Päivä 107: Toimettomuuden harmaa suo

Viime postauksesta on vierähtänyt jo viikko. Vaikka muutamiin kommentteihin vastatessani uhosin, että kerrottavaa ja kirjoitettavaa on vielä vaikka kuinka, tuntuu kuin olisin jollain tavalla ammentanut itseni tyhjiin. Ei vaan lähde. Nytkin vastustaa tämä aloittaminen. Jotta kynnys kirjoittaa ei kuitenkaan kasvaisi liian suureksi, kirjoitan jotain.

Varoittamatta mikään ei innosta 

Suoraan sanottuna tämä viime päivien, tai koko kuluneen viikon, saamattomuus ei koske ainoastaan blogin kirjoittamista. Tuntuu, kuin olisin pitkästä aikaa vaipunut jonkinlaiseen toimettomuuden harmaaseen suohon(huomaan, että pidän tuosta kielikuvasta). Lukuisista päätöksistä huolimatta en ole saanut aloitettua liikuntaa, ja aamuisin sängystä on vaikea nousta ylös. Jos ylös onkin päässyt, saattavat toistuvat yksinäisyyden pistokset ja puuskat vetää sinne helposti takaisin. Pienetkin tehtävät asiat tuntuvat liian vaivalloisilta aloittaa, ja onpahan kevään taloudellinen tilannekin alkanut pikku hiljaa huolettaa ja pyöriä mielessä.

Pähkäilin aluksi olisivatko moiset tuntemukset ehkä jonkinlaisia vastareaktioita sille, että kaksi pitkään odottamaani asiaa – muutto uuteen kämppään ja sadan päivän merkkipaalun täyttyminen –  vihdoin tapahtuivat. Olen huomannut, että joskus, kun on uhrannut todella paljon aikaa ja energiaa johonkin tiettyyn asiaan, saattaa tämän asian tai tavoitteen toteutumisen jälkeen tuntua yllättäen melko tyhjältä. Varsinkin jos elämässä ei ole rutiinia, säännöllisyyttä tai uutta projektia johon tarttua.

Näin on käynyt muutamankin kerran kun olen ohjannut teatteriesityksen. Ensi-illan jälkeen takki on usein niin tyhjä, ja olo niin kaikkensa antanut, että sitä huomaa olevansa todella väsynyt. Mieli on huomaamatta käynyt ylikierroksilla. Kaiken lisäksi työ onkin yhtäkkiä tehty. Ohjaajaa ei käytännössä enää tarvita. Esitys jatkaa omaa elämäänsä ilman kapellimestaria, muutamia mahdollisia valvomisia lukuunottamatta. Teatteripiireissa puhutaankin enemmän tai vähemmän pilke silmäkulmassa niin sanotusta ”ensi-illan jälkeisestä masennuksesta”.

Ehkäpä jotain samantapaista on pienemmässä mittakaavassa käynyt nyt tämän blogin kanssa, vaikka sen on koko ajan ollutkin tarkoitus jatkua. Kommentteihin vastaaminen ja parin, kolmen viimeistellyn ja tarkkaan mietityn postauksen viikkotahti olivat loppuvuoden keikkarutistuksen ohella kuitenkin verrattain intensiivistä puuhaa. Päätinkin, että kevään postaustahti lähentelee enemmän yhtä tai kahta kuin kahta tai kolmea per viikko.

Toisaalta täytyy yhä muistaa, että tällaiset saamattomuuden tuntemukset olleet osa elämääni jo pitkään. Kuten niin moneen kertaan on tullut todettua, ei vanhoista, jo vuosia jatkuneista käyttäytymis- ja ajatusmalleista välttämättä noin vain eroon pääse. Vaikka porno onkin elämästäni poistunut, tällainen ajoittainen harmaus selvästi ei. Toistan nyt itseäni, mutta tärkeää olisi yhä saada sen pornon tilalle jotain uutta ja mielekästä tekemistä. Jotain, jolla täyttää se aukko, minkä porno ennen täytti.

Olenko masentunut vai joinko pitkästä aikaa vain liikaa?

En tiedä miksi, mutta olen monta kertaa elämäni aikana halunnut vältellä ajatusta siitä, että olisin masentunut. Jostain syystä olen halunnut ajatella, että omat ongelmani johtuvat yksinomaan pornosta tai jostain muusta elämänhallinnallisesta ongelmasta – tai sitten näiden yhteisvaikutuksesta. Ehkä ajatus on ollut, että jos kutsun itseäni masentuneeksi, minä varmasti vain liioittelen.

En tiedä olenko masentunut vai en, mutta tältä se varmaankin tuntuu: Että mieluummin aamulla torkkuu ja toivoo, että uni jatkuisi vielä hetken; että ei tarvitsisi nousta ylös uuteen päivään, koska se – niin kuin edellinenkin – on täynnä toimia joita tulisi hoitaa, mutta joihin ei kuitenkaan halua tai jaksa tarttua; että mieluummin vain on ja makaa vaikka olisi valveillakin. Että mikään ei innosta, koska kaikki vaan tuntuu niin hemmetin merkityksettömältä.

No niin. Valitus sikseen. Näiden pitkien kaarteluiden jälkeen koetan nyt varovasti kurottaa sitä kohti, mistä minun alun alkaen oli tarkoituskin kirjoittaa:. Ololle saattaa löytyä nimittäin myös paljon maanläheisempikin syy, nimittäin se, että muuttoa ja sadan päivän merkkipaalua edeltävänä iltana join itseni aivan tolkuttomaan humalaan. Olin ensimmäistä kertaa vuoteen todella päissäni. En varsinaisesti juhlistanut tavoitteen täyttymistä enkä oikeastaan mitään muutakaan. Päätin kai vain, että nyt on hyvä hetki hieman ”nollata”. Idea tuntui toteutushetkellään hyvältä.

Sitähän se ei tietenkään ollut. Olen huomannut sen aiemminkin, ja täälläkin siitä muutamaan otteeseen puhunut, että alkoholi ei yksinkertaisesti sovi minulle nimenomaan siksi, että se saa mieleni maahan, usein jopa päiviksi. Jos tämä nyt siitä johtuu (ja miksipä ei johtuisi), niin kestoltaan tämänkertainen harmaus on kyllä varmaan jo jonkinlainen ennätys.

Tämä toimikoon jälleen hyvänä muistutuksena, että minun todellakin on syytä vältellä humalatilaa. Ehkä uusi vuoden tauko tuostakin huvista voisi olla paikallaan…

Positiivisuus kunniaan 

Päätin kuitenkin jälleen katsella niitä asioiden hyviä puolia. Vaikka fiilikset ovat olleet mitä ovat, ei pornon katsominen ei ole kuitenkaan käynyt edes mielessä. Siitä itselle iso plussa. Tämän lisäksi olen nyt ylhäällä ja matkalla Helsinkiin. Parempi sekin kuin että makaisin kotona. Neljältä pitäisi olla Unioninkadulla Bassoradion haastattelussa, ja illalla on vielä keikka Vantaalla. Ja niin, kaipa jonkinlainen saavutus on myös se, että sain vihdoin kirjoitettua myös tämän postauksen.

Joten kaikesta alakulosta ja harmaudesta huolimatta, kyllä s tästä. Kirjoittaminen jatkuu, mutta omaan tahtiin, postaus ja askel kerrallaan. Kuten myös tämä toipuminen ja sen paljon puhutun merkityksellisen elämän syrjästä kiinni ottaminen.

Ensi kertaan.

PS. En tiedä auttaako tämä kirjoittaminen vai mitä, mutta jotenkin tuntuu, että on jo hieman parempi.

 

23 thoughts on “Päivä 107: Toimettomuuden harmaa suo

  1. Järjettömän hieno leffa pistää aina pääkoppaan eloa ja ravistelee ihanasti sielun palasia kohdalleen. Isäni Toni Erdmann, suosittelen lämpimästi! 😚

    Liked by 1 henkilö

    • Ok, leffasuosituksiahan on aina kiva saada! Taisi tulla juuri ensi-iltaan, jos oikein muistan. Itse olenkin kyllä hieman väsynyt scifiin ja kaikenmaailman toimintarymistelyihin joita on tullut viime aikoina ahmittua, joten laatudraama voisi olla ihan poikaa. Laitetaas siis korvan taakse.

      Tykkää

  2. Masennukselle tuo minusta kuulostaa. Sen ajatuksen välttäminen voi johtua siitä että masennus on aika epämääräinen käsite. Porno ja addiktio on kiinteitä käsitteitä joten ne on ratkaistavissakin.
    Eilisessä IS:ssä oli hyviä artikkeleita masennuksesta ja mitä masentuneelle EI PIDÄ sanoa. (Vaikken IS:ää minään tieteellisenä julkaisuna pidäkään 😂, hyvin konkreettista tietoa)

    Jos nuo oireesi johtuvat masennuksesta, elämänhallinnalla tai tsemppaamalla ne eivät siitä parane. Pelkään että sinulla alkaa nyt rankempi vaihe kuin tuo lakko itse, mutta luotan saarnaamisen sijasta että osaat tehdä oikeat ratkaisut.

    Olet kuitenkin saanut hirveästi aikaan! Sadan päivän lakko, muutto (itse en jaksaisi ja tiedän mistä puhun kun olen aikuisiällä muuttanut 20 kertaa ja niistä kahdesti maasta toiseen.) ja siihen vielä työt päälle! Toisaalta jos olet vähän toiskuntoinen nuo rutistukset ovat saattaneet syödä paljon voimaa ja nyt tarvitset latausta. Minulle tulee äkkiä mieleen luonto, metsässä samoilu ja puiden halailu. Ota kaverin koira mukaan.

    Lue ihmeessä se Neil Hardwickin kirja ”Hullun lailla”, varmaan saa kirjastosta. Se on ihan hauska vaikka on masennuksesta ja hivenen itsetilitystä, mutta hänen tilanteeseensa pystyy samaistumaan. Ei ole edes paksu ja helppoa luettavaa kaiken tieteellisen tekstin jäljeen.

    Liked by 1 henkilö

  3. Tuli muuten mieleen että jaksamiseen voi vaikuttaa vuodenaikakin, onko sulla taipumusta kaamosmasennukseen? Sitten vaan valolampun ostoon ja aamulla nautit kahvit lampunvalossa 30minsaa.

    Oletko mittauttanut koskaan kilpirauhasarvosi? Itsellä on todennäköisesti lopun elämän lääkitys, kilpirauhasen vajaatoiminta.
    Kaikki elimelliset viat kannattaa tutkia ennenkuin alkaa hoitaa psyykeä.

    Liked by 1 henkilö

    • Valolamppu löytyy, kuten myös d-vitamiinipurkki. 🙂 Kilpirauhasen vajaatoimintaa ei ole taidettu mitata, en ainakaan muista että olisi.

      Tykkää

  4. Itse vedän d-vitamiinia 50µg päivässä ainakin talven ajan.
    Kaikki asiat kannattaa hoitaa valoisaan aikaan, ulkona on aina enemmän Luxeja kuin sisällä.

    Liked by 1 henkilö

  5. Pystyn niin samaistumaan mainitsemiisi asioihin kuten just toimittomuuteen, mikään ei huvita, tekis mieli makoilla vaan sängyssä jne. Kuten aikasemmin sanoin niin välillä on sellanen olo että on ne ”supervoimat” ja kaikki tuntuu mahdolliselta, taivas on vaan rajana -fiilis mutta välillä on just vastaava olotila mitä kuvailit.

    Kokemuksesta voin sanoa että masennus/ahdistus pornoaddiktion lopettamisessa on aika yleistä. Välillä on niitä kausia kun elämä hymyilee ja välillä kaikki tuntuu olevan harmaata eikä millään ole mitään väliä. Mielestäni se on ihan normaalia tässä prosessissa, ehkä se tietyllä tavalla kuuluu siihen. Joka tapauksessa nyt pornon lopetettua, olisi hyvä saada jotakin asioita täyttämään se ”kuoppa” joka ennen koostui pornosta. Tää on erittäin tärkeetä addiktoiden lopettamisessa. Jos koet ittes masentuneeks nii hae ihmees ammattiapua siihen. Se ei todellakaa oo mikää häpeä. Jos saa oikeanlaista/hyvää apua niin siitä on hyötyä niin tässä prosessissa kuin muutenkin elämässä. Mielenterveys on yhtä tärkeä osa terveyttä kuin fyysinen terveys.

    Tässä muutamia vinkkejä kokemuksesta mitkä oon havainnu ylläpitävän/parantavan elämänlaatua, toimii ihan yleisestikin ilman että olisi pornoaddiktiota:

    Suosittelen hankkimaan elämään jotakin ruutinia/säännöllisyyttä, joka tuo iloa, merkityksellisyyden tunnetta ja tasapainoa elämään. Se voi olla harrastus/työ/opiskelu. Käsittääkseni työsi ei ole säännöllistä ”nine-to-five job” joten ehkä jokin muu voisi tuoda rutiinia elämääsi. Toivottaavasti koet työsi myös mieluisaksi 🙂

    Myös sosiaalisten suhteiden ylläpito (ja mahdollisesti laajentaminen) on enemmän kuin hyväksi! Ole niiden ihmisten kanssa joiden seurassa viihdyt, tutustu uusiin ihmisiin.

    Tutustu myös itseesi! Tutki itseäsi ja pohdi syvällisesti. Mieti mistä oikeasti nautit ja pidät, mistä et, onko sinulla joitain tunnelukkoja, onko elämässä jokin toimintamalli, joka rajoittaa elämääsi? Suosittelen myös tekemään tunnelukko testin netissä ja lukemaan Tunnelukkosi -kirjan. Skeematerapiaan perustuva kirja suomalaiselta huipputerapeutilta, jonka kirja on saanut paljon hyvää palautetta. Voin allekirjoittaa väitteen noin 80 sivua lukeneena että vaikuttaa hyvältä kirjalta 🙂
    http://www.tunnelukkosi.fi/

    Tunnista myös tilanteet/toimintamallit/ajatukset, jotka tuovat pahaa oloa/masennusta/negatiivista ajattelua. Olet maininnutkin jo humalahakusen juomisen, hyvä niin 🙂 Mieti mitkä asiat vähentävät onnellisuutta. Mikä saa pahan olon – ootko havainnu jonkun tietyn kuvion, josta paha olo lähtee liikkeelle. Kannattaa myös tutustua mindfullnessiin/joogaan tms, jossa tarkoitus on rentoutua, vähentää stressiä ja kasvattaa tietoista läsnäoloa ja siten parantaa hyvinvointia.

    Terveellinen elämäntapa. Ruokavalio ja liikunta vaikuttaa hyvinvointiin triviaalisti. Tee pieniä muutoksia aluksi niin ettei ole liian isoa kynnystä eivätkä muutokset ole liian rajuja. Aloita ihan pienistä asioista, vähän kerrallaan.

    Yllä tuli mainittua muutamia asioita, jotka itse olen havainnut lakkoilun aikana hyödylliseksi. Eikä tarvi olla pornoaddikti, ihan kuka tahansa mielestäni voi kokea nuo asiat hyödyllisiksi. Mutta tiedän kyllä, kaikki tuo mitä sanoin on helpommin sanottu kuin tehty. Siksi onkin erittäin tärkeetä, että otat PIENIÄ ASKELEITA kerrallaan. Jos yrittää heti aloittaa täysdieetin, 4 krt viikossa salille, 2krt lenkille, siihen vielä työ, kaverit, hauskanpito ja rentoutuminen… ja hups olo onkin aika väsynyt ja sitä kautta negatiivinen mylly on valmiina pyörimään t kokemus. Ota siis pieniä askeleita, tee vähän kerrallaan niin on matalampi kynnys aloittaa. Mulla ainakin rutiininomaisuus on se avaintekijä, että jaksan olla motivoituneempi ja sitä kautta se näkyy hyvinvoinnissakin.

    Lisäksi jos kyse on oikeasti masennuksesta, niin kannattaa se hoitaa ammattilaisen kanssa. Masennus on oikeasti sairaus, jota tulee hoitaa niin kuin mitä muutakin tahansa sairautta. Eikä siinä ole mitään hävettävää. Jos kuitenkin tunnistat itsessäsi masennuksen, ja ammattilainen on kanssa samoilla linjoilla ja pääsyt lääkityshoitoon niin pro tip: SSRI/SNRI tappavat seksihalut täysin ja tekevät muutenkin ”tunteettomaksi”, parempia lääkkeitä on MAO-estäjät. Joka tapauksessa masennuksen hoitoon tehokkainta varmaa on kombinaatio terapiaa, liikuntaa ja ehkä lääkitystä. Lisäksi hyvä seura ja iloa tuottavat asiat + kaikki mitä tuossa yllä mainitsin.

    Kaikkea hyvää kuitenkin sulle, toivon että noista vinkeistä olisi jotain apua. Aina voi kokeilla ja katsoa mikä itsellä toimii! Muista, että tähän prosessiin kuuluu huonotkin jaksot, mutta jos se jatkuu yhtään pidempään niin hae ihmeessä apua.

    Liked by 1 henkilö

    • Juu näinhän se on. Noita juttuja olen ajatellut itsekin ja niistä tännekin kirjoittanut. Vaan: helpommin kirjoitettu kuin tehty!

      No, ehkäpä tämänkertainen yhä jatkuva kuoppa lopulta saisi minut tajuamaan, ettei tosiaan kannata juoda.

      Noihin lääkkeisiin mulla on vähän negatiiivinen suhtautuminen. Moneen otteeseen niitä on määrätty ja olen niitä syönyt, enkä ole lainkaan varma onko niistä ollut mitään apua. Enemmänkin vaan ehkä just turruttaneet oloa. Mutta ne onkin tainneet aina olla nimenoaan noita SNRI-lääkeitä.

      Mutta juu, tällaista ylös-alas -liikettähän nämä prosessti monesti varmaan on. Eiköhän se tästä.

      Tykkää

  6. En väitä että kaikilla, mutta olen taipuvainen uskomaan että monilla masennus koostuu itsevihasta, vääränlaisesta häpeästä ja ylipäätään väärästä, kielteisestä, armottomastakin suhtautumisesta omaan itseen. Näiden vastakohta olisi rakastava ja armollinen suhde omaan itseen. Siis tila jossa alitajunta viestii kauniita ajatuksia ja asenteita ja tekee elämästä kevyempää. Kuinka tuohon jälkimmäiseen tilaan sitten pääsisi jos on sisäistänyt enempi tuollaisen ensin mainitun meiningin? Siinä riittää pohtimista.

    Addiktion kehittäminen ja siitä mielihyvän ja ”turvallisen” rutiinin hakeminen oli monelle ensin kokeiltu sivuraide, jolla pää matkusti seinään jos toiseenkin. Samalla kenties häpeän ote vain kiristyi ja viha, pettymys jopa katkeruuskin pakkautuivat yhä tiiviimpään muotoon sydämen salatuihin sopukoihin. Kun lumelääkkeistä on luovuttu, päästään pikku hiljaa työstämään paettuja ja joskus nimettömiäkin tunteita. Kivuliasta? Kyllä, mutta mikä valtava muutoksen, toivon ja rakkauden mahdollisuus tästä avautuukaan. Iloa ja voimia kaikille toipujille!

    Liked by 1 henkilö

    • Olipas hyvin sanottu! Ainakin omalla kohdallani tuo pitää täysin paikkaansa. Suhtautuminen omaan itseen on jo vuosia ollut todella armoton ja kielteinen. ja ajoittain tuo kielteisyys itseä kohtaan on kasautunut raskaaksi pettymykseksi tai tiivistynyt puhtaaksi vihaksi.

      Tuo toisenlaisen suhtautumisen saavuttaminen onkin varmaan juuri todella oleellista tällaisten asioiden hoidossa. Vaikka en vielä ole mitään psykoterapiaa aloittanutkaan, voisin kuvitella, että yksi asia mihin siellä keskitytään on juurikin tuo.

      Siihen, että alitajunnan tai tietoisenkin mielen tuolla tavalla saisi viestimään niitä kauniita ajatuksia kielteisten sijaan, voi varmasti myös itse opetella. Luulisin ainakin. Mutta se vie ja vaatii kyllä rutosti aikaa, sitä paljon puhuttua armollisutta ja tietysti myös kärsivällisyyttä. Varmasti myös keinot millä tavalla tuon voi saavuttaa, riippuvat täysin ihmisestä.

      Toisillahan tuollainen positiivinen suhtautuminen asioihin ja elämään on luonnollinen osa itseä. Meidän, joilla se ei ole – tai joilla se on tässä matkan varrella kadonnut jonnekin – on ehkä tosiaan vaan, kuten sanottua, opetaltava ajattelemaan toisin.

      Itsellä jooga ja meditaatio, liikunnan lisääminen, kannustavien ja tukevien ihmisten seuraan hakeutuminen, jonkinlaisen säännöllisyyden ja rutiinin saaminen tähän arkeen ja toki se psykoterapian aloittaminen ovat nyt tässä sellaisella mahdollisten asioiden listalla. Kunhan vain saisi aikaiseksi ja pääsisi ensin ulos ja ylös…

      Tykkää

  7. Moikka,

    Olen lukenut blogiasi säännöllisesti, mutta kommentointi on jäänyt. Halusin vain tulla sanomaan, että kiitos hienoista teksteistä, tieteellisestä ja samalla omakohtaisen herkästä lähestymisestä addiktioon sekä ihanan huolitellusta kielestä. Itsellä ei ole mitään pornoa vastaan, mutta voisin kuvitella, että siisti ulkoasu ja asiallinen kieli saisi jonkun ennakkoluuloisemmankin lukemaan tätä.

    Onnea ensimmäisestä sadasta! Paljon voimaa ja myötätuntoa itselle jatkossa! Olisi ihan huippua nähdä sut teatterissa omassa elementissäsi, kun ainakin komiikkajutuille nauran aina. Valoisia ja toiveikkaita ajatuksia jatkoon! Upeasti olet jo onnistunut muuttamaan elämääsi. 🙂

    Liked by 1 henkilö

  8. Mikä olo nyt?
    Jos masennus jatkuu yli kaksi viikkoa ( valolampusta huolimatta) hakeudu avun piiriin! Yksin ei ainakaan kannata jäädä, ajatukset kiertävät kehää ja siitä ei ainakaan mitään hyötyä ole.

    Masennukseen liittyvästä lääkityksestä ja epäluuloista kannattaa keskustella lekurin kanssa.

    Mutta älä jää yksin!

    Liked by 1 henkilö

    • Yhä varsin huono, mut toisaalta tuon facebookista-poistumis -päätöksen myötä ehkä hieman helpottunut ja vapautunut.

      Mutta juu, torstaille on yksittäisaika tutulle psykologille, jonka luona kevään kävin jutteleen. Kyl se tästä.

      Tykkää

  9. Itse tajusin miksei terapia kohdallani toimi. Minä en pysty luottamaan ihmisiin, miksi olisin niin hullu että luottaisin henkilöön joka tietää asioita joilla hallita minua. Kohdallani terapeutin pitäisi olla varsinainen fakiiri.
    Olen myös skeptinen koko psykiatriaa kohtaan. Jotenkin tuntuu ettei se ole vielä kovin kehittynyt tieteenala. Ristiriitoja aiheuttaa myös erilaiset koulukunnat psykiatriassa. Sitäpaitsi en varsinaisesti usko sieluun, niin silloinhan kaikki on vain kemiallisia ja neurologisia toimintoja ärsykkeiden perusteella. Kylmää vai mitä?

    Olen myös vähän skeptinen käyttäytymistieteitä kohtaan, psykologiaa. Olen ollut psykologisissa testeissä työpaikkaa hakiessa. Sain mm. Tietää että jos jollain ihmisellä on ollut turvaton lapsuus hän piirtää tiettyyn laatikkoon tietynlaisen kuvan. Samoin intin psykologisessa testissä henkilön tuloksia verrataan jo töissäolevien tuloksiin, sopiiko henkilö porukkaan. Ei siis ole kysymys mistään tietyistä henkilön luonteenpiirteistä.
    Testissä itsessään on helppo huijata jos tietää millaisia tuloksia halutaan. Loppuyhteenvedossa kaikki on testattavan omia sanoja moneen kertaan toistettuna vähän eri tavalla. I’m not impressed..

    Asiasta toiseen, sain tänään imuroitua koko kämpän, höyrypestyä keittiön lattian ja vietyä roskat. Olo on kuin henkilöllä joka vuosien työn jälkeen saa haluamansa palkankorotuksen ja ylennyksen! 😊

    Liked by 1 henkilö

    • En osaa noihin kommentoida muuta kuin että itsellä on kyllä luottamus psykologiaan ja psykiatriaan tieteenaloins. Tuohon jälkimmäiseen iso peukku!

      Tykkää

    • Oma kokemus on että ”terapiatyö” tehdään enimmäkseen itse. Kukaan ei voi lopulta ajatella, eikä oikoa ajatuksia ja toimintatapoja toisen aikuisen ihmisen puolesta. Sikäli maailmankuva tai koulukunta ei liene este. Luottamus on toki saavutettava.

      Tästä tuli mieleen liittymättä suoraan terapiaan, että ihmiselämässä on aina monia henkisiä prosesseja jotka vaan ottavat oman aikansa. Ihmisellä on myös usein tarve itse suorittaa, pyörittää, hoputtaa, hallita ja vauhdittaa näitä pitkäveteisiä havahtumisia ja muutoksia. Pitäisi uskaltaa myös vaan olla, kuunnella ja iloita matkasta, ilman tehokkaan individualistisen aikaansaamisen harhaista tekemisen meininkiä.

      Liked by 1 henkilö

  10. Alkoholilla, tai millä tahansa (kuten pornolla ja roskaruuan syömisellä) nollaaminen tuntuu olevan aina haitallista. Mullakin tulee aina jossain kohtaa kuntoutumista vastaan se ”let loose”-ajatus, että voihan sitä nyt vähän edes palkita itseään jollain muulla turruttavan eskapismin muodolla, koska kuitenkin näin pitkään ollut kuivilla. Harmittavan usein tuollainen periksi antaminen tuntuu vajottavan takaisin alkuperäiseen kierteeseen, joten nykyisin pyrin välttämään kaikkea turruttavaa nollaamista ja eskapismia kuin ruttoa.

    Opettelinkin nollaamaan ns. terveellisin ja stimuloivin keinoin, kuten uudelleen aloittamalla raskaan liikunnan (puntti ja juokseminen) sekä meditoinnin avulla. Kirjat sekä hyvät elokuvat ja tv-sarjat kontrolloiduissa määrissä toimivat myös. Ylipäätään kaikki itseään kehittävä nollaava toiminta tuntuu toimivan parhaiten, kun ei jälkeen päin ajaudu morkkikseen.. Ehkä viimein vaikka liikunnan pariin pakottautuminen toimisi myös sinulla? Punttiohjelmasta tai juoksemisesta saa hyvin rutiinia luotua ja kun tuloksia alkaa tulemaan, niin saattaa mielialakin kohentua.

    Liked by 1 henkilö

    • Terveellisin, stimuloivin ja kehittävin keinoin itsensä nollaaminen. Ostan tämän. 🙂 Kai se niin on, että jos tuollaiset turruttavat aktiviteetit ovat omiaan ajamaan ihmisen ikävään kierteeseen, niitä kannattaa välttää. Ulkopuolisen silmin se voi näyttää vain itsensä kiusaamiselta, vaikka päinvastoin tarkoituksena voi olla nimenomaan voida paremmin.

      Tietysti pakottaminen ja liiallinen eri asioista kieltäytyminen kerralla ei tietenkään välttämättä ole aina fiksua. Itsellä kyllä tuo liikunnan pariinpakottautuminen voi tässä vaiheessa kyllä olla hyvästä. Tavoitteenahan on, että se olisi luonnollinen osa arkea. Sellainen asia johon ei tarvitse itseään pakottaa, vaan jota haluaa tehdä, ja josta tietysti saa iloa ja energiaa.

      Tykkää

      • Taimi ry:llä oli ainakin jossain vaiheessa ohjattuja kuntosalivuoroja ja ryhmäliikuntatuntejakin pelkän tosi edullisen jäsenmaksun hinnalla.

        Liked by 1 henkilö

Kommentointi on suljettu.