Miksi en vain tapa itseäni?

Minulla on täysi vapaus tappaa itseni. Jos nyt päättäisin sen tehdä, kukaan ei minua siinä estäisi. Minä voisin pukea ylleni, lähteä ulos, kiivetä vastapäisen talon katolle ja hypätä alas. Jos minä kerran koen, että elämäni on yhtä taistelua päivästä ja vuodesta toiseen miksi minä en tee sitä? Miksi en vain lopeta tätä jatkuvaa pahan olon tunnetta ja ahdistusta? Viisitoista minuuttia ja kaikki olisi ohi.

Lue loppuun

Pahan olon perimmäinen syy

Asioita, joista haluaisin kirjoittaa on liikaa. Asioita, joista taukoamatta vaikutun on liikaa. Kaikkea on liikaa. En saa ajatuksistani otetta, en enää tiedä mitä tehdä. Niinpä en tee mitään, ja se kasvattaa ahdistuksen määrää entistestään. Pikkuhiljaa tunnit muuttuvat päiviksi, päivät kasautuvat kuukausiksi ja kuukaudet lopulta vuosiksi. Tämän kaiken keskellä minä sohin joka suuntaan tietämättä mihin tarttua. Tuntuu kuin olisin hukassa.  Lue loppuun

Hyviä päiviä

Tänään herättyäni tajusin, että asuntoni on jälleen muuttunut kaatopaikaksi. Altaat ovat tukossa, tiskit lojuneet viikkoja, pyykit ovat pesemättä ja roskia on joka paikassa. En voi muuta kuin hämmästellä: miksi olen jälleen päästänyt kaiken tähän pisteeseen? Jo useamman kerran viimeisen vuoden aikana olen kyllä aloittanut siivouksen, mutta kertaakaan en ole saanut vietyä sitä loppuun. Sitten jossain vaiheessa koittaa aina se hetki, jolloin koko homma vaihtaa yllättäen suuntaa – kun roskat eivät jostain kumman syystä enää löydäkään tietään roskakorin. Älytöntä.

Lue loppuun

Poran äänestä ja itselleen valehtelusta

Jo yli kuukauden ajan olen useana aamuna olen herännyt poran pärinään. En tiedä ärsyttävämpää ääntä. Ei löydy sanoja kuvaamaan sitä tunnetta, kuinka väkivaltaista on ravistautua irti unen ihanasta kehdosta tärinän täyttämään todellisuuteen. Kyseessä ei ole mikään kaukaisuudesta, seinien takaa tai kattojen yltä kumpuava viaton työskentelyn ääni, vaan yksiöni kaikella voimalla täyttävä järjetön jyrinä. Pieniä perkeleellisiä pyrähdyksiä tai sitten minuutteja kerrallaan jatkuvaa rouhintaa, joka panee miettimään, että totta tuo jo kohta tulee katosta läpi.

Lue loppuun

Aloin elää unelmaani

Eilisestä postauksesta jäi ajatus mieleen roikkumaan. Oikeastaan kysymys: Mitä minä rakastan? Heitin sen ilmoille aivan kuin en muka tietäisi vastausta. Olen kuitenkin tiennyt sen jo pitkään: kirjoittamista. Kaikissa sen mahdollisissa muodoissa.

Lue loppuun

Aikuisuudesta, laiskuudesta sekä positiivisen ajattelun voimasta

Kello on neljä iltapäivällä. Katselen ikkunasta hämärtyvää, harmaata maisemaa. Meneillään on jälleen uusi tyhjä päivä ilman mitään velvoitteita. Arkeni ei voi jatkua näin. Käteisvarani käsittävät noin sata euroa ja tässä kuussa meillä on Porissa hurjat kaksi esitystä. Sillä palkalla ei vielä helmikuuta eletä, jos nyt tuolla satasellakaan tätä kuuta. Jotain on keksittävä.

Lue loppuun

Rahanmenoa ja kirjeitä Kelalta

Edellisessä postauksessa kirjoitin saamastani oivalluksesta, jonka mukaan nykytilanteeni on suoraa seurausta aikaisemmista valinnoistani. Se oli hyvä oivallus. Sen avulla saattoi riisua yltään turhan katkeruuden kaavun. Ajatus antoi toivottavasti myös lisää työkaluja kestävämmällä pohjalla olevien valintojen tekemiseen tässä hetkessä. Sitä en kuitenkaan kertonut, mikä tuon oivalluksen alunperin synnytti. Ne olivat kaksi kirjettä, jotka saatuani tajusin kuinka vahva ote riippuvuudella minusta yhä on.

Lue loppuun

Ei muuta kohtaloa, kuin se minkä itse luomme

Hetki sitten oivalsin jotain suurta. Hölkkäilin pitkin Pyhäjärven rantaa kohti Hatanpään puistoa kun se iski. Piti ihan pysähtyä. Siinä minä hengästyneenä hengittelin raikasta syysilmaa sisääni ja tajusin, että elämä ei itse asiassa ole koskaan kohdellut minua kaltoin. Ei, vaikka olen sitä yrittänyt itselleni itsepintaisesti vuosikausia uskotella. Elämäni on kyllä monella tapaa ollut melkoista taistelua, mutta universumi ei ole koskaan ollut niin sanotusti minua vastaan. Kaikki ne valinnat, joita olen tehnyt, jotka ovat minut tähän pisteeseen johdattaneet ovat olleet juuri niitä: minun valintojani. En voi syyttää tilanteestani ketään muuta kuin itseäni. Joten: minulla ei ole myöskään mitään syytä olla katkera. Miten hyvältä tuntuukaan sanoa tuo itselleen ääneen.

Lue loppuun