Päivä 3: Terveisiä Turusta!

No niin, kaksi päivää taukoa takana. Kaikki hyvin so far!

Täytyy myöntää, että kiinnostuksen määrä ensimmäistä blogikirjoitusta ja koko tätä ulostuloa kohtaan hieman yllättivät. Odotin kai, että asia aiheuttaa pöhinää lähinnä omassa kaveripiirissäni, mutta kommentteja niin facebookiin kuin tänne blogiinkin sateli siinä määrin, että mediakin aiheesta hieman kiinnostui. Tämä kertonee siitä, että aihe on jo pitkään muhinut pinnan alla. Ehkä jonkinlaiselle avaukselle oli tilausta.

Palautteesta

Palaute on ollut yksinomaan positiivista, kannustavaa ja todella rohkaisevaa. Suuri kiitos siitä! Monet ovat kommenteissaan jakaneet myös omia kokemuksiaan liittyen pornoon ja sen mukanaan tuomiin ongelmiin. Onpa jo useampi ilmoittanut ryhtyvänsä jonkinlaiseen tukilakkoonkin. Helei! Ei muuta kuin mukaan vaan, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Yhdessähän tästä tulee vaan paljon hauskempaa. (Jos tätä nyt hauskaksi voi millään muotoa sanoa.)

Kommenttien yhteydessä on kiitettävästi jaettu myös linkkejä eri artikkeleihin, tutkimuksiin ja dokumentteihin, jotka jollain tavalla liittyvät pornoriippuvuuteen. Tietoa aiheesta tuntuu löytyvän varsin kiitettävästi. Täytyy ehdottomasti tutustua kunhan aikaa löytyy. Nostettakoon tähän nyt samantien kuitenkin eräs artikkeli. Oli varsin virkistävää huomata, että en ole ainoa enkä edes ensimmäinen, joka on tullut asian kanssa ulos omilla kasvoillaan. Tässä linkki yle-uutisten verrattain tuoreeseen juttuun ex-pornoriippuvaisesta Ronista.

Artikkelissa käydään läpi viime aikaista pornonvastaista liikehdintää, joka on alkanut olla koko ajan näkyvämpää ja aktiivisempaa. Jutussa puhutaan myös siitä, kuinka pornon sisältö ja erityisesti sen saanti ovat viime vuosina radikaalisti muuttuneet. Niin. Eihän pornossa sinällään mitään pahaa ole, mutta juurikin huippunopeiden langattomien yhteyksien ja kannettavien laitteiden räjähdysmäisen kasvun myötä on tullut mahdolliseksi, että kenellä tahansa on missä ja milloin tahansa mahdollisuus saada käsiinsä minkälaista pornoa tahansa, ja vieläpä rajattomat määrät. Kun kysyntää on – ja sitä todellakin on – siihen kyllä vastataan. Ilmiöiden yhteisvaikutus mahdollistaa myös ongelmakäytön.

(EDIT: Kyseessä onkin kokonainen Tytti Rintasen kirjoittama kolmen artikkelin juttukokonaisuus, varsin hyvä tietopaketti pornosta, pornoriippuvuudesta ja pornosta ja nuorista. Linkit muihin artikkeleihin löytyvät tuon ylle linkatun jutun alusta, mutta myös tästä ja  tästä. Kannattaa tutustua.)

Kiirettä pukkaa

Huomaan nyt, että blogi tuli julkaistua ainakin meikäläisittäin verrattain kiireisellä viikolla. Tästä päivästä sunnuntaihin on nimittäin peräti kuusi keikkaa. Niistä kuitenkin jo kolme on tänään täällä Turussa, jossa aivan näillä näppäimillä pärähtää käyntiin Stand Up, Turku! -festivaali. Tätä postausta kirjoitan hotellihuoneesta ja kohta onkin jo riennettävä. Oikeastaan pitäisi olla jo.

Kuten taisin jo aiemmin mainita, täytynee totutella ajatukseen että kaikkia tekstejä ja postauksia ei ehdi ihan viimeisen päälle hioa ja miettiä. Tämän kertainen teksti ei nimittäin tämän syväluotaavampi analyysi ollut. Lähinnä tällainen kiitos- ja  ”Täällä ollaan!” -viesti.

Tästä siis jatketaan. Kiitos kannustuksesta ja tsemiä kaikille tsemi-lakkoon ryhtyville! Katsotaan yhdessä mitä kaikkea jännää syksy tuokaan tullessaan.

26 thoughts on “Päivä 3: Terveisiä Turusta!

  1. Loistava aihe. Olen yrittänyt samaa pornosta irtaantumista jo 1,5 vuotta. Hauska että tämän addiktion kautta voi ymmärtää myös muita. En esim ennen ymmärtänyt alkoholisteja. Siitä vain lopettaisivat, mutta eihän se niin yksinkertaista ole😦 Nyt 10 päivää taas takana lakkoa. Heti sen vaikutukset huomaa. Tuntuu että paljon latautuneempi ja naisille mukavampi jutella. Kaikkiin tuo porno ei vaikuta yhtä vahvasti. Itsellä ymmärrän että se on pakko jättää pois. Pitääpä alkaa seuraamaan sun edistystä😀 Ole valmis eroottisiin uniin ja siihen että ajatukset voivat harhailla jo katsotuissa clipeissä. Itse helposti sorrun jos koen jonkun pettymyksen. Porno on siis stressinlievitys keino, varsinkin yksinäisyyteen. Eniweis, good luck my fellow wanker🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Joo, niinhän se on, että vaikka olisi pitkäkin tauko takana niin helposti sitä sitten vastoinkäymisten tai pettymysten johdosta taas sortuu. Näin kävi itsellänikin tuossa pari viikkoa sitten. Mutta, sähän olet jo hyvin mua edellä kun on kymmenen päivän tauko takana! Jatka samaan malliin ja tsemiä sinne myös!

      Tykkää

  2. Hienoa, että olet uskaltautunut tämän asian kanssa julkisuuteen! Oli jo Suomessa aikakin, että asiaa käsitellään muutenkin kuin seksologien vähättelevien tai jopa pornoa ylistävien lausuntojen kautta.

    Samassa veneessä ollaan tällä hetkellä 7 päivää pornottomuutta takana. Itse addiktiosta olen koittanut päästä eroon jo vuosien ajan – välillä on onnistunut paremmalla, mutta useimmiten huonommalla menestyksellä.

    Jos yourbrainonporn(.com) -sivusto ei ole tuttu, niin tuota suosittelen ennen kaikkea. Todella hyödyllinen (ja turvallinen) blogimuotoon kerätty sivu aiheesta ja ns. ”holy grail” aiheeseen liittyvän tieteen keräämisessä ja pornoaddiktiosta eroon päässeiden/pyrkivien kokemusten jakamisessa.

    Oikein paljon tsemppiä ja hyviä keikkoja!

    Liked by 1 henkilö

    • Moi!

      Joo, olen kuullut tuosta sivustosta. Täytyy tutustua tarkemmin. Gary Wilson on kirjoittanut myös samannimisen kirjan (Your Brain on Porn), ja jos oikein ymmärsin kyseessä on sama heppu joka on tämän sivustonkin takana. Kirja lähti juuri tilaukseen. Tsemiä myös sinne. Ei kannata lannistua, vaikka joskus irti pääsemiseen voikin mennä vuosia. Vanhoihin tapoihin on helppo sortua takaisin, mutta kunhan vaan löytää tilalle jotain mielekästä tekemistä niin homma helpottuu varmasti.

      Tykkää

        • Monissa irti pornosta -liikkeissä voi hyvinkin olla taustalla jokin uskonnollinen taho, mutta jos oikein ymmärsin niin juurikin tämä YBOP on melko puolueeton ja verrattain hyvin aiheeseen paneutunut sivusto. Itse asiassa heidän about-sivu alkaa seuraavanlaisella lauseella kappaleella: ”This site is secular, although everyone’s views are welcome. It is primarily science-based, and no one here is trying to ban porn. This is not a commercial site. We created the site because we don’t like people suffering needlessly simply because they lack critical information for improving their circumstances themselves.”

          Tykkää

  3. Hyvä blogi sulla! Laitan tähän heti alkuun käytännön kysymyksen, johon ehkä joku osaa vastata: Onko pornottomuudessa ideana, että ei myöskään käsin helpoteta itseään koskaan? Käytännön probleema: Mitä jos ei pysty keskittymään/nukkumaan vaikka olisi pakko? Ehkä se on opittua, mutta joskus ei vain pysty keskittymään esim. johonkin henkisesti haastavampaan juttuun / nukkumaan, jos seksihommat pyörivät mielessä – eikä naista ole saatavilla. Vai pitäisikö siitä runkkaustoimintamallista sitten oppia vain pois ja kestää joku uneton yö/tehoton päivä?

    Itsekin olen välillä sisälläni miettinyt, että onko tässä pornotouhussa jokin ongelma. Ja näiden kommenttien perusteella olen vakuuttunut, että se on voinut olla yksi syy esim. parisuhdeongelmien hoitamattomuuteen: parisuhdevaikeudet voi laiminlyödä ja sietää esim. pitkittyvää seksittömyyttä, kun katselee pornoa ja vetelee handuun – päivittäin siihen tilaisuus parisuhteessakin ilmaantuu. Olen itse myös huomannut, että nyt sinkkuna edes uudet naiset eivät välttämättä tuota riittävää innostusta, jotta petitouhu oikeasti kiinnostaisi – ja siitä tulee jotenkin syyllinen olo. Ehkä se pitkä pornohistoria vaikuttaa, että tosielämän kiihottumiseenkin tarvittaisiin jotakin muuta kuin normiseksiä normitytön kanssa.

    Liked by 1 henkilö

    • Moi! Kyllä tässä ainakin mun kohdalla on kyse ihan pelkästä pornottomuudesta, eli en siis pidättäydy masturboimisesta. Enkä sitä kyllä suosittele muillekaan. Itsensätyydyttämisessä ei todellakaan ole mitään väärää, se on aivan luonnollinen juttu. Itse asiassa myös porno ja kiinnostus pornografiseen sisältöön ovat mun mielestä ihan ok, kunhan ne pysyvät hallinnassa. Se mikä on ”hallinnassa”, riippuu tietenkin varmaan ihmisestä. Mutta. Jos olet miettinyt, että onko sulla ongelma pornon kanssa, voisin veikata että sulla todennäköisesti on. Muuten et ehkä asiaa olisi mettinyt.🙂 Olen lukenut erilaisilta vertaissivustoilta niin paljon kokemuksia siitä kuinka se tosielämän kiihottuminen kyllä todellakin palaa takaisin, kunhan vain on tarpeeksi kauan erossa pornosta. Aivot on niin ehdollistuneet saamaan sen seksuaalisen mielihyvän ja kiihokkeen pornosta, että oikea seksi voi ajan myötä olla se, joka alkaa tuntua ”väärältä”.

      Joten jos löytyy kärsivällisyyttä ja halua muutokseen, uskon että mainitsemasi uudet naiset alkavat kyllä varmasti jossain vaiheessa kiinnostaa.

      Tykkää

  4. Voisitkin keikalla, jos käsittelet aihetta, tehdä yleisen kuulutuksen maan tuhansien pornoleskien hyväksi. Pyydä oikeaan fyysiseen seksiin innokkaita miehiä ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi, pelastamaan puutteessa elävien naisten seksuaalisuus ja täyttämään lemmen tarve ja saada heidät taas hymyilemään. Oikeasti. Tekisit hyvän työn.

    Liked by 1 henkilö

    • Hah! Pistetään korvan taakse. Tuossa voisi olla kyllä ihan hyvä juttuidea. Vielä en ole tästä lavalla puhunut, mutta kyllä tästä jossain vaiheessa varmaan jotain vitsintynkääkin saattaa irrota. Kunhan vaan osaa katsoa itseään ja ongelmiaan tarpeeksi etäältä ettei mene stand up -alvalla terapoimiseksi. Mutta joo, jos ihan vakavissaan puhutaan niin et ole ainoa joka on ottanut esille saman asian, eli parisuhteessa pornoriippuvaisen kanssa elämisen. Näkökulma, jota ei tällainen pornoa käyttävä sinkku tullut edes ajatelleeksi.

      Tykkää

  5. Wau, hatunnousto. Moni on varmasti rohkaistunut tämän liikkeen kautta, vaikkeivat he antaisi mitään merkkiä itsestään. Maailma on niin täynnä sontaa ja valhetta, että tällainen blogi on silkkaa rohkeutta ja näyttöä muutoksesta. Aina voi uskoa sanojen voimaan; kun laitat itsesi riskille ja kirjoitat blogia, se ei tule jäämään merkityksettömäksi.
    Itse pääsin vapaaksi pornosta, kun opin tuntemaan todellisen rakkauden. Usko Jeesukseen, joka on elossa ja kuoli ristillä syntien poistamiseksi. Se ei ole rituaali tai muuta sellaista outoa vaan aito suhde. Hänen nimensä kuuleminen herättää monet asenteet, mutta oikea kohtaaminen muuttaa jokaisen sydämen ja maailma valehtelee, mutta totuus vapauttaa ja antaa voimaa. Jeesukseen voi aina turvautua. ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.”
    Tsemppiä!

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos!

      Itse en usko jumalaan tai jumaliin, mutta jos on uskossa, on siitä varmasti mahdollista saada voimaa myös tällaisten asioiden selättämiseen.

      Tykkää

  6. Mielenkiinnosta, millainen oli tuo ayahuasca-seremonia? Käsittääkseni se on aika raju kokemus. Kasvoiko itseluottamus tai itsetunto? Muutuitko ihmisenä sen jälkeen.

    Tykkää

    • Moi!

      Voin sanoa, että raju on aika laimea ilmaus.🙂 Mitenkähän sitä kuvailisi… Se oli yhtä aikaa ihana, ihmeellinen, kaunis, pelottava, opettava ja silmiä avaava. Opin kyllä paljon itsestäni, mutta valitettavasti pornosta en täysin päässyt eroon, koska reilu pari viikkoa sitten tapahtui taas retkahdus. Mutta toisaalta ei kyseessä mikään kaiken kertaheitolla hoitava ihmelääke olekaan. Prosessit on pitkiä ja työ jatkuu täällä koto-Suomessa. Näin ajattelin jo sieltä viidakosta lähtiessänikin.

      Aiheesta riittäisi juttua varmasti kokonaiseen omaan blogiinsa, mutta laiskana laitan tähän nyt linkin Joni Koivuniemen podcastiin, jossa kävin vajaa pari kuukautta sitten juttelemassa reissustani. Voi hyvinkin olla, että joku tuleva blogipostaukseni käsittelee reissua.

      http://savunailmaan.libsyn.com/jakso-51

      Tykkää

  7. Hienoa Toni! Sinut tuntien täytyy kyllä sanoa, että olen sinusta todella ylpeä!!! Nyt vaan päivä kerrallaan ja usko itseesi, kyllä sinä onnistut🙂 Blogin aloittaminen ja asian julkaiseminen pitää sinut kiireisenä, joten tekemistä varmasti riittää. Muista kuitenkin kohdata tunteesi, ettet mene liian lujaa eteenpäin sillä verukkeella ettet vain retkahtaisi. Aina kun tekee mieli, muista että se on riippuvuus joka päässäsi puhuu, katso aina riippuvuuden taakse.

    Nyt kun perehdyt pornoriippuvuuteen, perehdy samalla riippuvuuksien ja addiktioiden mekanismeihin. Uskon, että alat ymmärtämään itseäsi päivä päivältä paremmin.

    Tulen seuraamaan blogiasi ja toivotan kovasti tsemppiä!!!

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos paljon!

      Mulla on kyllä koko ajan enemmän ja enemmän alkanut kiinnostaa juurikin nuo mekanismit, että miten tällainen näin vahva riippuvuus voi oikein päästä syntymään. Siis ihan tutkimuksellisesta ja lääketieteellisestä vinkkelistä katsottuna. Jonkin verran olen jo lukenutkin ja ihmiset ovat kommenteissaan paljon myös jakaneet tietoa.

      Hauskaa syksyä sulle!

      Tykkää

  8. Ei ehkä pelkästään riippuvuudesta, mutta myös tavoista. Jos sulla olisi paha riippuvuus joutuisit menemään vaikka kaupungilla vessaan vetäsemään nopeet, joten pornoaddiktius ei sinänsä ole yhtä paha kuin kofeiini/vahvemmat huumeet addiktiot.

    Kannattaa lukea kirja ”The power of habit” jos englanniksi sujuu, se on myös suomennettu ”tapojen voima”. Antaa ymmärrystä paljon ihmisen (ja apinan) käyttäytymiselle, sekä oman että muiden.

    Yksinkertaisesti sanottuna on yleensä kolme tekijää:
    1. tavan/riippuvuuden kytkin
    2. rutiini
    3. palkinto

    Yleisimpiä rutiineja on juuri, kotiin tulemisella ja bisse-sohva-tv yhdistelmällä.

    Rutiinin ymmärtäminen helpottaa arkea paljon. Jos pornoaddiktina esim seuraava sykli:
    1. jääkaapille bisse – 2. sohvalle läppärin kanssa 3. facebook 4. pornosivusto 5. palkinto

    Niin kytkin voi olla internet selaaminen sohvalla, jolloin alitajusesti menet pornosivustolle koska olet tehnyt sitä kauan, jotta saat palkinnon.

    Pornoaddiktilla voi kytkin telkkaria katsoessa olla myös vaikka alusvaatemallin näkeminen, jonka jälkeen läppäri vedetään esille.

    Joka tapauksessa tärkein asia on ymmärtää miksi tekee mieli tehdä jotain, jotta ymmärtäisi omaa käytöstänsä.

    En kirjoita suomenkieltä niin hyvin, mutta toivottavasti ymmärsit jotain.

    Liked by 1 henkilö

    • Hyvin ymmärretty, ei hätiä.🙂

      Joo, tämä oon tosi mielenkiintoinen kela. Missä menee ns. pahojen tapojen tai tottumusten ja addiktion raja? Miten addiktio määritellään?

      Varmaan jos toiminta, oli se sitten mitä tahansa (syöminen, shoppailu, juominen, pornon katsominen) alkaa haitallisesti vaikuttaa muuhun elämään tai terveyteen, kannattaa huolestua.

      Tuo triggeri, eli haitallisen toiminnan laukaisija on tosiaankin hyvä tunnistaa. Itsellä ne ovat yksinkertaisest olleet ne hetket, kun olen ollut yksin kotona eikä ole ollut muuta tekemistä. Tai vaikka olisikin, niin se on kyllä sitten jäänyt.

      Huomasin myös, että krapulassa tulee monesti vietettyä pornon parissa koko päivä ja vielä seuraavakin, ja vieläpä siinä läheisyyden kaipuussa helpommin soiteltua niille linjoille, joten humalajuomisen jättäminen oli kyllä ihan ensimmäisiä askeleita tässä pienessä pistetäänpä-elämä-kuntoon -proggiksessa. (Kohta vuosi ilman, jee!).

      Mutta, mutta, kiitos vinkistä. Täytyy laittaa kirja tilauskeen!

      Tykkää

  9. Mutta niin itsekin olen katsonut paljon aikasemmin pornoa (aloitin joskus teininä). Luovuin pornosta lähiaikoina, tosin ennen tätä blogia. Olen monesti jo lopettanut jopa vuosiksi mutta palannut takaisin. Varmaan se on helpompaa jos on toimivia parisuhde tai muuten vaan seksielämä. Kaduttaa että en lopettanut aikaisemmin, tai pikemminkin että lankesi uudestaan.

    Tämä on mukava blogi, ja hieno asia että ihmiset puhuvat avoimesti tämmöisistä asioista. Vaikka edes nimimerkillä mutta nostan hattua ihmisille jotka puhuvat omalla nimellä ja naamalla.

    Pornoa kuten muitakin stimulantteja (kuten alkoholia) yhdistää tietty tunteiden turruttaminen vaikka koko touhun merkityksettömyys tulee jälkeenpäin selville. Tulee tyhjä olo. Pitäisi keksiä jotain kehittävämpää tekemistä. Jotain taiteellista tai liikunnallista vaikkapa joka olisi kuitenkin tarpeeksi intensiivistä.

    Liked by 1 henkilö

    • Itse onnellisesti naimisissa muttamutta…pornoa ja masturbointia tulee harrastettua turhan usein. Kyse ei ole huonosta seksielämästä ollenkaan, vaan oman tyhjiön täyttämisestä. Päin vastoin, vaimon kanssa olen kokenut kaikkea mistä en olisi uneksinutkaan. Olemme myös yhdessä katsoneet pornoa. Voin vaan kuvitella jos olisin sinkku, asuisin pienessä yksiössä ja runkkaisin varmaan itseni hengiltä. Tuskin tulen koskaan täysin luopumaan pornosta tai masturboinnista, mutta se taso pitäisi olla alhaisempi. Vaimo on tällä hetkellä raskaana ja tämä blogi tuli esille, joten uskon että näillä eväin on hyvä jatkaa vieroitusta.

      Liked by 1 henkilö

    • Juu, sinkkuna sitä helpommin imeytyy ja jää koukkuun tuohon maailmaan, mutta aika paljonm on tullut kommenttia myös parisuhteessa eläviltä, joille tämä on ongelma.

      Arjen täyttäminen mielekkäällä tekemisellä on kyllä tosi tärkeetä. Itse ajattelin nyt ainakin ensimmäisenä aloittaa joogan.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s