Päivä 30: Tämän hetken täydellisyys

Viikonlopun mökkireissulla sorruin juomaan. En paljon, mutta sen verran että molempina iltoina sain aikaiseksi pienen nousuhumalan. Vältyin kunnon krapulalta, mutta silti sunnuntai ja maanantai menivät pienessä sumussa. Tuttu saamattomuus ja tylsyys ympäröivät minut kuin jonkinlainen harmaa, rinnasta puristava haarniska. Näin vähästäkö tämä tuli, ajattelin, enkä päässyt sängystä ylös.

Olen kuitenkin ylpeä että pystyin pidättäytymään täydestä kaatokännistä ja ainoastaan iloinen, että jälkiseuraukset jäivät noinkin lyhyeen. Itse asiassa tämä oli hyvä muistutus siitä, että alkoholi ei ole minulle hyväksi. Ei ainakaan ennen kuin koen olevani jollain lailla kunnossa.

Joten turha on jäädä moisia murehtimaan. Väliäkö sillä, että marraskuun alussa olisin ollut vuoden ilman. Nyt olin vajaa vuoden ja hyvä niin. Ei muuta kuin katse eteenpäin ja kohti uutta.

Syksy ja sen värit 

Tänään aamupäivällä läksin ruokaostoksille. Päästyäni kaupan kohdalle jatkoin kuitenkin jostain syystä matkaani. En tiedä miksi. Ajattelin kai, että nyt voisi hieman kävellä. Minähän kävelin, seuraavat neljä tuntia. Tieni vei Pyynikille, sieltä Hatanpään puistoon ja sieltä yhä eteenpäin, rantatietä pitkin kohti Pirkkalaa, luulisin. En tiedä kuinka pitkällä kävin.

Taisin kuitenkin onnistua siinä, mitä usein niin turhaan tavoittelen. Elin hetkessä. Hyvänen aika, se tuntui hyvältä. Minä vain kävelin, hengitin syysilmaa sisääni ja tunsin viileyden poskillani. Askel askelelta maisemat ympärilläni vaihtuivat. Jos siltä tuntui, pysähdyin. Ehkä istuin alas. Oli hetkiä kai jolloin en tainnut isommin ajatella mitään. Se tuntui hyvältä.

Hetkeä aiemmin tämä oli ollut vain tavallinen, pilvinen ja väritön päivä, nyt kuitenkin niin paljon enemmän. Niin kaunis. Niin raikas. Kaikki tuo keltainen, ruskea, punainen ja vihreä. Millaisia väripilkkuja kaiken tämän harmaan keskellä!  Onko syksy aina näyttänyt tältä? Ovatko nämä värit  täällä joka vuosi? Mistä tämä kaikki tuli? Tämä olo?

Yhtä puista unohduin katselemaan. En voinut olla ihmettelemättä. Triljoonia soluja jotka muodostavat yhden, elävän organismin. Kokonaisuuden, jossa tapahtuu ihmeitä silmiemme alla. Tuossa se möllöttää ja imee ravinteita maasta, muuttaa kesäisin lehdissään energiaa muodosta toiseen, kasvaa, talvehtii, herää taas keväällä väriloistoonsa ja levittää geenejään. Sillä sehän sen tehtävä on, eikö niin? Siementen levittäminen ja sukunsa jatkaminen. Selviytyminen.

Niin, ja tietysti tuossa möllöttäminen, että minä voisin sitä elämänhumalassani ihailla.

Poimin lehden. Tuolla jossain, keltaisen rapisevan taideteoksen sisällä, on minulle näkymätön maailma. Mikroskooppinen koneisto, joka ei enää jauha. Mutta kesällä, sadanviidenkymmenen miljoonan kilometrin päässä, kotitähtemme pinnalta valonnopeuttaan matkaan singahtaneet fotonit, kahdeksan minuutin kuluttua matkaan lähdöstään tämänkin lehden pinnalla. Ja sitten: ihmeellinen elämän prosessi –  minulle käsittämätön tapahtuma, jossa kemia ja fysiikka kohtaavat.

Pudotin lehden, jatkoin matkaa ja mietin, kuinka vähän kaikesta tiedänkään.

lehdet

Suuri on maailma, niin pieniä murheemme

Jatketaan samalla linjalla. Viime keväänä lähdin hetkeksi Helsinkiin pahaa oloa pakoon. Olin juuri sortunut pari viikkoa kestäneeltä pornotauolta ja syyttelin itseäni aamusta iltaan. Pettymys puristi rintaa. Päätin, että maisemanvaihdos tekee hyvää. Etsin halvimman kelvollisen hotellin mitä hintavertailusivustoilla oli tarjota ja otin huoneen kolmeksi yöksi. Jossain vaiheessa lähdin kävelylle Keskuspuistoon. Ahdistuksen keskellä näin valoa. Kirjoitin kännykkääni:

”Me erehdymme luulemaan, että ongelmamme ovat suuria ja että mielipiteemme asioista hirvittävän merkityksellisiä. Toisinaan me kuvittelemme, että koko maailma on meitä vastaan. Sehän ei pidä paikkaansa. Kuinka voisikaan?  Koska mitä muuta me loppujen lopuksi olemme kuin pieniä tietoisuuden keskittymiä tässä valtavan suuressa avaruuden meressä? Me kävelemme tämän pienen kivisen murikan pinnalla painovoiman vankeina ja ahdistumme asioista, joista muilla tietoisuuden keskittymillä ei ole hajuakaan, joista ne vähän välittävät. Aivan kuten mekin vähät välitämme heidän ongelmistaan. Meitä on täällä seitsemän miljardia. On todennäköistä, että galaksissamme tietoisuutta ilmenee hurjan paljon enemmän. Entä koko maailmankaikkeudessa sitten+ Mitä näiden myriadien galaksijoukkojen ja tähtijärjestelmien keskellä ovat minun  pienet suruni? Eikö ole ihme, että jonkin näin suuren keskellä on jotain näin pientä, joka ajattelee, joka tietää, että on? Joka kykenee luomaan, rakastamaan, nauramaan ja laulamaan? Joka ylipäänsä pystyy murehtimaan? Eikö olisi syytä avata silmät, hengittää ja nauttia tästä ihmeestä jota tietoisuudeksi kutsutaan? ”

Lapsista ja koirista

En tiedä. Kliseistä kamaa, mutta halusin jakaa. Kai se on niin, että jos on tarpeeksi kauan ollut ahdistunut ja olemisen tuskan kanssa paininut, niin ne pienetkin oivallukset elämästä alkavat saada aika suuria mittasuhteita.

Kesällä matkasin Peruun ja otin osaa useampaan ayahuasca-seremoniaan. Silloin tuntui kuin olisin herännyt unesta. Tässä päivässä oli jotain samaa. Kaikki näyttäytyi niin levolliselta. Aivan kuin kaikki rakennukset, ihmiset, aidat, puut, autot ja katukiveykset olisivat olleet juuri oikeilla paikoillaan – juuri siellä ja siinä missä niiden kuuluikin olla. Aivan kuin minä olisi ollut juuri siellä missä minun pitikin.

Ja niinhän se kai onkin. Ei ole mitään toista hetkeä johon tätä hetkeä voisi verrata, koska se toinen hetki ei ole tämä hetki. Ainoa, oikea mallikappale tästä hetkestä on tämä hetki. Joten: tämä hetki on täydellinen juuri sellaisena kuin se on. Oli se sitten täynnä iloa, murhetta, surua, naurua tai sortoa.

Minusta tuntuu, että pienet lapset tietävät tämän. Ja koirat. Katsokaa vaikka niitä. Joskus tosiaankin näyttää, että maailma on niille aina uusi. Täynnä impulsseja, kiinnostavia ja uusia asioita, joista ottaa selvää. Paikkoja ja koloja joihin tutustua, loputon sarja uusia hetkiä joissa elää. Jos niitä sattuu, ne ulvovat tai huutavat. Jos niitä naurattaa, ne nauravat. Kai. En tiedä mitä koirat tekevät  jos niitä naurattaa. Tai naurattaako niitä lainkaan. Joka tapauksessa, ne eivät koskaan mietti mitä huomenna pitäisi tehdä tai miksi tein eilen sitä mitä tein, koska noista kumpikaan ei sisälly tähän hetkeen.

Joten, seuraavan kerran kun näet koiran tai pienen lapsen, katsele hetki. Voisiko sitä joskus edes pienen hetken koittaa olla kuten ne? Ihmetellen, tarkkaillen, asioista kiinnostuen? Nähden asiat sellaisina kuin ne ovat? Ilman arvosteluja, arvioita tai turhia analyysien painolasteja?

Värikästä lokakuun loppua kaikille.

puukuva

14 thoughts on “Päivä 30: Tämän hetken täydellisyys

  1. Varsinainen runoilija olet! 😊

    Jos olisit ollut siellä mökillä selvin päin, humalikkojen keskellä oleminen olisi saattanut olla aika hankalaa. ”Kuka ei kuulu joukkoon”.

    Jostakin syystä en saa kuvia näkyviin.

    Liked by 1 henkilö

    • Niin se voi kyllä olla.

      Joo, tuli noita kuvia vähän siirreltyä heti julkaisun jälkeen, johtuikohan siitä. Näkyykö nyt?

      Tykkää

      • Nyt näkyi kuvat, eilen ei näkynyt puhelimella eikä tabletillakaan. Kä-sit-tä-mät-tö-män hienoja!

        Kuule, tiedäthän, että ei sinun tarvitse olla taitava ja taiteellinen ja upea löytääksesi ihanan naisen. Älä ymmärrä väärin: itsensä toteuttaminen ja haastamaminen on arvokasta, mutta oikea ihminen näkee sisimpääsi ja riität hänelle ilmankin. Tämä kommentti ei liittynyt suoranaisesti tähän postaukseen vaan ihan yleisesti.

        Viikonloppuja! 😊

        Liked by 1 henkilö

  2. Hieno kirjoitus! Sillä ei tosiaan ole mitään väliä ettet ollut vuotta ilman alkoholia vaan se on tärkeää minkä muutoksen olet saavuttanut ja mitä alkoholittomuus on saanut sinussa aikaan.🙂

    Minä joskus herään yöllä ja ihmettelen tätä todellisuutta missä elämme. Hetkelliseen tunteeseen olevaisuuden ja olemattomuuden rajalla ja mietin, olenko todella täällä ja elossa ja miten tämä kaikki on mahdollista. Eksistentiaalinen tuska, olemisen ahdistus ja olemassaolon hienous. Täällä kerran olemme ja elämme, kohta emme enää. Miksi? Onko sillä väliä? Kuitenkin olemme.😀

    Btw, nofap Suomi? Onko mitään edistystä? Pitäisikö perustaa suljettu fb-ryhmä?

    Liked by 1 henkilö

    • Ihmisen pienuutta ja olemisen tarkoitusta on välillä kiva pohdiskella, mutta niitä ajatellessa voi kyllä saada pään aika pyörällekin.

      Juu, valitettavasti Nofap- / Pornfree -Suomi ei ole vielä hirveesti edennyt. Koodarikaverillani on melko kiireinen kausi meneillään, mutta minäpä kyselen saisko se jonkinlaisen alustan tai sivuston aikaan.

      Tykkää

  3. Hienoa tekstiä, mutta kuvat eivät näy minullekaan. Klikkasin hiiren oikella ja valitsin ”Näytä kuva” ja sain seuraavan virheilmoituksen:

    — 403: Access Denied —
    This file requires authorization:
    You must be logged in
    and a member of this blog.
    Log in to proceed.

    Eli vapaasti suomennettua ei oikeuksia ja pitäisi olla kirjautunut ja blogin ”jäsen”. Eli todennäköisesti jos haluat, että kaikki näkevät kuvat, niihin täytyy säätää oikeudet. En ole expertti, mutta taisit mainita jossain postissa, että joku auttaa sinua blogin teknisessä puolessa. Vinkkaappa hänelle tuosta.

    Oma pornottomuuskauteni katkesi ja tukilakkoni otti takapakkia ja reilun viikon jälkeen, varmasti melkoisen perinteisesti; ”Jos minä nyt vähän katson”. Hetken jälkeen ja täyttymyksen tultua tuli tyhjä tunne, ”Mitä tuli tehtyä? Oliko se nyt sitten hienoa ja mahtavaa ja kannattiko?”. No ei kannattanut. Näissä tilanteissa ei saa lannistua. Joten aloitin alusta, rakentamaan taas pienistä palasista uutta alkua. Vaikeina hetkinä on itsetutkiskelun paikka, kannattaa kysyä juurikin noita kysymyksiä mitä on listattuna esimerkiksi tuolla vinkkisivulla.

    Oma verkkopeli”lakkoni” on hyvässä vaiuhdissa. Olen tehnyt aikataulut miten ja koska saan pelata, tosin porno-ongelmiin tuskin runkkaus+pornoajat sopivat🙂. Olen myös käynyt edelleen kävelyillä ja olo on paljon parempi, virkeämpi ja jopa mieliala on kohentunut. Olen saanut aikaan ”oikeita asioita”. Se tuntuu hyvältä.

    Liked by 1 henkilö

    • Voi että… Onkohan se ollut kaikkien aiempienkin kuvien kanssa sama? Kiitos paljon kun mainitsit! Ainakaan wordpressin customer service ei osannut äkkiseltään auttaa, epäilivät jotain bugia. Mites muut, jotka tämän sattuvat lukemaan, näkyykö kuvat?

      Ei hätää vaikka sorruitkin. Pystyit kuitenkin olemaan viikon erossa ja se on hyvä alku. Nyt kun aloitit alusta, on se takuulla jo helpompaa ja uskon että pystyt pidempään. Asenteesi on oikea, ei pidä lannistua.

      Kiva kuulla, että olo on virkeämpi ja mieliala kohentunut. Vasta kun alkaa voimaan vähän paremmin sitä monesti huomaa kuinka sumussa ja lukossa sitä on ollutkaan. Kannattaa kuitenkin varoa ettei yritä liikaa muutoksia samalla kertaa. Tuollainen aikataulutus voi olla pelaamiseen tosi toimiva juttu, mutta kuten itsekin sanoit, pornon suhteen on syytä pyrkiä kyllä täyteen nollatoleranssiin.

      Tykkää

  4. Hei taas!🙂

    Ensi keskiviikkona tulee viisi viikkoa täyteen pornolakkoa(Jos oikein laskin) 🙂 Tähän asti on tuntunut suhteellisen helpolta. Olen kuitenkin masturboinut lähes päivittäin, koska koen että jos olen monta päivää putkeen tekemättä sitä niin riski pornon katsomiseen kasvaa. Tavoitteena edelleen että pystyisin vähentämään masturboinnin määrää ja että voisin tehdä sitä ilman kauniiden tyttöjen kuvien katsomista.

    Positiivisesti ajateltuna olen kuitenkin jo ylittänyt itseni! En ole koskaan aiemmin ollut näin pitkään erossa pornosta. Tämä on minulle jo iso voitto tähän asti! Olen huomannut positiivisia vaikutuksia mielialassani. En voi varmuudella sanoa, johtuuko se se siitä että olen ollut erossa pornosta. Mutta oli niin tai näin, eivät asiat ainakaan huonompaan suuntaan ole menneet.

    Viikonloppuisin tulee otettua turhan usein alkoholia, mutta krapulat eivät ole tuntuneet niin pahoilta koska olen onnistunut pysymään erossa pornosta. Olen kuitenkin miettinyt näiden baari-iltojen funktiota… Pää tulee vedettyä täyteen sillä ajatuksella jos baarissa kävisi satumainen tuuri ja ihmeen kaupalla onnistuisin saamaan sieltä naisen itselleni. Baarissa tilanne menee niin että ystävieni kanssa istumme pitkälti pöydässä suurimman osan illasta, eikä vastakkaisen sukupuolen iskeminen ole aktiivista. Koen että olisi paikallaan vähentää otettujen alkoholiannosten määrää ja saada noihin baari-iltojen kulkuun jotain järkeä. Yrittäisi rohkeammin mennä epämukavuusalueelle ja vaikka alkuun edes tanssia normaalia enemmän. Lisäksi ottaisi tavoitteeksi alkuun että juttelee vaikka 1-2 tuntemattomalle ihmiselle illan aikana ja yrittää sillä tavoin sosialisoitua. Toisaalta mietin että ehkä minulla on liian isot tavoitteet baari-illan suhteen. Jotenkin alitajuisesti aina ajattelen että ilta ei voi olla onnistunut jos ei naista saa kainaloon. Ehkä olisi myös hyvä ottaa asenne että ”Lähden tänään pitämään hauskaa ja ottamaan rennosti. En välitä siitä onnistunko iskemään jonkun naisen. Minun elämä ei siihen kaadu vaikka lähtisin yksin kotiin. Ilta voi silti olla erittäin hauska” . Tuo saattaisi parhaimmillaan heijastua minusta ulospäin positiivisella tavalla. Saattaisin olla rennompi ja vapautuneempi ja avoimempi uusille ihmisille.

    Mukavan terapeuttista tämä asioiden kirjoittaminen. En ole koskaan pitänyt blogia tai pitänyt päiväkirjaa edes itselleni. Pitäisi varmaan alkuun ottaa tavaksi sekin että edes itselleen kirjoittaisi näitä ajatuksia. Tätäkin viestiä kirjoittaessa tullut mukavan vapautunut tunne🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Aivan mahtavaa kuulla! Meidän elämähän on sellainen aikamoinen vyyhti ja kokonaisuus, että aina ei sellaista hyvän tai huonon olon lähdettä ole suoraan niin helppo paikantaa. Mutta uskon, että jos jossain tällaisessakin kuin pornossa erossa olemisessa onnistuu, voi hyvinkin syntyä sellainen hyvien, positiivisten asioiden kierre. Asiat vaikuttavat toisiin, ja ne taas niihin alkuperäisiin.

      Baari-iltojen aikana – tai milloin tahansa muulloinkin – kannattaa varmaan olla ottamatta liikaa paineita siitä mitä tapahtuu ja löytääkö seuraa vai ei. Kuten tuossa mainitsitkin. Jos pakonomaisesti etsii, ei välttämättä aina näe niin hyvin, mutta jos päästää irti ja on vaan, saattaa jotain ehkä edestään löytääkin.

      Itse olen päättänyt olla ottamatta mitään paineita siitä, että löytäisin heti jonkun kumppanin tai (seksi)seuraa. Kunhan pääsee tästä pornosta ensin eroon ja katsoo sitten hetken kerrallaan. Tuo tuntemattomille jutteleminen ja annosten vähentäminen (jos homma menee aina kaatarin puolelle kuten allekirjoittaneella) kuulostaa varsin fiksuilta jutuilta.

      Ja juu, myös tämä kirjoittaminen on kyllä varmasti auttanut myös itselläkin. Keep up the good work!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s