Päivä 112: Jäähyväiset facebookille

”Aion poistaa facebook -profiilini pysyvästi. Siinäpä toivon mukaan koukuttava tiivistys allaolevasta, joka onkin sitten yhtä kuin AIVAN liian pitkä facebook -postaus. Oli kuitenkin tarve hieman avata. Lukekoon ken jaksaa. Aikaa on keskiviikkoon.”

Noilla sanoilla alkoi facebook-päivitys, jonka juuri julkaisin. Tämänkertainen blogipostaus on yhtä kuin tuo päivitys.

Blogin lukijoille siinä on alkuun hieman vanhan toistoa, mutta jotenkin tuntui, että onhan tämä nyt täälläkin jaettava. Tähän versioon olen lisännyt väliotsikot, jotka some-versiosta puuttuivat.

Matkalla parempaan

”Kuten osa varmaan jo tässä vaiheessa tietääkin, on nettiporno ollut meikäläiselle melkoinen ongelma koko aikuisiän. Niinpä päätin vuosi sitten tehdä asialle jotain ja hain apua. Viime syksynä kerroin asiasta sitten julkisesti, ja aloin kirjoittamaan aiheesta blogia. Matka ei ole ollut helppo, mutta nyt on porskuteltu 112 päivää ilman pornoa, joka on varmasti pisin aika sitten kasiluokan, jolloin sain kouraani ensimmäisen pornolehden. Sortumisen vaara on toki aina olemassa, mutta tällä hetkellä se ei tunnu kovinkaan uhkaavalta asialta.

Olenko nyt sitten parantunut ja kaikin puolin terve ja hyvinvoiva ihmisyksilö? Kaikkea muuta. Vuosia jatkuneet itsensä syyttely, riittämättömyyden tunne, itsensä vertaaminen muihin, yksinäisyys, sekä kielteiset ajatukset itsestä ovat juurtuneet sen verran syvään, ettei niistä noin vain eroon pääse.

Tällä hetkellä meneillään on jälleen jonkinlainen harmaa kausi, jossa mikään ei taas tunnu miltään. Uuteen päivään ei yksinkertaisesti halua herätä, koska se on täynnä tehtäviä asioita, joita ei kuitenkaan jaksa tai halua hoitaa. Keikoille olen sentään jaksanut vääntäytyä. Niistä onkin saanut aina hetkeksi virtaa, mutta kotiin tullessa tuntuu, että sitä taantuu jonkinlaiselle tahdottoman ameeban tasolle. Kaikki vaan tuntuu olevan niin hemmetin merkityksetöntä. Ulkona on harmaata, sisällä on harmaata ja olo on harmaa. Tältä kai tuntuu olla masentunut.

Voikin olla, että pornosta, tai mistä tahansa muustakin addiktiosta eroon pääseminen, on vasta se ensimmäinen askel. Voi olla, että vasta tuon irrottautumisen jälkeen alkaa se todellinen työ – mielekkään ja merkityksellisen elämän syrjästä kiinni ottaminen. Voi kestää aikaa, ennen kuin kielteinen ja armoton suhtautuminen omaan itseen vaihtuu sellaiseen, jossa alitajunta viestii niitä kauniita ajatuksia ja tekee elämästä kevyempää, kuten nimimerkki Janne mainitun blogin kommenttikenttään jokunen päivä sitten kommentoi.

Vaikka siis pornon jatkuva ja pakonomainen katsominen on jäänytkin taakseni, tiedän että minussa on potentiaalia vielä PALJON enempään. Tiedän, että minulla on kaikki mahdollisuus tasapainoiseen ja iloiseen arkeen, merkitykselliseen ja onnelliseen elämään, sekä sellaiseen oloon, jossa en jatkuvasti syyttele itseäni tai pode yksinäisyyttä. Tiedän, että olen tuhlannut suurimman osan elämästäni murehtimiseen ja kotona yksin makaamiseen, ja että jos vain kykenen jättämään sen taakseni, avautuu minulle portti kaikkeen yllämainittuun ja varmasti vielä paljon enempäänkin.

Uskon myös, että en ole ainoa. Olen varma, että suurella osallla meistä ihmisistä ei ole hajuakaan siitä minkälainen potentiaali meidän sisällämme itää. Uskon, että meillä kaikilla on sisällämme suunnaton mahdollisuus kokea, rakastaa, elää, oppia ja luoda uutta ja nauttia tästä ainoasta elämästä joka meillä on, mutta että me myös monesti kiellämme itseltämme tuon mahdollisuuden. Liian usein meitä hallitsevat negatiiviset ajatukset, jotka ovat täynnä pelkoa, epäilystä ja itsensä tarkkailua. Tuolloin saatamme helposti turvautua ja tarttua asioihin, aineisiin ja toimintoihin, jotka tuovat meille kyllä nautintoa lyhyellä tähtäimellä, mutta jotka kuitenkin estävät meitä aidosti nauttimasta elämästä pitkällä tähtäimellä. Omassa elämässäni porno oli yksi tällaisista asioista. Nyt siitä hetken erossa olleena olen huomannut, että sitä on myös sosiaalinen media.

En ole kehitystä, teknologiaa enkä varsinkaan teknologista kehitystä vastaan, mutta matkalla kohti parempaa, itsensä hyväksyvämpää, ja voisiko sanoa aidompaa elämää, olen päättänyt poistaa facebook -profiilini pysyvästi.

Kiillotettu kuori

Halusin eroon pornosta, jotta elämässäni olisi tilaa jollekin todelliselle. Muotisanaa käyttääkseni vähensin kai sitten sitä ruutuaikaa, vaikka toki siihen kohdallani liittyi todella paljon enemmänkin. Somesta poistumisessa osaltani kyse samasta asiasta.

Lähtökohdiltaan ja perusidealtaan facebook on tietysti varsin loistava juttu. Sen avulla on mahdollista lukea kaukanakin elävien tuttujen iloista ja suruista, ja vieläpä reaaliajassa. Sen avulla on mahdollista ottaa osaa mielenkiintoisiin keskusteluihin, kommentoida tuttujen päivityksiä ja kokea jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Facebookin avulla voi tuntea olevansa osallinen jostain. Tästä kaikesta huolimatta, kun olen facebookissa, minä kuitenkin loppujen lopuksi vain TUIJOTAN RUUTUA.

Olenko minä tuolloin todella ja aidosti osallinen jostain? En. Päinvastoin, minä olen yksin, minä olen irrallaan jostain. Olen irrallaan ympäristöstäni, erossa todellisesta elämästä. Ollessani facebookissa, katsoessani ruutua, minä aina hetkeksi eristän itseni muulta maailmalta, suljen itseni näkemästä mitä tai keitä ympärilläni todella on ja mitä siellä todella tapahtuu. Joskus minä kirjaimellisesti jään tuijottamaan feediä ja vain skrollaan sitä pakonomaisesti alaspäin tuntematta yhtään mitään. Minä yksinkertaisesti vietän facebookissa aivan liian paljon aikaa ilman, että se tuo elämääni yhtään mitään.

Mitään positiivista siis. Itsensä vertaaminen muihin on mielen syöpä, joka kalvaa niin tervettä kuin sairastakin mieltä, ja somessa tämäkin puoli korostuu. Ainakin itselläni.

Täällä somessa me luonnollisesti näytämme itsestämme vain sen puolen, jonka me haluamme itsestämme näyttää, ja se on tietysti usein vain se kiillotettu pinta. Näin ollen, varsinkin masentuneella ja huonon itsetunnon omaavalla yksilöllä voi syntyä harha, että kaikkien muiden elämä on ihanaa, kaunista ja täydellistä – jotain aivan muuta kuin se oma, yksinäinen ja pettymyksiä täynnä oleva. Ja vaikka kuinka looginen mieli toitottaisi, että tämä ei toki pidä paikkaansa, joutuu järki aina väistämättä tunteen jyräämäksi.

Tottahan toki meillä kaikilla on omat murheemme ja vastoinkäymisemme, mutta niitä ei sovi somessa jakaa, koska ne saavat meidät näyttämään heikoilta ja huonoilta – ne saavat meidät näyttämään epäkiinnostavilta.

Me elämme kulttuurissa, joka ihannoi menestystä ja yksilön onnistumista, joka perustuu kilpailuun ja voiton tavoitteluun, ja jossa aidolle yhteisöllisyydelle on jäämässä yhä vähemmän tilaa ja aikaa. Me elämme kulttuurissa, jossa heikkoudet lasketaan aina heikkouksiksi.

Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Heikkoudet voivat olla myös vahvuuksia, tai ainakin niistä voi kasvaa sellaisia. Aidolle yhdessä ololle ja yhteisöllisyydelle on myös aina mahdollista raivata lisää tilaa. Tämä olkoon pieni henkilökohtainen yritykseni kohti noita asioita.

Miinukset vs plussat

Kun syksyllä 2008 ensimmäistä kertaa kirjauduin facebookiin, mietin että onkohan tämä nyt kaiken sen pöhinän arvoista, että katsotaan nyt ottaako naamakirjan käyttö omassa elämässä lainkaan tuulta alleen. Nyt mietin, onko täältä poistuminen typerin juttu mitä olen vähän aikaan tehnyt.

Itselleni, kuten varmasti monelle muullekin, juuri facebook ja sen messenger-toiminto ovat ykkösviestimiä, joiden avulla ihmisiin tulee pidettyä yhteyttä. Ammatillisesti facebook on myös mitä parhain alusta saada tietoa tulevista keikoista ja klubeista, ei vähiten erilaisten koomikkoryhmien myötä. Joidenkin klubien bookkaukset tapahtuvat suoraan facebookitse. Omilla fanisivuillakin on pian jo kolmetuhatta tykkäystä. Näiden vuosien saatossa facebook on sanalla sanoen muodostunut varsin oleelliseksi osaksi omaa elämää ja arkea.

Globaalilta kantilta katsottuna somen merkitys ylittää jopa sen alkuperäisen tarkoituksen. Monilta katastrofi- ja kriisialueilta on ollut mahdollista saada reaaliaikaista tietoa tavan tallaajilta ennen kuin reporttereilla on ollut pääsyä paikalle, ja yhteiskunnissa joissa sensuuri on estänyt tiedon levittämisen, on sosiaalinen media toiminut jopa vallankumousten alullepanijana.

Kaikista näistä upeista ja hyvistä puolista huolimatta sosiaalinen media ja facebook eivät omassa elämässäni ole kuitenkaan toimineet yhdistävinä tekijöinä, ainoastaan erottavina. Ne ovat pienellä mutta sinnikkäällä panoksellaan pitäneet minut erossa aidosta, oikeasta elämästä ja saaneet minut yhä enemmän vertaamaan itseäni muihin. Näistä syistä aion nyt luopua niistä.

Mutta miksi sitten tällainen pitkä avautuminen? Miksi en van lähde lätkimään? Haluanko vain huomiota?

Kyllä haluan.

Taannoin minulla oli aina kosteaa iltaa viettäessäni ja humalatilan noustessa tarpeeksi korkealle tapana jossain vaiheessa kadota jonnekin. Lähinnä läksin kotiin. Syystä tai toisesta päätin marttyyrinomaisesti painua pehkuihin ilmoittamatta kenellekään mitään. Seuraavana päivänä sain sitten selitellä mihin helvettiin olin kesken kaiken kadonnut. Ajattelin, että nyt on toisin – ilmoitan, ennen kuin katoan.

Koska tätä tekstiä tuli myös suollettua noin kahden A4:n verran, muhii toiverikkaassa mielessäni ajatus, että ehkä tämä saattaa jollain tavalla jopa resonoida jollekin.

Näistä syistä siis tällainen pieni ”ennakkovaroitus”. Poistuminen tapahtuu keskiviikkona johonkin aikaan.

Lopuksi

En halua tehdä tästä asiasta suurempaa kuin se on, mutta täytyy tähän loppuun sanoa, että minua hieman pelottaa. Toisaalta niin kai se on aina uuden ja tuntemattoman edessä. Ehkä tuo pelko onkin juuri se, mikä meitä monesti estää ottamasta niitä tarvittavia muutoksen askelia, usein sitä ensimmäistäkään.

Poistuessani facebookista jään varmasti paljosta paitsi, mutta uskon, että tilalle on mahdollista saada jotain muuta. Jotain todellista, jotain aitoa, jotain enempää. Jotain, josta minulla ei ehkä vielä ole hajuakaan.

Joten: Ei muuta kuin kaikkea hyvää kaikille. Pitäkää hauskaa. Uskaltakaa elää. Jos mikä vaan valinnan paikka joskus vastaan tulee, uskaltakaa myös se ensimmäinen askel. Muutenhan sitä ei koskaan pääse mihinkään.”

* * *

Että sellaista. Tästäpä jatketaan.

31 vastausta artikkeliin ”Päivä 112: Jäähyväiset facebookille

  1. Toni, suosittelen sinulle kirjaa ”Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää”. Löytyy ainakin kirjastosta ja joistakin nettikirjakaupoista. Jos tuohon kirjaan tartut, olisi mukava lukea täältä blogista mitä sait siitä irti. Kirja sisältää paljon harjoituksia ja vaatii syventymistä, itsellä se löytyy kirjahyllystä juuri sen vuoksi että niihin harjoituksiin voi palata kun siltä tuntuu.

    • Ok, kiitos suosituksesta. Laitan ylös tuonne ”listaani”. Siellä on jo jonkin verran suositeltujan kirjoja, kuten myös jo hyllyssäkin. Täytyy niihin ajan kanssa yksi kerrallaan tarttua.

  2. Hei, minäkin suosittelen yhtä kirjaa. Kyseessä on Ronald D. Siegelin Tässä ja nyt – yksinkertaisia harjoituksia arkipäivän haasteisiin.

    Hyviä mieliharjoituksia esim. masennukseen ja huonojen tottumusten kitkemiseen, tai ainakin hallintaan.

    Hyvää Espanjan reissua!

    A

  3. Nyt sitten vaan ilmo jollekin deittisivustolle ja vastakkaiseen sukupuoleen tutustumaan. Aloita kevyesti, leffaan, lounaalle, pizzalle, Särkänniemeen äläkä jumahdavheti ensimmäiseen! 😊
    Siitä sitä sisältöä tulee!

    Tuli muuten mieleen tuosta ryyppäämisen jälkeisestä poikkeuksellisen kovasta morkkiksesta että sulla saattaa olla masentuneelle tyypillisesti olevat välittäjäaineet jo valmiiksi alhaalla. Nousuhumala tuo hyvänolontunteen, mutta laskuhumala on kahta kauheampi.
    Hitto kun tähän ei voi lisätä kuvaa.
    Siis itse syön masennuslääkettä, joka kuuluu serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjien (SNRI-lääkkeiden) lääkeryhmään.
    Oletko kokeillut niitä?
    Minulle ei aiheuta mitään sivuvaikutuksia, tokkuraisuutta yms. Tosin en koe niistä olevan kauheasti apuakaan, mutta kohdallasi voi olla toisin.

    • Joo, juurikin näin.

      Noita olen useampaan otteeseen syönyt, edellisestä kerrastsa tosin taitaa olla jo joku nelisen vuotta. En tiedä onko lääkkeistä ollut isommin apua vai ei.

  4. Ps. Ennenkuin lääkkeet alkavat vaikuttaa siihen menee ainakin pari viikkoa ja alussa masennusoireet voivat olla jopa pahemmat.

  5. Tämä postaus oli todella ajankohtainen, sillä olen itsekin suunnitellut poistuvani Facebookista. Viimeksi taisin käydä siellä ennen joulua ja sen jälkeen olen vain kypsytellyt ajatusta ja odottanut ”oikeaa hetkeä”. Kommentoin nyt ensimmäistä kertaa, vaikka olenkin seurannut blogiasi ihan alusta lähtien. Itselläni ei ole mitään kosketusta varsinaiseen pääteemaan, pornoon, mutta olen silti samaistunut kirjoituksiisi monessa kohdassa. Omat ongelmani liittyvät jännittämiseen ja sitä kautta tiettyjen sosiaalisten tilanteiden ahdistavuuteen, mitä ei kyllä varmaan moni tuntemani ihminen uskoisi. Minua kun kuvaillaan usein niin ”tasapainoiseksi ihmiseksi”, hah. Blogisi on jollain tavalla auttanut minua käsittelemään omaa tilannettani ja kulkenut tavallaan oman ”parantumisprosessini” rinnalla, kun olen viimein kunnolla tarttunut näihin oman elämäni haasteisiin. Olen huomannut, kuinka pelottavaakin niistä omista, tutuista ajatusmalleista luopuminen on, niistä on muodostunut kuin elämäntapa. Vaikka se oma jännittäminen on jotain, josta ehdottomasti tahtoisi eroon, niin silti siihen tilanteiden etukäteisajatteluun ja katastrofikuvitelmiin lankeaa lähes aina. Jotenkin oudolla tavalla se on tuttua ja turvallista, ja tilanteisiin meneminen ilman suunnitelmia tuntuu niin vieraalta.

    Mutta tuosta Facebookista vielä… Itselläni siitä luopumiseen vaikuttaa ehkä se, että tunnen sen vievän huomion pois omasta elämästäni, vaikken siis Facebookissa niin hirveästi aikaa vietäkään. Muutin monta vuotta sitten pois syntymäkaupungistani ja fb on ollut hyvä tapa pitää yhteyttä kaukana asuviin kavereihin, mutta nyt olen alkanut miettimään, etteivät he ota minuun koskaan yhteyttä. Tämä taas herättää itsessäni aika ikäviä fiiliksiä, koska tuntuu, että kaikki muut jatkavat elämäänsä siellä kaukana, eikä ketään kiinnosta, mitä minulle kuuluu. Jollain lapsellisella tasolla kiinnostaisi myös testata, ottaisiko kukaan heistä yhteyttä huomattuaan minun kadonneen sieltä. Facebookin yksityisviestitoiminto on tosi kätevä, mutta huomaan senkin kääntyneen vähän negatiiviseksi asiaksi. Sitä kautta minuun ottaa yhteyttä myös sellaiset ihmiset, jotka joko vaativat minulta jotain tai jotka kaatavat omat murheensa niskaani. Tuntuu, etten itse saa siitä ihmissuhteesta niin paljon irti. Olen suunnitellut, että tänä vuonna jatkaisin tätä itsetutkiskelun matkaa, jonka aloitin viime kesänä. Sitä varten tarvitsen ympärilleni tilaa ja tahdon keskittyä vain merkityksellisiin ihmissuhteisiin. Heihin, joista saan iloa ja tukea ja joille pystyn sitä myös itse tarjoamaan. Kuten kirjoitit, ehkä jostain luopumalla elämässä voi saada jotain uutta ja parempaa.

    Tästä kommentista tuli nyt aika pitkä avautuminen, mutta ehkei se haittaa. Haluan kuitenkin sanoa, että ihailen todella paljon rohkeuttasi tulla esiin noin henkilökohtaisen aiheen tiimoilta! Osin sinun innoittamana olen itsekin puhunut omista ongelmistani avoimemmin ystävilleni, vaikka olen ennen hävennyt niitä niin paljon. Ulostulosi on siis myös auttanut ainakin yhtä, joka kamppailee aivan erilaisten asioiden kanssa.

    Kaikkea hyvää uuteen vuoteen, Toni 🙂

    (Piiloudun nyt ainakin ensialkuun nimimerkin taakse, kun tästä omasta tilanteesta julkisesti puhuminen omalla naamalla ei tunnu vielä oikealta)

    • Moi!

      Kiitos paljon. Ei toki haittaa tällainen pitkä ”avautuminen”(eihän tämä edes ollut pisimmästä päästä). Nämä kommenttikentät ovat muodostuneet ihan passeliksi paikaksi ihmisten/lukijoiden avata omia tuntojaan, jos siltä tuntuu. Uskon, että itse varsinaisten blogitekstien ohella näistä kommenteistakin voi moni saada irti paljon. Vaikkakin se on tietysti surullista, niin samaan aikaan voi olla myös jotenkin rohkaisevaa tai lohduttavaa tietää, ettei ole ainoa joka painii tietynlaisten ongelmian kanssa.

      Tuo ”tasapainoiseksi ihmiseksi” kuvaileminen on kyllä kovin tuttua omastakin elämästä. Sellaiseltahan minä varmasti ulospäin monesti itsekin vaikutan.

      Joka tapauksessa, jos sinulla jonkinlainen itsetutkiskelun matka on meneillään ja tarvit tilaa mahdollisuutta keskittyä johonkin merkitykselliseen – ja varsinkin jos siltä tuntuu, ja olet sitä jo hetken miettinyt – niin ehkä facebookista poistuminen voi olla hyväkin idea. Ainahan voit paria päivää ennen lähtöä postata samantapaisen viestin , jossa kerrot miksi poistut, niin ei kukaan ajattele että mihin se katosi. Ja jos kaduttaa niin ainahan sinne pääsee myös takaisin.

      Kaikkea hyvää myös sinne!

      PS. Nimimerkillä tänne useimmat kirjoittavat, että ei siinä mitään. Ongelmistaan julkisesti puhuminen voi toimia toisille, mutta tärkeintä kai on olla rehellinen itselleen, ja olla sinut ehkä ennen kaikkea läheistensä kanssa. Tai puhua siis niille, jos siltä tuntuu. No niin, tuppaa välissä vähän nämä omatkin vastaukset venymään. Kaikkea hyvää, kuten sanoinkin jo. 🙂

  6. Tämä oli ylivoimaisesti paras kirjoituksesi. Facebook tekee ihmisille samoja asioita kuin porno. Eristäytymistä, vertailua, tylsyyttä…Ihmiset ja niiden tarinat ovat päälleliimattuja ja näyteltyjä. Pornossa on vääristynyttä seksiä ja facebookissa vääristynyttä elämää. Kiitti hyvistä havainnoista. Olet edistynyt hurjasti.

    • Juu, niinhän se taitaa olla. Ei tietenkään kaikkien kohdalla, eikä varmasti edes koko aikaa, mutta läsnä tuollaiset asiat voivat kyllä olla. Varsinkin niistä jonkinlaisen paineen ottaminen, että mitä sitä nyt itsestään jakaisi.

      Hoh, vai että ihan paras. Kiitos paljon. 🙂

  7. Rohkea askel, melkein voisi sanoa että tästä voisi potentiaalisesti tulla uusi tai rinnakkainen aihe pornolakon lisäksi.

    Pitää kylläkin kommentoida hieman tuota yltiöpostiiivisuutta. On totta että on ihmisiä jotka haluavat tuoda pelkkää kiiltokuvaa itsestään. Myönnän osittain itsekkin kuuluvani tähän. Syitä on pari.

    Luen jan kommentoin paljon Facebookin poliittisia/yhteiskunnallisia ryhmiä ja kavereiden poliittisia statuspäivityksiä. Aiheet ovat siis ns. ”raskaita”, vakavia ja monipuolisia. Siksi en yksinkertaisesti jaksa laittaa omalle seinälleni paljoa poliittista sisältöä. En yksikertaisesti jaksa jauhaa vakavista asioista enää seinälläni kun olen niitä erilaisissa ryhmissä tehnyt ja lukenut. Tämä luo osaltaan ehkä vähän väärää kuvaa itsestäni jos kuvan muodostaa seinästäni. Olenko kovin yksin tämän asian kanssa? En usko.

    Jos jotkut jakavat pelkkiä hauskoja kissavideoita, tuntuu välillä että on niitäkin joiden mielestä kaikki on paskaa paitsi kusi. Enkä tarkoita tällä etteikö jollakulla oikeasti voisikin olla vaikeaa ja hän purkaa sitä naamakirjassa, mutta väitän että osa tästä on myös sitä että helposti tykätään manata jotain asiaa ja kyynisillä kommenteilla saadaan vertaistukea kun muut liittyvät mielialaan ”joo paskaa on taas, osa 153486842”. Jostain se kuvaus suoamalisista juroina tulee, (varmasti toki samaa ilmiötä on muallakin maailmassa)

    Pointti on että hauskojen kissavideoiden lisäksi melkein yhtähelppoa on myös sortua vain haukkumaan ja manaamaan jotakin asiaa. Itsellä on noussut jonkin verran itsepuolustus tähän. En jaksa hirveästi vaivata muita sillä että minulla on ollut vittumainen päivä. Mielummin jaan positiivisa juttuja, tulee ainakin parempi mieli muillekin. Toki pitää tässäkin varoa ettei sorru ”hauska kissavideo” -tasolle.

    Ammatillinen puoli myös kyllä kiinnostaa kohdallasi, itsellä o vaikea nähdä että esiintyvän taitilija johon koomikon luen on aika vaikea olla nykyään irti Facebookista. Jos keikka on tulossa niin kuka tekee FB -eventin tai mainostaa sitä? Pärjääkö nykyään(kin) ilma tätä. Itse olen vähän skeptinen, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan mitä olet tästä ajatellut.

    • Moikka!

      Noh, katsotaan nyt tuon rinnakkaisen aiheen kanssa. Kyllä facebookittomia fiiliksiä varmaan ainakin sivuttua tulee.

      Mutta juu, tottahan tuo toki on, että kaikki eivät jaa pelkästään sitä positiivista puolta, eivätkä yritäkään, ja että joillakin se on sitten päin vastoin vain sitä negatiivista sanottavaa ja jaettavaa. Toisaalta monen suhtautuminen koko someen on varmasti myös ihan ”terveellä” pohjalla, eivätkä kaikki vastaavaa irtiottoa teitysti tarvitse.

      Itse olen myös kyllä nauttinut osallistumisesta monenmoisiin keskusteluihin. Tai no, osallistuminen on ollut vähän niin ja näin. Ainakin olen niitä paljon seurannut, ja toisinaan kokenut jopa oppineenikin niistä jotain. Toisaalta sitä silti monesti tämän ”sivistävänkin” toiminnan ohessa uppoutuu jonkin täysin sisällöttömän moskan katseluun ja saattaa huomata, että sinnehän hurahti taas vajaa tunti. Sitä saattaa joskus myös havahtua siihen, että onkin selaillut 40minuuttia joidenkin tuttujen päivityksiä, vaikka oikeasti ei tee sillä tiedolla mitään, kävikö Jarkko tänään lenkillä, leipoiko Piia pullia vai ei ja onko Tepon mielestä Trumpin valinta todellakin yhä aivan kauhea juttu.

      Tuo koomikkona irti facebookista oleminen kyllä itseänikin eniten huolestuttutti. Sen avulla kun voi tosiaan saada tietoa tulevista potentiaalisista keikoista ja klubeista ja muutenkin pitää yhteyttä kollegoihin. Ja jotenkin tärkeäksi on itselle noussut se koomikkosivujen tykkäysten kautta mahdollisen (vielä hyvin pienen) fanipohjan kasvattaminen. Katsotaan rauhassa tuoko tämä irtiotto komiikkaan jotain vai viekö se siltä jotain pois.

      Itse en ole viime aikoina itse tuottanut tai järjestänyt mitään iltoja, tapahtumia tai klubeja, joten keikkojen mainostus tai eventtien teko ei poistumisestani varmastu isommin kärsi.

      Kiitti kommentista ja kaikkea hyvää!

  8. Hei Toni ja muut lukijat!

    Nyt kun ensimmäistä kertaa kommentoin, täytyy aluksi kiittää. Porno on ollut osa elämääni yläasteikäisestä lähtien ja nyt 29-vuotiaana ja tämän blogin hyvällä avustuksella olen tajunnut kuinka vahingollista se on elämässäni ollut. Lakkoilu onkin nyt jatkunut suunnilleen tämän blogin ajan, taisin kyllä aloittaa vähän aiemmin.

    Facebookista irtauduin itse jo vuosia aiemmin juuri näistä samoista syistä kuin nyt kerrot. Ja olen huomannut, että en ole jäänyt paitsi ”mistään tärkeästä” eli asioista, joilla on minulle oikeasti merkitystä. Ja sanonkin, että jos sen käyttö on alkanut ahdistaa, niin hyvä että irtaudut. Aina sen profiilin saa sinne takaisinkin, jos tuntee sen tarpeelliseksi.

    Ltn Ellenin aiempaan deittisivustoihin liittyvään kommenttiin liittyen täytyy antaa varoituksen sana. Hyvin monet deittisivustot ovat täyttä huijausta. Usein profiilin luonti on ilmaista, mutta sivuston ylläpitäjä pitää valeprofiileja, joihin kuvat on etsitty jostain netin syövereistä. Niiden avulla houkutellaan uusia käyttäjiä maksamaan ties kuinka suuria summia ihan vaan siitä, että voi vastata viesteihin. Eli kannattaa valita hyvin tarkkaan minne profiilin tekee ja googlata mitä ihmiset kyseisestä palvelusta ovat kertoneet esim. suomi24 keskustelupalstoilla. Tinder on luotettava ollut ainakin omalla kohdallani, muista en osaa sanoa ja jos joku tietää niin voi toki kertoa.

    Tuossa luodessani profiileja erinäisille (seksitreffi)sivustoille huomasin kuinka siellä olevat kuvat houkuttelivat katsomaan niitä vaan lisää ja lisää. Samoin kuin pornossa. Onneksi huomasin tämän ajoissa ja tajusin lopettaa. Kyllä oli taas sortuminen lähellä, niin kuin on monesti ollut tämän lakon aikana. Mutta sen seurauksena avasin jälleen tämän blogin ja taas kerran ilokseni muistin, etten kamppaile näiden ongelmien kanssa suinkaan yksin.

    Nyt kun porno ei enää täytä elämääni, olen huomannut alkaa keskittyä myös itsetunto-ongelmieni hoitoon, joihin olen myös saanut täältä apua ja hyviä neuvoja.

    Tulipa tästä melkoinen ylistysviesti nyt, ja aika pitkä, mutta olkoon. Tärkeällä asialla!

    -Petteri

    • Moi! Kiva jos blogista on ollut apua. Ja varmasti noista muiden kommenteistakin.

      Rohkaisevaa myös kuulla, että et koe jääneesi paitsi vaikka olet jo noinkin pitkään ollut facesta pois.

      Aika jännä, en ole koskaan ajatellutkaan että treffisivustoilla olisi tuollaista toimintaa ylläpitäjän toimesta. Toisaalta, käy kyllä täysin järkeen.

      Ajattelin, että Tinderin voisi tässä kevään aikana puhelimeen taas ladata. Muutamilla treffeillä olen sen ”kautta” joskus itse käynyt.

      Minusta on varsin iso iso juttu, että olet huomannut ne hetket, jolloin olet ollut vähällä sortua, ja myös tehnyt havainnon miten noilla seksitreffi-sivustoilla seikkailu sinuun vaikuttaa.

      Kaikkea hyvää sinne!

    • Hei Petteri!
      Täälläkin 29 vuotias lakkoilija, tsemppiä sinun lakkoosi! Toninkin kanssa oli joskus puhetta jonkinlaisen nofap- suomi yhteisön perustamisesta mistä vieläkin haaveilen. Alkaakohan tämä Tonin blogin kommenttikenttä olla eräänlainen yhteisö.. 😁

      • No juu, tuo on yksi niistä monista asioista jotka on todellakin jääneet vähän roikkumaan. Tuollaisen vertaistukisivuston perustaminen siis.

        Kyllähän nämä kommentit varmasti jonkinlaista vertaistukea voivat antaa – ja ovat antaneetkin, siitähän on moni puhunutkin – mutta tuollainen sivusto tai foorumi, joka on keskittynyt täysin siihen, voisi olla siihen kyllä huomattavasti toimivampi.

        Siellä voisi esim. julkaista kuvauksen omasta matkasta tai lakosta, eräänlaisen oman postauksen, johon muut sitten voisivat kommentoida ja tsempata. Onko ne nyt sitten niitä lankoja tai threadeja.. Tai sit sinne voisi myös perustaa erilaisia suljettuja tai avoimia anonyymejä online-ryhmiä, jossa päätetään yhdessä aloittaa lakkoilu.

        Nimenä tuo Suomi nofap ei enää hirveästi innosta, koska siihen nofappiin liittyy niin paljon ennakkoluuloja niiden toimesta jotka sivustosta tietävät. Liittyen siis sellaiseen tietynlaiseen ehdottomuuteen ja aattelliseenkin pöhinään, jota siellä sivulla ymmärtääkseni esiintyy… Ehkä nimenä voisi toimia ennemminkin jokin irtipornosta.fi tai jotain.

        Eniveis, mietin tässä että löytyisiköhän blogin lukijoista joitain koodaamisesta ja tuollaisen foorumin perustamisesta jotain tietäviä? Jonkinlaisin vapaaehtoisvoimin sellaisen voisi nimittäin nyt vihdoinkin tässä kevään aikana pystyyn pykätä.

        Moisen sivuston pystyyn laittaminenhan saattaa onnistua tämän wordpressinkin kautta, josta tätä blogia pyöritän, mutta mä olen kyllä auttamaton käsi näissä hommissa.

        Ehkäpä tästä voisi huudella seuraavassa postauksessa.

        • Jes.

          Voisi tuota selvittää. Uskon että vertaistuesta ja tsempistä olisi hyötyä monelle. Ainakin minulle. 😁
          Voisin itsekin tutkia sivoston perustamlsta. En kyllä ole koodari..

          Just lyötiin kaverin kans uus veto pystyyn. Panoksena joku vähän arvokkaampi pullo. Hieman lisämotivaatiota kehiin. Tähän lakkoon aattelin kyllä satsata kun on tosiaan jo niin monta takana enkä näe miksi en voisi onnistua kunnolla. Täytyy nuo vinkit pornolakkoon ryhtyvälle alkaa sisäistämään…

          • Niinhän se on, että vaikka periaattessa ei ole mitään syytä olla onnistumatta, niin silti sitä jonkin tekosyyn tai muun varjolla silti aina sortuu. Tai no, ei nyt aina, mutta ainakin keväällä itsestä tuntui juuri tuolta.

            Tuollainen yhdessä aloitettu lakko ja pieni panos voivat toimia kyllä hyvänä lisämotivaationa.

            Joo, saa kyllä tutustua asiaan eli moisen sivuston perustamiseen, ja jos jotain ideoita tai ahaa-elämyksiä tulee vastaan, niin saa myös tietysti vinkata.

  9. Hieno päätös Toni. Samaistuin hyvin paljon.

    Myös pornon
    näkökulmasta facebook on paha juttu, kun sielläkin törmää usein kiihottavaan materiaaliin, joista voi tulla korviketta. Nyt kun taas pornolakossa olen (jo toista päivää, wuhuu, jippii) huomaan herkästi ajautuvani facebookissa katselemaan isorintaisia naisia. Muunmuassa. Tästä rohkaistuneena poistan nyt facebook apin puhelimesta. 😀

    Jatkathan kuitenkin blogia???

    • Joo, mullakin oli pitkään facebook pois puhelimesta. Sekin teki jo ihan hyvää. Tsemiä alkavaan lakkoon!

      Joo, jatkan kyllä. Nyt on vaan ollut tällainen tuhottoman pitkä tauko. Ei ole ollut hirveästi energiaa. Tänään olisi tarkoitus iltasella jotain pitkästä aikaa runoilla…

  10. Tervehdys taas! Mä en olekaan hetkeen käynyt täällä kommenttiosiossa rypemässä omissa traumoissani ja tunkemassa naisnäkökulmaani asiaan. 😀 Tämä ei siis liity postaukseen millään tavalla, mutta en keksinyt mihin muuhunkaan kommenttiketjuun tämän ajatuksen tunkisin. Mua on mietityttänyt, että miten paljon tietyt raiskaustapaukset ja muut lieveilmiöt liittyvät sellaisen ”pornomaailmankuvan” omaksumiseen. En missään tapauksessa siis sano, että porno yksin olisi syypää mihinkään tekoihin, ne on aina yksittäisen ihmisen omia valintoja. Mutta siis nythän tässä on viimeisen vuoden aikana tullut ilmi parikin joukkoraiskaustapausta, jossa teot on nimenomaan KUVATTU. Onko se vain jonkinlaista sairasta todistusmateriaalia omasta vääristyneestä miehisyydestä, vai leikkivätkö nämä nuoret miehet oman elämänsä pornotähtiä? Ja että jos nainen vastustelee ja itkee ja sanoo ei, niin sehän nyt vain kuuluu esitykseen. Toki positiivista on se, että näitten taltiointien perusteella tekijät ovat jääneet kiinni, mutta miksi ihmeessä se pitää kuvata?? Sitten on toki tämä eräskin televisiotähden salakatseluoikeudenkäynti. Näettekö te yhteyttä näissä asioissa, vai voivatko olla puhdasta sattumaa…?

    • Hei!

      Sanottakoon tähän alkuun, että missään nimessä en minäkään väitä, että pornon katsominen ajaisi väistämättä väkivaltaisiin seksuaalisiin tekoihin, tai että se olisi yksin syypää sellaiseen. Silti jatkuvan pornon katsomisen vaikutusta seksuaaliseen käyttäytymiseen ei ehkä kannata ihan suorilta sivuuttaa.

      Toisilla, kuten minulla, pornon jatkuva katsominen saattaa vaikuttaa seksuaalisen aktiivisuuden vähenemiseen tai siihen, että seksielämää ei ole, toisilla se saattaa vaikuttaa juurikin siihen käyttäytymiseen seksin aikana. Muutamakin nainen on täällä kommentoinut kokemuksista, kuinka miesten käytös on petipuuhissa ollut kuin suoraan pornoelokuvista – mekaanista ja alistavaa. Jos nuori on kasvanut nykyisenkaltaista nettipornoa katsellen 10-12 -vuotiaasta saakka, onhan se väistämättä hänelle kuva siitä miten seksiä harrastetaan.

      Monissa pornokategorioissa naisen alistaminen, tämän kokema epävarmus tai pelko ja myös kipu yhdistetään suoraan siihen, että he samalla myös nauttivat siitä. Useimmiten ihan mainstream matskussakin on jonkinlainen alistaminen jossain muodossa läsnä (ei tietenkään aina – tietysti on olemassa myös ns. ”lempeää” ja ”tasa-arvoisempaa” pornoa jossa ei ketään alisteta, tai sitten alistetaan miehiä, mutta tällaisen materiaalin osuus on kyllä huomattavasti pienempi).

      En tiedä onko aiheesta mitään tutkimustietoa, mutta mieleeni juolahtaa ainakin tuo Gail Dinesin Pornland -kirja, jota olen aiemmin jossain postauksessa sivunnut. Siinä Dines haastattelee lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta tuomittuja miehiä, joista osa kertoi, että pornokoukku oli ajanut heidät koko ajan raaemman ja shokeeraavamman materiaalin pariin, ja että jossain vaiheessa he olivat löytyäneet itsensä lapsipornon maailmasta. Ajan myötä fantasiat olivat sitten muuttuneet teoiksi. Osa taas kertoi, että pornon ja ylipäätään seksualisoituneen kuvaston (musiikkivideot, mainokset, media) avulla oli helppo ”lämmitellä” uhreja kohti varsinaista tekoa. Otos oli muistaakseni todella pieni (muistaakseni kuusi haastateltua) joten perustellusti voi tietysti sanoa, että kyseessä on yksittäistapaukset.

      Muutenkin nämä nyt ovat melko äärimmäisiä esimerkkejä eikä näistä pidä liikaa mitään johtopäätöksiä vetää. En ole lukenut nosita mainitsemistakin tapauksista (paitsi tietysti tuosta yhdestä josta ei tietenkään ole voinut välttyä lukemasta), mutta aivan kuten riippuvuuteen, niin tuollaiseen väkivaltaiseen käytökseenkin liittyy varmasti monia tekijöitä, joista yksi VOI olla jatkuva, liiallinen ja pakonomainen pornon katselu ja/tai tuollaisen pornomaailmankuvan omaksuminen.

      • Tuon kirjan voisi kyllä ehkä joskus lukea! Järkevän kuuloista pohdintaa minusta ja jotenkin ajattelisin saman suuntaisesti. Ei porno mihinkään tekoihin suoraan yllytä, ja jotain täytyy olla pielessä jos toteuttaa väkivaltaisia ja/tai ihmisarvoa loukkaavia tekoja. Mutta jos pornon antamaa kuvastoa ja maailmankuvaa ei olisi olemassa, tulisiko sellainen ihminen, jolla jotain tosiaan on pielessä, edes ajatelleeksi tällaisia tekoja…? Vaikea mennä sanomaan. Lisäksi tällaisten ääri-ilmiöiden kanssa kannattaa olla varovainen, ettei vedä minkäänlaisia hätäisiä päätelmiä. Niissä on niin monta monessa.

  11. Hei, ehdotan, että hankit päämääriä elämässässi niin pääset eroon harmaasta keski-vaiheesta.Onko esim jokin asia jota et ole koskaan osannut mutta olet halunnut oppia, jokin asia mistä olet aidosti kiinnostunut? isommat lihakset? vieraan kielen oppiminen? vaikka kitaran soitto? Voit pistää päämääräksi vaikka soittaa kitaraa 30min päivässä seuraavat 2kk ja seurata mihin pääset, ehdotan myös oppikirjaa seurattavaksi. Se, että opit uusia asioita on yllättävän palkitsevaa varsinkin aloilla joissa sen huomaa.

    Toinen mikä voi auttaa on sosiaalinen kontakti. Sen sijaan, että facebookissa viestittelet niin soita jollekkin kaverille ja kysy mennäänkö kahville tai jotain tai muuten vaan juttelet puhelimessa. Voit vaikka joka päivä soittaa eri kaverille kunnes numerot loppuu. Koita myös tutustua uuteen henkilöön joka viikko ja vaihtele kuulumisia hississä. 🙂

    • Moikka!

      Noi on kyllä hyviä. Yllättävä vaikealta niitä vaan tuntuu koskaan aloittaa. Tuntuu, että muuhun elämänhallintaan menee niin paljon energiaa ja aikaa. Mutta joo, isommat lihakset ja parempi kunto on kyllä listalla ollut pitkään. Se kun samalla vaikuttaa myös siihen mielentilaan, virkeyteen ja ehkä jopa itsetuntoon. Pari kertaa onkin tullut tässä viikon aikana lenkillä ja salilla käytyä. Ehkäpä se ottaisi vihdoin hieman tuulta alleen.

      • Jos lihasten kasvattaminen kiinnostaa oikeasti, niin voit pohtia jopa personal trainerin hankkimista, niin pääset kunnolla alkuun – käy läpi ruokavaliota ja sopivaa treenaamista/opettaa tekniikkaa jos tarvitsee. Tai jos esim. painonnosto kiinnostaisi niin sillekkin on klubeja joissa voit tankoa heitellä ja tutustua uusiin ihmisiin.

  12. Tämä blogi on tosi hieno juttu. Itsekin olen lopettamaisillaan masturboinnin ja pornon. Vaikkakin teen sitä hyvin eri tavalla kuin sinä ja minusta tuntuu, että se ei ole niin pahaan vaiheeseen mennyt kuin sinulla ja olen vasta 29v. Mutta tämä blogi antaa hyvin perspektiiviä siitä, että mihin oma runkkaamiseni olisi voinut johtaa jos oisin jatkanut pitempään. Meidän laisia on varmaan monia muitakin ja voit heitä auttaa blogilla ja kokemuksillasi etenkin sitten kun olet kokonaan voittanut addiktion ja masennuksen. Ehkä alat elämäntaitovalmentajaksi sitten. Suosittelen sinulle kirjaa Eckhart Tolle – Läsnäolon voima. Tämä kirja auttanee sinua masennuksen sekä kaiken muunkin suhteen. Googleta ainakin sen sisältöä ja katso jos kiinnostaa. Yleensä kun tätä kirjaa suositellaan niin se on ihmisille hyvin käänteentekevä kirja elämässä. Suosittelen!

    • Nooh, saa nyt nähdä, mihin tämä itsellä johtaa. Tuskin minusta miksikään elämänvalmentajaksi on, mutta toisaalta on kyllä herännyt vahva tarve ja halu puhua aiheesta. Koska, kuten sanoit, meitä pornonkäyttönsä ongelmalliseksi kokevia todellakin on muitakin, ja paljon.

      Kaikilla ei homma välttämättä näin pahasti lähde käsistä, että saa rahansakin tähän hommaan tuhlattua, että siinä mielessä tämä oma tarina lienee melkoinen ääriesimerkki.

      Puhuit, että olet lopettamassa myös masturboinnin. Monihan kokee, että tietyksi ajaksi masturboimiesta pidättäytymine on varsin oleellista tai tärkeää pornokoukusta irrottautumisen kannalta, mutta koetko siis itse masturboinninkin pahaksi asiaksi?

      Itsensä tyydyttäminenhän on varsin luonnollinen asia, ja jostain olen lukenut, että ihan terveydellekin eduksi. Verrattuna siis siihen, että ei tee sitä koskaan ja aina vaan pidättäytyy. Toisaalta, jos on kumppani jonka kanssa harrastaa kahdenkskistä seksiä, niin ennemminhän sitä toki sitä harrastaa. 🙂

      Siinä oli nyt vähän asiasta ja asian vierestä mutta kaikkea hyvää kuitenkin sinne. Ja kiitos vinkistä / suosituksesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *