja rakentavaa. Kiitos siitä.
      Kuten aiemmissa viesteissä totesin, kuulostaa ehkä tylsältä ottaa ”herätysfraasit” tähän juttuun mukaan, mutta otin, koska on totta että Jumalan avulla ja Hänen armostaan vapauduin pornoaddiktista ja runkkaamisesta.
      Minulla ei ole varaa lähestyä ketään tai mitään ylhäältä päin. Olen pahoillani, jos niin koit. Se ei ollut tarkoitus.
      Käytän termiä runkkari, koska olen itsekin ollut runkkari ja pornon suurkuluttaja. Jumalan armosta voin tänään ilmaista asian imperfektissä. Menneeseen ei ole paluuta, sen takaa Jeesuksen sovitustyö, Jumalan anteeksianto ja armo.
      Huomisesta en tiedä, mutta sen tiedän, että Jumala on luvannut olla jokaisen kanssa joka Häneen turvaa, tänään, huomenna ja iankaikkisesti.

      Jos taistelisin pornoaddiktia vastaan omassa voimassa, niin sen taistelun olen hävinnyt jo ennalta. Puhun kokemuksesta.
      Tiedän, että addiktista on päästy eroon lujalla tahdon voimalla, mutta kaikista ei sen kivireen vetäjäksi ole.

    • Hehee, runkkareita ollaan kai kaikki jossain vaiheessa. Toiset runkkaa enemmän, toiset vähemmän. En ota muuhun heittoihin kantaa, mutta mainittakoon, että itse en kokenut Vapaan runkkari-termiä loukkaavaksi. Oon itsekin käyttänyt termejä tumputus ja runkkaus ja mitä lie muita. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. 🙂

  11. En ole kaikkia blogejasi lukenut niin en tiedä, että oletko kokeillut lopettaa myös masturbointia. Aivojen kemiat ovat viturallaan vuosien pornosta ja masturboinnista niin kantsis keskittyä siihenkin samalla. Kun testosteronin määrä kasvaa pidättäytymisen johdosta ja dopamiinivarastot eivät ole koko aikaa tyhjänä niin olo on skarpimpi. Masennus vähenee ja on helpompaa keskittyä. Pystyy saamaan taas mielihyvää muista asioista, esim. liikunnasta. Ei tarvi analysoida kaikkea puhki kun olo on miehekkäämpi ja itsevarmempi.

    • Tästä on ollut kyllä kommenttiosastolla moneen otteeseen puhetta. Moni on siis puhunut aiheesta, ja monilla netin vertaistukifoorumeilla asiasta on rohkaisevaa lätinää vielä enemmän.

      Blogin alkuvaiheissa vähän naureskelin ajatukselle masturboimattomuudesta – miksi ihmeessä sekin pitäisi lopettaa – mutta pikku hiljaa alan uskoa, että tällaisessa prosessissa, jossa irrottaudutaan intensiivisestä ja todella pitkäkesoisesta pornon katselusta, voi tietyn ajan masturboimattomuus olla hyvästä. (joidenkin mielestähän se on tosiaan välttämätöntä)

      Runkatessa sitä helposti käyttää pornosta tuttuja mielikuvia. Voi siis olla aivokemian kannalta tarpeen, että tilanteen niin sanotusti ”nollaa” täysin. Monet puhuvat vähintään kuukauden tauosta, toiset taas jopa 90 päivän breikistä.

      Tuollaisen tauon jälkeen – ja varmasti myös sen aikana – alkavat todelliset, aidot impulssit varmasti vetää ja kiihottaa paljon enemmän. Monet puhuvat itseluottamuksen kasvusta (seisoo takuulla seksiä harrastettaessa) ja myös siitä, että pornosta on tosiaan päässyt eroon for good.

      Tuntuu vain hirveän hankalalta ajatukselta moinen. Pelottavalta jopa. Pystyykö sitä pieni ihminen moiseen?

    • Niin, ja voin kuvitella, että alkuun olo ei välttämättä ole skarpimpi lainkaan, kun ajatukset on koko ajan… no, tiedät varmaan missä. Ehkä sekin sitten jonkin ajan kuluttua helpottuu.

      Oletko siis itse kokeillut moista? Heitäpä joku kommentti kuinka hankalaa oli. Oliko sinulla myös itselläsi ongelmia pornon käytössä ja auttoiko masturboimattomuus siitä siis eroon?

      • Oon ollut addikti varmaan 15 vuotta, sitä ennen ns. kohtuukäyttäjä. Säpsähdin tajuamaan tilanteeni vasta jotain 2 vuotta sitten, kun aloin ymmärtää millaisia vaikutuksia pornolla ja liiallisella masturboinnilla on elämääni. Sun blogeista on tullut mielikuva, että olet samaan tyyliin altis addiktoitumaan sekä myös altis mielen ailahteluille kuin minä. Että ollaan jollain tapaa herkkiä ihmisiä molemmat. En tiedä oonko oikeassa. Tuntuu että sellaiset ihmiset jotenkin tekee paljon asioita saadakseen dopamiinit liikkeelle ja addiktoituu siihenkin. Itsehän oon vähän sellainen houkutuksille altis, esim. en osta olutta jääkaappiin koska juon ne, jos ostan tupakkaa askin ja kuvittelen että poltan vaan pari viihteellä niin menee koko aski, karkkipussista ei säästy mitään vaan syön kaiken, jos käyn baarissa niin juon ”kaiken” jne. Tää on ollut yks asia minkä oon tunnustanut itselleni, että mun on vaikea hillitä itseäni jos on jostain nautintoa tuottavasta asiasta kysymys. Tosin sitä nautintoa on ollut tosi vaikea saada liiallisesta masturboinnista johtuen, mikään ei oo lopulta tuntunut miltään.

        Masturboinnin lopettaminen on ollut sitä epäonnistumista ja uudelleen aloittamista. Tauon loppuessa yks sortuminen ei vielä tuota pahaa oloa, mutta kun menee pornon parissa päivä tai pari niin ollaan taas pohjalla. Lopettaminen ei ole mikään helppo juttu, mutta mielihalu kestää vaan sen tietyn aikaa, kun jaksaa sen yli taistella niin on taas jonkin aikaa helpompaa.

        Jossain sanottiin että kun lopettaa masturboinnin, niin testosteronin määrässä tapahtuu 7 päivän päästä hyppäys ylöspäin ja sitten se taas laskee vähän. Toisaalta sanotaan että masturbointi lisää testosteronia, mutta uskon ettei se mene niin jos kertoja on ihan liikaa. Mun mielestä on ok suoritus, jos masturboi kerran viikossa, sillä pääsee masennuksesta eroon ja elämä tuntuu kivalta. Ei tule mitään pahaa oloa masturboinnin jälkeen kun homma on hallinnassa.

        Mä koen että itselläni addiktiossa se pakonomainen masturbointi on se perimmäinen ongelma, pornon katsominen taas jotenkin seurausta tästä ongelmasta. Tai jotain. En tosin tiedä olisiko addiktiota syntynyt ilman pornon saatavuutta, luultavasti ei. Jos ei katso pornoa niin on helpompaa olla masturboimatta tietty. Siis sitä yritän sanoa, että kun on päättänyt ettei masturboi niin pornon katselu on helppo jotenkin siirtää sivuun ja olla ajattelematta sitä. Jos masturboi ilman pornoa, niin sitten porno jotenkin pyörii mielessä kummittelemassa silti.

        Tää on aika monimutkainen ja monitahoinen ongelma kyllä, ehkä siksi vähän hajanaisia nämä ajatukset. Joka tapauksessa, vaikka 2 viikon masturbointilakko on mielestäni hyvä tavoite, sitten viikko kerrallaan niin uskon että huomaa itse ne hyödyt mitä siitä aiheutuu. Mä en oo ihan varma mitä 90 päivän lakosta seuraisi, nyt yritän olla ainakin viikon kerrallaan ja luopua ”pitkistä sessioista” kokonaan.

        • Aivan, kiitos tästä. Tämä oli aika hyvin sanottu:

          ”Siis sitä yritän sanoa, että kun on päättänyt ettei masturboi niin pornon katselu on helppo jotenkin siirtää sivuun ja olla ajattelematta sitä. Jos masturboi ilman pornoa, niin sitten porno jotenkin pyörii mielessä kummittelemassa silti.”

          Noin kai se aika lailla menee. Luulen, että tässä voisi itsekin kokeilla, alkuun vaikka silleen maks. kerta viikkoon. Haistella vähän mitä se tekee ja kuinka hankalaa se on ym ym.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *