Päivä 84: Terveisiä sairaalasta!

Noin pari kertaa vuodessa selkäni vinksahtaa oikein kunnolla. Pahimmillaan seison täysin vinossa. Noina hetkinä ei oikein voi istua, seistä eikä maata, jokainen asento kun tuntuu olevan toista pahempi. Ajan kanssa kipu ja jumi kuitenkin väistyvät, ja yleensä kärvistellä täytyy parista päivästä pariin viikkoon.

Viime sunnuntaina sukkaa jalkaan laittaessani(klassikko) tunsinkin sitten varoittamatta ja pitkästä aikaa tuon tutun vihlaisun alaselässäni. Tiesin, että nyt se on menoa. Kaikesta huolimatta nappasin pari buranaa naamaani ja suuntasin Huurteen treeniklubille Kalevaan.

Onnekseni jumi ei ollut pahimmasta päästä. Keikkailta oli tuskaa, mutta jo seuraavana päivänä pystyin liikkumaan lähes normaalisti.

Päätin pysyä liikkeessä. Alkuviikon välttelin makaamista ja istumista ja venyttelin sen minkä selkä salli. Eilen hypätessäni junaan kohti Helsinkiä ja koomikoiden pikkujouluja olin jo melkein unohtanut koko homman.

Kunnes.

Asetuttuani junaan ja alkaessani riisumaan kenkiäni, tuntui kuin joku olisi varoittamatta iskenyt jonkinlaisen koukun alaselkääni ja vääntänyt. Vinkaisin ääneen. Kipu sumensi näkökenttäni. Tämä oli jotain aivan uutta, aivan kuin olisin saanut jonkinlaisen sähköiskun. Hetkeksi joka ikinen lihakseni jännittyi. Hetken ajan tuntui, että en kestä.

Sydän pampaten, hengitykseen keskittyen ja hiki otsalta valuen linkutin vaunun välitilaan. Tiesin, että seisominen on parempi kuin istuminen. Kävellessäni kuitenkin tunsin kuinka veri pakeni päästäni. Istua en enää kuitenkaan voinut, sen verran kipeää se teki.

Päätin, että jään Tikkurilassa pois ja suuntaan takaisin Tampereelle ja sairaalaan. Hetken aikaa toimintaani katseltuaan konduktööri päätti kuitenkin (vastusteluistani huolimatta) pysäyttää junan Hämeenlinnassa ja tilata minulle ambulanssin. Tämä oli ehkä varsin fiksu veto, koska sairaalaan päästyäni en pystynyt enää kävelemään enkä seisomaan.

No, loppu hyvin kaikki hyvin. Kolmen tunnin ja kahden kipupiikin jälkeen pääsin jatkamaan matkaani, jota en tietenkään tehnyt. Häntäluu koipien välissä palasin takaisin Tampereelle. Kirjoitan tätä siis yksiöstäni joten myönnettäköön, että otsikko on hieman harhaanjohtava

*  *  *

Että sellaista. Tämä oli tällainen pornoon tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan liittymätön pieni välikuuluminen. Ja lähinnä tiedoksi, että jos ei kirjoituksia lähiaikoina kuulu, niin voi johtua siitä, että keskittyminen ei ihan onnistu.

Täytyy kuitenkin sanoa, että ehkä kaikella sillä lätinällä tämän hetken täydellisyydestä, positiivisesta ajattelusta sekä kiitollisuuden tuntemisesta, joista tässä on viime aikoina tullut kirjoitettua(ja toki myös yritettyä käytännössäkin toteuttaa), on ollut jonkinlaista vaikutusta.

Yleensä selkäjumi nimittäin vetää mielen melko matalaksi. Nyt on kuitenkin jotenkin toisin. Päätin, että tällä kertaa en ahdistu tästä. Päätin, että nämä hetket todellakin ovat täydellisiä sellaisina kuin ne ovat. Ne ovat nyt hetken täynnä kipua, ja sukkien jalkaan saaminen saattaa viedä parikummentä minuuttia, mutta ainakaan en tuhlaa päiviäni enää pornon parissa. Parempaa tämä on kuin jumalauta se. Sitä paitsi, onpahan taas jotain mitä odottaa. Nimittäin sitä, että tämä on taas kerran ohi.

Eipä muuta tältä erää.  Hyvää viikonalkua kaikille.

selka

PS. Mä niin todellakin aloitan alkuvuodesta jonkun säännöllisen liikunnan. Olen kuullut että ehkäisee ihan kivasti tällaisia tapauksia.

 

12 vastausta artikkeliin ”Päivä 84: Terveisiä sairaalasta!

  1. Eihän lasketa lakon pilalle menoksi, kun leffassa tyyppi katsoi pornoa😀😀 Ei tosin aiheuttanut minkäänlaisia ”voi kun tekisi mieli katsoa” tunnetta. Tätä ”hairahdusta” lukuunottamatta lakko pitänyt loistavasti. Hyvää joulua ja jatkoa lakkoilijat.

    • Moi! Hyvä jos ei toiminut minkäänlaisena laukaisevana tekijänä. 🙂

      Tuollaiset ”lakon säännöt” varmaan määrittelee jokainen itselleen sopivaksi. Jos tuollaisia elokuvan seksikohtauksia – tai ylipäänsä paljasta pintaa – haluaisi täysin vältellä, niin melko hankalaksi voisi arki käydä. Seksiä kun tihkuu tänä päivänä vähän joka puolelta.

      Hauska joulua sinnekin!

  2. Epäreilua! Olet ääriavoimen uraauurtavalla kirjoittelullasi auttanut lukuisia (määrä kasvaa koko ajan), ja sitten kävi noin.

    Kipuaalloissasi rohkaisuksi: Takavuosina rankavaivan kivuliaasti iskettyä ja päiväkausia tuskin kävelemään päässeenä pelkäsin, että vetreille ajoille saisi heittää pysyvästi hyvästit. Höpö höpö. Vaiva parani, mutta uusiutumisen estäminen on edellyttänyt uudenlaisten kävely-, istumis-, nostamis- ym. liikkumistapojen käyttöönottoa.

    Kannustan jälkikommenttisi toteuttamiseen. Tasapainoinen liikunta tekee hyvää myös kirjoitustesi aihesuunnalla. Rääkkien sijasta kannattaa kokeilla lajeja, joista mieli ja keho oikeasti tykkäävät.

    • Joo, kyllä tää ohi menee. 🙂

      Koulussa tutustuttiin yhden esiintymiskurssin osana sellaiseen asiaan kuin Alexander-tekniikka. Siinä just keskityttiin just noihin kehon asentoihin ja opeteltiin mm. miten istutaan, kävellään ja nostetaan asioita ”oikein”. Täytyy ehkä vähän muistutella mieleen.

      Mutta juu. Tuo liikunnan aloittaminen ja eritoten juurikin sen oikean, mieluisen lajin löytäminen… Siinäpä todellakin alkuvuoden pieni proggis ja tavoite.

  3. Olet kyllä huippu! Taas olo helpottui kun luin blogikirjoituksesi. On tämä kyllä välillä tuskaa, mutta tuosta asenteesta pitää vain saada kiinni: kaikki on parempaa kuin se vanha! Myös tämä tuska on käytävä läpi, jotta siihen päämäärään pääsee.

  4. Suosittelen erittäin lämpimästi yin-joogaa. Tämä joogan muoto nimittäin on tarkoitettu juuri nikamien ”venyttämiseen” ja ainakin itsellä ko. joogan aloittamisen jälkeen ei ole ollut näitä toimistotyöntekijöille tyypillisiä hartia-, niska- ja selkäkipuja ollenkaan!

    Sitäpaitsi yin-jooga on niin rentouttavaa, että se on lähes meditatiivista. Auttaa myös hyvään mieleen siis. 🙂 (Fyysisesti niin helppoa, että jopa mun yli kuuskymppinen mutsikin käy siellä säännöllisesti.)

    • Ok, täytyy kokeilla! Joogan puolelta on tutuksi tullut lähinnä tuo astanga, joka on melko fyysistä, mutta tuolla joogasalilla jossa olen käynyt on tarjolla kyllä myös tuota yin:iäkin. (Kuten myös hathaa ja kundaliinia ja pilatestakin.)

      Olen itse tykästynyt tuohon joogaan just siksi kun siinä yhdistyy kivasti nuo fyysisyys ja jonkinlainen henkisyys/meditatiivisuus. En ole monest siellä käynyt, mutta silloin kun sinne on jaksanut vääntäytyä on tehnyt kyllä hyvää.

      • Joo astanga on krhm…aika haastavaa. Ja yin kerran viikossa riittää pitämään paikat vetreinä, eli ei ole aikataulullisestikaan ylitsepääsemätöntä. 🙂

  5. Ikävää että pikkujoulut jäivät välistä. Toivotaan että selkäkipu siitä asettuu eikä enää jouluna vaivaisi pahemmin. Yksi selkävaivoista kärsivä kaverini käy joogassa ja kahvakuulassa, vahvistaa kivasti keskivartalon lihaksia. Itsekin pitäisi vuodenvaihteen jälkeen koittaa aktivoitua taas liikuntaan enemmän, koiria tulee toki lenkitettyä, tosin pitempiä lenkkejäkin voisi tehdä, mutta kyllähän tuon kävelyn lisäksi kaipaa jotain muutakin. Liikunta nostaa myös mielialaa, ja sen parantaminen on tässä nyt muutenkin vähän työnalla. Aiemmin olen tehnyt kotona fitness blender:n (löytyy mm. youtubesta) 4 viikon ohjelman, nyt voisi ottaa 8 viikon mittaisen tavoitteeksi.

    • Sepä just, kun tuo säännöllinen liikunta ihan tutkitusti toimii masennukseen ja mielialaan todella piristävästi, niin eihän siinä voi kun voittaa. Nykyään se on vielä aina sellainen efortti aloittaa tai lähteä johonkin, ja siitä ottaa pieniä paineitakin, että nyt pitäisi taas tehdä jotain, mutta kunhan sen saa luonnolliseksi osaksi arkea, niin sit siitä ainoastaan varmaan vaan nauttii.

  6. Aina liikunnan tärkeys muistuu mieleen kun selkä tai niska vihoittelee ja viisaudenhampaiden tarkka harjaaminen kun hammaslääkäri kertoo reiästä. Toivottavasti olo pian helpottuu ja liikunta auttaa välttämään kipuja ensi vuonna! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *