Päivä 55: Teinipornon häiritsevä maailma

Joillakin saattaa olla sellainen mielikuva, että nettipornossa esiintyy ainoastaan isotissisiä, silikonilla pumpattuja, ruskettuneita ja töröhuulisia blondeja. Eräänlaisia uhkeita amatsooneja. No, onhan siellä niitäkin, mutta monen muun tavoin en itse ole koskaan pitänyt tällaista kuvastoa varsin kiihottavana. Päinvastoin, jonkinlainen kokemattomuus ja viattomuus on aina ollut se mikä iskee minuun.

Tämän suhteen ei onneksi ole tarvinnut kantaa huolta siitä, että materiaalia täytyisi etsimällä etsiä. Nykyisen nettipornon maailmassa tuntuu nimittäin pätevän sanonta ”mitä nuorempi ja tuoreempi, sen parempi”.

Yhden maailman suosituimman pornosivuston Pornhubin julkaisemien tilastojen mukaan hakusana ”teen” on vuodesta toiseen sivuston kaikkien haetuimpien pornohakusanojen joukossa. Yleensä se on se kaikkein haetuin. Teiniporno itsessään ei toki ole mikään selvärajainen pornokategoria siinä missä esimerkiksi bondage tai gangbang, mutta se antaa lupauksen siitä, että siinä esiintyvät naiset tai tytöt ovat iältään hyvin nuoria.

Tässä ei tietysti sinällään ole mitään uutta. Nuori ikä on varmasti aina ollut pornossa eduksi (eritoten jos naisista puhutaan), mutta jotenkin tuntuu, että viime vuosina jonkinlaiset nuoruuteen, kokemattomuuteen ja viattomuuteen liittyvät pornosivustot ovat aina vain kasvattaneet suosiotaan. Ja kuten muissakin kategorioissa, myös teinipornossa tietynlainen äärimmäisyys on alkanut vallata sijaa.

Lapsellista touhua 

On lailla kiellettyä kuvata, ladata, tai pitää hallussa pornografista materiaalia, jossa näyttelijät ovat alle kahdeksantoistavuotiaita. Kuitenkin se, että näin annetaan ymmärtää, ei ole. Tarkoitan, että vaikka monilla pornosivustoilla näyttelijät ja mallit ovatkin 18-vuotiaita tai yli, monet visuaaliset vinkit antavat viitteitä jostain aivan muusta.

Kuvagalleriassa tai videoklipissä esiintyvällä tytöllä voi olla esimerkiksi hammasraudat, pehmoleluja ja tikkari suussa(tai ties missä tahansa muussa aukossa). Hänet on voitu myös pukea perinteiseen koulutyttöasuun. Myös mahdollinen lavastus tai huone saattaa olla sisustettu kuten pikkutytön huone. Siellä voi olla lisää pehmoleluja, koulutarvikkeita, ja muuta selvästi lapsen maailmaan kuuluvia vihjeitä. Oma lukunsa ovat myös erilaiset virgin-kategoriat, joissa oletettavasti muka koskemattomat tytöt antautuvat ensi kertaa miehelle tai useammalle kameran edessä.

Tällaisten sivujen tai sivustojen  nimissä ei myöskään yleensä esiinny sellaisia muuten pornosta tuttuja ja alentavia termejä kuten ”slut”, ”bitch” tai ”whore”, vaan enemmänkin viattomuutta ja lapsellisuutta kuvastavia, kuten ”sweet teens”, ”teen cuties”, tai ”small”, ”innocent”, ”petite” tai ”tiny”. Kohtauksen mahdollinen löyhä tarinalinja tai dialogi voivat myös liittyä siihen, että tyttö on kokematon, tai ettei hän jollain tavalla ole vielä tarpeeksi ”kypsä”. Käyttäytyminen on epävarmempaa ja kömpelömpää kuin ns. perus hardcore-pornossa. Tämä voi olla näyteltyä, mutta toki aitoakin, jos kohtauksessa esiintyy aidosti kokematon ja alalle vasta tullut tekijä.

Kirjassaan Pornland – How Porn has Hijacked Our Sexuality pornoon erikoistunut sosiologian ja naistutkimuksen professori Gail Dines kutsuu tällaista pornoa nimellä pseudo-child pornography(PCP). Vapaasti ja vähän kökösti suomennettuna tämä voisi olla feikki- tai muka-lapsiporno. Hänen mukaansa tällaisilla sivuilla nuoria naisia aivan selvästi ”lapsellistetaan”.

Kun luin tämän ensimmäisen kerran, heitto kuulosti saman tien liioittelulta. Perus teinipornon vertaaminen lapsipornoon? Nyt menee kyllä vähän yli. Samaan aikaan tunsin oloni kuitenkin hyvin häiriintyneeksi ja epämukavaksi.

Tiesin nimittäin, että olin kaikkien näiden kuluneiden vuosien aikana viettänyt hyvän tovin moisen materiaalin parissa. Tätä vasten ei ollut ihmekään, että vastareaktioni oli niin vahva. Siinä oli selityksen makua. Eihän sellaista materiaalia, jota on itse katsellut ja josta on kiihottunut halua kutsua edes miksikään teko-lapsipornoksi.

Koska Dinesin mukaan porno, jossa käytetään lapsia on lailla kiellettyä, eivät tällaiset PCP-sivustot tietenkään käytä itsestään nimeä lapsiporno, vaan nimenomaan teen porn, teen sex tai muuta vastaavaa. Olkoonkin provosoiva, on termi mielestäni varsin perusteltu.

Ei yhtään sen kauniimpaa 

Vaikka kyseessä ovatkin ihaniin ja viattomiin kuvailuihin kuorrutetut, pinkeissä ja varsin värikkäissä vaatteissa viihtyvät ”naapurintytöt”, ei silti pidä erehtyä luulemaan, että näitä naisia tai tyttöjä kohdeltaisiin tässä genressä sen paremmin kuin muussakaan pornossa. Näissäkin videoissa naiset (tai teinit) nähdään yleensä yksinomaan vain miesten seksuaalisten halujen tyydyttäjänä, eivätkä ne raakuudessaan tai halventavuudessaan monesti jää lainkaan perus-hardcoren jalkoihin (näin ei ole tietenkään aina, mutta tämä tässä huomiona).

On myös syytä kysyä, että vaikka näyttelijät olisivatkin täysi-ikäisiä, kuinka moni 18-vuotias on todella täysin sinut itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa? Kuinka moni tuossa vaiheessa tietää  mitä elämältään ja seksiltä todella haluaa? Viime vuosina on ilmestynyt useitakin dokumentteja, jotka kertovat surullisia tarinoita nuorista tytöistä, joilla on ollut suuret ja varsin kermalla kuorrutetut kuvitelmat pornotähteydestä, mutta jotka ovat sitten pornoteollisuuden hampaisiin jouduttuaan menettäneet niin itsekunnioituksensa kuin jopa elämänhalunsakin.

Yhä edelleen on kysyttävä, että vaikka varmasti suurin osa ympäri maailmaa kuvatusta nettipornosta olisikin roolitettu näyttelijöillä, jotka ovat hommassa mukana omasta tahdostaan ja jotka saavat työstään palkkaa, mistä kukaan ikinä voi millään tavalla tietää mikä osa siitä netin ilmaisesta pornosta on juuri sitä materiaalia, jossa nämä asiat todella toteutuvat? Ihmiskauppa ei hävinnyt maan päältä kun orjuus Atlantin tuolla puolen aikanaan lakkautettiin. Se elää ja voi hyvin. Endslaverynow.org -verkkosivuston mukaan laittomasta seksikaupasta kärsii maailmanlaajuisesti joka vuosi 4,5miljoonaa ihmistä.

Tällaisia asioita ei tule mietittyä, koska niitä ei halua miettiä.

Teinipornosta todelliseen lapsipornoon 

Koko tämänkertaisen postauksen aihe tuli mieleeni kun luin viime keskiviikon (16.11.2016) Ilta-Sanomista jutun lapsipornosta. Jutun mukaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä esittävien kuvien ja materiaalin lataamiset ovat Suomessa viime vuosina selvästi lisääntyneet.

Keskusrikospoliisi sai viime vuonna noin 500 raporttia NCMEC:ltä (Amerikkalainen The National Center for Missing and Exploited Children), ja tänä vuonna raportteja on tullut jo vajaa seitsemän sataa. Jokainen tällainen raportti voi sisältää useita eri lapsipornon lataukseen liittyvä tapauksia. Pelastakaa lapset ry:n nettivihje sai puolestaan viime vuonna jopa 3 514 vihjettä epäillystä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvästä materiaalista. Nämä vihjeet sisälsivät yhteensä 51 822 kuvaa. Melkoisia määriä.

Tietenkään en väitä, että jatkuva pornon (tai edes teinipornon) katseleminen luo tai synnyttää suoraan haluja katsella lapsipornoa, mutta ehkä jonkinlainen porttiteoriakin on mahdollinen. Nettipornon ongelmakäyttäjien keskuudessa on nimittäin verrattain yleistä, että tietyn ajan kuluttua saattaa eksyä sellaisen materiaalin pariin, jota on aiemmin pitänyt vastenmielisenä. Kyseessä on niin sanottu turtuminen: Jotta saisi aikaan saman kiihottuneisuuden tilan, ei ajan myötä samankaltainen materiaali enää välttämättä kiihota. Sitä ajautuu etsimään jotain sykähdyttävämpää ja jännittävämpää – jotain kielletympää, jopa oman seksuaalisuuden suuntautumisen vastaista materiaalia.

Kirjaansa varten Dines oli haastatellut joitain seksirikoksista ja lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittuja, jotka kuvailivat asian edenneen heidän kohdallaan juuri näin. (Toki se, että tällaisissa asioissa ryhtyy sanoista tekoihin tarkoittanee sitä, että päässä täytyy todella olla jotain vikaa, että kyseessä jo muutenkin on varsin epävakaa yksilö. Silti.)

Huolestuttavaa on myös se, että niihin selvästi ja oikeasti alaikäisiä esittäviin gallerioihin voi nettiteinipornon maailmassa törmätä myös vahingossa. Itselläni näin on käynyt useammankin kerran. Tässä vaiheessa on itselläni (onneksi) iskenut aina samantien jonkinlainen paniikkireaktio: ”Apua, ei tällaista!”

Mutta mitä jos se ei iskekään? Mitä jos joku ei pystykään vastustamaan mahdollista kiusausta? Ja jos kerran tavallisessa netissä voi törmätä lapsipornoon, entäpä sitten tor-verkko, jonka käyttö mahdollistaa lähes täydellisen anonymiteetin, ja jonka lataaminen koneelle on vieläpä ymmärtääkseni varsin simppeli homma? Tunnetustihan tuossa deeb webissä on kaikenlaista laitonta materiaalia tarjolla mielin määrin.

Pitäisikö avoimesti myöntää, että kaikki ei ole ihan ok?

Vaikka kaikki selväjärkiset ja tolkun ihmiset eivät tietenkään hyväksy minkäänlaista alaikäisen seksuaalista hyväksikäyttöä, hyväksyvät monet kaikessa hiljaisuudessa siihen viittaavan, sitä esittävän kuvaston katsomisen. Eivätkä ainoastaan hyväksy, vaan katsovat sitä myös itse. Kun tähän kaikkeen on ottanut nyt hieman etäisyyttä, alkaa tuntumaan, että ehkäpä tämä ei olekaan ihan niin harmiton juttu minä olen sitä pitänyt, olkoonkin, että videot olisivat kuinka näyteltyjä ja feikattuja tahansa.

Sitä paitsi – kuten olen aiemminkin kysynyt – millaisen kuvan tämä kaikki antaa seksistä 10+ vuotiaille pojille ja tytöille, jotka mahdollisesti saavat tällaisesta kuvastosta sen ensimmäisen kosketuksensa ja oppinsa seksiin? Ei sen luulisi ainakaan helpottavan muun median jo valmiiksi luomaa painetta harrastaa seksiä mahdollisimman nuorella iällä, tai vahvistavan ajatusta siitä, että ehkä naisillakin on oma tahto –  että heidän ei välttämättä ole suostuttava kaikkeen mitä poika tai mies seksihommissa haluaa hänen tekevän.

Ehkäpä tällainen kuvasto kiinnostaa ja kiihottaa monia(miehiä), koska siinä toteutuu se ristiriita, joka todellisessa elämässä on lähes mahdoton yhtälö. Monet meistä (miehistä yhä) nimittäin tuntuvat salaa haluavan, että tyttöystävä tai kumppani olisi se tuhma lutka, joka on valmis kaikkeen, mutta samalla kuitenkin se kiltti ja kuuliainen naapurintyttö. Jonkinlainen viaton huora.

Yhäkään en kiellä nettipornon yleistyminen mahdollisia hyviä puolia. Sitä, että se on ehkä tuonut monille uusia ideoita makuuhuoneeseen tai toiminut jonkinlaisena seksuaalisuuden ”vapauttajana”, mutta olisiko kuitenkin aika ihan avoimesti – myös pornon ihanuutta toitottavien seksologien, tutkijoiden ja seksuaaliterapeuttien toimesta –  myöntää, että nykyisenkaltaisen nettipornon mukana on tullut myös lieveilmiöitä, jotka eivät ole ihan ok?

*  *  *

PS. Jos kiinnostaa, kannattaa lukea tuo mainitsemani Dinesin kirja, vaikka se onkin välillä vaarassa sortua pieneen saarnaamiseen, toistoon ja myös teemalliseen sekamelskaan. Kirjassa käydään ensin mm. (varsin viihdyttävästi) läpi sellaisten pornolehtijättien kuten Hustler, Penthouse ja Playboy historiat, ja sitten varsin suoraan ja inhorealistisellakin tavalla hypätään kuvaamaan kuinka vaarallista ja kuluttavaa nykypornossa näytteleminen voi naiselle kaikkine gagging- ja extreme-anaalikohtauksineen olla. Kirjassa käsitellään myös mm. yhteiskunnan pornoistumista, pornon ja rasismin yhteyttä sekä toki tässä postauksessa käsiteltyjä teemoja. Satunnaisesta raskaudestaan huolimatta herättävä opus yhtä kaikki.

8 thoughts on “Päivä 55: Teinipornon häiritsevä maailma

  1. Ootko tutustunut tohon otanvastuun.fi -sivustoon, joka on juurikin kohdistettu lapsipornosta/lapsista seksuaalisesti kiinnostuneille? Semmoinen sä et ilmeisesti ole, mutta se ehkä vois päteä ylipäätään pornoriippuvuuteen. Yks esimerkki aiheeseen liittyvistä auttavista sivuista – mitä mieltä?

    Liked by 1 henkilö

    • No juu, korostan vielä, että en todellakaan itse koe minkäänlaista kiinnostusta sitä kohtaan. Ja uskon – tai oikeastaan toivon – että se on silti häviävän pieni osa pornon käyttäjistä tai addikteistakin jotka näin tuntee. Mutta, sitä ei voi eikä pidä kieltää, että heitäkin on. En ollut kuullut tästä sivustosta, kiitti vinkistä. Päivitän tuon linkkejä-sivun tässä läihpäivinä, ja lisään ehkä tämänkin sinne.

      Tykkää

  2. Luin hän postauksen jo aamupäivällä ja teki pahaa. Tää on kummitellut mun mielessä pitkin päivää ja oon koittanut tätä postausta vaan työntää ajatuksissa sivuun.

    Mutta tässä nyt ajatus lähti pyörimään, että jos Toni on omalla pärställään hankalissa asioista alkanut puhua, kyllä mun täytyy edes nimimerkillä pystyä asia oikeasti myöntää ”julkisesti” koska vain niin siitä tulee mulle todellisempaa ja asiaa voin alkaa prosessoimaan.

    Aiemmissa postauksissa olenkin jo kertonut nykyisen mieheni olevan koukussa pornoon. Keskustelut on käynnistetty uudelleen, sen saralla ei mitään uutta. Mutta asia josta hänen kanssaan en (enkä kenenkään muun) ole puhunut ja joka vaivaa suuresti, on nimenomaan hakusanojen teen porn ja petite käyttö materiaalihaussa (selainhistoriasta selvinnyttä) ja se, mikä tästä tekee kuvottavaa , on se että mun teini-ikäinen tyttäreni asuu meidän kanssa. Eli mieheni on isäpuoli 14v kuvankauniille tyttärelleni.

    Yök! Nyt mahassa pyörii ja oksettaa tää kuvio!

    Mä olen tätä pyöritellyt päässä, enkä oikeasti tiedä, mitä ajatella!!! Ikinä, en ikinä, ole huomannut mitään väärää katsetta, asennetta tai muuta sellaista livenä kotona. Mutta ei ihmisen päähän näe, en mä, eikä kukaan muukaan tiedä mitä siellä liikkuu.

    Kertokaa mulle, miten mun pitäisi käsitellä tää asia?! Miten suhtautua siihen?! Uskoa porttiteoriaan tai edes siihen, että ajatukset liikkuu kotielämässä hyyyyvin väärään suuntaan? Koti on kuitenkin koti, siellä täytyy voida minunkin elää ilman että tarkkaillen tai ennaltaehkäisyn tilanteita, joissa paljasta pintaa näkyy tai puhutaan asioista, jotka väärässä mielessä kääntyvät!!!??? Saati tyttäreni! Tää on kuitenkin äitinä mun vastuulla.

    Hyi *ttu!!! Mä en osaa muuta sanoa tai kysyä teiltä…itseltäni joudun kysymään aina tän asian noustessa mielessä pintaan, että onko tää edes todellista, että mä oikeesti joudun elämässäni kohtaamaan tälläsiä kysymyksiä ja asioita?

    Kertokaa, varsinkin teinipornoa katsovat/katsoneet.

    Liked by 1 henkilö

    • Kannattaa tutustua miehen kanssa tuohon otanvastuun.fi sivustoon. Voisin myös suositella miehellesi lukemaan tämän Tonin postauksen koska se on tosi herättelevä. Tosin nyt miehesi näkee sun kommentin täällä ja se voisi olla vähän hankalaa. Koittakaa puhua asiasta, voitko kertoa miehellesi huolestasi? Itsekin olen teinipornoa katsellut ja olen myös katsomisistani huolestunut, miten se voi vaikuttaa ja mihin se voi johtaa. Tonilta tärkeä ja mahtava avaus tämä pornon ”lapsellistaminen”.

      Liked by 1 henkilö

      • Varmaan ainoa syy, miksi asiasta en ole puhunut, on se että menee niin tunteeseen. Mä en vielä ole kykenevä rakentavaan keskusteluun tästä aiheesta ja siksi on hyvin todennäköistä että sanoihin jotain peruuttamatonta.

        Miksi en tullut ajatelleeksi tän artikkelin näyttämistä? Loistava vinkki! Ehkä olin tuossa tunteessa niin sisällä, ettei se edes pälkähtänyt päähän. Ja tosiaan tässä vaiheessa on jo myöhäistä kommenttieni takia:/

        Tuo vinkkaamasi sivusto (kävin lukemassa sen) ei ehkä sovellu, se kun puhuu lapseen kohdistuvasta halusta ja ihminen joka suhtautuu ylipäätänsä skeptisesti ongelmaan ja sen olemassaoloon, ei ymmärrä luultavasti pointtia.

        Kiitos kuitenkin myötätunnosta ja kommentoinnista 😊

        Tykkää

    • Vaikka asia onkin vakava ja tällaisten juttujen suhteen on tärkeää ja tervettäkin olla huolissaan, täytyy myös varoa etteivät paniikki, pelko ja liiallinen, turha epäilys ala ottamaan valtaa. Helppohan se on tietenkin puhua kun ei ole omaa tytärtä tai tilanne ei kosketa silleen itseä. Ja toisaalta, mikä nyt on ”turhaa” epäilyä.

      Itse asiassa epäilyllehän on tässä tapauksessa syynsäkin, jos/kun miehesi teinipornoa tykkää katsella, mutta täytyy muistaa, että missään nimessä se ei suoraan tarkoita sitä, että hän olisi seksuaalisesti kiinnostunut tyttärestäsi. Toisen päähän emme voi nähdä. Voi olla, että hänellä ei ole lainkaan tällaisia ajatuksia, ettei se ole käynyt edes hänen mielessään – että hän siis osaa erottaa pornon, fantasian ja tosielämän. Voi toki myös olla, että hän on alkanut ajatella jotain tällaisia ja on itse siitä hyvin huolissaan.

      Kuten on ennenkin todettu, asioista täytyy puhua. Mutta kuten on myös todettu, se ei ole aina helppoa. Ja tässä on tietysti kyse hieman enemmästä kuin pelkästä pornon katselemisesta. Toisaalta, jos aihetta minkäänlaiseen epäilykseen aikuisen kiinnostuksesta alaikäistä kohtaan on, on siihen tietysti heti puututtava, mutta toisaalta jos tällaisesta alkaa syyttä syyttämään, ei voi tietää miten toinen sen kokee. Vaarana voi olla, että sanoo jotain peruuttamatonta, kuten itsekin tuossa yhdessä kommentissasi mietit.

      Niin monella muullakin elämän osa-alueella pahinta on kuitenkin ehkä se epätietoisuus. Se voi olla kavala kaveri. Kun ei tiedä asioiden oikeaa laitaa, voi joskus alkaa tulkitsemaan tiettyjä asioita ja toisen käyttäytymistä toisin. Pienet asiat voivat saada tarkoitustaan suurempia merkityksiä. Mitä enemmän aikaa kuluu ilman että asiasta puhutaan, voivat asiat omassa päässä kasvaa yhä suuremmiksi. Epätietoisuus alkaa kalvamaan sisintä pahimmalla mahdollisella tavalla.

      Ehkä – jos se tuntuu oikealta – voisit hyvin varovaisesti ottaa vielä kerran puheeksi huolesi liittyen miehesi pornon käyttöön, ja eritoten siihen, että yksi kategoria mitä hän katsoo on teiniporno. Ja että olet erityisen huolestunut koska samassa talossa asuu teini-ikäinen tyttäresi. Tämä on kuitenkin syytä tehdä mahdollisimman, miten sen nyt sanoisi, ei-kiihtyneessä tilassa. Mahdollisimman asiallisesti. Että pystyisi puhumaan asioista asioina. Helpommin sanottu kuin tehty.

      En nyt tiedä ihan itsekään mitä tässä yritän sanoa. Monesti olen tavannut antaa täällä jotain vinkkiä ja kannustusta – jonkinlaisia ohjeita – miten toimia pornon ja pornoriippuvuuden kanssa, lähinnä liittyen pornosta eroon pääsemiseen tai siitä erossa olemiseen. Nyt puhutaan kuitenkin tilanteesta josta ei itsellä ole kokemusta. Itse asiassa koska kukaan ei elä perheessäsi, tästä on kokemusta ainoastaan sinulla. En siis todellakaan väitä tietäväni miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia, mutta tällasita tuli nyt mieleeni.

      Vaikeita asioitahan nämä ovat. Toivon sydämeni pohjasta, että miehesi pääsee jossain vaiheessa pornosta eroon, ja että voisitte jatkaa elämäänne yhdessä, perheenä ilman sitä.

      Tykkää

  3. Hei Toni,
    Olen lukenut blogiasi. Nostat esille myös arkoja asioita. Olen kuitenkin saanut vaikutelman, että et täysin ymmärrä tai tiedosta, kuinka vaarallista porno kaikissa muodoissaan on sen käyttäjälle. Porno vääristää ja kierouttaa ihmisen mielen ja tämä vääristynyt ja kieroutunut ajattelutapa ja mieli vaikuttaa käyttäjässä pitkään.
    Kannustan Toni sinua ja myös muita tätä palstaa lukevia tekemään päätöksen ja jättämään pornon lopullisesti. Myös jonkin pituinen tauko masturboinnissa voisi olla paikallaan; uskon että tällä voisi olla mieltä ja ajattelua tervehdyttävä vaikutus. Käsittääkseni NO-FAP sivustojen käyttäjät toimivat usein näin. Itse olen avioliitossa. Kun lopetin kymmeniä vuosia jatkuneen pornon käytön ja masturbaation totaalisesti reilut viisi vuotta sitten, olen saanut uuden elämän.
    Blogissasi tuot hieman puolustelevasti esiin, että teinipornon käyttö on yleistä. Kirjoituksen sävystä jotenkin saan käsityksen, että sinä et pidä kovinkaan vakavana asiana, että katselet 18–19 vuotiaita tyttöjä. Mietiskelet myös että: ” Pitäisikö avoimesti myöntää, että kaikki ei ole ihan ok?” ja ” ehkäpä tämä ei olekaan ihan harmiton juttu”.
    Aiemmin sanoin pornossa pyörivälle lapsuuden ystävälleni (mies), että pornon käyttö ei tee kenellekään yhtään mitään hyvää. On sinällään totta, mutta varsinainen ”understatement”. Nyt suhtaudun asiaan jo jyrkemmin. TODELLAKIN kaikki ei ole OK, tämä ei ole harmitonta. Porno saa ihmisen välittämään ympäristöönsä vääristynyttä seksuaalista maailmankuvaa.
    Pornon käyttö vääristää ajattelun ja järkeilyn. Mieli jotenkin saastuu. Porno vie kohti yksinäisyyttä ja erakoitumista. Porno sairastaa käyttäjänsä. Porno myös estää oikeata parisuhdetta syntymästä, toimimasta ja kehittymästä. Porno on totaalista ajan väärinkäyttöä. Jos pornon käyttäjä ei tänään herää, seuraavaksi hän onkin jo 20 vuotta vanhempi ja aika on valunut hukkaan.
    Porno on erittäin vaarallista sen käyttäjälle, siitä pitää hankkiutua eroon. Kun saat lisää etäisyyttä pornoon, voit kyetä määrittelemään itsesi uudelleen, uutena ihmisenä. Silloin et määrittele itseäsi pahimpien perversioiden ja addiktioiden kautta, vaan löydät itsesi vapaana niistä.
    Tämän jälkeen voit lähestyä naisia, käydä treffeillä, leffassa, illallisilla, pitää kädestä, katsoa silmiin ja jakaa ajatuksia … Saat kokea itsesi kokonaiseksi, todelliseksi mieheksi.
    Tsemppiä kaikille.

    Liked by 1 henkilö

    • Hei!

      Kiitos kommentista. Oman kokemukseni pohjalta voin kyllä sanoa, että olen aika hyvin tiedostanut ja ymmärtänyt kuinka vaarallista, tuhoavaa ja ahdistavaa pornon käyttö voi olla. Ainakin henkilökohtaisella tasolla. Itse olenkin päättänyt jättää sen kokonaan. Tämä sata päivää on vain tällainen ensitavoite.

      En ole kuitenkaan täysin samaa mieltä kanssasi, tai sanotaanko näin, että mielipiteeni eivät ole aivan noin ehdotomia. Olen samaa mieltä, että porno voi aiheuttaa kaikkea tuota mitä kuvailet (ja minulle niin on aika lailla käynytkin), mutta uskon, että on myös niitä, joilla pornon katsominen ja käyttö pysyy hallinnassa. Mikä on sitten sitä ”hallinnassa” pysymistä, on tietysti hyvä kysymys ja vaikea määritellä. Eikä sitä aina itsekään huomaa. Ja väistämättähän se pornon kuvasto luo ja muokkaa käsityksiämme seksuaalisuudesta, mieheydestä ja naiseudeusta, eikä mihinkään hyvään suuntaan, joten olen kyllä samaa mieltä myös siinä. Osaltaan tuokin on ollut tässä kirjoitusten aiheena.

      Mutta siis. Itsellänihän se käyttö ei siis pysynyt hallinnassa ja aiheutti juurikin noita kuvailemasi kaltaisia ongelmia. Mieli on ”saastunut” ja parisuhdetta ei ole päässyt kehttymään jne. Ja koska tiedän, että meitä on todella paljon, olen sitä mieltä että tästä on hyvä puhua ja siksi tätä blogiakin pidän. Mutta väite että ”Porno on erittäin vaarallista sen käyttäjälle, ja siitä pitää hankkiutua eroon” ei vaan välttämättä päde kaikkiin.

      Saattaa olla, että välissä sävy on puolusteleva mutta ainakaan tarkoituksellista se ei ole. Tarkoitin noissa poimimissasi sitaateissa kyllä juuri ajatuksena tuota samaa, että TODELLAKAAN kaikki ei ole ok.🙂

      Mutta tavallaan olet kuitenkin oikeassa siinä mitä tulee noiden 18-19 -vuotiaiden tyttöjen katselemiseen. Sinällään en ehkä pidäkään sitä niin vakavana, että joku katsoo (tai että minäkin olen katsonut) sen ikäisiä tyttöjä pornografisessa yhteydessä, huolestuttavampana ja häiritsevämpänä pidän nimenomaan sitä, että heidät esitetään vielä sitäkin nuorempana.

      En itse ehkä voisi kuvitella seurustelevani tai tapailevani ketään 18-vuotiasta. Uskon, että ei välttämättä oltaisi ihan samalla ”aaltopituudella”. En kuitenkaan mene tuomitsemaan jos joku 34-vuotias tai vanhempikin näin tekee. Johonkin se laillinen raja on nimittäin vedettävä ja meidän yhteiskuntamme on vetänyt sen tuohon 18:n vuoden ikään. Se mitä aikuiset ihmiset keskenään makkarissa puuhailevat on heidän oma asiansa, kunhan ketään ei henkisesti tai fyysisesti vahingoiteta tai käytetä hyväksi, ja kaikki tapahtuu molempien suostumuksesta. (Toisaalta eihän sitä itsekään voi koskaan tietää mitä elämä tuo tullessaan. Jos rakastuu, niin sitten rakastuu, vaikka parikymppiseen, ja silloin on parempi antaa vaan palaa, ajattelivat muut siitä mitä tahansa.)

      No juu, tämä kaikki ei nyt ihan liittynyt pornoon, mutta tällaista tuli mieleen.

      Haluan kvielä korostaa, että on varsin selvää, että pornoteollisuus käyttää hyväkseen juuri tuollaisia nuoria 18-19 -vuotiaita tyttöjä, joista kaikki eivät välttämättä ole henkisesti tasapainossa eivätkä tiedä mitä tekevät, ja tämä(kään) ei siis TODELLAKAAN ole ok. kuten ei siis ihan oikeassakaan elämässä tietenkään.

      Hienoa, että olet itse päässyt pornosa eroon ja että olet saanut uuden elämän. Onnistumisen kokemukset ja niiden jakamiset rohkaisevat varmasti muitakin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s