Päivä 22: Terapiaa, zeniä ja keikkastressiä

Blogin kirjoittamisen ja koko pornosta eroon pyristelyni aikana yksi merkittävimmistä virstanpylväistä oli ehdottomasti sadan pornottoman päivän saavuttaminen tämän vuoden tammikuussa – siitäkin huolimatta, että 25:n päivän kuluttua tuon merkkipaalun saavuttamisesta sorruin, ja vieläpä verrattain ikävin seurauksin. Tuota sortumista seurannut kevät olikin sitten varsin pitkä ja uuvuttava, mutta kuten pari päivää sitten kirjoitin, maailma ei ehkä enää tunnu niin harmaalta. Yhä suuremman osan ajasta olo on siedettävä, ja ilon pilkahduksiakin tulee toisinaan vastaan.

Lue loppuun

Päivä 19: Päihteistä sekä uskalluksesta tunnistaa hyvät hetket

Juhannus tuli ja meni. Kahteen päivään mahtui livemusiikkia, mukavaa seuraa, yksi tehty keikka, hemmetin suuri kokko, saunomista, grillausta, korttipelejä – sekä tietysti hieman päihteitä. Tai no, ei nyt mitenkään tietysti. Useampikin juhannus, edellinen mukaan lukien, on vierähtänyt varsin mukavasti selvin päin. Tälläkin kertaa asia mietitytti. Useampaan otteeseen vaivasin päätäni sillä, kannattaako näin tehdä – että toiminko nyt varmasti ihan järkevästi. Oli hankala heittäytyä hetkeen ja päästää irti.

Lue loppuun

Päivä 9: Syntyjä syviä

Viime aikoina useampikin henkilö, jolle olen näistä sortumisistani ja niistä seuranneista tuntemuksista maininnut, on kuin ohimennen heittänyt, että kannattaako siitä nyt niin lujaa itseään rankaista? Että mitä väliä sillä on, vaikka välillä vähän pornoa katsoisikin? Olenko kokeillut sellaista, että en vain katsoisi niin paljon?

Lue loppuun

Päivä 6: Fiiliksestä toiseen, eli lavakuolema Kuopiossa ja hieman muutakin…

Kulunut viikko on ollut paremman sanan puutteessa sekava. Välillä sitä oikein möyrii itseäälissä ja muissa negatiivissa tunteissa, vaikka tietäisi niiden olevan kuinka naurettavia tahansa, ja seuraavana päivänä sitä saattaakin sitten jo nauraa ääneen ja tuntea pelkkää kiitollisuutta. Hankala sanoa, mistä tämä johtuu. Kaipa kyseessä on jonkinlainen vaihe. Seuraavassa lyhyt tiivistys näistä jakomielisistä päivistä.

Lue loppuun

Päivä 0: Alussa taas

Mitäs sitä sen enempää selittelemään. Eilen tuli katsottua pornoa ja vieläpä pidemmän kaavan mukaan. Myös maksullisille linjoille tuli soiteltua, mutta ainoastaan, koska kukaan mieluinen webcam-tyttö ei ollut vapaana. Tiesin jo illalla ettei koko hommassa ole järjen hiventä, mutta ei auttanut. Jonkinlaista ahdistuksen helpotusta se kai oli. Jotain sellaista, josta puhuin päivän 69 kohdalla. Tympeyden pakoa.

Lue loppuun

Päivä 84: Kuulumisia – eli hieman linnuista, vertaistuesta sekä voimattomuuden tunteesta

Vihdoin se on täällä. Kesä. Puissa on lehdet, ruoho vihertää ja ulkona pärjää t-paidassa ja shortseissa. Silti energiaa ei tunnu olevan juuri mihinkään. Tulee vain maattua kotona. On päiviä, jolloin tekisi vain mieli nukkua, paeta todellisuutta johonkin hiton unimaailmaan. Koko takana oleva kevät oli voinnin puolesta melkoista suhausta parempaan ja huonompaan, mutta viime viikot ja päivät ovat kyllä olleet raskaudessaan ihan omaa luokkaansa.

Lue loppuun

Päivä 75: Riippuvuuden hoidosta – prosessin vaiheet ja tavoitteet

Sanalla riippuvainen on paha kaiku. Siihen assosioituu väistämättä jonkinlainen heikkous, eräänlainen kykenemättömyys hallita omia tekemisiään. Se, että on riippuvainen jostain, tarkoittaa, että ei itse ole täysin oman elämänsä puikoissa. Tällaiseksi ihmiseksi tunnustautuminen voi olla toisille äärimmäisen nolo paikka, toisille taas sula mahdottomuus. Ongelma tulee pidettyä salassa. Sen voi kieltää jopa itseltään.

Lue loppuun

Päivä 65: Riippuvuuden kehä

Riippuvaisen käyttäytyminen toistaa usein varsin samanlaista kaavaa, jossa tietyt, enemmän tai vähemmän tunnistettavat vaiheet seuraavat toisiaan. Monesti riippuvuuksista puhuttaessa käytetäänkin kielikuvaa jonkinlaisesta kehästä tai ympyrästä ja kieltämättä varsin osuvasti. Vaikka kuinka monesti olen itsekin päättänyt muuttaa tapojani, olen kerta toisensa jälkeen löytänyt itseni aina lähtöruudusta.

Lue loppuun

Päivä 54: Ahdistus purkautuu

Eilen, kun teatteriesityksemme läpirämpiminen erinäisistä syistä jälleen hieman tökki, purkautui turhautumiseni varsin väärällä tavalla. Menetin totaalisesti hermoni. Tiuskin ja kiroilin. Huusin vittua museossa. Harjoitukset päätettiin keskeyttää, ja kolmen hengen työryhmämme lähti kukin tahoilleen hieman rauhoittumaan. Ulos päästyäni ja kohti lähintä bussipysäkkiä kävellessäni, istahdin hetkeksi rauhoittumaan vastaan tulleen taloyhtiön pihapenkille. Suljin silmäni, vedin raikasta kevätilmaa sisääni ja annoin auringon lämmittää kasvojani. Sitten purskahdin itkuun.

Lue loppuun